REISSUPOSTAUS | LONTOO 1

Vaikkei muistikortikortin kanssa tappelussa ollakaan täällä yhtään edistytty, riittää reissukuvia Lontoosta silti useamman postauksen verran. Kokonaisia päiviä Lontoossa meille kertyi vain kaksi kun matkustuspäivät ottaa erikseen. Kun saavuttiin perille, oltiin ( lue:olin ) laukkujen raahaamisesta aika poikki. Vaikka lentokentillä oltiin jotain pientä saatu syötyä, oli kohteeseen päästessä nälkä kasvanut aika kovaksi. Aloitettiin meidän visiitin ruokapäiväkirja juna-asemalta löytyneen Burger Kingin hamppareilla ja alettiin suunnistamaan hotellille. Meidän hotelli oli tosiaan BigBen-näkymällä aivan Thamesin rannalla. Hotellille päästessä otettiin pieni lepotauko, laittauduttiin ja lähdettiin lähinnä vaan kävelemään ilman päämäärää. Pienten mutkien kautta päädyttiin lopulta Oxford Steetille pastaillalliselle ja aika äkkiä samaa reittiä takaisin hotellille.

Ensimmäisen kokonaisen päivän aikana tuli käveltyä useampi kilometri, nimittäin suunnattiin metrolla ensin Piccadilly Circukseen. Valittiin lounaspaikaksi vähän siistimpi rafla, jonka jälkeen lähdettiin kävellen kiertelemään paikkoja. Illalla hotellille päästessä mä olisin ollut jo valmis käymään nukkumaan, mutta päädyttiin lopulta vuokraamaan kadunvarsiparkissa lojuvat pyörät. Nää pyörät muuten vinkkinä Lontooseen matkaaville, kannattaa! Hyödynnettiin 24h pyörän vuokrausta myös seuraavana päivänä ja eikä hinta tosiaan päätä huimannut!
IMG_5247 IMG_5281IMG_4799IMG_5368IMG_5499IMG_5377 IMG_5252 IMG_5289IMG_4867IMG_5265IMG_5152 IMG_5410IMG_5338IMG_4918IMG_5156 IMG_5239


Kommentoi