LONDON IS ALWAYS A GOOD IDEA

Moikka tyypit! Nyt tuli pienenä yllärinä, ettei tätä viikonloppua tullakaan viettämään Suomessa. Kerättiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Lontooseen pienelle viikonloppureissulle. Mä itse olen tosiaan ollut täällä aiemmin käymässä viisi vuotta sitten, mutta nyt oli hyvä aika tulla tsekkaamaan tää mesta uudestaan. Meidän ensimmäinen aamupäivä meni matkustaessa, jonka jälkeen täällä oltiin aika väsyneitä ja ryytyneitä. Lähdettiin illalla pienelle kävelylle kiertelemään paikkoja ja ihmeteltiin miksi kaikki paikat oli täynnä poliiseja. Metroasemat tyhjennettiin, kadut oli suljettu ja kaikkialla oli ruuhkaa. Jatkettiin matkaa kuitenkin varovaisesti eteenpäin, ja tänään selvisi mistä oli kyse. Tämän pienen kaaoksen takana oli löydetty räjähtämätön pommi. Reissun alku oli siis jo aika villi, joten saa nähdä mitä seuraavat pari päivää tuo tullessaan. Ensimmäisen päivä iltana siis vaan käveltiin, kierreltiin, jännitettiin, ja lopulta löydettiin myös ihan kiva pastarafla. Ruoan jälkeen käveltiin pieni matka Thamesin rantaa pitkin takaisin hotellille ja oli ihana fiilis, kun ei ollut kiire yhtään mihinkään.

Tänää on meidän ensimmäinen kokonainen päivä, ja suunnitelmat on vielä aivan auki. Edellisestä reissusta on jo sen verran aikaa, ettei sieltä muistu mitään must see-paikkoja tai hyviä rafloja. Jos teillä on jotain Lontoon vinkkejä hihassa, niin niitä otetaan täällä vastaan! Ihanaa perjantaita kaikille :)IMG_4885-2 IMG_4793IMG_4813-2IMG_4918IMG_4842


TAVOITE VUODELLE 2017

Oon pienestä lähtien ollut urheilija ja kunnon energiapakkaus. Jossain vaiheessa tarvitsin sen päivän annoksen liikuntaa jotten käynyt ihan kierroksilla. Näihin vuosiin on mahtunut vaikka mitä harrastuksia luistelusta alppihiihtoon ja telinevoimisteluun. Säännölliset neljä vuotiaana aloitetut luisteluharjoitukset piti mun kropan aika tikissä ja lihakset oli koko kehossa kunnossa. Taisin olla jotain 14 vuoden paikkeilla kun päätin että nyt riittää. Lopetin luistelun, eikä sen jälkeen ole säännöllistä treenausta tää kroppa nähnytkään. Vaikken sen kummemmin ole päässyt lihomaan, on lihakset tottakai päässyt hiipumaan. Nivelten yliliikkuvuus, synnynnäinen selän ”virheasento” ja vuosien aikana pienentyneet selkälihakset ei yhdessä ole kovin onnistunut combo. Tämä on mitä luultavammin aiheuttanut mun selkäkivut, jotka on pari kertaa jopa vienyt mut liikkumiskyvyttömänä päivystykseen.

Mulle on aina sanottu, kuinka pieni liikunta on tärkeää ihan vaan terveyden kannalta. Oon aiemmin ajatellut kaiken olevan kunnossa, kun kroppa ei ulkoisesti vaivaa omaa silmää. Pieniä saliboosteja lukuunottamatta mun urheilut on jäänyt todella vähäiselle ja tässä oli lopputulos. Nykyään suoritan pieniä fyssarin antamia selkätreenejä kotona ja huomaa suunnan olevan kokoajan parempaan päin. Välillä on huonompia ja välillä parempia päiviä, mutta loppupeleissä näyttää siltä, että kyllä tästä selvitään!

Oon viimeaikoina innostunut kropan hyvinvoinnista noin muutenkin. Mitään ruokia mittailevaa fitness mimmiä musta on turha edes yrittää saada, mutta pienillä muutoksilla on helppo aloittaa. Tämä selkäongelma ehkä vähän herätteli miettimään, mutta tämän ansiosta on helpompi asettaa vuodelle 2017 tavoitteeksi miettiä enemmän omaa hyvinvointia – sekä kropan että mielen puolelta!

IMG_4571 IMG_4584 IMG_4574-2 IMG_4565 IMG_4572Photos by Elizaveta Pechuyeva


NELJÄ MAANANTAILTA

Jouluvalot vaihtui vihdoin vaaleanpunaisiin tulppaaneihin, heräsin pirteänä jo ennen herätystä, loppuviikon suunnitelmat sai viimeisen vahvistuksen, pari ihanaa pakettia odotti postissa ja tämä aamu on  muutenkin ollut maanantaiksi yllättävän hyvä! Viimeviikon perjantai 13. ei sujunut ihan niin kuin piti ja eilinenkin oli täynnä huonoa tuuria. Melkein kerkesin jo manaamaan alkavan viikon aivan surkeaksi. Näillä näkymin siitä tulee kuitenkin kaikkea muuta, joten eiköhän tästä ala pikkuhiljaa suunta ylöspäin. Päästään vähän rentoutumaan arkea pakoon, tätä mä tarvitsin just nyt!

Maanantai on ollut täynnä tekemistä ja puoleen päivään mennessä to do-lista on lyhentynyt puolella. Siellä tosin on jäljellä nämä vähiten tykätyimmät kotityöt, kuten tiskaa, pese pyykkiä ja pese lattiat. Ruoan laitto ja vaatehuoneen siivous olisi kuitenkin seuraavaksi edessä. Koko kämppä tuntuu olevan täynnä vaatetta ja tavaraa ja näin siivouksen tullen alkaa tajuamaan kuinka vähemmälläkin pärjäisi..IMG_4776 IMG_4689IMG_4772IMG_4739(shein*)


VIIMEAIKOJEN LAISKUUS

Jotkut teistä saattoi kuunnella mun toissaöisen valituksen snapchatin puolelta, kun tuntuu ettei elämä vaan kulje. Musta tuntuu, ettei tämä vuosi ole edes kerennyt vielä lähteä käyntiin, sillä mitään järisyttävää ei ensimmäisten viikkojen aikana ole tapahtunut. Tuntuu, että tiskivuoret vaan kasvaa eikä pyykkiäkään saa pestyä. Myös roskispussien kuskaaminen ulkoroskikseen tuntuu aika raskauttavalta. Alla viimeaikojen kuvia, kun mitään erityistä ei ole kerennyt tapahtua. Viimeisen kuukauden aikana kauppareissuja on tullut tehtyä aivan liian vähän. Asiaa kun miettii tarkemmin, ihmettelen millä mä olen pärjännyt hengissä tähän päivään. No jos ei paljoa kuluta niin ei sitä ravintoa ilmeisesti uppoakaan niin paljoa. En osaa stressata, mutta tällä hetkellä stressaa. Koulu, tulevaisuus ja jopa loppukuun täysien kymppien synttärit. Kuulostaa hullulta, ehkä mä kehitän asiasta päässäni isomman jutun kuin se oikeasti on. No anyways, ehkä mullekkin on tulossa pian se aika, kun täällä kirjoitellaan vähän positiivisempia tunteita ja ajatuksia. Tuntuu, että viimeaikoina fiilis on yleensäkkin ollut todella negatiivinen. Ajattelin sen kaamosmasennuksen jääneen sinne syksyyn, mutta se taisi iskeä näin jälkijunassa kahta kauheampana. IMG_4323 IMG_4526 IMG_4574 IMG_4452 (saatu*)IMG_4353 IMG_3997 IMG_4312 IMG_4553 IMG_4005-4Snapchatin puolella näkyneestä kalenterista tuli muuten mulle paljon kyselyitä ja kyseessä on Lahden Muotoiluinstituutin toisen vuosikurssin suunnittelema ja toteuttama kalenteri. Ihastuin viimevuoden Intohimo 2016 kalenteriin, mutta tämän vuoden Vesi 2017 on vähintään yhtä siisti. Kalenteri on täynnä Muotsikan valokuvaajien kuvia. Sen voi tilata täältä, mutta kannattaa olla nopea. Kalentereita on jäljellä rajoitettu määrä ja nopeat syö hitaat!


WEEK 1 / LATELY

UntitledMuutaman päivän kestäneet huippupakkaset toi mukanaan ylläreitä. Aamulla autolle mentäessä siellä oli edessä sinne jäätynyt ja räjähtänyt energiajuomatölkki, mun kroppa meinasi sanoa itsensä irti jo minuutin ulkoilun jälkeen, mutta näinä päivinä aurinko paistoi. Kyllä ne pakkaset ja auringonpaiste nämä sateiset nollakelit vie ihan mennen tullen! / Sain tän tyypin joulun alla mun luo pariksi päiväksi yökylään. Päivät meni rentoillessa American horror storyn ja pitsan parissa, pikkasen laiskistuttu vissiin.. / Asus workshopeissa on aina ollut ihanat tarjoilut, kuten esimerkiksi nämä salaatit. NAM! / Pienimuotoisen diilin toinen osa oli käydä ulkojäillä. Koska mä suoritin oman osani ja lähdin mukaan salitreeniin, niin mä pääsin viemään kaverin peilikirkkaalle ulkojäälle. No ei se salitreeni mun mielestä paha ollut, mutta ei tästä luistelustakaan lopulta yhtään poikittaista sanaa tullut. Win-win tilanne siis!
UntitledMeidän joulu on pienestä lähtien menny aika perinteitä noudattaen. Aamulla kierretään isin kanssa hautausmaat vieden kynttilät, sen jälkeen mennään mummin ja papan luo syömään ja lopulta vaan rentoudutaan perheen kanssa kotona. Tähän jouluun tosin kuului myös skypettelyt isosiskolle Balille, tuu jo takas! / Tämä joulu tuli vähän yllättäen, ja mä kerkesin jo vähän huolestua joulukuusesta ja joulukinkusta. No kotikotiin mennessä molemmat odotti siellä omalla paikallaan, turhat stressit siis niistäkin! / Aamukahveilla päivä käyntiin. / Nämä oli niitä hulluja pakkaspäiviä ja mulla oli onneksi asianmukainen varustus, tosin kaksi takkiakin tuntui liian vähältä.
UntitledTykkään käydä nukkumaan makkarin kaihtimet auki, jotta valo tulee aamulla sisään. Tällainen aamuaurinko on aina päivän piristys ja sitä nousee sängystä paljon virkeämpänä! / Aamupuuro vadelmilla, uusi lemppari paistettujen kananmunien kanssa. / Huomenta! / Finnmarin tehtaanmyymälä on sisustajan taivas! Siellä kierrellessä menisi vaikka kuinka pitkään, kannattaa käydä kurkkaamassa jos aikaa riittää ja täällä lähellä pyöritte :-)
UntitledAamujoogan jälkeiset puurot. Oli ihana laittaa aamu käyntiin vähän erilaisella tavalla, ja tostahan voisi tulla jokin pienimuotoinen tapa. Pitäisi varmaan katsoa mitä täällä Lahdessa on tarjolla. / Lashes on fleek!  / Yksi out of comfort zone kokemus oli Helsingin Casinolla käyminen. Tollaset paikat ei vaan oo mun juttu, mutta siellä on kuulema ”pakko käydä”. No mehän käytiin ja kohokohta oli paikan burgerit. Kyllä mä sinne uudestaan voisin vielä mennä, syömään. / Helsingin jouluvalot on vaan niin ihanat! Ympäri kaupunkia oli ihana kävellä kun kaikki paikat oli koristeltu kauniiksi. Haaveena kun on tulevaisuudessa muuttaa Helsinkiin, niin jouluajat vietän varmaan vaan keskustaa ihaillen.