THE NEXT LEVEL OF BLOGGING WITH ASUS

img_8621

Snapchatissä mua seuraavat on saattanutkin jo huomata uuden tulokkaan mun elektroniikkaperheeseen, joka otettiin todella hyvin vastaan. Sain siitä todella paljon kysymyksiä ja multa pyydettiin mielipiteitä, joten nyt olis aika avata asiaa vähän bloginkin puolelle. Olen ASUS Brand Ambassador, ja sain sen myötä ASUS ZenBook Flip (UX360) kosketusnäytöllisen kannettavan tietokoneen. Jotkut pystyy jo koneen nimestä päättelemään, että kyseessä on laite, jonka näyttö kääntyy 360° mahdollistaen myös tablettimaisen käytön. Mulla on ennestään jo kyseisen merkin pieni ZenPad 8.0, joka on ollut mulla viimeaikoina käytössä esimerkiksi laskujen maksamisessa tai musiikkisoittimena. Tietokone on ollut mulla jo useita vuosia eri merkkiä, ja mä olen innoissani kokeilemassa täysin erilaista käyttöjärjestelmää! Mä olen tämän kanssa ollut vähän hukassa näin alkuunsa, mutta kaikkeen aina tottuu ajan kanssa.

Mulle on läppärin kanssa tosi tärkeää, että se on kevyt. Mä kannan tätä tosi paljon mukana, esimerkiksi koulussa, ulkomailla ja yhden yön yökyläreissuillekkin mun on monesti pakko ottaa tietokone mukaan. Tämä on nykyään mun työväline samassa kuin kamerakin, joten näiden kantamisesta ympäriinsä on tullut tapa. Monesti hyödynnän erilaisten välimatkojen kulkemiseen kuluvaa aikaa vetämällä koneen esille ja tekemällä erilaisia hommia. Koska kameralla onkin sitten painoa vähän enemmän, on tämä ASUS keveytensä ansiosta ihan unelma! Toinen joka samoista syistä mulle on tärkeää on hyvä akun kesto! Sain tämän ZenBook Flipin itselleni maanantaina, jonka jälkeen se on ollut testikäytössä päivittäin. Mä olen jännännyt päivittäin sitä, milloin akku on loppunut, mutta tämä tapahtui vasta viimeyönä! Siis mitä ihmettä! Mä en tosiaan ole kerennyt ottaa kuin vasta vähän tuntumaa tähän tietokoneeseen, mutta mä en millään malta odottaa esimerkiksi kuvien muokkausta tällä kosketusnäytöllä. Koneen tyylikäs ulkonäkö on mun mielestä plussaa, ja tablettiominaisuuden ansiosta tämä on kaiken lisäksi todella käteväkin.

img_8614img_8591img_8673

Meillä on tässä syksyn mittaan neljä ASUSin järjestämää workshopia, joissa käydään läpi työkaluja ja keinoja bloggaamisessa kehittymiseen. Workshopien teemoina ovat mm. blogin kävijämäärien kasvattaminen SEO:n avulla, Googlen analytiikan hyödyntäminen bloggaamisessa sekä suunnitelmallinen sisällön luominen. Workshopeissa opitaan myös pienten, bloggausarkea suunnattomasti helpottavien niksien ja kikkojen avulla tehokkaammaksi koneenkäyttäjäksi. Workshopeihin voi hakea kuka tahansa bloggaaja täyttämällä Next level of blogging with ASUS –blogista löytyvän lomakkeen! Next level of blogging with ASUS -blogia kannattaa seurailla nyt näin muutenkin jos yhtään kiinnostusta löytyy, sillä sinne tullaan loppuvuoden aikana kokamaan artikkeleita, joissa käsitellään bloggaajille hyödyllisiä asioita, kuten SEO, Google Analytics sekä suunnitelmallinen bloggaaminen.

Kivoja juttuja siis loppuvuodeksi tulossa, en malta odottaa ensimmäistä workshopia jo ensiviikolla. Tollaista pientä nippelitietoa blogin kanssa tulee saatua aika harvoin, joten toivottavasti sekä minä, että kaikki muutkin saavat siitä mahdollisimman paljon irti sekä hyötyvät kunnolla!

img_8712 img_8602img_8643

Yhteistyössä: ASUS

indiedays-ja-brm-yhteislogo


8 Responses to “THE NEXT LEVEL OF BLOGGING WITH ASUS”

  1. aa sanoo:

    mikä järkkäri sulla on käytössä? :)

  2. Mimmi sanoo:

    Mistä toi sun neule tai mekko paita mikä onkaan ni on ostettu??
    ihana!

    • saralovesyou sanoo:

      Se on NA-KD.comista tilattu :-D Asukuvia tulee tosta tänne alkuviikosta, ja samoihin aikoihin snapchattiin tulee alekoodia kyseiseen verkkokauppaan!

  3. J sanoo:

    Mikä sun snapchat käyttäjänimi on?

  4. sopo sanoo:

    Onpa kivoja kuvia, oot mielestäni tosi nätti! :)
    Ihanan lämpöinen fiilis tulee näistä kuvista. :)

  5. Heini sanoo:

    Vau, Sara oot niin kaunis! Mistä tuo ihana paita/mekko on peräisin? :-)

Kommentoi