GRANOLA

Mulla on tällä hetkellä niin paljon kaikkia reseptejä ja välipalavinkkejä mielessä, että voisin jo melkeen muuttaa tän blogin ruokablogiksi. Mä en kuitenkaan sitä tee, vaan ajattelin ottaa tavaksi aina loppuviikosta kirjoitella teille tänne yhden kuluneen viikon resepteistä tai herkuista. Miltä kuulostaisi?

Koko homman voisin vaikka aloittaa joululahjalla, jonka annoin isosiskolle, äidille sekä poikaystävän äidille. Mun oli todella vaikea keksiä ennen joulua mitään lahjoja, joten mä päädyin itse tehtyyn mysliin. Koko mysli oli oikeastaan yllättävän helppo tehdä, ja se sai myös täällä kotona kehuja ennen kun sitä oltiin edes mihinkään lahjapaketteihin saatu laitettua, joten musta tuntuu että tätä ohjetta tullaan vielä jatkossakin käyttämään kerran jos toisenkin. Huomatkaa myös että tällä ohjeella mysliä tulee muutama litraa, joten jos tarkoitus on vain kokeilla, niin ohje kannattaa joko puolittaa tai laittaa kolmeen osaan!
PC230345-3
PC230302-3

MYSLI – GRANOLA

10dl Kaurahiutaleita
50g Kuorittuja auringonkukansiemeniä
200g Kuivattu marjasekoitus (Punnitse ja Säästä)
200g Saksanpähkinöitä
100g Suklaata 
200g Hunajaa

PC230329-3
Ensin kaurahiutaleet ja auringonkukan siemenet sekoitetaan pellille. Päälle kaadetaan hunajaa, ja itse sekoitin noin ruokalusikallisen vettä hunajan sekaan jotta se levittyy paremmin. Pelti laitetaan uuniin noin 15minuutiksi 225asteeseen, ja uunissa ollessa sitä kannattaa aina vähän sekoittaa jotta lopulta tulos on ”tasaisempi”.
PC230336-3
Suklaa pilkotaan pieniksi paloiksi, ja lopulta kaikki kuivatut marjat, suklaa, chia-siemenet sekä pähkinät sekoitetaan keskenään. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin odottaa hetki että kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet on jäähtynyt tarpeeksi, sillä muuten suklaa sulaa joukkoon aika helposti. Mysli oli todella helppo ja nopea tehdä, ja joukkoonhan voi heittää periaatteessa ihan mitä vaan! Makeutuksen mä hoidin hunajalla paahtamalla, eikä siinä tilanteessa joukkoon edes mitään ylimääräisiä sokereita tai rasvoja tarvitakkaan! Hyvää jugurtin tai ihan vaan maidon kanssa, tai jos vähän terveellisempää vaihtoehtoa löytyy niin sellaisen tästä herkkuversiosta saa jättämällä suklaat pois!
PC230352-3


8 Responses to “GRANOLA”

  1. Peppi sanoo:

    Kuulostaa herkulliselta, taidanpa tallentaa tän koneelle ja laittaa testiin. :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

  2. Anonyymi sanoo:

    Ihanan kuuloinen resepti, pakko testata!! Ja tuo terveellisempi vaihtoehto menee taatusti arkikäyttöön rahkan ja jogurtin sekaan :) – Ilona

  3. Eeva sanoo:

    Oon tykänny tosi paljon näistä sun jakamista resepteistä joten resepti per viikko -idea kuulostaa oikein mainiolta! Myös asuvinkkejä kaipailisin jos olisit innostunut kuvailemaan taas asujasi!:)

  4. Iida sanoo:

    Odotan innolla sun reseptejä. Ja pitää kokeilla tätä granolaakin! :)

  5. Anonyymi sanoo:

    Mikä kamera sulla on ja millä objektiivilla kuvaat?:)

  6. Anonyymi sanoo:

    Seurusteletko vielä saman miehen kanssa, kun lähdit vaihtoon?

  7. Anna Hakola sanoo:

    Moi Sara! Tää ei nyt liity postauksen aiheeseen mitenkään, mut oliko Explorius hyvä järjestö lähteä vaihtoon, suosittelisitko sitä? Mitä hyvää, mtä huonoa? :) Mua kiinnostais kuulla!

  8. Anonyymi sanoo:

    Moikka! Onko sulla vielä sama puhelin kuin jenkeissä ollessas eli iphone 5c? :) ite oon miettiny 5s:n ostamista, mutta ootko sä sitä mieltä että nää vanhemmat iphonet on jo vähän "out of date"?

Kommentoi