VUODEN YHDEKSÄN TYKÄTYINTÄ KUVAA JA TARINAT NIIDEN TAKANA

 

 

 

Tarkalleen vuosi sitten pakattiin rinkat ja lähdettiin kuukaudeksi Aasiaan ilman sen suurempaa reissusuunnitelmaa. Tarkalleen vuosi sitten nappasin itselleni myös lavantaudin, joka varjosti loppureissua ikävällä tavalla. Haluttiin Balilla ollessa lähteä päiväreissulle Ubudiin, mutta mun olo 40 asteen kuumeen ja lihassäryn vuoksi ei ollut kovin hohdokas. Otettiin taksi meidän käyttöön koko päiväksi ja kuski ajoi meidät paikasta toiseen odottaen aina parkkipaikalla. Tämä oli päivän viimeinen kohde, jonka jälkeen juostiin marketin kautta Pringles-purkin kanssa taksiin ja takaisin Cangguun hotellille.

 

 

Meidän ensimmäinen ilta Pariisissa ja käytiin väsymyksestä huolimatta katsomassa Eiffel-tornia. Käveltiin muutaman kilometrin matka jokea pitkin ja bongattiin valaistu nähtävyys jo kaukaa. Halusin meistä yhteiskuvan, mutta yhteiskuvat on kahdestaan matkustaessa aina pienen vaivan takana. Lopulta saatiin kameraan kuva, joka muistuttaa keski-ikäisten turistikuvia Pariisista. Mä kuitenkin tykkään paljon ja parinkymmenen minuutin odotus tasatuntien valoshowhun oli sen arvoista!

  

 

Ruisrock 2018. Mulla oli kova asukriisi toisen päivän aamuna – halusin pukea tämän mekon mutta koin sen todella yömekkomaiseksi. Kaverit sai lopulta puhuttua mut ympäri ja lopulta tämä oli sekä kivoin että mukavin asu koko kolmipäiväisillä festareilla. Kuvassa on muuten sama hattu kuin viime postauksessa – nahkainen nauha oli todella huonosti kiinnitettynä hattuun ja jouduin korjailemaan sitä kaksipuoleisella teipillä. Lopulta kyllästyin tähän ennen Lontooseen lähtöä ja korvasin ruskean nauhan mustalla satiininauhalla, joka oli tullut sattumalta jossain postipaketissa mukana.

 

 

Balilla ollessa meidän oli tarkoitus lähteä uudenvuoden jälkeen Gili-saarille. Sain kuitenkin matkustuskiellon ja ”jouduttiin” viettämään koko kolmeviikkoinen Canggussa. Päätettiin lopulta vuokrata viimeisiksi päiviksi yksityinen villa meidän käyttöön ja vietettiin kissan päiviä – mun kuumekin oli laskenut jo tähän mennessä. Tämä kuva on itseasiassa otettu puhelimella, koska kameralla otetuista kuvista ei jostain syystä tullut yhtään mitään.

 

Tämäkin reissukuva oli päässyt mun tykätyimpiin yhdeksään. Saatiin otettua muutama kuva ennen kuin molemmilla meni hermo – päät kolisi kokoajan yhteen, toisella oli pää huonossa asennossa tai silmän räpäytys käynnissä. Niiden parin kuvan joukossa oli kuitenkin yksi kiva kuva ja sehän on ihan riittävästi! Muokatessani tätä kuvaa tallensin niitä useamman peräkkäin niin, että meidän kuvat näytti yhdistyvän puolessavälissä. Näytti muuten aivan järkyttävältä, sen vain sanon…

 

Yksi ainoista reissuselfieistä, sillä kuumeisena ja lihassärkyisenä ei tullut mieleenkään poseerata kameralle. Mua harmittaa kuinka meidän matka meni mönkään eikä saatu koettua sitä, mitä olisi ehkä ollut mahdollisuus. Repaleiset kynsilakat, takaa kurkkiva poikaystävä ja uinnin jälkeinen fiilis. Lähdettiin tämän kuvan jälkeen skootterilla kavereiden luo jotka sattumalta tavattiin Thaimaassa. Heillä ei ollut reissunettiä, joten päädyttiin haahuilemaan kaatosateessa pimeillä kaduilla puolen tunnin ajan etsiessä oikeaa osoitetta. Päästiin lopulta perille ja syömään – tuntia myöhemmin tosin.

 

Oltiin alkutalvesta matkalla Tahkolle mökkeilemään ja matkaseura bongasi ”siistin puupinon” tien varresta. Mun ilme oli auton tehdessä u-käännös lähes sama kuin tässä kuvassa – en millään olisi halunnut mennä ulos pakkaseen ja lumipyryyn lämpöisestä autosta. Pienen ärrinpurrin ja kiukuttelun jälkeen saatiin kuvat otettua ja lopulta kiitin illalla poikaystävää, sillä kuvista tulikin yllättävän kivoja!

 

 

Matka tänne vesiputoukselle Islannissa ei ollut yhtä rauhallinen mitä tämä kuva ehkä antaa olettaa. Kinattiin matkareitistä poikaystävän kanssa muutamaan kertaan – halusin käydä näillä vesiputouksilla, kun poikaystävä taas halusi mennä jonnekin muualle. Oli hetki ennen auringonlaskua ja olin varma ettei me ehditä tänne enää valoisan aikaan. Laitettiin Jeeppi koville, ajettiin tuhatta ja sataa (oikeasti varmaan 20km/h mitä kivisellä tiellä nyt pystyi edes…) ja hyppäsin autosta ulos sen ollessa vielä liikkeellä. Saatiin jakaa nämä upeat maisemat kahdestaan ollessamme ainoita paikalla  ja laitettiin kamera suuren kiven päälle ottamaan meistä yhteiskuva. Hetki tämän kuvan jälkeen laskin hattuni kiven päälle ja laitoin kameran sen sisään painoksi. Poikaystävä nappasi kameran ajattelematta kevyttä hattua ja tuuli nappasi sen välittömästi mukaansa suoraan rotkoon. Kyyneleethän siinä väsyneeltä matkailijalta pääsi ja tunnen edelleen harmitusta siitä, että purin harmitukseni poikaystävään. Nähtiin kuitenkin lopulta upea auringonlasku ja ajettiin Coldplaytä kuunnellen. Muistan ne hetket varmasti ikuisesti!

 

 

Yhteiskuvat on näköjään olleet tykätyimpiä kuluneen vuoden aikana! Kuvan maisema näyttää upealta, mutta tosiasiassa kameran takana oli suuri tie, jonka varteen me parkkeerattiin auto. Mun toisessa kädessä, jalkani takana, on kameran etälaukaisin ja kamera itse seisoo kolmijalan päällä. Kuvat ei todellakaan aina kerro sitä lopullista totuutta, mutta nautin näiden toteuttamisesta erittäin paljon!

 

 


2 Comments
  • Pinja
    Posted at 12:54h, 22 joulukuun Vastaa

    Sun kuvat on kyllä älyttömän kauniita <33 Hyvää Joulua!

    • Sara
      Posted at 12:18h, 27 joulukuun Vastaa

      Kiitos ihana! Rauhallista (myöhäistä) joulua sinnekin <3

Post A Comment