Mä olen jo muutaman kerran aiemmin kirjoitellut aiheesta, mutta tämä on mulle varmasti ajankohtainen loppuelämän ajan. Kyseessä nimittäin kauneudenhoito ja kosmetiikkatuotteet! Kärsin muutama vuosi sitten aknesta, joka oli oikeasti aika pahana. Sain aknen hoidettua pois todella miedoilla suomalaisilla tuotteilla, ja mulla menee aina hetki, ennen kuin mä uskallan vaihtaa jotain luottotuotetta toiseen. Mulla on ihon kanssa niitä huonompia kausia aina silloin tällöin. Esimerkiksi vaihtovuoden aikana mun iho oli aivan täydellisessä kunnossa, ei näppylöitä, iho oli tasaisen värinen ja kuljin todella paljon ilman meikkiä. Tämä jatkui kesän 2015 ajan, ja mä olen tähän päivään asti ollut todella vähillä meikeillä. Noin kuukausi tai kaksi sitten mulle alkoi taas tulla muutamia finnejä, jotka tottakai sai ajattelemaan että ei kai taas! No sain ihon taas vähän parempaan kuntoon, ja nyt sit siitä yrittää pitää huolta parhaan mukaan. Täällä parin vuoden takaisessa postauksessa näkyy esimerkiksi kuinka epätasaisen värinen mun iho oli aknen jälkeen, mutta nykyään noistakin jäljistä on päässyt eroon! Voisin jossain vaiheessa lisäillä sellaista nykyhetken tilannetta, jos teitä kiinnostaa.

No ajattelin heittää tänne tämän hetken tykättyjä kauneustuotteita sekä ihonhoitoon että hiustenhoitoon. Hiusten kanssa varsinkin mä olen todella huono, ja löysinkin parit luottotuotteet joiden avulla tämän reuhkan saa kuntoon pelkällä hiusten kuivauksella. Loppuun ajattelin heittää vielä vähän vartalotuotteita, jotka lähtee testiin lähipäivinä!img_8929 Kasvojen pesuun ja meikin puhdistukseen mä olen viimeaikoina käyttänyt LashLoversin vaahdottuvaa Beauty Washia. Tää on todella tehokas ja hellävarainen, ja suunnattu erityisesti ripsienpidennysten käyttäjille. Oon tykännyt siitä, että tällä lähtee samalla sekä kasvomeikki että mahdollinen silmämeikki, sillä mä olen aika laiska käyttämään erilaisia tuotteita. Oon huomannut myös aika pelkistetyn ihonhoidon parantavan mun ihon kuntoa! Pari kertaa viikossa illan kasvojenpesun yhteydessä kuorin ihon Estelle&Thildin Biocleanse Radiance Micro Polishilla. Kyseisen merkin kosmetiikka on orgaanista, eli ilman lisäaineita. Muitakin heidän ihonhoitotuotteita kokeilleena voin suositella varsinkin herkkäihoisille näitä, koska nämä ei ärsytä niin kovin ihoa.

Ihon rasvaus on aina ollut mulle sellainen mieluinen juttu, ja tähän asti olen käyttänyt Nivean Soft perusrasvaa sekä iltaisin, että aamuisin meikin alle. Nyt löytyi aika mahtava kilpailija, nimittäin Orginsin kosteuttava yönaamio. Oon käyttänyt tätä lähes päivittäin, ja iho on aina aamulla täydellisen pehmeä. Plussaa on myös aivan ihanan raikas tuoksu! Mä tykkään! Toinen saman merkin tuote on raikastava silmänympärysvoide. Tätä levitän silmien ympäröivälle alueelle just heräämisen jälkeen ennen meikkaamista.

Huulille mä olen tykännyt käyttää sekä eos huulirasvoja, että ACOn Stay Soft Lips huulirasvaa, joka kosteuttaa vuorokauden ajan. Oon ehkä jollain lailla jäänyt koukkuun huulirasvoihin, ja multa löytyykin niitä kotoolta vaikka kuinka ja paljon. Aina on pakko olla yksi tai useampi laukussa, ja niitä löytyy monesti esimerkiksi takkien taskuistakin…no ainakin on mukana aina kun tarvis!img_8941img_8994 Menin pitkän aikaa ihan perus markettituotteilla, ja ostin aina niitä TRESemmén hullun isoja shampoopurkkeja. Shampoota ja hoitoainetta valitessa katsoin aina tuoksua, enkä juurikaan sitä, mitä mun hiukset tarvitsisi. Mun kampaaja suositteli näitä JOICOn hiustuotteita, ja päätin käydä ostamassa sellaiset kokeilun. Heillä on ilmeisesti erilaisia hoitavia tuotteita vaikka ja kuinka, mutta nämä mun on tarkoitettu värjätyille hiuksille. Tuoksun lisäksi hiukset jää ihanan pehmeiksi!

Sitten siihen pesun jälkeiseen hoitoon, johon mulla on tällä hetkellä käytössä kahta erilaista tuotetta. Molemmat näistä on Rapunzelin tuotteita, Leave-in Creme sekä Jojoba öljy. Aiemmin annoin hiusten kuivua ihan omia menojaan, mutta huomasin niiden laiton helpottuvan älyttömästi, jos mä kuivaan ne hiustenkuivaajalla heti pesun jälkeen. Olen levittänyt näitä molempia ennen kuivausta latvoihin, ja lopputulos on aivan erilainen kuin ilman! Hiukset jää ihanan pehmeiksi ja kiiltäviksi, kun aiemmin latvat saattoi olla pörröiset ja karheat.img_8958 Sain testiin ACOn tuotesarjaa, josta mä olen yhtä kerennytkin jo kokeilemaan. Vartalorasvat on mulla tähän aikaan vuodesta varsinkin todella kovassa käytössä, ja tämä ACOn oma on ainakin todella kosteuttava. Vaikka rasva onkin hajustettu, on tuoksu silti aika mieto ja miellyttävä. Tämä kosteuttaa ihoa todella hyvin, ja päivittäisellä rasvauksella mun korppuiho ehkä alkaa pikkuhiljaa heräämään näin kuivien ilmojen tullen eloon. Mulla on ollut tähän päivään asti nämä suihkumousset käytössä, ja aina edellisen loppuessa on pakko hommata uusi suihkun hyllylle. Mousset on jättänyt ihon todella miellyttävään kuntoon, mutta jos tämä suihkuvoide on yhtä kosteuttavaa kuin vartaloemulsio, niin musta tuntuu että tästä tulee mun uusi luottotuote. Saa siis nähdä, mä infoon tästä lisää myöhemmin ;-)

Myös näin syksyn tullen mun iho on aina ihan lakanan valkoinen, ja olisi kiva löytää jokin luonnollisesti päivettävä tuote. Tästä ACOn itseruskettavasta mä olen kuullut paljon hyvää, joten odotukset on kovat. Saa nähdä olenko mä tämän käytön jälkeen ihan oranssi vai ehkä jopa luonnolisen ruskea? Mulla olisi parit muutkin itseruskettavat pääsemässä testiin, joten kiinnostaisiko jokin postaus näistä vielä tässä syksyn aikana?img_8964


img_9003img_9002img_9012Kirjoittelin teille muutama päivä sitten vähän hommasta ASUS Ambassadorina, ja siitä, mitä tämä homma pitää sisällään. Jos olette missanneet postauksen, niin voitte käydä lukemassa sen täältä. Mulla on siis tällä hetkellä ASUS ZenBook Flip kokeilussa, jonka käyttö alkaa tulemaan päivä päivältä sujuvammaksi. Mun hommaan kuuluu myös käydä loppuvuoden aikana muutamissa ASUS workshopeissa, joissa teemoina on esimerkiksi blogin kävijämäärän kasvattaminen SEO:n avulla, Googlen analytiikan hyödyntäminen bloggaamisessa, tai vaikka suunnitelmallinen sisästönluominen. Workshopeissa opitaan myös paremmiksi koneenkäyttäjiksi pienien niksien avulla, ja muutenkin ohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Mulla on ollut Google Analytics käytössä, ja olen ihan innoissani yrittänyt seurailla siellä lukuja missä nyt mennään. No jos totta puhutaan, niin mä olen ollut sen kanssa ihan hukassa! Ensimmäinen workshop oli alkuviikosta, ja käytiin siellä paljon läpi erilaisia asioita. Monilla teistäkin on varmaan blogi ja kehitys on aina mielessä. Bloggaajan on tärkeä puskea itseään vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, saada kokeilemalla selville mikä toimii, ja kehittyä niin kuvaajana, kirjoittajana sekä digitaalisen markkinoinnin osaajana. Analytiikan avulla saa helposti pidettyä kirjaa uusien asioiden toimivuudesta, sillä kunhan osaa katsoa oikein, niin sieltä löytyy todella paljon tietoa!

Mä olen aina pitänyt blogin kirjoittamisesta, mutta mulla blogin kehittäminen ja lukijamäärän kasvattaminen tietoisesti on jäänyt aika taka-alalle. Jopa blogitekstin otsikolla on tässä huomattava merkitys! Käytiin ensimmäisessä workshopissa Aki Ovaskan johdolla vähän bloggaajan kehitysaskeleita esimerkkejä seuraten. Pakko sanoa, että musta tuntuu hauskalta, että bloggaamisessa, joka on itsellä kasvanut tähän pisteeseen harrastuksen kautta, on joitain kaavoja, joiden kannalta hommaa kannattaa tehdä! Näistä kehitysaskelista mä olen yhtä noudattanut aiemmin, ja sitäkin vähän soveltavasti. Meillä kaikilla bloggaajilla on varmasti välillä niitä kausia, kun homma ei tunnu luistavan. Mä olen itse ottanut silloin aika lepsusti, sillä olen ajatellut, että pieni ajatusten nollaus toimisi siihen väliin. Kun uudet aiheet on vähissä, kannattaa ottaa tietty päivä, tai vaikka jopa viikko niin, että kirjaa mahdollisimman monta postausaihetta muutamien avainsanojen kanssa ylös. Jos blogi on aihealueelta laaja, on tämä silloin huomattavasti helpompaa. Myös somefokus, eli uusien postausten säännöllinen mainostaminen muissa sosiaalisen median kanavissa on tärkeää. Tätä mä olen aina noudattanut vähän niin ja näin, mutta jatkossa se pitäisi ottaa säännölliseksi tavaksi.

Niin kuin aiemmin jo analytiikasta puhuttiin, on sen seuraaminen kehityksen kannalta tärkeää. Google Analyticsistä saa periaatteessa irti mistä just sun blogin lukijat on kiinnostuneita, ja näin kehittäminen pääsee alkuunsa. Säännöllinen bloggaaminen oli varsinkin kesällä mun juttu, ja kirjoittelin kalenteriin aina ylös tulevan viikon postaussuunnitelmaa. Mä oon jo pidemmän ajan mennyt tietyllä kaavalla tämän postaamisen ja postausten rakentamisen kanssa, ja olen todennut sen todella hyväksi. Silloin on joku vähän patistamassa saamaan asiat hoidettua, kun järjestys ei voi muuttua. Jos vaan useamman viikon sisältökalenterin luominen on mahdollista, niin sitä kannattaa jokaisen ehdottomasti kokeilla!

Musta tuntuu että voisin höpötellä tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta tässä yläpuolella tuntuu jo nyt olevan kunnon tekstihirviö. Niinkuin varmaan saattaa jo osata päättelemään, olin workshopista todella innoissani.  Workshopeja on tulossa jatkossa esimerkiksi maanantaina 24.10 ja maanantaina 28.11. Tarkat ajat tulee tietoon vasta myöhemmin, mutta jos on yhtään kiinnostunut, niin kannattaa hakea mukaan täältä! Hyödyllisiä bloggaamiseen liittyviä vinkkejä kannattaa käydä nappaamassa mukaan Next level of blogging with ASUS -blogista, jonka sisältö kasvaa tässä loppusyksystä tulevien workshoppien mittaan. Nää kävijämäärien kasvatukset on musta todella mielenkiintoisia, sillä mä olen ajatellut asioiden toimivan lähinnä oman blogin linkityksen kautta. Nyt pitää siis alkaa kiinnittämään huomiota asioihin, ja kattoa mihin suuntaan tästä lähdetään! img_8897img_9008-2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteistyössä: ASUS

indiedays-ja-brm-yhteislogo


Mun to do-lista vaan kasvaa kasvamistaan, ja deadlinet lähenee kovaa vauhtia. Toisin sanoen mun 20 kohdan listalla viisitoista on tämän päivän aikana suoritettavia, kolme niistä olin saanut puoleen päivään saakka tehtyä, kaksi niistä pitäisi saada kuntoon vielä valoisan aikana, ja loput meneekin luultavasti yötöiksi. Mä vietin eilisen päivän Helsingissä, ja päivä muutenkin oli kokonaisuudessaan pelkkää juoksua. En saanut aamulla mitään aikaiseksi, juoksin kouluun, juoksin kotiin, juoksin matkakeskukseen ja lopulta Helsingissä juoksin metroon, toiseen ja kaiken lisäksi jopa illalla Lahteen lähtevään junaan. Päivän aikana mun akku kerkesi loppua kahdesti, tuli istuttua useita tunteja, suunniteltua päiväohjelmaa, huokailtua asioita, joita täytyi siirtää seuraavalle päivälle ja pitsatreffit Liisan kanssakin jäi aivan mitättömän lyhyiksi. Saatiin onneksi molemmat vatsamme täyteen pitsaa, jota ollaan molemmat himoittu kulunut viikko. Koska eilen olin kokoajan menossa kantamusteni kanssa, alkoi mun alaselkä vaivaamaan mua taas. Illalla se oli jo siinä kunnossa, että mä suorastaan tihrustin itkua kotiin päästessäni. Koulussa istuminen on aina tuskaista, kun alaselässä on kokoajan kunnon särky käynnissä. No saa nähdä missä vaiheessa tämä menee kuntoon tai edes helpottaa, sillä elämä helpottuisi siinä samalla.

Tämän päivän kohdalla on ollut paljon tehtävää, ja vielä on paljon tekemistä edessä. Suoraan sanottuna sitä on niin paljon, että mun tekisi mieli käydä ottamassa päiväunet. No se ei kyllä onnistu, tiedostan sen itsekkin! Erilaisia työjuttuja joiden deadline on viimeistään perjantaina, erilaisia kouluhommia, joiden deadline on huomenna, erilaisia asioita, joiden deadline on jo mennyt ja juttuja, jotka pitäisi olla hoidossa päivä toisensa jälkeen ilman deadlinejä. Ainakin tässä tulee huomattua, että jos asioita kuormittaa seuraavalle päivälle, niin jossain vaiheessa kuorma vaan kasaantuu järjettömäksi. No vähän kerrallaan ja tärkeimmät ensin. Tänää ei taideta lähteä istumaan iltaa kavereiden kanssa, vaan väkerretään koulujuttuja yömyöhään. Ehkä mun tehtävälistan vakavuudesta kertoo myös se, että lista niin pitkältä ja masentavalta, että mun oli pakko heittää mukaan osta karkkia. Superhyvä kotiruoka on onneksi nyt valmistumassa uunissa, ja tämän pienen hengähdystauon jälkeen voin hypätä seuraavan asian kimppuun. img_8416-2

Kuva: Elizaveta

img_8810 Mun pastakokeilut meni eilen aivan nappiin! Olin jo hetken kehitellyt päässä ideaa jonkinlaisesta pestopastasta, jonka kastikkeessa olisi käytetty kananmunaa. Mä en ole kovin suuri ”raskaan lihan” ystävä, ja monesti pastassa vaikka kanakin tuntuu olevan liikaa. Tykkään siis käyttää pastassa joko esimerkiksi wok-vihanneksia tai vaikka kinkkua tai pekonia. Tällä kertaa valitsin pienet pekonikuutiot, ja ne sopi tähän pastaan varsinkin todella hyvin! Erilaisiin pastaruokiin sopii mun mielestä erilaiset pastat, ja sen vuoksi mulla on lähemmäs kymmenen vajaata pussia kaapissa tällä hetkellä. En tykkää sekoittaa erilaisia pastoja keskenään, ja Tagliatelle oli ainoa jota löytyi tarpeeksi. Olisin halunnut käyttää Fusillia, mutta no can do. No näin jälkeenpäin ajatellen tolla ei ollut sen kummemmin väliä, sillä tästä tuli todella hyvää. Mun mielestä ruoanlaitto on edelleen ihan parasta niin, että menee vähän fiiliksen mukaan. Aiemmin käytin ruoissa paljon soijaa ja hunajaa, jotka sai aikaiseksi musta yhdessä todella ”nätin” maun. Nyt taas kuvioihin on tullut punasipuli ja pesto, joiden makuun mä olen hulluna. Musta on todella kiva, että te heitätte mulle snapchatin puolella kuvaa tekemistänne ruoista. Mielipiteitä näistä resepteistä on aina kiva saada, eli antakaa palaa!

PEKONIPESTOPASTA

Pastaa
1 punasipuli
1 kananmuna
2dl ruokakermaa
100g tuoretta pinaattia
Kourallinen pastajuustoa
2rkl tuorepestoa
n.150g pekonia
Suolaa & pippuria

Step 1: Laita pastavesi kiehumaan, lisää pastat veteen. Paista pekonikuutiot ja laita ne erilliselle lautaselle. Jos pinaatin lehdet on isoja, pilko ne suikaleiksi. Viipaloi myös punasipuli.

Step 2: Riko kananmuna kulhoon ja riko sen rakenne. Sekoita joukkoon ruokakerma.

Step 3: Sekoita pasta, pekonikuutiot sekä pinaattisipulisekoitus keskenään. Kaada joukkoon kananmunan ja ruokakerman sekoitus. Lisää joukkoon kaksi ruokalusikallista tuorepestoa ja kourallinen pastajuustoa. Sekoita hyvin ja anna hetken kuumentua levyllä.

Step 4: Enjoy! Itse söin pastan kanssa vähän leipää valkosipulituorejuustolla, ja ai että kun oli hyvää!img_8779 img_8801  img_8785 img_8814-3


Mä rakastan yllätyksiä, ja varsinkin niiden järjestämistä! Musta on ihana näyttää jollain tavalla että välitän, oli se sitten aivan arkinen asia, kuten kotiin tilatun aamupalan heittäminen parhaalle tytölle sänkyyn reilusti puolen päivän jälkeen. Yllätysten ei tarvitse olla mitään suuria juttuja, vaan niissä on ajatus tärkein! Olen mukana Indiedaysin ja Libresse Surprisen kampanjassa, jonka tarkoitus on jakaa hyvää mieltä ja yllättää arkisten asioiden kanssa. Tähän mukaan lähtiessä mulla oli yllätysideoita pää täynnä, mutta hetki toi oman yllätyksensä! Meidän ensimmäiset treffit vietettiin Helsingin Kallion Kotipizzassa, sillä muut paikat tuntui olevan jo lähes keskiyöllä kiinni. No nyt vietettiin yksi viikonloppu iltaa istumassa Helsingissä, ja nukkumiseen vietettyjä tunteja kertyi aika paljon. Syötiin myös muutaman päivän aikana todella huonosti, ja turvauduttiin pizzan kotiinkuljetukseen. Oltiin päästy yhtenä iltana myöhään nukkumaan, ja yöunetkin venyi hieman normaalia pidemmiksi. Kun yksi reipas koululainen lähti viettämään ensimmäistä päivää koulun penkille, jäätiin keskenämme nukkumaan. Päätin yllättää Liisan aamupalalla, ja laiskana aamuherääjänä heitin ideat nätistä brunssista sikseen.

Avasin tietokoneen, heitin tilauksen lähipitseriaan ja kirjoittelin terkut pitsalaatikon kanteen. Aamun juoruilu hyvässä seurassa, eikä pitsaylläri voi koskaan mennä pieleen! Päivä lähti normaalia paremmin käyntiin, ja olisin itse ainakin tällaisesta herätyksestä ihan onnesta soikeana.

”Me kaikki kohtaamme välillä hetkiä, jolloin epäilemme itseämme ja epäuskonkin keskellä Libresse uskoo, että pystyt mitä huikeimpiin suorituksiin, kun vain luotat itseesi! Tämän takia Libresse haluaa tarjota varmuutta ja luottamusta ja tavoitteena on, että jokainen nainen tuntee olonsa itsevarmaksi ja luotettavaksi kuukautisten aikana ja silloin kun niitä ei ole.” Kauppoihin on rantautuneet Libresse Surprise-pakkaukset, joissa on mukana pieni päivää piristävä yllätys. Keräilemällä koodeja on mahdollisuus lisäpalkintoon.

img_7187-2 img_7177-2 img_7195-2 img_7218-2 img_7179-2 img_7230-2 img_7209-2   Bloggaajien kaapit täyttyy monesti erilaisista tuotteista, joista pakostikkin osa unohtuu kaapin pohjalle. Mä muistan, kuinka mä olin itse aina ihan innoissani pienistä tuotekasseista, joita isosisko aina välillä mulle toi. Siellä kassissa saattoi olla kosmetiikkaa, vaatteita, koruja tai pari kertaa mä olen saanut iloita uusista kengistäkin! Oon viimeaikoina heittänyt pikkusiskolle joitain vanhoja vaatteita, jos hänellä on tarvis. Siivoilin viikonloppuna vähän laatikoita, ja sieltä löytyi vaikka mitä! Mä ajattelin jakaa tätä samaa iloa yläasteikäiselle pikkusiskolle, mitä mä olen joskus saanut omalta osaltani kokea. Pieni yllärikassi, sillä mun siskot on parhaita!img_8718 img_8771Mä haastan teidät jokaisen yllättämään teidän kaverin tai läheisen jollain pienellä jutulla! Take away-kahvi tai vaikka pieni hyvän mielen viesti ystävän laukkuun sujautettuna piristää varmasti päivää :-) Libresse Surprise-tuotteissa on mukana yllätyslahja, mutta näillä sivuilla olevassa arvonnassa on mukana myös paljon lisää erilaisia palkintoja!

Yhteistyössä: Libresse Surprise

indiedays-ja-brm-yhteislogo