P A M

 

*Yhteistyössä Indiedays & PAM

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMä haluan nyt ottaa esille asian, josta itseasiassa heitin pienen kyselyn ilmaan viimekuun puolella. Monille teistäkin asia on varmasti ajankohtainen, sillä monien nuorten ensimmäinen työpaikka on jokin palveluammatti. Olen mukana Indiedaysin ja PAMin kampanjassa ja tämän kamppiksen tarkoitus on lisätä tietoa PAMista ja sen toiminnassa. PAM tarkoittaa siis palvelualojen ammattiliittoa, jonka tärkein tehtävä on neuvoitella palvelualoille työehtosopimukset. Palvelualojen ammattiliittoon voi liittyä jos tekee työtä yksittäisellä palvelualalla. Liittoon kuuluu yli 230 000 palvelualan ammattilaista ja jäsenyys antaakin suurta turvaa työelämään.

Mulla itsellä ei ole kokemusta liittoon kuulumisesta, mutta oli kiva päästä tulevaisuutta miettien tarkastelemaan mitä kyseisen alan ammattiliitto pitää oikein sisällään. Käyn tässä postauksessa läpi kysymyksiä jotka teitä askarrutti, ja toivottavasti tästä on hyötyä teille tyypeille ketkä mahdollisesti miettivät mitä hyötyä liittoon kuulumisesta on.

Kaikki työssä noudatettavat vähimmäisehdot, kuten palkka, työajat, sairausajanpalkka ja arkipyhäkorvaukset on siis PAMin hoidossa. Nämä on siis minimiehtoja, joita  työnantajan tulee vähintään noudattaa kaikkiin työntekijöihinsä. Kavereiden kautta mun korvaan on tullut mitä oudompia juttuja työajoista, palkkauksista tai muuten vaan tilanteista työpaikalla, joissa liittoon kuuluminen olisi varmasti ollut heille suurena apuna! He eivät esimerkiksi ole saaneet sitä palkkaa kuin heidän olisi kuulunut, tai lisiä oli jätetty pois. Kesätyöt on varmasti monille teistäkin hyvin ajankohtainen aihe, eikä sitä koskaan tiedä minkälaisten kysymysten eteen siellä työpaikalla saattaa joutua. Kiperiin tilanteisiin joutuessa ammattiliitosta saa apua ja vastauksia. Liittoon liittymistä kannattaa harkita vakavasti, sillä se tuo turvaa ja varmistaa että saat asiat joihin sä olet oikeutettu.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA Teitä oli paljon mietityttänyt palkka ja työtunnit. On hyvä muistaa, että oman alan työehtosopimuksessa ilmoitettua minimipalkkaa ei saa alittaa. Työehtosopimuksesta saa myös tarkastettua työajat, sairausajan palkan, lomat sekä muut asiat, joita ei välttämättä ole määrätty lainsäädännössä. Palkkaan vaikuttaa esimerkiksi työtehtävät, paikkakunta sekä aiempi työkokemus. Myös erilaiset lisät vaikuttavat palkkaan, kuten ilta-, yö- ja viikonloppulisät. Työvuoroista kannattaakin pitää kirjaa, ja tarkistaa palkkakuitista, että palkka on maksettu oikein! Työehtosopimukset löytyy PAMin nettisivuilta eli www.pam.fi.

Osa-aikatyö on palvelualoilla todella yleistä, ja moni tekeekin sitä vastentahtoisesti haluten enemmän työtunteja. Kannattaa siis pitää mielessä se, että työnantajan on työsopimuslain mukaan tarjottava töitä jo palveluksessa oleville osa-aikaisille työntekijöille ennen uusien työntekijöiden palkkaamista.

PAM pitää työntekijöiden puolta työelämässä, eikä ongelmatilanteista joudu selviämään yksin. PAMin työsuhdeneuvonnasta tai työpaikan luottamusmieheltä voi kysyä jos jokin on epäselvää tai vaivaa päätä. Kyseinen ammattiliitto hoitaa myös riitatapauksia ja antaa tarvittaessa oikeusapua. Tyypillisimmät erimielisyydet liittyvät palkkoihin.

Jäsenmaksu on 1,5% bruttotuloista, ja siitä saa vielä osan takaisin verotuksessa. PAMin ilmainen opiskelijajäsenyys on tarkoitettu palvelualaan opiskeleville, ja sieltä saa omaan alaan liittyvää tietoa jo opiskeluaikana hyviä jäsenetuja unohtamatta. PAMin varsinaiseksi jäseneksi taas kannattaa liittyä, jos menee kesätöihin palvelualalle tai työskentelee alalla opintojen lomassa. Tällöin maksetaan jäsenmaksua ja ollaan myös työttömyyskassan jäseniä. Samalla kerrytetään työssäoloehtoa, eli jos joskus jää työttömäksi on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, joka on kelan maksamaa peruspäivärahaa suurempi. PAMin jäsen saa turvaa työelämään, sekä plussana muita rahanarvoisia etuja.

Liittyä voi täältä, tai soittamalla numeroon 030 100 600.OLYMPUS DIGITAL CAMERALukijakilpailua myös tähän loppuun!

Onko sinulla hauska kokemus asiakaspalvelutilanteesta, työntekijän tai vaikka asiakkaan näkökulmasta? Jaa tarina kommenteissa, ja näin osallistut 50euron S-ryhmän lahjakortin arvontaan! Säännöt arvontaan löytyy täältä.


29 Comments
  • essi
    Posted at 09:17h, 13 huhtikuun Vastaa

    Työskentelen myyjänä koulun ohella, ja viimeinen hauska tilanne sattui, kun aloin vahingossa palvelemaan asiakasta englanniksi, koska luulin ettei hän osaa suomea. Hetken sain siinä höpöttää ennenkuin asiakas ilmoitti että osaa kyllä suomeakin. :D

  • Aino
    Posted at 09:22h, 13 huhtikuun Vastaa

    Moneen kertaan on käynyt niin, että esim. subin ostaessani myyjä on toivottanut hyviä ruokahaluja, ja oon siihen että ”Kiitos samoin!!”, jolloin myyjä on kattonu muo vähä huvittuneena :D

  • Jenna M
    Posted at 11:54h, 13 huhtikuun Vastaa

    Ihanimpia kokemuksia on ne, kun asiakas tulee halaamaan kiitoksena hyvästä palvelusta! Tietää olevansa oikealla alalla!: )

  • hilla
    Posted at 12:22h, 13 huhtikuun Vastaa

    oon muutaman kerran sanonut samalle asiakkaalle samat tervehdykset kahdesti. asiakas jäänyt vaan hieman tuijottaa sillai että ’häh’ kunnes tajusin, että oho tätä asiakasta jo tervehdin.. :D

  • Ellutski
    Posted at 14:29h, 13 huhtikuun Vastaa

    Se perinteinen kun unohtaa hetkeksi, mikä päivä on, ja toivottaa hyvää viikonloppua vaikka tiistai-iltana :)

  • Jenna
    Posted at 16:03h, 13 huhtikuun Vastaa

    Kerran myyjänä ollessani asiakkaan ostoksen loppusumma oli kovin kellonaikamainen, tyyliin 15.45 €, ja siinä väsyneenä päivän istuttuani ilmoitin asiakkaalle hajamielisesti rahasumman kellonaikana että ”sehän tekis sitten varttia vaille neljä” :D Tajusin heti mokani ja hyvät naurut saatiin!

  • sonjam
    Posted at 17:40h, 13 huhtikuun Vastaa

    Kaupan alalta ei erityisemmin ole mitään, vaikka tietty asiakkaana ollessa melkein joka kerta tuntuu tulevan jotain sählättyä – tuttua nimittäin myyjän kans naureskella siinä kassalla. Hoitoalalta asiakastilanteista olis kyllä kaiken näköstä!
    Viime kesänä olin Ruotsissa töissä ja menin yhden asiakkaan luokse ekaa kertaa. Joku oli mulle aamulla maininnu sen olevan suomalainen, mutta siinä kaikessa kiireessä unohdin sen kokonaan. Menin sitten sen ovelle, se katto mua päästä varpaisiin ja ekana tokas ärsyyntyneenä, että taasko joku uus – ruotsiksi siis tottakai. Tää asiakas oli koko ajan vähän sellanen kireen olonen, kunnes vaihdettiin suomen kieleen. Tää tapahtu joku 10min sen jälkeen kun oltiin tavattu. Huvitti vähän, kun ihan muina naisina olin puhunu sille ruotsia ja jopa kysellyt esimerkiks, että onks se koskaan käyny Suomessa. Se siis hämäävästi jatko vielä jonkin aikaa ruotsiks sen jälkeenkin kun oli saanu tietää mun olevan suomalainen:-D

  • Emmi
    Posted at 18:40h, 13 huhtikuun Vastaa

    Mieleenpainuvimpia muistoja ovat ne kun senat on menny sakasin eli on tullut tilattua esimerkiksi ruohonjuuripastaa vaikka piti sanoa vuohenjuusto..

  • Henna
    Posted at 18:50h, 13 huhtikuun Vastaa

    Oon mäkkärissä töissä, kerran yksi mies pyysi saada kupin johon voi laittaa vettä. No aattelin että hän haluaa pelkän sen kupin ja annoin sen katoin vähän hölmönä päälle ku jäi siihen tiskille edelleen seisomaan. Mies totes perään ”niin voisin ottaa tänne sitä vettäki, et en tätä pelkkää kuppia tarvi” siinä tuli tyhmä olo itelle :D

  • Ilona
    Posted at 18:57h, 13 huhtikuun Vastaa

    Tämä sattui itseasiassa pari päivää sitten! Olen muutama kuukausi taaksepäin vaihtanut firman sisällä toisesta yksiköstä uuteen ja vanhan yksikkömme vakioasiakas (jota en kuitenkaan jostain syystä muista edes koskaan nähneeni) tuli töissä ollessani tervehtimään ja päivittelemään että ai sinäkin olet vaihtanut tänne töihin :D oli vähän awkward moment kun en tosiaan häntä yhtään muistanut, mutta spekuloimme silti asiaa hänen kanssaan vielä varmaan 10 minuuttia :D

  • janika
    Posted at 18:59h, 13 huhtikuun Vastaa

    Työssäni joutuu melko paljon kyselemään henkilöiden tai yritysten nimiä ja nolot tilanteet syntyvätkin kun kuulet ne täysin väärin ja menet vielä toistamaan ne.. Monesti on myös tullut tervehdittyä asiakkaita kahdesti, kun naamamuisti ei ole sieltä parhaimmasta päästä! :D

  • Eve
    Posted at 19:52h, 13 huhtikuun Vastaa

    Yks mitä mulle käy useesti on että meen sanoissa sekasi. Viimeksi tänään asiakkaan tullessa kassalle tokaisin heti ekana kiitos tervehyksen sijaan:D

  • JM
    Posted at 20:13h, 13 huhtikuun Vastaa

    En nyt tiedä hauskoista, ja yleensä valitettavasti saa huonoa palvelua, mutta pari kertaa on ollut huvittavia omien unohdusteni seurauksena. Olen unohtanut niin vaihtorahat kuin kukkaronikin kauppaan. Vaihtorahat sain lähes heti takaisin myyjän kiirehtiessä, mutta kukkaron vasta seuraavana päivänä huomatessani sen puuttuminen. Onneksi sain takaisin, muuten ei olisi niin hauskoja muistoja. :D

  • Artsi
    Posted at 21:19h, 13 huhtikuun Vastaa

    Olen asiakaspalvelussa töissä, jossa tulee oltua paljon lasten kanssa tekemisissä päivittäin. Kerran yks lapsi tuli kassalle ja kysyi multa ”tiedätkö mihin mun äiti meni?” Vastasin että en tiedä, mutta voin tulla auttaa etsimään. Lapsi tokas että se jäi varmana taas istumaan pytylle. Kyllä nauratti!! :D

  • Ässä
    Posted at 21:59h, 13 huhtikuun Vastaa

    Olin kerran viettämässä iltaa pubissa kavereiden kanssa. Sain inhottavasti hikan, joka ei millään meinannut lähteä. Menin pyytämään tiskiltä vettä ja aloin juoda sitä tiskillä. Tiskin toisella sivulla istui mies, joka naureskeli hikalle ja kommentoi sitä, että minut pitäisi säikäyttää. Muutaman vesilasin juotua hikka ei lähtenyt ja lähdin tiskiltä pois. Hetken päästä tiskillä ollut mies tuli säikäyttämään minut ja hikka lähti! Vasta tässä vaiheessa huomasin miehen olevan pubin järjestyksenvalvoja.

  • laural
    Posted at 08:49h, 14 huhtikuun Vastaa

    olin kerran syömässä yhdessä (s-ryhmän) ravintolassa, ja parin pöydän päässä oleva asiakas alkoi raivota tarjoilijalle pää punaisena ruoasta. :-( tarjoilija hoiti tilanteen tosi fiksusti ja asiallisesti, vaikkei asiakkaan rauhoittuminen onnistunutkaan. silloin tuli kyllä mietittyä, että kaikkea ne tarjoilijatkin joutuu kestämään!

  • Siiri
    Posted at 13:25h, 14 huhtikuun Vastaa

    Asiakas on tullut noutamaan pakettia, ja olen vahingossa hakenut väärän ihmisen paketin, jolla on ollut esimerkiksi sama sukunimi. Onneksi olen aina ajoissa huomannut tai sitten asiakas on itse huomannut antaessani pakettia hänelle. :D sitten tietysti tuo perusmoka jossa sanat menee sekaisin, joskus olen sanonut tervehdyksen tilalle kiitos jne :D Joskus asiakas halusi Kilta -piipputupakkaa ja sanoi vain että ”kiltaa”. Minä kuulin että iltaa ja sanoin että iltaa iltaa ja ihmettelin miksi asiakas jäi tuijottamaan, hän sitten sanoi uudellen ja kun älysin niin kyllä nauratti molempia!

  • Elli
    Posted at 16:50h, 14 huhtikuun Vastaa

    Ainakin yksi hauska tilanne oli, kun palvelin aika kauan asiakasta suomeksi ennen kuin huomasin, että hän ei ymmärtänyt suomea…. :-D

  • Lotta
    Posted at 16:51h, 14 huhtikuun Vastaa

    Olen välillä töissä pienessä ompelutarvikeliikkeessä, jossa harvoin tarvitsee kielitaitoa suomen lisäksi. Kerran kuitenkin tuli eräs asiakas joka puhui vain englantia. Ompelutarvikesanasto ei tietenkään kovinkaan hyvin hallussa ollut, eikä kummankaan meistä kielitaito aivan kiitettävällä tasolla, niin oli kyllä huvittavaa kun yritettiin siinä puhua kankaiden ominaisuukista ja eroista :D Onneksi kummankin mielestä tilanne oli vain hauska eikä kiusallinen!

  • Ellu
    Posted at 22:58h, 14 huhtikuun Vastaa

    Opiskelen asiakaspalvelualalla ja työharjotteluiden merkeissä on kyllä paljon näitä hauskoja sattumuksia :D Parhaat on just ne sanat sekaisin-hetket kun toivottelee maanantaina hyviä viikonloppuja tai kiitoksen sijasta tervehtii ja toisinpäin :D

  • Katja
    Posted at 23:16h, 14 huhtikuun Vastaa

    Olin S-marketissa kesätöissä kaks vuotta sitten ja hyllytin tuotteita ekaa kertaa, ja samana päivänä jo tajusin ettei sekään homma ole tunareille. Kurotin ylähyllyltä puolen litran limupulloa, ja se tippui vahingossa mun päähän aiheuttaen ison kuhmun ja ison huolen vieressä katsovassa vanhassa herrassa. Sen jälkeen avasin veitsellä 1,5l limupullo sixpackia, ja tökkäsin tietty kyseisellä veitsellä jokaiseen pulloon, ja kaikki alkoivat samaan aikaan tulvimaan kaupan lattialle sekä viereisen asiakkaan kalliin näköiselle paidalle. Hyllyttäessäni vessapaperia sanoin työkaverille että iso paperihylly näyttää niin täydeltä ja kutsuvalta, että siellä voisi varmaan ottaa pomon näkemättä nokoset. Vanhempi naisasiakas takanani alkoi mutisemaan nykynuorten huonosta työmoraalista.. tulee näitä ajatellessa jo työtä ikävä :D

  • Airiina
    Posted at 23:52h, 14 huhtikuun Vastaa

    Mukavinta on palvella suurella sydämellä esimerkiksi vanhempaa väestöä, he kiittelevät aina moneen kertaan.

  • Hennajenee
    Posted at 23:53h, 14 huhtikuun Vastaa

    Myyjänä jo monta vuotta toimineena voin sanoa, että töitä tulee ikävä kesälomalla ja tuttuja asiakkaita.

  • Peppi
    Posted at 23:54h, 14 huhtikuun Vastaa

    Yhtä´äkkiä englannin puhuminen on kamalaa asiakkaana kanssa mutta se alkaa sitten sujua.

  • mara
    Posted at 23:56h, 14 huhtikuun Vastaa

    Möin aikoinani kaikenlaisia vakuutuksia työkseni, ja loppupäivästä se alkoi jo puuduttamaan aikalailla. Aloin sitten kaupittelemaan ainoastaan naisille suunnattua vakuutusta eräälle miehelle.. :D Kyllähän siinä loppujenlopuksi naurettiin oikein makeasti, eikä mieheltä edes löytynyt kumppania jolle olisin voinut sysätä kyseisen vakuutuksen :D Tapaus oli hauska, ja sitä taidettiin jälkeenpäin käyttää parissa koulutuksessakin esimerkkinä :D

    Hauskaa oli myös se kun kahvilassa töissä ollessa meillä on välillä erikoisia alennuksia joita kaikkia ei pysty lyömään meidän ikivanhalla kassakoneella. Käytännössä ne pitäisi laskea päässä, ja kerran asiakkaiden kanssa pohdittiin yhdessä kassalla että paljonhan se hinta nyt olisi.. :DD Loppujenlopuksi kävin hakemassa puhelimen että sain sen laskimella laskettua, onneksi kuitenkin kaikki naurettiin, olihan tilanne omalla tavallaan aika koominen :D

  • ankaroliin
    Posted at 09:42h, 15 huhtikuun Vastaa

    Hauskoja ja vähemmän hauskoja asiakaspalvelutilanteita on tullut paljon vastaan. Onneksi positiivisia enemmän! Olin vaatekaupassa töissä, jossa myydään farkkuja. Sisään astuu mies, joka on hyvin isokokoinen. Menen tottakai juttelemaan hänen kanssaan ja kysymään tarvitseeko hän apua jossain. Hän menee aika noloksi, mutta kertoo että tarvitsisi farkut, mutta tuskin teiltä näin isoa kokoa löytyy. Minulla tulee heti mieleen yhdet housut ja sanon miehelle,että odotas hetki taidan tietää yhdet hyvät ja etsin farkut ja annan miehelle sovitettavaksi. Mies katsoo vähän epäillen minua, mutta menee sovariin. JA farkut sopivat hänelle täydellisesti. Vitsi sitä aitoa iloa hänen silmissään ja mulle tottakai tulee tosi hyvä fiilis :)

  • Veera
    Posted at 16:29h, 15 huhtikuun Vastaa

    Hauskimpii juttuja itellä varmaan sellaset et kun joku vakkariasiakas tulee paikalle ja meinaat ite sanoo ääneen et mitä se tilaa. Sit ei meinaa pokka pysyy ku se sanoo sen ite. Tai sit ku arvailee asiakkaan profiilin mukaan et mitähän se ottaa ja arvaa oikein :D

  • Isla
    Posted at 16:40h, 15 huhtikuun Vastaa

    Upeita kuvia!

  • maria
    Posted at 23:49h, 17 huhtikuun Vastaa

    Olen tehnyt myyjän hommia jo useamman vuoden, joten kaikenlaisia kokemuksia kyllä mahtuu tuohon aikaan – hauskoja, mutta myös niitä vähemmän naurattavia.

    Yksi hauskimmista tilanteista on varmaan se, kun eräs vakioasiakas tuli ja pyysi treffeille. No, suostuin. Ajattelin, että ujohkon kysymyksen esitettyään hän lähtee ja sovimme treffeistä tarkemmin viestillä – kaupassa oli tuohon aikaan valtava ruuhka eikä pidemmästä keskustelusta olisi tullut siinä hetkessä mitään – mutta hän jäikin pyörimään takaa-alalle ja jatkoi juttelua aivan muina miehinä. Ihmiset olivat kiireisiä, mutta tää jätkä huuteli vaan toisten selkien takaa ehdotellen sopivaa päivää ja paikkaa. Lisäksi hän varmisti puhelinnumeroni pariinkin otteeseen: ”siis olikse nolla-viis-nolla…?”

    Tilanne oli tosi absurdi, oli vaikea keskittyä asiakaspalveluun täydellä pokalla kun itse on juuri sopinut treffit ja pitäisi vielä päättää aikataulusta samaan aikaan ostoksia piippaillessa. :-D

Post A Comment