Kesän aikana on tullut vietettyä harmittavan vähän aikaa keittiössä kotiruoan parissa. Tämä varmaan johtuu siitä, että kotona on ylipäätään tullut oleskeltua vähän, ja raflat on reissuissa houkutelleet puoleensa. Ne vähäiset annokset joita keittiöstä on viimeaikoina ulos tullut – viimeviikon litrahernekeittoja huomioimatta – on ollut jollain lailla erikoisia ja uusia kokeiluja. Ne perinteiset perunamuusit ja nakkikastikkeet on hyviä täydennyksiä jos viikkotolkulla viettää aikaa keittiössä, mutta näin kokkauksesta innostuneena on ollut lähes mahdotonta hillitä itseä siihen pisteeseen että kaksilla viikkokokkauksilla saisin aikaiseksi ”vain” suomalaisia perusruokia. Oon päivitellyt aina Snapchatin (@saraollila) puolella joitain vaiheita ruoanlaitossa, mutta en jaksa siitä kuitenkaan mitään reseptikanavaa tehdä. Todella monet on varsinaisesta reseptittömyydestä huolimatta ottanut screenshotteja edes ruokaaineista, ja parin päivän päästä tulee kiittelyitä tai kyselyitä ”hei miten tää nyt menikään?”. On ihana huomata, että monia kiinnostaa kokeilla erilaisia ruokia ja näistä resepteistä ja ruoanlaitto sneakpeekeistä saa inspiraatiota ja ideaa! Näitä reseptipostauksia on viimeaikoina yllä jo kerrotusta syystä ollut todella harvassa, mutta monien pyyntöjen vuoksi mä voisin seuraavalla kerralla ottaa blogimateriaalia ja tehdä vaikka ”kolme tapaa maustaa kana” –postauksen. Siihen saisi ujutettua nätisti nämä kymmeniä screenshotteja keränneet appelsiinikanan sekä sokeroidun BBQ kanan reseptit jonkin kolmannen kanavinkin lisäksi.

Nyt kuitenkin todellisen gurmee-burgerin pariin, jota tyttöjen ollessa yökylässä maisteltiin. Viimeviikolla tein näitä uudestaan, ja näitä voitaisiin kuulema syödä vaikka jokaikinen päivä. Siinä vaiheessa mä pistin vastaan, mutta eiköhän aina välillä, hyviä nimittäin oli! Aiemmin mä olen heittänyt kotitekoisen jauhelihapihvin hampparisämpylän joukkoon, lisännyt vähän vihanneksia ja pursottanut majot joukkoon ja se on ollut siinä. Nyt kuitenkin pahasti näyttää siltä, ettei paluuta siihen ”aiempaan” enää ole. Mukaan tuli muuta kuin nämä perus majoneesit, hampurilaissämpylä korvataan ciabatta-leivällä, ja ylimääräiset vihannekset on heitetty pois. IMG_9531 IMG_9518

4kpl

1 Esipaistettu Ciabatta-leipä
400g Jauhelihaa
Cheddar juustoa
Tomaattia
Kevätsipulia
BBQ-kastiketta
Creme fraichea

Chimichurri-kastike:
Hienonnettua tuoretta persiljaa
Hienonnettua tuoretta oreganoa
2rkl Oliiviöljyä
1rkl hienonnettua rosepippuria
1tl Punaviinietikkaa
Ripaus suolaa & pippuria

Step 1: Laita esipaistettu ciabatta-leipä uuniin ja pannu kuumaksi. Jaa jauheliha neljään osaan ja muotoile pihveiksi. Mausta pihvit pannulla ollessa suolalla ja pippurilla.
Step 2: Pilko tomaatit ja sipuli valmiiksi ja asettele tarjolle. Laita pöytään myös BBQ-kastike, valmiit pihvit, pilkottu leipä, creme fraiche sekä juusto.
Step 3: Valmista Chimichurri-kastike hienontamalla persilja, oregano sekä rosepippuri. Lisää joukkoon oliiviöljy sekä punaviinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita hyvin.
Step 4: Kokoa hampurilaiset ja nauti! Mä olen itse ihan addiktoitunut ranskankermaan ja tungen sitä nykyään jokaiseen ruokaan. Näissä hampurilaisissa on ihana voidella molemmat leivät ranskankermalla, jolloin se samalla kosteuttaa leipää että on mukana jokaisessa suupalassa. Lisukkeeksi voi laittaa vaikka ranskanperunoita halutessaan.
IMG_9526 IMG_9517

Millä reseptillä te yleensä teette kotiburgereita? Valmistuuko ne paistinpannulla vai kenties grillissä?


Myöhäiset aamuherätykset, aamupuuro tuoreilla marjoilla, pienet kalastusreissut, todella pitkät päiväunet, hyvät grilliruoat, myöhäiset mökkisaunat, laskeva ilta-aurinko, ai että mä rakastan mökkeilyä! Tonne olisi voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa, jos vain toisen osapuolen työt olisi sallinut. Viikon päästä alkaa onneksi hänelläkin pitkä loma, ja silloin tuolla tulee varmaan vietettyä päivä jos toinenkin. Meidän oma mökki sijaitsee niin lähellä kotia, että vaikka sitä mökiksi kutsutaan, on muiden mökit aina ”jännempiä”. Omalla mökillä ei ole koskaan tullut vietettyä yötä perheen kanssa, siellä on voinut telttailla kavereiden kanssa jo ala-aste ikäisenä, kuumana kesäpäivänä on hypätty autoon ja lähdettyy äkkiä uimaan – monesti tämä matka on kuljettu jopa polkupyörällä. Nykyään varsinkin kun luonnon rauhaa osaa arvostaa aivan eri tavalla ja mökillä olo rentouttaa, on tällaiset pienet irtiotot arjesta aivan ihania!

Palattiin eilen kotiin ja väsyneinä vietettiin ilta leffaa katsoen. Mä olen koko loman ollut jossain menossa ja se on kyllä vienyt musta kaikki mehut. Reissaaminen ja touhuaminen on ollut mukavaa, mutta tämä energiavaje tulee näköjään vähän jälkijunassa. Akkuja siis lataillaan kotona vielä hetki, sillä ollaan yritetty etsiä kesälomalle vielä viimeistä reissua poikaystävän kanssa. Aikaa hänen vieressä on loman aikana tullut vietettyä todella vähän, joten yhteinen matka olisi tähän väliin juuri sopiva! Äkkilähdöt kun vaan tuntuu olevan aika vähissä alueille joille haluaisin lähteä, vaikka mulle melkeempä kelpaisi Viro tai jokin paikka näitä normaaleita rantalomakohteita lähempää. Mitään kaupunki- tai aktiivilomaahan ei täällä edes harkita, eli pelkkä löhöily riittää meille! Pitää siis vaan pitää silmät auki ja sivut päivitettyinä, toivottavasti edes jokin reissu nappaa kohdalle.IMG_9694-3 IMG_9743-2 IMG_9728-2 IMG_0039 IMG_9711-2 IMG_9699-2 IMG_9641 IMG_9917-2 IMG_9733-2 IMG_9762-2IMG_9703-2 IMG_9669-2IMG_9682-2


Niinkuin sanoin niin täältä tulee! Tänä kesänä oli mun ensimmäinen kerta Ruisrockissa, ja lähtemistä pohdittiin nytkin aivan viimeiseen hetkeen saakka. Mä olen aiemmat vuodet viettänyt Summer Upissa, joka jossain vaiheessa muodostui kesän perinteeksi. Sinne mentiin artisteista huolimatta, sillä paikka oli täynnä kavereita ja tuttuja. Viimeviikonloppu oli alunperin tarkoitus viettää molemmilla festareilla, ensin Summer Upissa josta sunnuntaina oltaisiin vaihdettu maisemaa Turkuun. Saatiin kuitenkin aikataulut osumaan kohdalle, onnistuttiin hankkimaan yhdet tiketin viimeisistä kolmen päivän lipuista ja yöpaikkakin löytyi helposti. Mulla ei ollut mitään hajua mitä näiltä festareilta odottaa, tiesin vain, että siellä tulee olemaan muutamat must see-artistit joita mä en tule mistään hinnasta missaamaan kerran liput ostin. Ja onneksi ostin, sillä rokki viikonloppu oli yksi tämän kesän parhaimmista tähän mennessä. Jätin poikaystävän Lahteen ja lähdin matkaan muussa seurassa. Unohtumattomat reivit, ihanat maisemat, mahtavat liveartistit ja auringonpaistekin oli messissä koko viikonlopun kuin tilauksesta.

Perjantai ja lauantai sujui ongelmitta, mutta lauantai-iltana alkoi järkyttävä vatsakipu. Mulla oli aavistus mistä tämä johtuu, ja sunnuntain päätin vetää omalta osalta vähän rauhallisemmin. En tiedä johtuiko tämä sunnuntain artistikattauksesta vai selvästä päästä, mutta mun mielestä sunnuntai oli näistä kaikista festaripäivistä jopa parhain!  Untitled

Essi bongasi meidät aina jostain väenpaljouden keskeltä…en tajua miten se on edes mahdollista. Me kuljettiin ilmeisesti Liisan kanssa laput silmillä, nimittäin me ei nähty ketään vaikka porukka meidät huomasikin! / Lucas Graham oli ensimmäinen artisti jota Liisan kanssa rynnättiin katsomaan heti festarialueelle päästyämme. Jätkä oli niin paljon parempi livenä kuin mitä Spotifystä on kuunnellut, että häntä on pakko päästä katsomaan joskus toistekin! / Vedettiin pieni rentoutushetki Veikkauksen pisteellä. / Jack Ü oli ensimmäisenä iltana aika kova! Vaikka mä sellaista musiikkia harvoin kuuntelen, oli kiva pitää hauskaa hyvässä seurassa.UntitledJännäsin ennen festareille lähtöä jos hävitän Liisan jossain vaiheessa. Kuljettiin monesti paikasta toiseen käsi kädessä, ja loppupelissä pysyttiin yhdessä yllättävän hyvin! / Partner in crime! / Rudimental oli yksi mun festareitten pakko nähdä-artisteista, ja sehän me nähtiin! Aurinko paistoi, musiikista tuli hyvä fiilis ja tunnelma oli mahtava. / UntitledJätettiin kamerat kotiin – onneksi! Meidän tuli otettua niin vähän kuvia kännykälläkään, että kamera olisi ollut vain riskivyöhykkeellä. / Evästaukoa! Me varauduttiin ja otettiin mukaan sekä ruisleipää, riisikakkuja ja muita pieniä naposteltavia. Niitä oli ihana syödä kaiken tanssimisen lomassa. / Tytöt! / Ja taas kerran, Essi bongasi meidät kaiken keskeltä!

Festarit oli hauskat, ja tiedänpähän nyt ainakin mihin suunnata ensivuonna samoihin aikoihin! Ihanan monet teistä tuli moikkailemaan, terveisiä teille! Toivottavasti kaikilla oli yhtä onnistunut viikonloppu mitä itsellä, ja kaikki sujui ilman ongelmia :-)

 


Viimeiset pari kuukautta on eletty blogin kanssa ihan hulluja aikoja! On tapahtunut vaikka mitä, uusia ovia auennut, nukkumaan en ole voinut mennä ennen kuin tiedän seuraavan päivän postauksien olevan kunnossa, ja aina on ollut niitä ”venaa hetki, tää blogijuttu on pakko tehdä just nyt” vaikkei sillä oikeasti olisikaan mikään palava kiire. Blogin kirjoittaminen on ihan mahtavaa hommaa, ja olen ollut lähes kirjaimellisesti liekeissä tämän kanssa. Viimeisen kuukauden sisään on ollut kaksi ulkomaanmatkaa ja parit festarit, ja niiden ajaksi on tottakai täytynyt tehdä postaukset ajastetuiksi tai käyttää hieman aikaa aamusta tai illasta tervehdysten kirjoittamiseen. Viimeisten päivien aikana on kuitenkin tapahtunut jotain. Mä olen ollut muutaman päivän päivittämättä blogia, avaamatta sähköpostia, tai edes kirjautumatta blogiin. Seuraavalle päivälle ei ole ollut postausta, mutta olen kelannut kerkeväni myöhemminkin. Olen pitänyt lomaa, viettänyt aikaa perheen kanssa, yrittänyt hoitaa terveyteen liittyvät asiat kuntoon, katsonut ensimmäistä kertaa Twilight-leffat, tehnyt todella hyvää kotiruokaa, enkä silloin kaivanut edes kameraa esille.

On siis ollut ihana vaan heittää aivot hetkeksi narikkaan, jeesiä mökkirempassa ja olla hetki olematta pää kolmantena jalkana niinkuin koko alkukesä on oikeastaan tullut oltua. Vaikka monilla muilla bloggaajilla kamerat olikin festareilla mukana, päätettiin me Lissun kanssa ihan suosiolla jättää nekin pois. Pian on siis tulossa vähän kyseisen festareiden ajalta puhelimen kuvien availua tänne teille. Nyt tuleva viikonloppu olisi tarkoitus viettää poikaystävän mökillä kalastellen ja hyvin syöden, sillä pian alkaakin jo uudet kujeet!IMG_8861

Dress Mango / Shoes Mango / Jacket Zara


IMG_7642IMG_7341 IMG_7359IMG_7466 IMG_8610 IMG_7563IMG_8234 IMG_8013 IMG_7771 IMG_7568IMG_7404IMG_8566Pariisin matkalta ollaan jo kotiuduttu ja tässä on keretty reilun viikon aikana tehdä vaikka mitä. Ollaan treffailtu tyttöjen kanssa, käyty tsekkailemassa mökkiremppaa, ja vietetty viikonloppufestareita. Nyt ollaan reissussa rähjääntyneitä, jalat kipeinä, ääni käheänä odottamassa omaan sänkyyn pääsyä. Festarit oli mahtavat, ihanan moni teistä tuli moikkailemaan ja pidettiin kavereiden kanssa hauskaa loppuun saakka. Toisen päivän lopussa parin vuoden takaiset terveysongelmat tuntui tekevän tulojaan, ja kolmas päivä vietettiin tämän takia vesipullo kädessä. Tämä päivä oli näistä kaikista ehkä mukavin, ja mietin miksi ei festareille lähtisi useamminkin täysin alkoholittomana. Tuskaisen päivän jälkeen ajoin vielä yöllä Salon kautta Helsinkiin. Pian olisi tarkoitus hypätä Onni-bussiin ja lähteä kotia kohti takaisin Lahteen. Ilmat suosi Ruisrockia koko viikonlopun ja aurinko vaan paistoi. Näistä festareista jäi niin hyvä fiilis että samoille nurkille ollaan varmasti lähdössä seuraavanakin vuonna!