POSITIIVISTEN ASIOIDEN POSTAUS

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

Rauha. Ajettiin eilen Tahkolle ja tullaan viettämään täällä pari päivää. On ihana mökkeillä ja rentoutua ilman minkäänlaisia aikatauluja. Otettiin tottakai laskettelukamat mukaan ja lähdetään huomenna heti aamusta mäkeen. Toivotaan myös että päästään tälläkertaa rentoutumaan kylpylään – kuukausi sitten aika loppui kesken.

Tuleva sosekeittolounas! Jääkaapissa odottaa niin hyviä ruoka-aineita, että tullaan varmasti olemaan vatsat täynnä seuraavat pari päivää.

Postauksen kuvat. Sain vihdoin aikaiseksi muokata ja julkaista nämä kuvat, joita olen tarkkaan varjellut jo kuukauden päivät. Lempikuvat pitkästä aikaa ja kuvaustilannekin oli äärettömän siisti!

 

Kolme hyvää asiaa minussa:

Lapsenmielisyys. Olen aika positiivinen ihminen ja tykkään heittäytyä mukaan erilaisiin tilanteisiin. Aikuisena (vai olenko mä edes vielä aikuinen??) olo on ihan kivaa, mutta ei pidä silti luopua siitä lapsenmielisyydestä joka tekee elämästä vähän parempaa.

Spontaanius. Tykkään täydellisestä suunnittelemattomuudesta enkä pelkää hypätä mukaan esimerkiksi viikonloppureissuille päivän varoitusajalla. Harvoin vastaan myöskään mihinkään nopeisiin lounas- tai kahvittelukutsuihin kieltävästi jos mulla ei sille hetkelle ole mitään muita suunnitelmia kuin köllötellä kotona.

Nopeus. Mä monesti yllätän muut sillä, kuinka nopea mä olen esimerkiksi laittautumisessa. Yleensä mä olen vielä aivan vaiheessa kun poikaystävä alkaa hoputtamaan, mutta lopulta mä olen kuitenkin se, joka seisoo ensimmäisenä eteisessä kengät jalassa odottamassa.

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

Ihana koti. Mä viihdyn meidän kotona ja sinne on aina kiva mennä. Maanläheinen sisustus tuntuu kaikista mun kokeilemista eniten siltä omalta jutulta ja sijainti on todella hyvä – pääsen nopeasti lähes mihin tahansa haluankaan.

Ihmissuhteet. Mulla oli jossain vaiheessa pääni sisällä ongelma ja välttelin sosiaalisia tilanteita. Nyt mä olen yrittänyt korjata ihmissuhteita, ottaa yhteyttä tärkeisiin ystäviin ja rikkoa sitä suojamuuria mitä olen jonkin aikaa ympärilleni tahtomatta rakentanut. Mulla on ihania ihmisiä ympärilläni ja he ansaitsee kuulla kuinka paljon mä heistä välitän.

Tasapaino. Olen onnistunut löytämään sen tasapainon elämässä ja asettamaan asiat samalle viivalle. Käytän nykyisin ajan päivissä paljon paremmin, teen asioita mitkä saa mut iloiseksi ja mä koen olevani sinut oman itseni kanssa.

 

Kolme hyvää asiaa tässä vuodessa:

Tulevat reissut. Rakastan matkustusta ja seikkailua, mutta mielessä on samalla kovana puheena oleva lentomatkailu. Tulen tottakai jatkossakin matkustamaan niin oman ilon kuin työni puolesta, mutta lupaan jatkossa miettiä asioita useampaan kertaan ja tehdä parempia ratkaisuja vaihtamalla lennot esimerkiksi junaan tai yhdistämällä useammat kohteet samalle reissulle.

Suunnittelemattomuus. Mulla ei ole tälle vuodelle mitään tarkkoja suunnitelmia enkä mä tiedä mitä muutaman kuukauden päästä tulen tekemään. Musta on ihan kivaa että asiat on aika avoinna ja eletään hetkessä.

Tavoitteet. Olen asettanut tulevalle vuodelle tavoitteita monen asian suhteen. Urheilu, ruokailu, ihmissuhteiden ylläpito ja monet muut asiat kuuluu tähän listaan ja mä odotan kovasti kuinka mä saan tavoitteeni suoritettua.

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Monipuolisuus. Mä en ole missään vaiheessa luokitellut blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan ja mä näen sen mun vahvuutena. Tykkään kirjoitella tänne niin vaatteista, ruoasta, sisustuksesta kuin arkisista tilanteistakin. Voin siis päättää itse millä fiiliksellä mä olen tekemässä päivän postaustausta ja valita aiheen sen mukaan.

Lukijat. Teitä on paljon ihania ihmisiä siellä ruudun toisella puolella joista monet on seurannut menoa jo vuosien aikana. On ihana lukea teidän kommentteja (joihin vastaamisessa lupaan parantaa! Haluan monesti istua kunnolla alas vastaamaan enkä vastata esimerkiksi kiireessä puhelimella, joten ne saattaa tämän vuoksi harmittavasti unohtua.) ja keskustella asioista niin kommenttiboksissa, sähköpostilla kuin yksityisillä viesteillä. Teiltä saa monesti erilaisia perspektiivejä asiaan ja onkin kiva, jos asioista pystytään juttelemaan rakentavasti toisten mielipiteitä lyttäämättä!

Mahdollisuudet. Blogista on mahdollistunut mulle tähän päivään mennessä työ, josta mä aidosti nautin. Nautin erilaisista kuvaustilanteista, kauniiden kuvien tuottamisesta ja ylipäätään siitä visuaalisuudesta, jonka saan heittää valloilleen. Kaikki kuvausasetelmat ja kuvat ei välttämättä ole sieltä luonnollisimmasta päästä, mutta niiden toteuttaminen on omasta mielestäni todella mielekästä puuhaa. Blogi on tuonut paljon mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tapahtumiin ja kokea hienoja asioita, joihin tuskin olisin ilman tätä työtä saanut osallistua.

 

Miksi on niin hankala kehua itseä ja keksiä positiivisia asioita omasta elämästä?


6 Responses to “POSITIIVISTEN ASIOIDEN POSTAUS”

  1. Ansku sanoo:

    Ihania kuvia !!!

  2. Jonna sanoo:

    WAU mitä kuvia!!!

  3. Laura sanoo:

    VAU nää kuvat on niin ihanan tunnelmalliset! <3

  4. Sara S sanoo:

    Nää kuvat on sairaan upeita ja ihastelin näitä jo instassa, oonkin miettinyt et kuka nää on ottanut?

    • Sara sanoo:

      Kiitos paljon! Poikaystävä otti nämä kuvat, se on kehittynyt kuvauksessa todella paljon ja ottaa nykyään lähes kaikki kuvat jotka musta täällä blogissa näkyy :-)

Kommentoi