PYYKIT KUNTOON!

*Yhteistyössä Indiedays & ELX CareOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina kotona asuessani mulla oli asiat pyykin pesun kannalta todella hyvin. Viimevuoden vaihdossa vietettyäni sain pienen iskun vasten kasvoja, sillä äiti ei ollutkaan enää vieressä lajittelemassa pyykkiä ja heittämässä niitä koneeseen. Vuosi antoi mulle pientä esimakua nykyisestä elämäntilanteesta ja siitä, miltä tuntuu asua omassa kämpässä poissa kotoa. Monet pestyt vaatteet on näin harjoituskauden aikana kokenut kovia ja kylppärissä ollaan itketty ja purtu hammasta. Näin sopivaksi lähteä mukaan Indiedaysin ja ELX Caren kampanjaan ja kertoa miten pyykinpesu alkaa pikkuhiljaa sujua multakin!

Päänvaivaa mulle on lähinnä aiheuttanut pyykkien lajittelu ja se on kyllä välillä kummittelemassa vielä nykypäivänäkin. Kotona suuremmassa perheessä asuessa pyykkiä tuli aina reilusti ja niitä lajiteltiin kahdeksaan eri koriin. Oli valkoisia, vaaleankirjavia, tummankirjavia, mustia, punaisia, vaaleita lakanoita, tummia lakanoita ja pyyhkeitä. Näin nykyään kahden hengen taloudessa pyykkiä tulee harvemmin niin paljoa, että esimerkiksi punaisille saataisi oma koneellinen pyörimään. Monesti kun tuli pestyä pelkkiä omia vaatteitani, saatoin heittää valkoiset omaan koneelliseen ja kaiken lopun toiseen. Nyt ollaan tässäkin asiassa jo onneksi viisaampia.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaapallon toisella puolella pyykkiä pestessäni sain usein googletella erilaisten materiaalien pesuohjeiden perään. Valkoisten vaatteiden pitäminen puhtaan valkoisena on ollut mulle hankalinta, ja usein olen saanut kuormata koneesta harmaita vaatteita pois pesukoneen lopetellessa. En juurikaan ole kiinnittänyt huomioa pesulappuihin, joita vilkuilemalla oltaisiin luultavasti säästytty monilta virheiltä, ja olisin kasan valkosia vaatteita rikkaampi.

Tekemällä oppii, eikä se itseasiassa olekaan niin hankalaa kunhan on selvillä miten tiettyjä vaatteita olisi tarkoitus hoitaa. Tiesittekö, että suomalaisen vaatekaapin arvo on keskimäärin 8843€. Tuohan on aivan järkyttävä summa, joten niistä vaatteista kannattaakin oikeasti pitää hyvää huolta. Laskeskelin myös omani, enkä kuitenkaan ihan päässyt samoihin lukuihin. Tästä huolimatta minunkin vaatekaappi on arvokas ja haluaisin mielelläni pitää vaatteet hyvässä kunnossa huolehtien niistä oikein.

Äiti on heittänyt mulle paljon neuvoja pyykin pesua ja kuivattamista varten, ja näistä kiitollisena mulla on vielä vaatteita siistinä kaapissa.

-Lajittelu! Kun ei ole mahdollista lajitella vaatteita kahdeksaan eri pyykkikoriin, niin me ollaan lajiteltu ne viiteen. Valkoiset, kirjavat sekä mustat pyörivät koneessa tiheämpään tahtiin, kun taas lakanoita ja pyyhkeitä pestään isommassa satsissa erikseen.

-Vetoketjullisten vaatteiden sulkeminen. Pidän tätä itsestäänselvyytenä, kun taas poikaystävä (joka meillä siivoaa ja kuuraa hymyssä suin aivan mielellään) ei kyseistä ollut aiemmin kuullutkaan. Vaatteet pitää paremmin muotonsa eikä vetoketjut vahingoita muita koneessa olevia vaatteita.

-Printtipaitojen ja tummien farkkujen kääntö nurinpäin pestessä. Näin printit eivät haalistu (been there done that, heippa lempparipaita!) eikä housuihin tule ikäviä vaaleita viivoja.

-Säilytä ja kuivaa vaatteet poissa auringonvalosta. Näin värit ei haalistu ja vaate pysyy parempana pidempään.

-Farkkujen pesua vältetään. On hyvä pestä farkut vasta silloin kun ne oikeasti on likaiset. Käyttöikä pitenee ja muoto säilyy paremmin. Farkkuja voi kuitenkin tuuletella ulkona tai laittaa vaikka pakkaseen.

-Uusien tummien vaatteiden pesu erillään. Monet tummat kankaat päästävät käytössä väriä, joten samaa tapahtuu myös pesukoneessa. Tämä voi värjätä muita koneessa olevia vaatteita. (Tämäkin koettu ja otettu opiksi)

-Vaatteet täytyy ripustaa kuivumaan pikaisesti pyykinpesun loputtua. Ei ole hyvä jättää niitä keräämään kosteutta.

-Pesupussi sukille ja alusvaatteille on superi keksintö! Näin sukkaparit eivät katoa koneeseen ja alusvaatteet pysyvät parempina.

-Lakanoiden ripustaminen märkänä henkariin auttaa välttämään mankelia ja silitysrautaa ja silti päästään nukkumaan siisteihin ja puhtaisiin lakanoihin.

-Neuleiden tasokuivaus. Mä ripustin aiemmin neuleet ja monet venyvää materiaalia olevat vaatteet pyykkitelineelle, mutta nykyään olen oppinut tasokuivauksen. Näin vaatteet eivät veny ja pysyvät pidempään siisteinä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeidän taloudessa mä pysyn enemmän keittiössä ja poikaystävä hoitaa siivouksen ja pyykit. Joskus mulle iskee kuitenkin pyykinpesuvimma, ja pyykkiä pestään päivässä telineet täyteen koko kuukauden edestä. On kuitenkin hyvä, etten mä ole ihan peukalo keskellä kämmentä pyykinpesun kanssa. Olen muuten jopa antanut pesuohjeita poikaystävälle, joka nämä asiat on handlannut jo ennestään todella hyvin. Aina siis oppii jotain uutta ja kömmähdyksistä kehittyy. Vaatekaapin huoltaminen on itseasiassa helppoa kunhan vain perusjutut on hallussa.

Onko teillä jotain niksejä pyykinpesuun joita haluatte jakaa?


7 Responses to “PYYKIT KUNTOON!”

  1. Maisa sanoo:

    Pakko vielä lisätä että jos vetoketjua ei laita kiinni ja yksikin hakanen lähtee irti niin hupparia tai muuta ei saa enää kiinni :( vetoketjun vetäminen kiinni siis pitää myös itse vetoketjun ehjänä!!

    Lisäksi valkoiset ”harmaantuneet” pyykit laitan kesäisin aurinkoon kuivamaan, koska aurinko tekee niistä taas valkoisia!

    Ja loppuun vielä pakko mainita kun vaatekaupassa työskentelen, että lapussa on siis lämpötila jossa vaatteen saa korkeintaan pestä! Eli jos lapussa on 40 asteessa eikä se ole kovin likainen niin 30 astetta riittää, säästää luontoa sekä vaatekappaletta! :)

    Toivottavasti sait näistä itsellekin uusia vinkkejä!

  2. Iita sanoo:

    Meillä käytetään pyykissä lähes aina Colour Cathceria (tai joku ton tapanen). Sen kun heittää koneeseen ei tarvii huolehtia vaikka oiskin vähän tummempaa ja väriä päästävää vaatetta mukana! Tosi kätevää :) ja niitä saa ihan normi kaupoista siis ostettua!

  3. Henna sanoo:

    Huippu postaus, suuret kiitokset tästä! Tää meni puhelimen muistiin ootteleen syksyä ja omaan kotiin muuttoa, johon kuuluu myös se pyykinpesun opettelu :)

  4. nm sanoo:

    mistä noin leveitä hengareita lakanoille? vai ootko laittanu lakanan kaksinkerroin vain kuinka? :-D

    • saralovesyou sanoo:

      Äiti on opettanut noille sellasen tattelutavan että lopulta lakanat on nelinkerroin :-)

  5. E sanoo:

    Siis kahdeksan eri pyykkikoria? Meillä on aina ollut vain kaksi, yksi vaatteille ja toinen pyyhkeille ja lakanoille. Siitä huolimatta ei olla koskaan onnistuttu pilaamaan yhtäkään vaatetta tai lakanaa tms, vaikka pestään kaikki valkeet, mustat ja värikkäät samassa koneellisessa:D en oikein ymmärrä miten paljon ihmiset saa käytettyä aikaa ja vaivaa tollasiin lajitteluihin kun vähemmälläkin pärjää. Mä ostankin kyllä vain laadukkaita tuotteita, ja pesen ekan pesun samansävyisten kanssa ihan varmuuden vuoksi. Se on tähän asti riittänyt, ehkäpä meillä käy joskus joku kauhea värjäytymiskriisi, ja alan lajitella nuita vähän tarkemmin. Mutta nyt en jaksa, haha.

  6. Tarkkasilmäinen sanoo:

    Moi Sara! Ihmettelin kun luin Saijiksen blogia, sun blogia ja esim Life Of Siljaa, ja huomasin tämän saman mainospostauksen samalla rakenteella tehtynä jokaisessa blogissa enkä varmaan huomannut sitä vielä edes muissa blogeissa mahdollisesti. Teillä kaikilla on melkein sama teksti, esim. tuo ”tiesitkö että suomalaisen vaatekaapin arvo on noin 8843e?” ja noi hoitovinkit on täysin samoja. Rakenne on ihan sama mutta olette lisänneet siihen ”omia mielipiteitä” ja ajatuksia, jottei se olisi täysin kopioitu? Tuleeko teille siis sähköpostiin teksti mikä pitää kopioida ja tehdä siitä postaus ja muokkaatte tietyt kohdat niin, ettei se näyttäisi ihan exact samalta kaikissa blogeissa?

Kommentoi