13 x 3 ASIAA

 

3 asiaa, joista pidän erityisen paljon nyt:

Poikaystävästäni, heh. Mulla on tällähetkellä menossa jonkinlainen läheisyyden kaipuu ja olen aina tilaisuuden tullen halimassa ja takiaisena toisen kädessä kiinni. Saa nähdä kuinka kauan hän tätä oikein kestää ennen kun alkaa mennä hermo.

Meidän kodista. Täällä on muutamia uusia juttuja joista olen todella innoissani.

Keitoista. #soups4life

 

3 asiaa, josta en pidä tällä hetkellä:

Sateisesta ja masentavan harmaasta säästä.

Saamattomuudestani. Tuhlasin puolitoista tuntia somea selaten kun olisi ollut pitkä lista tärkeämpääkin tekemistä.

Meidän jääkaapin sisällöstä. Normaalisti aina täynnä olevassa jääkaapissamme ei tunnu tällähetkellä olevan muuta kuin valo. Tein juuri pahimpaan nälkään ruokaa kuukauden vihanneslaatikon pohjalla olleista bataateista ja kirpeistä omenoista.

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna:

Tilasin kotiin uusia huonekaluja ja sisustusesineitä.

Kävin brunssilla Roasbergissä. Itse tosin valitsin kattavan brunssin sijaan ison kulhon kermaista lohikeittoa.

Vietin illan monen vuoden takaisen kaverin kanssa, jonka kanssa asutaan nyt vihdoin ensimmäistä kertaa samassa kaupungissa.

 

3 asiaa, joista unelmoin tänään:

Siististä vaatehuoneesta. Olisin toki voinut tehdä asialle jotain unelmoinnin sijaan.

Paremmasta ihosta. Jokapäiväinen unelmoinnin aihe nykyään.

Pitkistä päiväunista.

 

3 asiaa, joista puhun usein…

Siivouksesta. Tai oikeastaan sen puutteesta.

Työasioista ja kaikesta siihen liittyvästä.

Treenaamisen jatkamisesta. Odottelen edelleen tämän tapahtuvan.

 

3 asiaa, jotka olen oppinut lähiaikoina:

Arvostaa pieniä asioita normaalissa arjessa.

Paistamaan kanaa. Pari vuotta sitten sain aina valituksia ”liian rapeasta pinnasta”, mutta nykyään kehuja tulee kerta toisensa jälkeen.

Etten koskaan tule osallistumaan reality-ohjelmaan.

 

3 asiaa, joita en osaa:

Aikatauluttaa päiviäni oikein.

Maksaa laskuja heti alta pois. Ne kun ei katoa minnekkään vaan tulee muistutusmaksujen kera takaisin.

Minglata. Introverttinä pidän tätä vaativia tilanteita hieman kiusallisina.

 

3 asiaa, jotka haluaisin osata juuri nyt:

Olla stressaamatta aivan liikaa.

Olla välittämättä liikaa muiden mielipiteistä tai sanomisista.

Laittaa tavarat heti oikeille paikoille.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä vielä tänään:

Uppoutua lempisarjan uusien jaksojen pariin mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Laittaa kasvonaamio kasvoille.

Tilata ruokaa suoraan kotiovelle.

 

 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan tällä hetkellä:

Lempi soittolista Spotifyssä.

Kynttilöiden sytyttäminen illalla.

Oma koti. Mielellään nämä kaikki kolme yhtäaikaa.

 

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle tällä hetkellä:

Lämpöisen neuleen.

Rennon t-paidan.

Villasukat.

 

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia nyt:

Koiran. Pitkään vellonut koirakuume ei laannu sitten millään.

Uuden tatuoinnin.

Emalikattilan.

 

3 asiaa, joita odotan innolla lähitulevaisuudessa:

Poikaystävän syntymäpäivälahjamatkaa tulevalla viikolla.

Joulukuusen pystyttämistä. Odotan tosin vielä pari viikkoa.

Greyn Anatomia -maratonia. Wohoo uusi kausi!

 


No Comments

Post A Comment