BROCCOLI PASTA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Ruoan valmistuksessa monesti meillä ratkaiseva tekijä on sen valmistamisen nopeus. Vaikka tälläkin hetkellä meillä on jääkaapissa vaikka mitä grillipihvejä, niin meidän on silti pakko keittää kauppareissulla kärryyn ainakin yksi ruoka jonka valmistukseen menee alle 10 minuuttia. Normaalisti tämä on ollut jonkinlainen perus kanapasta kermakastikkeella, mutta viimeaikoina ideoita on tuntunut pursuavan kaikkialta. Maustehyllyiltä on kertynyt kaappiin erilaisia mausteita täysin nimen perusteella vaikken niistä aiemmin olisi kuullutkaan. Ruoanlaitossa olen käyttänyt paljon soijaa, hunajaa ja sokeria makua tuomaan. Pienet kokeilut ei koskaan ole pahaksi, eikä ruoka mun keittiössä koskaan ole samanlaista.

Mä olen aina tykännyt erilaisista vihanneksista ruoassa, ja pienempänä rohmusin kaikki keittojuureksetkin siskon lautaselta. Wok-vihannespussi on aina helppo heittää sekaan, mutta onhan se kivempi jos vihannekset on aina välillä tuoreita. Parsakaali taisi aiemmin olla mulla ainoa wok-vihannes pussissa joiden noukkimista lautaselle yritin välttää. Tällä hetkellä parsakaali on yksi lemppareista, ja kokeilinkin sen keittämistä toissapäivänä ensimmäistä kertaa. Niin kuin varmaan kuvistakin jo huomaa, taisi keittoaika venyä hieman liian pitkäksi. Hyviä oli tästäkin huolimatta, ja tällä kertaa mä olin se joka ruoan vihannekset noukki omalle lautaselle.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATässä ruoassa kokeiltiin normaalin kanan sijaan maatiaispossun kinkkusuikaleita, jotka oli lopulta ihanaa vaihtelua. Vaikka mä en ole kasvissyöjä, niin välillä erilaisen lihan ja kanan syönti tuntuu musta liian raskaalta. Monissa pastoissa noukin pastan ja vihannekset ensin, jolloin kanat saattaa jäädä usein vähän sivummalle.  Nämä kinkkusuikaleet oli muista kuitenkin jotenkin normaalista poikkeavia, ja ne meni alas ihan kaiken muun ruoan joukossa. Mulla ei ole mitään hajua ruoan nimestä, mutta kaipa siitä jonkun broccoli-pastan saa parhaiten keksittyä – käytetään siis sitä!

BROCCOLI PASTA

n.10 kerää Tagliatelle pastaa

300-400g Snellman maatiaispossun kinkkusuikale

Parsakaalia

Soijaa

Hunajaa

1 Lime

Cajunmaustetta

Valkosipulia

Vettä

Maissitärkkelystä

Ensin laitetaan pastavesi sekä parsakaalien keitinvesi kiehumaan. Pastat lisätään toiseen kattilaan ja parsakaalit leikattuna toiseen. Parsakaalit kannattaa asettaa varsi alaspäin, sillä kovan varren keittäminen onnistuu näin parhaiten. Kukinnon kypsyttää kannen alla oleva höyry. Kinkkusuikaleet laitetaan öljytylle pannulle ja paistetaan kunnes suikaleet saanut ruskean värin. Kinkkusuikaleiden paistuessa pannulla erilliseen astiaan tehdään kastike. Mulla ei määriä ole tiedossa, sillä laitoin kaiken vähän silmämääräsesti. Vettä about 1 dl ja soijaa 1dl. Ne sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen lisätään puolen limen mehu. Hunajaa laitoin suunnilleen 2 rkl ja nestemäistä valkosipulia teelusikallisen. Cajunmauste oli mulle täysin uutta, joten ripottelin sitä kastikkeeseen vain vähän. Se ei ollutkaan niin mausteista kuin luulin, joten jos pientä tulisuutta haluaa ruokaan niin tässä vaiheessa chilin tai muiden mausteiden lisäämistä kannattaa harkita. Mun tekemässä pastassa oli kuitenkin hyvä – ehkä vähän normaalia tekemääni ruokaa miedompi maku. Lopuksi vielä lisätään about 1-2 ruokalusikallista maissitärkkelystä joukkoon ja sekoitetaan.

Kun pasta ja parsakaalit on valmiita vesi kaadetaan niiden joukosta pois. Ne lisätään kinkkujen sekaan pannulle ja sekoitetaan. Kastike kaadetaan pastan päälle pannulle ja näin koko ruoka onkin alle 10 minuutissa jo valmis! Parsakaalien kypsymisaika on sen suurinpiirtein 6 minuuttia, ja jos veden niihin sekä pastaan keittää vedenkeittimessä jo kuumaksi, niin aikaa ei kulu siihen niin paljoa. Mukava vaihtelu siihen normaaliin pastaan ja makukin niin erilainen siihen verrattuna!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA


6 Responses to “BROCCOLI PASTA”

  1. Jeannay sanoo:

    Oi miten herkulliselta näyttää! Täytyy testata tätä joku päivä :)

    • saralovesyou sanoo:

      Kannattaa! Yleensä tollasilla vähän erikoisemmilla mausteilla saa superin ruoan aikaseksi :-)

  2. Peppi sanoo:

    Oi nam! Laitan ehdottomasti testaukseen tän. Ootko muuten maistanut noita kasvistuorepastoja? Löytyy esim porkkanaa ja pinaattia. Ne on superhyviä. :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    • saralovesyou sanoo:

      En oo maistanut – vielä! Pitää laittaa korvan taakse kun seuraavan kerran kauppaan ollaan menossa :-)

  3. Nora sanoo:

    Hei kannattaa kokeilla tätä, tää on NIIIN hyvää! Ihan syystäkin suosituimpien reseptien joukossa tuolla Pirkan sivuilla

    https://www.k-ruoka.fi/reseptit/punainen-possucurry

Kommentoi