ITSENSÄ HAASTAMINEN JA TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN

 

Mä en edes muista, koska mä olisin asettanut tavoitteita. Elämälle, itselleni, blogille tai tulevaisuudelle. En muista koska olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt jotain, johon ei sillä hetkellä olisi fiilistä. ”Voin tehdä tämän myöhemminkin” ja ”myöhemmin luultavasti tekisin tämän  vielä paremmin ja suuremmalla motivaatiolla”. Päivät on olleet sisällöttömiä ja olen katsonut muiden onnistumisia ja tavoitteiden saavuttamista sosiaalisen median läpi.

Olen miettinyt entistä enemmän mitä uskallan julkaista somessa ja mitä tulisi jättää julkaisematta. Mihin voidaan tarttua negatiivisesti ja minkä julkaisematta jättämisellä tekisin lähinnä palveluksen itselleni. Kaikki on ollut aika pintapuolista ja haluaisin päästä siitä tietynlaisesta täydellisyyden tavoittelusta pois.

Mulle puhkesi akne reilu kuukausi sitten, ja tämä on tallonut motivaatiota kotoa poistumiseen entistä alemmas. Kävin tämän saman läpi vuosia sitten teininä ja luulin, että kerta olisi riittänyt. Tajuan käyväni läpi samoja tunnetiloja kuin silloin – olo on epävarma ja epämukava. Aiemmasta kerrasta viisastuneena mulla on kuitenkin takaraivossa pieni toivon kipinä. Sain ihon kuntoon silloin, joten enköhän tule onnistumaan siinä tälläkin kertaa! Tulen dokumentoimaan mun matkan kohti parempaa ihoa, jotta jossain vaiheessa pystyn ehkä olla apuna jollekin muulle huonosta ihosta kärsivälle. Baby steps & patience!

Ja jos nyt samaan syssyyn heitän vielä vähän tavoitteita parisuhteen puolesta, niin saadaan nekin mustalla valkoiselle. Koulun alkaessa parisuhdeaika on jäänyt meillä vähemmälle ja hieman kireä ilmapiiri on lopulta purkautunut turhina kinoina ja erimielisyyksinä. Lokakuu voisi olla muutoksen kuukausi tämänkin asian suhteen. Enemmän aikaa yhdessä, vähemmän ruutuaikaa televisioon tai puhelimeen keskittyen.

Tsemppasin tänää itseni hereille ennen auringonnousua ja osallistuin Vitamin Wellin bootcampin ensimmäiseen treenipäivään. Tämä kroppa ei ole nähnyt kunnon treeniä pitkään aikaan ja mut laitettiinkin aika koville tunnin aikana. En ole pitkään aikaan ollut niin energinen ja motivoitunut kuin tänään kotiin päästessäni! Mä haluan jatkossa keskittyä enemmän itseni kehittämiseen ja asettaa tavoitteita elämän eri osa-alueilla, joita tavoitellessa saan haastaa itseäni aivan uudella tavalla. Tunnen heittäneeni kuukausia hukkaan, kun tänä aikana olisin voinut tehdä jotain, joka vie mua jollain tavoin eteenpäin.

 

Ps. Tähän postaukseen sopii paremmin kuin hyvin kuvat Sveitsistä, kun tsempattiin itsemme ”viimeiselle patikoinnille” ennen siirtymistä Geneveen ja kaupunkimaisemiin. Perillä meille avautui upeat maisemat ja patikointi palkittiin, vaikka oltiin itse kukin ryytyneitä ja väsyneitä sekä henkisesti kuin fyysisestikin.


7 Comments
  • Anonyymi
    Posted at 15:48h, 02 lokakuun Vastaa

    Opiskeletko jotain :)?

    • Sara
      Posted at 12:49h, 03 lokakuun Vastaa

      En opiskele :-) Tarkotin tossa tekstissä poikaystävän opintoja, jotka vaikuttaa meidän yhteiseen arkeen!

  • Monica
    Posted at 16:29h, 02 lokakuun Vastaa

    Moikka Sara! Ihan huippu postaus ja innolla jäänkin venailemaan postauksia liittyen ihoosi:) en tiedä onko väärin sanottu, että on ”mukava” (ei siis todella oikeasti mukavaa) kuulla että erilaisia vaivoja löytyy, oli sitten bloggaaja ja kuvan kaunis niinkuin sinä. Mua kiinnostaisi muuten todella kovasti tietää että mitä vsco (?) filttereitä tykkäät käyttää eniten insta kuviisi? Nekin kun hipovat lähes tulkoon täydellisyyttä.

  • Marianne
    Posted at 00:04h, 03 lokakuun Vastaa

    Upeat maisemat! Missä olitte tarkalleen vaeltamassa? :)

    • Sara
      Posted at 11:30h, 03 lokakuun Vastaa

      Kiitos paljon! Nämä kuvat on otettu Bachalpseeltä :-)

  • Jonna
    Posted at 12:06h, 03 lokakuun Vastaa

    Niin upeita kuvia, wau! <3

  • Nimetön
    Posted at 22:03h, 14 lokakuun Vastaa

    Minkä merkkiset nuo urheilutrikoot on? :)

Post A Comment