PIKAKUULUMISET PARIISISTA

 

Huomenta!

 

Päivittelyt on täällä puolella jääneet viimeaikoina vähemmälle, enkä nyt voi sanoa sen johtuneen laiskuudesta. Ollaan oltu päivät aamusta iltaan niin kovassa menossa, että viiden päivän reissu on tuntunut vähintään puolet pidemmältä. Ensimmäiset kolme päivää vietettiin Lontoossa, jonka jälkeen suunnattiin yöbussilla Pariisiin. Takana on 72 käveltyä kilometriä (joista 12 kävelin muuten kuvissakin näkyvillä koroilla – huh mikä suoritus! Korkolaputkin irtosi ja kengät joutaa suutarille), monia nähtävyyksiä, sitäkin enemmän erilaisia vintage-liikkeitä ja ihania hetkiä kaupungeissa, joista nautin mielettömästi. Hetki sitten lähti käyntiin viimeinen päivä Pariisissa, sillä lennetään jo huomenna aamupäivällä takaisin Suomeen. Ollaan vietetty yksi parhaista reissuista koko vuonna ja kaikki on mennyt jopa liiankin hyvin. Tuun kirjottelemaan teille heti kotiin päästyä enemmän meidän reissun yksityiskohdista ja lappaan postauksen täyteen kuvia, jotka vielä tällä hetkellä odottaa käsittelyvuoroa.

 

Ollaan heitetty pieniä haaveita ja ajatuksia ilmoille ulkomaille muutosta, kun elämä saattaisi pian tarjota sellaiseen täydellisen tilaisuuden. Ranska olisi tällähetkellä meillä molemmilla ykkössijalla – onhan se ollut pieni unelma jo lapsesta saakka asua Pariisissa.

 

Shirt BikBok / Jacket Nelly.com / Pants BikBok / Bag Nunoo / Shoes Nelly.com / Beret H&M


No Comments

Post A Comment