HYVÄT JA HUONOT VIIKONLOPULTA

 

 

Mukavaa maanantai-iltaa! Mun viikonloppu ei mennyt ihan niin kuin sitä aina toivoisi, vaikka tälläkertaa mä vietinkin lauantain suurimmaksi osaksi neljän seinän ulkopuolella. Mukaan mahtui sekä hyviä että huonojakin juttuja, jotka jostain syystä on vetänyt hermot erittäin kireelle.

 

Tilasin eilen ResQ kautta ison annoksen sushia ja poikaystävä lupautui hakemaan annoksen töistä kotiin tullessaan. Lopulta sain kuvaviestin mun puhelimeen – rafla oli mennyt ennen aikojaan kiinni, ovi oli lukossa, valot sammutettu ja mun jo maksetut sushit oli siellä sisällä. Poikaystävä yritti välttää mun nälkäkiukun ja haki vieressä olevasta raflasta uudet sushit. Niistä kuitenkaan mitään tietämättä hän valitsi rasian täyteen tonnikalamakeja, joista mä en välitä lainkaan. Hyvä yritys kuitenkin, vaikka kiukun taltutti lopulta kaapissa ollut kuivapasta.

 

 

Ajettiin lauantaina Annikan kanssa kahteen kertaan Vantaalle katsomaan meidän pikkusiskon ringette-peliä. En oo pitkään aikaan ollut jään laidalla hurraamassa, joten oli kiva istua katsomossa koko perheen voimin. Iltapelin jälkeen kävin moikkaamassa poikaystävää töissä ja sain keskellä yötä kaverilta soiton. Käytiin pilkun aikaan lasillisilla ja tultiin meidän sohvalle nukkumaan. Tapahtumarikas lauantai verrattuna mun normaaleihin lauantai-iltoihin!

 

Mun lemppari tv-sarja on jo pitkään ollut Greyn Anatomia ja se palasi vihdoin tauolta alkuviikosta. Sain  sunnuntaina aikaiseksi hommata ruutu+ tunnukset takaisin ja nyt ainakin tietää minkä parissa jatkossa vietetään maanantai-illat!

 

 

Sunnuntaina jännitettiin myös presidentin vaaleja ja täällä on ainakin yksi jota tulos miellytti. Voitto tuntui jo alunperin olevan aika itsestäänselvyys ja oli kiva, että ratkaisu tapahtui jo ensimmäisellä kierroksella! Hyvä Sale!

 

Pyörähdettiin Vantaalla ollessa Tammiston Plantagenissa. Kampin liike on niin harmittavan pieni, että sieltä harvoin löytää sitä mitä sinne menee etsimään. Isossa liikkeessä oli iloisena yllätyksenä alennus kaikista viherkasveista, joten ikkunalautoja koristaa nyt muutamat kasvit aiempien nuukahtaneiden tilalla! Sisko on muuten aina aika hyvä kaveri kukkakauppaan, sillä hänen nurkat tuntuu notkuvan kukkia aivan samalla tapaa kuin meidänkin. Sieltä saa sit hyvät vinkit kasveista, joita ei hänen oman kokemuksen mukaan kannata tällaisen olemattoman viherpeukalon hankkia!

 

Uusi viikko taas alkoi hieman rasittavamman puhelun merkeissä, nimittäin lääkäri ilmoitti että reissussa napatut taudit pyörii tässä taloudessa edelleen. Ollaan oltu niin pitkään oireettomia ettei osattu edes odottaa tämän olevan mahdollista. Hieman pidempi riesa siis näköjään kyseessä.

 

 

Knit Peak Performance (similar here) | Jacket Samsøe&samsøe | Jeans BikBok (similar here) | Shoes Dr.Martens | Beanie Zara

 

– sisältää mainoslinkkejä –


9 Responses to “HYVÄT JA HUONOT VIIKONLOPULTA”

  1. Saranda sanoo:

    Tosi kiva postaus, arkiset kuulumiset kiinnostaa vaikka toi pöpöasia onkin tosi ikävä ja voin samaistua sushikiukkuunkin! Toivottavasti tauti häviää mahdollisimman pian. :) Kivaa viikkoa!

    http://www.tyhjaajatus.com

  2. Tähtijoukko sanoo:

    Kiva postaus! :)
    Toivottavasti nyt paranisitte tosta taudista ihan kunnolla! :)

    • Sara sanoo:

      Kiva saada tällaista palautetta! Pitää nyt vaan pitää peukut pystyssä tohon paranemiseen liittyen :-)

  3. Whaat mitä toimintaa tolta sushipaikalta! Toivottavasti ees saitte rahat takas. Oon ite kans niin kiukkuine nälkäisenä, että voin hyvin samaistua ton episodin aiheuttamaan ärtymykseen :D Mut ihanan paljon positiivisiakin juttuja mahtu sun viikonloppuun :)

    • Sara sanoo:

      Laitoin ResQ asiakaspalveluun viestiä heti illalla ja sieltä palautettiin pahoitteluiden kera rahat :-) Katsoin sit katkerana aamulla kun ”eilisiä susheja” laitettiin siellä aamulla myyntiin, argh! En tajua miten toi on edes mahdollista – kyseessä vielä laadukas ja sushimesta joita useampikin Helsingissä!

  4. HSMM sanoo:

    Moi, ihan uteliaisuuttani kyselisin, että miksi kannatat Sauli Niinistöä? Ja toinen kysymys, sait kai rahasi takaisin noista susheista??

    • Sara sanoo:

      Mä oon henkilökohtasesti tyytyväinen toimintaan viimeisten kuuden vuoden ajalta ja esimerkiksi hyviin väleihin Venäjän kanssa. Olisi tottakai ollut hienoa, jos presidenttinä olisi aloittanut Haaviston tavoin ajatteleva seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö, mutta kävin yksi päivä miettimään, ettei kaikkialla maailmassa olla noita vähemmistöjä kohtaan yhtä suvaitsevaisia kuin esimerkiksi me suomalaiset. Tämä olis saattanut aiheuttaa vähän eripuraa tai konflikteja maiden välille. Toinen vaihtoehto olisi itsellä ollut ehdottomasti Haavisto, mutta uskon vahvasti hänen ajan tulevan sit kuuden vuoden kuluttua!

      Ja laitoin ResQ asiakaspalveluun viestiä heti illalla ja sain rahat onneksi takaisin :-)

  5. Tessa sanoo:

    Ihana takki! Mistä se on ja kuinka kauan aikaa sitten? Onko sulla linkkiä? :)

Kommentoi