TÄNÄÄN

 

…Herään aikaisin ja keitän aamukahvit uudella tuliterällä keittimellä. Oli muuten mun ihkaensimmäinen hullarilöytö ja sain kaikenlisäksi kaupanpäälle siistin maidonvaahdottimen. Tupla jes!

…Käyn salilla heti aamusta, sillä iltasalit on aina tuhoon tuomittuja. Mä olen joko turhan väsynyt edes raahaamaan itseäni sinne, tai vaihtoehtoisesti mä olen liian väsynyt keskittymään treenaamiseen siellä.

…Vien hajonneen tietokoneen huoltoon…miten mä aina onnistun.

…Pidän kirjaa päivän aterioista ja huolehdin, että syön tarpeeksi. Mä olen itsekin ollut vähän huolissani siitä, kuinka vähän viimeaikoina on tullut syötyä. Päivä kuvina –postauksessa joku siitä mulle huomauttikin ja nyt on sitten tultu tähän pisteeseen. Yksinkertaisesti mä vaan kulutan päivän aikana niin vähän, että mun ruokahalu on täysin poissa. Koska välissä on ollut niitä päiviä kun syön naurettavan vähän (tai vaihtoehtoisesti taas olen syömättä niitäkään vähiä) niin vatsalaukku on pienentynyt todenteolla.

…Käyn hakemassa postista pehmeän paketin ja palautan sinne toisen. Lahdessa asuessa posti oli oikeasti kaukana ja välttelin siellä käymistä viimeiseen saakka. Nyt osa paketeista tulee parin korttelin päähän, mutta sekin tuntuu joskus todella ylitsepääsemättömältä. Saapumisilmoitus tuli jo eilen puhelimeen – mitä mulle on käynyt kun normaalisti olen tällaisissa todella malttamaton!

 

 

…Kastelen jokaisen kasvin keittiön ruukkuchilistä vessan käsienpesualtaan reunalla röhnäävään kaktukseen. Jostain syystä kasvien kastelu tulee mieleen aina kun illalla on jo peiton alla hyvässä asennossa.

…Päivitän työpöydän kalenterin ajantasalle. Ehkä tämä saa mun päivärytmin vähän parempaan kuosiin.

…Heitän viimepäivinä päähän juurtuneen kipparilakin kaapin pohjalle ja viiletän menemään hiukset auki (tai vaikka pipo päässä). Parin päivän päähän on onneksi kampaaja varattuna, jolloin saan vihdoin silmiinpistävän tyvikasvun piiloon.

…Nautin tästä päivästä! Ihanaa tiistaita!

 

Shoes Björn Borg / Pants NA-KD / Jacket Nelly.com / Sweater Zara / Hat Gina Tricot

Nelly.comissa on edelleen käynnissä alennusmyynnit, joista mä viimeviikolla ohimennen mainitsinkin Instagramin puolella. Sivuilta löytyy vaikka mitä Samsøe & Samsøesta muihin tämän hetken trendimerkkeihin. Näissä kuvissa näkyvä takki on myyty loppuun jo useamman kerran mutta tällähetkellä kokoja näyttää olevan ihan hyvin jäljellä!

EDIT// Koodien kanssa oli ilmeisesti joillain ongelmia. Huomiseen klo 10.00 asti NLY omista brändeistä saa 3FOR2 koodilla kolme tuotetta kahden hinnalla :-)


APUA RUOANSULATUKSEEN

 Yhteistyössä: Life

Mun kesä ja syksy on mennyt aikalailla hauskaa pitäessä ja ulkona syödessä. Tässä on edelleen pientä totuttelua arkeen reissujen jälkeen ja yritystä saada kroppaa taas vähän kuntoon. Kesä ja reissut on ainakin omalla kohdalla niitä, jotka tekee kehoon muutoksia ja saattaa saada vatsankin voimaan huonosti. Pidemmän aikaa kestäneen ambassador-yhteistyön pohjilta mä olen saanut paljon hyvää tietoa juurikin siitä, miten tietyt asiat näkyy mielialassa, ihon kunnossa ja muutenkin hyvinvoinnissa. Mä olen käynyt kerran kuukaudessa Life-myymälässä asiantuntijan konsultoinnissa ja ollaan katsottu aina yhtä aihealuetta kuntoon. Lokakuussa mietittiin vatsan hyvinvointia syvemmin, vaikka aikaisemmin ollaan jo otettu pieniä pintaraapaisuja aiheesta.

Mun vatsa turpoaa lähes aina ruokailun jälkeen. Olen yrittänyt vaihtaa ruokavalioa ja miettiä mistä tämä johtuu, mutta vastausta ei ole löytynyt. Pahimmillaan vatsa turpoaa ilmapalloksi ja olo on tällöin ymmärrettävästikin epämukava. Ruoansulatusongelmista närästystä mä en ole kokenut koskaan – ongelmana on juurikin tuo turvotus. Sain vasta tietää, että tähän voi löytää helpotusta ruoansulatusentsyymeistä. Otin kokeiluun Ergozymen, joka sisältää juurikin näitä ruoansulatusentsyymejä, probiootteja ja yrttejä. Ne pilkkovat ruoan ruoansulatuskanavassa pieniksi  osiksi, jotta ravintoaineet pystyisi imeytymään ohutsuolesta eteenpäin edelleen elimistön käytettäväksi. Talbetin ottaminen ennen ruokailua on auttanut huomattavasti turvotuksessa eikä olo ole ruokailun jälkeen todellakaan yhtä tukala kuin aikaisemmin.

Toisena vatsan hyvinvointia edistävänä tuotteena mulla on käytössä probiootit. Jos ymmärsin oikein, niin probiootteja saa esimerkiksi jogurtista tai hapankaalista. Itselle ne on helpoin ottaa tablettien muodossa samalla muidenkin lisäravinteiden kanssa, joten päätin kokeilla Lifen omaa probioottivalmistetta.  Iso osa probiooteista on maitohappobakteereita, jotka on tottakai hyviä juurikin reissatessa maihin, joissa on ”erilaisia bakteereita”. Mun vatsa on onneksi aika vahva ja harvoin kärsin esimerkiksi oksennustaudeista, mutta probiooteilla on muutakin tekemistä. Mä olen kokeillut ottaa probiootteja illalla, jolloin kehosta poistuu yön aikana niitä levottomia ja huonoja bakteereita. Suoliston hyvinvointi vaikuttaa mielialaan joka oli mulle aivan uusi juttu ja huonojen bakteerien poistaminen voi todella auttaa esimerkiksi heräämään pirteämpänä. Mun pitäisi ehkä saada unirytmi kuntoon ennen kuin voin kertoa tämän toimivuudesta, mutta lupaan tulla vinkkaamaan uudestaan jos koen merkittäviä muutoksia mielialassa tämän käytön aikana ;-)

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä detox-kuuri, joka poistaa kehosta ylimääräisiä nesteitä ja kuona-aineita. Kehon puhistus olisi hyvä tehdä useamman kerran vuodessa, mutta tämä oli  mun ensimmäinen kokeilukerta. Mun itsekuri on joissain tilanteissa uskomattoman huono, joten 7 päivän detox-kuuri on aivan tarpeeksi. Mulla on vielä pari päivää kuurista jäljella, joten saa nähdä millainen olo on täyden kuurin jälkeen. Tämä ei ainakaan ole rankimmasta päästä mitä mä nyt viimeaikoina olen googletellut näitä kuureja. Ehkä seuraava sit joulun jälkeen?

Onko teillä jonkinlaisia ongelmia esimerkiksi ruoansulatuksen kanssa ja mistä olette löytäneet avun siihen?


PHOTOSHOOT BEHIND THE SCENES

 Pitkä päivä aamusta iltaan, jonka pohjalla oli huonosti nukutut yöunet. Pussit silmien alla loisti vielä illalla sänkyyn päästessä ja jalat kiitti kun korot vaihtui tennareihin. Meillä oli ihanan Suomen Nelly girl gangin kanssa kuvaukset – ensin ravintola Holidayssä ja sen jälkeen siirryttiin vielä kuvaamaan Groteskiin.

Otin aamulla pitkästä aikaa kaupunkipyörän raitiovaunun sijaan ja pyöräilin sateessa paikalle. Olin perillä julkista liikennettä nopeammin ja perillä tajusin, ettei ulkona pärjääkään enää ilman hanskoja tai minkäänlaista lämpöä korvien päällä. Päästiin perillä ammattilaisten meikkiin ja hiustenlaittoon, syötiin hyvä lounas ja otettiin kuvia jokainen vuorotellen. Tällaiset kuvauspäivät on super kivoja, kun tunti tunnilta mennään jonkinlaisella liukuhihnameiningillä. Siinä ei itse tarvitse miettiä juuri mitään, kun päivät aikataulutetaan ja sut laitetaan valmiiksi jonkun muun toimesta. Saatiin lopulta kivoja kuvia aikaiseksi, joiden jälkeen siirryttiin koko tiimin voimin yhdessä illalliselle.

 Jeans here / Shoes here / Dress here (adlinks)

Unirytmi on täysin sekaisin ja viimekuun matkustukset alkoi painamaan päälle näin parin viikon jälkeen. Tässä on yritetty vaikka mitä keinoja, mutta tuntuu että olen kokoajan väsynyt. Musta tuntuu, että osittain se saattaa olla myös sään syytä. Mä ehdin eilen jo luulla, että harmaat sadekelit olisi takana kun aamulla paistoi jo aurinko. Aamupäivän aikana sekin oli ehtinyt kadota ja loppupäivästä satoikin jo samaan tahtiin kuin kaikkina edellisinäkin päivinä parin viikon sisällä.

Olen nukkunut vuorokaudesta puolet, yrittänyt saada tehtävälistaa hieman pienemmäksi, katsonut hömppäsarjoja useamman jakson maratooneissa ja käyttänyt aikaa sisustamiseen. Olo on todella hyödytön, enkä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Sitä stressaa niitä tekemättömiä asioita niin paljon, että lopulta keskittyy vaan harmittelemaan juurikin niitä listalla olevia asioita kuin suorittamaan niitä tehokkaasti yksi kerrallaan pois alta. Toisaalta – sitä osaa myös olla aidosti iloinen ja onnellinen silloin, kun päivän tunnit on käytetty tehokkaasti. Laitan ainakin osan tästä pienen kaamosmasennuksen piikkiin – säiden pitää nyt vaan hieman tsempata! Vaikka mun koko viikko on periaatteessa ollut yhtä viikonloppua, niin mä olen silti valmiina perjantaille. Ihanaa perjantaita (toivotaan että päivä on ihana perjantai 13. huolimatta!)!


OCTOBER THOUGHTS

 

Yhteistyössä: Ellos

Mä olen tuijottanut tietokoneen ruutua ja yrittänyt kirjoittaa tätä postausta ikuisuuden. Kolmen tunnin aikana päässä on pyörinyt vaikka mitä ajatuksia masentavasta säästä vaatteisiin, sisarussuhteiden parantumiseen ja stressitasojen kohoamiseen.

Tuntuu masentavalta herätä uuteen päivään kun ulkona satoi vettä niin nukkumaan käydessä kuin aamulla herätessä. Syksy on ihanan tunnelmallista aikaa ja viilenevistä päivistä saa uutta inspiraatioa pukeutumiseen. Lämpöiset takit on erittäin tervetulleita mun vaatekaappiin ja olikin kiva, kun Elloksen takkivalikoimasta löytyi piristävän värisiä ja -kuosisia takkeja vaikka ja kuinka. Vaikka Ellos verkkokauppana on mulle tuttu jo monien vuosien takaa, ei vaateosastolla ole tullut vierailtua hetkeen. Mä olen mieltänyt vaatteet jostain syystä hieman omasta tyylistä poikkeaviksi, mutta tarkemmalla selailulla Elloksen oman malliston lisäksi myynnissä on  tuttuja merkkejä, joita mulla on muutenkin käytössä päivittäin. Koska samojen sivujen alta löytyy niin vaatetta, kosmetiikkaa kuin kodin tavaroitakin, niin pakko myöntää, että sisustussivuja mä olen rullannut läpi näiden muidenkin edestä ja löytänyt vaikka mitä tänne puolikuntoiseen kotiin.

Mä olen nähnyt isosiskoa kuluneiden viikkojen aikana varmaan enemmän kuin koko viimevuoden aikana yhteensä. Pysähdyttiin tänää kahville – äiti on varmaan ihmeissään lukiessaan tämän. 15 vuotta sitten oltiin kuin paita ja peppu, teinivuodet meni lähinnä kinatessa ja tapellessa, mutta nyt ei voi kuin olla iloinen siitä, että siskoja löytyy kolmekin kappaletta. Siitä on vierähtänyt hetki, kun ollaan viimeksi asuttu samassa kaupungissa. Kymmenen minuuttia raitiovaunulla ei ole matka eikä mikään – on niin kiva asua taas lähekkäin :-)

All from Ellos: Shoes Here / Pants Here / Sweater Here / Jacket Here / Earrings Here


FALL TRENDS 2017

Long time no see; täällä ei ole pitkään aikaan ollut vaateinspispostausta! Paras tapa löytää inspiraatioa pukeutumiseen on mun mielestä Instagramin selaus ja miellyttävien kuvien tallennus. Teen tätä usein heti aamuisin ensitöikseni, ja pukeutuessa saatan kurkata jo valmiiksi tallennettuja kuvia läpi. Mä olen valitettavasti myös uppoamassa syvemmälle tämän syksyn trendeihin ja näin ollen ihastunut jo sukkakorkoihin ja ruutukuviolliseen takkiin. Takkia mä en ainakaan vielä ole hommannut vaatekaappeihini, mutta korkoja sitten senkin edestä. Vuosi sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että korolliset kengät voi olla mulla arkikäytössä. Sara ja korkokengät ei nyt muutenkaan sointunut hyvin yhteen. No mutta tässä mä nyt olen!

Yksi tämän syksyn hankinnoista tulee varmasti olemaan teddy-karvainen trucker jacket. Mä olen yrittänyt etsiä kivaa ja sopivan kokoista takkia kissojen ja koirien kanssa, muttei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Eiköhän se vielä jossain vaiheessa? H&M netistä löytyi ainakin kivan näköinen takki; se oli toki ylläri ylläri loppuunmyyty.

Toinen asia johon mä olen tykästynyt on erilaiset statement-huivit. Joku saattoikin bongata, että käytin Kreikassa huivia pantana lähes päivittäin. Kuvioitu huivi yksityiskohtana joko kaulalla, hiuksissa ponnarina tai huivina päässä antaa kivan lisän ja look näyttää hieman huolitellummalta.

1. Nämä Givenchyn bootsit on aivan super mageet, mutta vähän samantapaiset (ja satoja euroja halvemmat) kengät löytyy Loavies.comista. 2. Nämä ei välttämättä ole ne parhaat kengät tähän sadekeliin, mutta voisin tällaiset Zaran sandaalit ottaa vaikka kotitossuiksi. Millonkohan nämä on olleet myynnissä; mennyt ainakin omalta kohdalta täysin ohi! 3. Karvaa löytyy myös tennareista! Ihailin Zarassa tarratennareita, jotka oli nätisti koristeltu karvoilla. Ne on nyt ainakin toistaiseksi jäänyt kauppaan, vaikkakin ovat olleet mielessä jo usean kuukauden ajan. 4. Kuvioidut korot on mun mielestä super nättejä ja hommasin yhdet omaankin kaappiin. Nämä tekee pelkistettyynkin asuun kivan lisän ja hei, kuinka outoa että tämmönen tennarityttö on yhtäkkiä ihastunut näinkin näyttäviin korkokenkiin?? 5. No ne sukkakorot. Nelly.comin korot on ollut sopivan mukavat ainakin omasta mielestä! 6. Sähkön sinistä samettia, kyllä! 7. Korolliset nilkkurit näteillä yksityiskohdilla on mulla vielä etsinnässä, mutta eiköhän ne jossain vaiheessa tule vastaan jos on tullakseen. Helmet vaatteissa ja asusteissa on muuten myös nättejä ja pitää varmaan ommella sellaisia joihinkin farkkuihin, vai?

Bootcut farkut – MITÄ! Hetki sitten en käyttänyt farkkuja ollenkaan ja nyt päällä on ollut bootcutit useampanakin päivänä peräkkäin. Tämän malliset farkut yhdistettynä nilkkureihin tuo mulle jonkinlaiset äiti-tyyli vibat, mutta yläosalla saa onneksi kivan muutoksen asuun. Mä olen jo hetken kuolannut The Lovers & drifters clubin shag-takkeja; sellanen sopisi mun mielestä niin kivasti perus asuun yhdistettäväksi. Valinnanvaikeus tulee lähinnä värin kohdalla – neutraalia vai värikkäämpää?

Mitä mieltä te olette ja minkälaisia syystyylejä teillä on 2017?