KEVÄÄN KOSMETIIKKASUOSIKIT

Mulla on kaappeihin eksynyt viimeaikoina aika paljon erilaista kosmetiikkaa ja kauneudenhoitotuotetta. Mulla on aikapaljon niitä luottotuotteita joita olen käyttänyt jo useita vuosia, mutta tottakai joukkoon tulee aina niitä jotka tulee ja menee. Niitä kokeillaan, ne saattaa olla kaapin pohjalla mutta ongelmatilanteen tullen tuotteet kaivetaan sieltä käyttöön.  Varsinkin näin kevään ja lämpimien kesäpäivien tullen mä haluan pitää mahdollisimman ohuelti kasvoissa mitään meikkejä, ja ihoakin on hyvä kuoria ja kosteuttaa säännöllisesti. Aknen jälkeen mä olen ollut aika vaisu uusien kasvotuotteiden tai varsinkaan meikkien kokeilemisessa. Huomaan ihon reagoivan jo pieniinkin muutoksiin. Vaihtovuoden aikana mun iho oli täydellisessä kunnossa. Sain yhden ainoan finnin vasta viimeisellä hetkellä juuri ennen lähtöä takaisin, eikä kasvot edes kuivuneet niin kuin monesti aiemmin. Tämä ihmetytti mua, sillä jouduin hommaamaan kaikki kasvojenhoitotuotteet aivan uusiksi. Utahissa vuorten keskellä ilma oli paljon kuivempaa, ja oltiinhan siellä myös paljon korkeammalla merenpinnasta. Veikkaan että ilmastolla oli jonkin näköistä osaa ja arpaa virheettömään ihoon. Nyt mä olin aivan innoissani kun sain esimerkiksi ruotsalaisia Estelle & Thild luonnonkosmetiikkatuotteita testiin ja yllätyin positiivisesti.

Mun hiukset kaipaa myös jonkinlaista hoitoa, ja olenkin löytänyt muutamat uudet luottotuotteet. Mun hiukset on todella nopeasti kasvavaa laatua. Tämä toki on monen tytön unelma, mutta se tyvikasvu on todella näkyvä jo kuukauden päästä. Nyt mullakin on pieni keino peittää vaaleampi tyvi ja saada hiuksiin vähän volyymiä! Hiusöljy on kuulunut mun tärkeisiin tuotteisiin jo pitkään, ja yksi jota nuorempana käytin todella paljon on suolasuihke. Varsinkin näin lyhyillä hiuksilla mä yritän olla laittamatta niitä mitenkään kummemmin. Rennon lookin saa kuitenkin aikaseksi tuolla aineella super nopeasti ja helposti, laiskan tytön aamujen pelastus!OLYMPUS DIGITAL CAMERA 1. Estelle&Thildin luonnnonkosmetiikkasarjan Body Butter on ollut mulle todella mieleen sellaiseen ”täyteläiseen” rasvaukseen, vai kuinka sen nyt voikaan sanoa. Näitä oli muutamia erilaisia tuoksuja ja toi Spring Rose Blonde miellytti mun nenää!

2. Saman sarjan vartalonkuorinnasta olen myös tykännyt! Mulla tuntuu monesti olevan ongelmana vartalon ihon hoidossa se, etten mä viihdy suihkussa kovinkaan pitkään. Liian pitkä aika lämpöisessä vesihöyryisessä vessassa ei vaan ole mun juttu, ja yritänkin aina vaan hoitaa hommat äkkiä alta. Viimeaikoina olen kuitenkin yrittänyt rentoutua tämän asian suhteen ja kuoria ihon kerran viikossa. Sen jälkeen on aina ihana käpertyä sänkyyn lakanoihin kun iho on kuorittu ja pehmeä. Peukkua siis ylös!

3. Estelle&Thildin luonnonkosmetiikkasarjaan kuuluva vartalorasva on ollut myös kovassa käytössä. Usein lähinnä niissä tilanteissa käytän tätä kun hame tai housut paljastavat sääret. Sparkling Citrus Bloom on ihanan kesäinen tuoksu, ja mulla tulee siitä mieleen jokin sitruunaruoho.

4. Tämä on näistä uusista tuotteista aivan lemppari! Nimittäin Estelle&Thild vartaloöljy! Mä olen aikaisemmin käyttänyt iholla argaaniöjyä, sillä tykkään että iho on pehmeä ja joustava. Tuoksu siinä ei kuitenkaan ole houkutteleva, joten tämä BodyOil vie kyseisen argaaniöljyn mennen tullen.

5. Ja kasvojenpesutuotteita. Aiemmin mä olen mennyt ihan vain käsisaippuan voimin, mutta onhan nämä nyt paljon parempia iholle! Estelle&Thild kasvomaito sekä rasva.

6. Estelle&Thild Biocleanse Radiance Micro Polish on siis mikrokuorinta kasvoille, jossa on aivan pieniä rakeita. Iho on tämän jälkeen ihanan pehmeä ja jotenkin todella fresh, joten tämä jää kyllä pidemmäksikin aikaa lemppareiden listalle!OLYMPUS DIGITAL CAMERA7. Formen Surf Mististä mä jo kerroinkin! Mulla on aiemmin ollut erilaisia suolasuihkeita käytössä, ja varsinkin kesäaikaa vähän rennommalla lookilla mentäessä tällainen pelastaa laiskan tytön aamun. Joko ihan pelkästään käytettynä, tai kiharoitten päälle suihkautettuna tämä antaa aivan superit surffilaineet.

8. Balmain Session Spray Strong kulkee mulla todella monesti mukana. Kyseessä lakka, ja mulla on tämä matkakoko käytössä. Yksi lempparilakoista mitä mä olen käyttänyt!

9. Balmain Argan Moisturising Elixir on mulla käytössä hiuslatvoille. Mulla on käytössä samanaikaisesti Lorealin öljy, mutta mä olen tykännyt siitä lopputuloksesta jonka tämä jättää. Ei siis yhtään ölymäinen.

10. Tykkään, tykkään, tykkään! Four Reasonsin ruskea hiuspuuteri on pelastanut mun monet päivät! Tottakai pelkästään jo sillä, että kyseessä on hiuspuuteri. Mun hiukset ei rasvotu kovinkaan helposti, joten en myöskään pese niitä päivittäin. Jos yllättäen kuitenkin hiukset alkaa näyttää rasvaisilta, niin tätä on helppo suihkaista jeesimään tilannetta. Ruskea väri on myös helpotus tyvikasvuun, sillä sen saa hetkellisesti tällä piiloon. Myös lettien tai muiden kampausten tekeminen tämän avulla on helpompaa – miksi mä en ole löytänyt tätä aiemmin??

11&12. Aiemmin mulla oli käytössä jotkut tresemmen shampoo ja hoitoaine. Mä tykkäsin niistä tuoksun takia paljon, mutta joihinkin tuoksuihin tottuu. Oli kiva löytää hyvät tuotteet tähän tilalle, joissa tuoksukin on hyvä. Formen korjaava shampoo sekä tuuheuttava hoitoaine. Peukkuja näille!OLYMPUS DIGITAL CAMERA13&14. Mun arkipäivän meikki on aika easy ja nopea, mutta jos haluan käyttää siihen aikaa vähääkään enemmän niin laitan näitä meikkipohjan alle. Lorealin Skin Perfection tasoittaa ihoa mukavasti, ja Lumenen CC Primer pohjustaa värin kanssa. Lumenen CC-voide mulla on ollut käytössä jo vuosia, ja tämä Lumenen Primer on ollut positiivinen kokemus CC-voiteen rinnalle!

15. Mulla ei normaalisti ole tapana käyttää paljoa rahaa meikkeihin. Hommasin kuitenkin tämän YSL Double Wear peitevoiteen, ja se on ollut aivan superi. Nykyään mua ei enää haittaa mahdolliset CC-voiteen alta pilkoittavat yksittäiset finnit, mutta tällä on saatu tummat silmäaluset ja kasvojen punaisemmat kohdat hyvin peittoon.

16. Loreal Brow Artist-kulmaväri oli positiivinen kokemus. Tällä hetkellä kyseinen väri on tosin omille kulmille vähän liian vaalea, mutta pitää hipsiä kauppaan ja ostaa kyseinen tuote tummempana. Tällä saa aikaiseksi kivan luonnolliset kulmat kovassakin kiireessä!

17. Taas yksi lemppari! Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence kirkastaa ja pehmentää ihoa ihanasti! Tämä on varmasti kesällä just sellainen tuote jota käytän iholla ihan vain pelkästään ilman muita voiteita tai meikkejä!

18. Estelle&Thildin pigmenttisiä huulivoiteita on tullut kanneltua ympäriinsä ties missä. Oma lemppari on tuo nude rusehtava. Näillä oon saanut vähän kuiviakin huulia pehmeämmiksi, ja söpöt värit on tottakai plussaa.

19. Kyseisiä Lumenen sinihylsyisiä huulipunia mulla on kertynyt kaappiin miljoona. Näitä löytyy niin monissa eri väreissä, lopputulos on mattaa ja pigmenttiä löytyy hyvin!

20. Viimeisenä KICKSin nuden sävyinen huulipuna, joka on kivan luonnollinen huulilla. Mulla ei muista väreistä tätä vielä löydy, mutta tähän sävyyn mä olen ollut todella tyytyväinen. Tämä sävy sopii hyvin sekä arkeen että vähän juhlallisempaankin tilaisuuteen.


1 Comment
  • nimetön
    Posted at 13:59h, 04 toukokuun Vastaa

    Hei! Osaatko sanoa ainesosalistoja lukiessasi, että onko näissä parabeeneja, ftalaatteja, bentseenejä, yms muita hormonihäirikköjä, lapsettomuutta ja syöpää aiheuttavia aineita? Itse en siis myrkkyjä halua vapaaehtoisesti elimistöön tunkea, niin kiinnostaa aina uusi kosmetiikka, että onko näissä niitä! :D Kaikessa kosmetiikassa ei siis ole, mutta mitä pidempi inci-lista, sitä enemmän useimmiten on elimistölle vaarallisia ainesosia. Itse olen tosin kaikkien hiustuotteiden käytön, ja käytän vain ”välttämätöntä” kosmetiikkaa, eli shampoo, meikkivoide+puuteri+ kookosöljyä rasvana. Mutta myrkyttömiä huulipunia olisi kyllä niin kiva löytää!

Post A Comment