8 MINUUTIN ILLALLINEN JÄÄKAAPIN RIPPEISTÄ – KERMAINEN TOMAATTIPASTA

 

Mulla on muutamat vakkarituotteet joita jääkaapista löytyy lähes poikkeuksetta. Feta, kaurakerma, avocado ja tomaatit kuuluu näihin. Kaapin pohjalta löytyy yleensä pastaa (tai riisiä risottoa varten), pakastimesta viimeistään pakastekatkarapuja ja siinä onkin nopea ruoka valmiiksi sellaiselle päivälle, kun kauppaan ei jaksa lähteä. Tänää katsoin jääkaappiin eikä sieltä löytynyt mitään aiemmin mainituista! Olin juuri raahautunut takaisin kotiin eikä kauppa tuntunut nälkäisenä edes vaihtoehdolta, joten päätin repäistä kaappien pohjalta viimeisetkin rippeet irti. Pakko myöntää että yllätyin lopputuloksesta itsekin; kermainen tomaattipasta chorizolla!

Oon sitä mieltä, että ruoanlaitossa täytyy aina käyttää mielikuvitusta. Täytyy rohkeasti kokeilla erilaisia ainesosia, mausteita ja valmistustapoja. Mä käytin tähän pastaan valmista tomaattikastiketta (jonka parasta ennen -käyttöpäivä oli jo erittäin lähellä…), erilaisia mausteita rosmariinistä hunajaan ja valkosipuliöljyyn, viimeviikon risotosta jääneet chorizot, Tabascoa , parmesania sekä viimeiset rippeet mascarpone-juustosta. Mascarpone, feta sekä parmesan on mun ruoanlaitossa eniten käytetyimpiä juustoja. Niillä saa aikaiseksi ihanan pastakastikkeen, kermaisen risoton tai vaikka mukavan lisän sosekeittoon. Olisin puristanut joukkoon myös hieman sitruunamehua, mutta sekin oli loppu. Oli muuten hyvää pastaa, eikä tekemiseen tarvittu kuin yksi kattila ja 8minuuttia.

 

Olisin tottakai laittanut päälle myös tuoretta basilikaa mutta arvatkaa; ei ollut.


4 Comments
  • Lea
    Posted at 19:57h, 21 toukokuun Vastaa

    Näyttääpä hyvältä! Itsehän en osaa kokata yhtään mitään ilman reseptiä nenän edessä :D

    • Sara
      Posted at 11:48h, 22 toukokuun Vastaa

      Kannustan ehdottomasti kokeilemaan! Leipominen on sen verran tarkkaa mittojensa kanssa ettei se taida onnistua ilman reseptejä ja mittauksia, mutta ruoanlaitto on täysin eri asia ;-)

  • ida ihana
    Posted at 06:12h, 22 toukokuun Vastaa

    Näyttääpä herkulliselta! Muistan, kuinka äitini opetti mut jo lapsena siihen, että esim sunnuntaisin ”siivottiin” jääkaappi kaikista jämistä, etteivät ne pääse vanhenemaan ja niistä synny hävikkiä. Usein siitä syntyi vaikkapa herkullinen pizza-pannari vaihtelevilla täytteillä :)
    Kivaa päivää!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Sara
      Posted at 11:50h, 22 toukokuun Vastaa

      Hei ihan mahtava vinkki, pitää ottaa itsekin tämä käyttöön! Jämistä saa monesti loihdittua vaikka mitä pizzoja tai vaikka pastoja, joihin voi täytteeksi laittaa lähes mitä tahansa :-)

      Ihanaa päivää sinnekin!

Post A Comment