HELPPO AAMUPALAVINKKI | CHIA-VANUKAS

 

Thairuokaa on nyt jo syöty sen verran, ettei kotiin palatessa hetkeen osteta kaappiin riisiä. Kolmen viikon päästä viimeistään on syöty aikamoiset thaikkuähkyt, vaikka oon yrittänyt tasata tilannetta vähän länsimaalaisilla ruoka-annoksilla. Ne on täällä keskitasoisissa rafloissa kalliin lisäksi myös aika mauttomia, joten väistämättäkin sitä valitsee aina samat kana-annokset. Aamupalat on lähes poikkeuksetta ollut hyviä mutta pakko sanoa, että kaikesta huolimatta sitä kaipaa omia kokkailuja omassa keittiössä. Edellisessä hotellissa ei ollut aamupalaa saatika edes ravintolaa, joten jouduttiin lähteä aamupalalle vähän kauemmas. Ei tajuttu ostaa huoneeseen edes mitään pientä ruokaa, joten nälkä ehti kasvaa iltapalan aamupalan välillä aika suureksi.

Kotona tein monesti pientä ruokaa jo valmiiksi jääkaappiin, josta se oli helppo napata viereen kun jäin monesti aamuisin tekemään töitä peiton alle. Tämä on hyvä aamupala kiireiseen aamuun tai vaikka nopea välipala koulun ja harrastusten välille. En muutenkaan syö kovin suuria annoksia, joten tällä pärjää aamuisin useamman tunnin aina lounaaseen saakka.

Sekoita puolet ja puolet -suhteella jogurttia ja mangopilttiä astiaan. Halutessa tähän käy varmasti muutkin pilttimaut, mutta mä itse oon kokeillut vaan mangopilttiä. Sekaan lisätään chia-siemeniä niin, että ne sekoittuu piltti-jogurtti sekoitukseen tasaisesti. Siemenet turpoaa ajan kanssa, joten tästäkin syystä on hyvä antaa niiden viettää yö jääkaapissa. Aamulla lisään päälle mysliä ja pakastemarjoja, eikä tekemiseen kulu aikaa paria minuuttia enempää. Nopeaa ja hyvää!

 

Oletteko te kokeillut samanlaisia reseptejä tai syöttekö ylipäätään chia-siemeniä?

 

 

 – Chia-siemenet saatu Life luontaistuotekaupasta – 


4 Responses to “HELPPO AAMUPALAVINKKI | CHIA-VANUKAS”

  1. Elina sanoo:

    Heii,
    Mikä lämpötila Thaimaassa on tähän aikaan vuodesta? Entäs hintataso ruoan suhteen, paljonko olette joutuneet maksamaan lounaasta/illallisesta? ☺️ suunnittelemme reissua tammikuulle…

    • Sara sanoo:

      Lämpötilat on alimmillaan ollut yöllä sen 26 astetta ja päivisin sit mennää 30 yläpuolella. Se tottakai riippuu minnepäin ootte matkaamassa, kun täällä Koh Phanganissa on kuulema ollut säissä eroa verrattuna vaikka Phuketiin. Thaikkuruoka maksaa annokselta sen 60-180 bathia, eli suunnilleen 2-5€ välillä :-) Länsimaalanen ruoka maksaa sit vähän enemmän; pitsasta tai hampparista on saanut pulittaa yleensä about 250-350 bathia.

      Thaimaa on kyllä ihana paikka ja täällä pärjää tosi hyvin halvalla jos vaa asennoituu siihen, ettei kuluta rahaa :-)

  2. Jenna sanoo:

    Mitä jogurttia käytät tossa? :)

    • Sara sanoo:

      Käytän ihan maustamatonta luonnonjoqurttia, mutta varmaan turkkilaiset tai maustetutkin käy :-)

Kommentoi