NYT NE TULI, SIJOITUSTIEDOT NIMITTÄIN!

Mun oli tarkotus tulla tänne seuraavan kerran huomenissa postailemaan asukuvia, tai edes jotain vähän kunnollisempaa viimeaikojen hieman turhien postauksien jälkeen. Nyt kuitenkin niitä ennen tuli yksi asia, josta on ihan pakko päivitellä nyt pian tännekkin puolelle. Oon ollut koko viikonlopun ihan innoissani, ja kirjoitellut siitä facebookkiinkin. Mähän olen täällä jo aijemmin kertonut lähteväni vaihto-oppilaaksi kesän jälkeen kymmeneksi kuukaudeksi. Laitoin hakemuksen 2013 kesällä, hakupaketin täyttelin loppuvuodesta, ja siitä lähtien olen odottanut sijoitustietoja missäpäin mä tulen vuoteni viettämään.

Sain tiedot sähköpostiin jo torstai illalla, mutta huonojen yhteyksien ja sammuneen kännykän takia mä en ollut tsekannut puhelimen sähköpostia ennen kun vasta seuraavana päivänä. Oltiin ideaparkissa ettimässä vähän vaatteita illaksi, ja jossain vaiheessa poikaystävä lähti futispeliin ja mä jäin sinne yksin lähes tyhjän puhelimen akun kanssa pariksi tunniksi. Jostain syystä mä eksyin sähköposteihin, ja siellä ne oli. Mun perhe- ja koulutiedot tulevaksi vuodeksi nimittäin! Jos joku siis näki mut ideaparkissa kävelemässä itkien ympäriinsä, tai glitterissä puhumassa itkupuhelua äitille, niin tästä se johtu. Mä itkin järkytyksestä ensimmäisen googlehaun takia, lopulta ilosta kuinka hyvä tuuri mulle kävi, ja siitä että nyt se kaikki sitten tippu jotenkin yhtäkkiä eteen että hei, mä olen oikeasti lähdössä, ja siihen on 131 päivää aikaa! 16.elokuuta mulla lähtee lento kohti New Yorkia, jossa meillä on viiden päivän soft landing camp. Sieltä mä lähden yksin 20.8 lennolla mun määränpäähän (pienten tsekkailujen jälkeen luultavasti Los Angelesin tai Phoenixin välilaskun kautta), eli siis….
Untitled (welcome-to-utah-sign copy)
….UTAHIIN! Tarkemmin mä asustelen vaihtovuoden 45minuuttia SLCn pohjoispuolella Tremontonissa. Kun käytte googlettamassa Tremonton, UT niin mahdollisesti ymmärrätte sen mun herranjumala missä mä tulen vuoteni viettämään???-fiiliksen ensimmäisten googlausten jälkeen, ennen kun mä olin kerennyt paikasta ottaa enemmän selvää. No nyt sit oon googletellut paljon kaikkea, ja löytänyt perheenkin facebookista. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen tohon sijoitukseen, perhe vaikuttaa todella kivalta vaikka ensimmäiset sähköpostit lähteekin vasta tulevina päivinä, eikä koulukaan ole mikään ihan pieni kyläkoulu kaukana kaikesta. Alempana on googlen street viewistä otettua screenshottia jostain naapuruston kaduilta, jotta saa vähän kuvaa siitä mimmosella seudulla mä tulen asumaan. Sen alla myös kuvaa tulevasta koulusta. Mun host perheeseen kuuluu host äidin ja host isän lisäksi kolme mua reilusti nuorempaa host siskoa, ja yksi host veli. Perheellä on myös bokseri koira

Mun koulu alkaa 25.elokuuta, ja koulun nimi on Bear River High School. Vähän nyt jo koulun nimestäkin osaa päätellä että maskottina on karhu, ja koulun värinä on viininpunanen. Siellä on paljon harrastusmahdollisuuksia ja aktiviteettejä(?) (mm.girls’ soccer, baseball, golf, cross country, tennis, track and field, diving, softball, cheerleading, drama) josta mä olen todella ilonen, ja saa nähdä mitä mä tulen harrastamaan! Mitä nyt tsekkailin mun lukujärjestystä, niin koulupäivät alkaa muutaman minuutin ennen kahdeksaa ja loppuu kolmelta, paitsi keskiviikkosin on late start.

Untitled (Kuvankaappaus 2014-4-6 kello 20.53
Untitled (Kuvankaappaus 2014-4-6 kello 20.51
Monet tietää varmaankin Utahin sen pääkaupungin Salt Lake Cityn takia, jossa pidettiin talviolympialaiset vuonna 2002. Olis aivan ihana päästä sinne park cityyn, jossa noi olympialaiset pidettiin sekä tuonne SLCn vuorille, joissa on aivan mahtavan näköset laskettelumahdollisuudet. Tuolla Tremontonissa on kesäsin suurinpiirtein 33astetta lämmintä, esimerkiksi seuraavankin viikon sää näyttää jo yli 20astetta, ja talvisin pyöritään lähinnä muutama aste nollan yläpuolella..enintään pari sen alapuolella. Aikalailla siis semmosta keskilämmintä, ettei kuitenkaan shortseissa pyöritä kokovuotta ympäri. Utah on tuolla USAn länsipuolella, ja naapuriosavaltioita on mm. Nevada, Arizona ja Idaho. Nevadan yli kun hypätään rannikolle, niin päästään Californiaan jossa mun host perhe käy ilmeisesti tavallaan harrastuksena moottoripyöräilemässä. Samoilla suunnilla on myös siis esimerkiksi Las Vegas ja Los Angeles, vaikka noi välimatkat onkin ihan hulluja!
Untitled 3
No eihän tämä vielä mitään. Tiedättekö mitä muuta Utahissa on?? No NBA joukkue Utah Jazz, joka on Salt Lake Citystä! Oon aina unelmoinut tommoseen basketball peliin pääsystä, ja mä pidänkin peukkuja että Host isi ja veli seuraisi koripalloa ja pääsisin seurailemaan peliä paikanpäältä. Utahista on myös ECHL joukkue Utah Grizzlies, ja jääkiekkoa olis myös kiva päästä katsomaan, sitä en voi kieltää! En ole mikään kova lätkäfani, vaikka jääkiekkoa tykkäänkin katsomosta seurailla. Olen itseasiassa meinannut joskus jääkiekon itsekkin aloittaa. Mua kieltämättä vähän harmittaa ettei koulussa ole jääkiekkoharrastusmahdollisuutta, muttakun ei niitä jäähalleja vaan joka nurkan takana ole. Koripalloa mä en ole koskaan seurannut muualta kun kotisohvalta, eikä sen säännöt ole mulla milläänlailla hallussa. Se fiilis katsomossa nyt kuitenkin vaan on asia jonka haluaisin jenkeissä ollessani kokea.
Untitled 2
Untitled 5
Sain semmosen liitteen sijotustietojen mukana, jossa näky tietoja sekä perheestä, koulusta, että myös perheen harrastuksia ja paikoista asuinalueen ”lähistöltä”. Kun mä käyn suomentamaan tälleen jotain englannin sanoja, niin sieltä saattaa tulla ihan oikeesti jotain outoa tulokseksi. Päädyinkin vaan listaamaan nämä englanniksi, helpoin ehkä niin. Harrastuksiksi perhe kertoi mm. backpacking, hiking, canoyoneerning, rock climbing, motorcycling Utahissa, Idahossa ja Californiassa. Perhe on myös todella musikaalinen ja kaikki lapset soittaa jotain soitinta (sello, piano, viulu). Tuolla lähellä on myös Pohjois-Amerikan parhaita ulkoilu ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Maantiedossa ainakin meillä yläasteella käytiin läpi asioita Yellowstonen kansallispuistosta, joka saattaa niiltä tunneilta ainakin olla teille joillekkin tuttu. Perhe käy usein sekä Archesin kansallispuistossa, Yellowstonen kansallispuistossa, Zionin kansallispuistossa, Moabissa ja Idahossa. Niistä kuvia tossa alempana, ja pakko taas sanoa että olis aivan mahtava päästä edes jossain noista käymään.
Untitled 4
Mainitsinkin jo aiemmin Utahin säästä, se on todella vaihteleva. Ilmasto on vähäsateista ja kuivaa, ja lämpötila on kesäisin reilusti korkeampi kun talvisin. Tuolla on parin tuhannen metrin korkusia vuoria, ja osavaltiosta löytyy sekä laskettelumahdollisuudet, että auringonottomahdollisuudet. Allaolevasta kuvasta näkyy aika hyvin vähän mitä kaikkea Utah pitää sisällään lähinnä luonnon suhteen. Tremontonissa ei näytä olevan oikeen mitään shoppailumahdollisuuksia, mutta sieltä SLCstä 45minuutin päästä näyttää löytyvän vaikka mitä. Esimerkkeinä vaikka victoria’s secret, hollister, abercrombie&fitch;, urban outfitters ja forever 21. Walmart löytyy Salt Lake Cityä lähempää Loganista parinkymmenen kilometrin päästä.

Mä olen oikeesti nyt todella iloinen ja onnellinen että sain tiedot jo näinkin ajoissa, enkä vasta muutama päivä ennen lähtöä. Kerkeen valmistautua lähtöön kunnolla. Kerkeen ostaa suomituliaiset kun tietää ketä perheeseen kuuluu. Ja tiedän mitä pakata mukaan kun sääolot on myös aikalailla tiedossa. 131 päivän päästä se on sitten menoa, ja mä olen lentokentällä lähdössä maailmalle. Nyt voi alkaa kunnolla tekemään to do-listaa, kun tiedän missäpäin jenkkejä sitä sitten mennään. Sijotustiedot kun on nyt selvillä niin yksi asia vähemmän josta stressata!
Untitled
Kuvat Google&weheartit;