PARVEKEPIKNIK

IMG_1623Viimeviikonloppuna tytöt tuli Lahteen käymään ja vietettiin iltaa grillaillen ja jutellen. Suunniteltiin jo illalla pientä aamupalapiknikkiä läheiseen puistoon, mutta heräiltiin sen verran myöhään, että ikkunasta näkyi vain pilvinen taivas ja sadepisarat alkoivat ropisemaan parvekkeen ikkunoihin. Mä olin joitakin viikkoja aiemmin siivonnut parvekkeen talven jäljiltä pullokasseista ja useamman kuukauden tuulettumassa olleista matoista. Siitä tuli meille vähän niin kuin ”yksi huone lisää”  ja parveke onkin ollut meillä kovassa käytössä varsinkin ruokailun suhteen.

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Cloettan kamppikseen, ja sain aivan hervottoman kokoisen suklaalähetyksen juuri oikeana päivänä. Tottakai suklailla piristettiin myös kavereita aamupalapiknikin merkeissä. Koska ilma oli vähän synkkä ja sateinen, niin skipattiin täysin ajatukset puistopiknikistä ja kylmässä sateessa värjöttämisestä. Tehtiin aamupalaa, heitettiin suklaat ja viltit parvekkeelle, laitettiin musiikki soimaan ja syötiin siinä parvekkeen lattialla ihanan fiiliksen ympäröimänä samalla jutellen. Viileän piknikin jälkeen päästiin äkkiä sisälle lämpöiseen, ja tällainen piknik parvekkeella tulee varmasti jatkossakin kuulumaan sadepäivien ohjelmaan.IMG_1615 IMG_1614 IMG_1585IMG_1591 IMG_1635 IMG_1616 IMG_1629 IMG_1640-2Mä olin jossain vaiheessa aivan hullu suklaan ystävä, ja sitä tuli silloin syötyä välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jenkeissä olon aikana mun suklaiden syönti loppu kuin seinään, sillä jenkkisuklaat nyt tunnetustikkin on aikamoista vahaa. Löysin kuitenkin nyt suklaat uudelleen ja löysin aivan uuden lempparin! En ole kovinkaan suuri makean ystävä, joten nämä kaikki super hyvät mutta makeat suklaalevyt on kestänyt mulla kauan. Cloettalta tuli uusi suklaamaku joka sisältää mangoa ja ai että, siinä on sitä jotain! Koska brändi nyt muutenkin on ihanan pirteä ja leikkisä, oli mulla aikamoiset odotukset näitä suklaiden makuja kohtaan. Tiesin sieltä tulevan jotain jännää ja normaalista poikkeavaa, ja mangosuklaata maistaessa mieleen hyppäsi ensimmäisenä mun all time favourite-irtojäätelö, nimittäin mango-meloni! Maku oli ihanan mangoinen ja pirteä, ja suklaassa todellakin oli jotain, jota en aiemmin ole maistanut. Mangosuklaa nousi aivan heti ykköseksi mun lempisuklaat-listalla, eikä paluuta taida olla pitkään aikaan.

Olen maistattanut sprinkle-suklaita kaikilla, jotka meillä on käynyt. Jokaisella tuntuu löytyvän joukosta jokin lempimaku, ja mä jaksan vieläkin hehkuttaa mangosuklaata – vadelma-lakritsin olevan myös hyvänä kakkosena! Näistä tuli todellakin suklaat, joita nappaan mukaan kauppareissulla suklaahyllyn kohdalla, oletteko te jo maistaneet?

IMG_1624


2 Comments
  • hanna
    Posted at 22:25h, 21 toukokuun Vastaa

    Sain itekin noita mukaan tuolta ID:n tapahtumasta ja se mango vei kyllä kielen. Mullakin tuli hyvänä kakkosena laku sekä minttu. Kaikki oli hyviä ja jokainen sopii omaan hetkeensä. :)

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  • tiia
    Posted at 22:25h, 23 toukokuun Vastaa

    Mistä toi ihana viltti on joka on liisan ympärillä?

Post A Comment