VEGAANI ILLALLINEN VIINITILALLA

 

Huhheijaa, täällä ollaan nyt ihan ryytynyttä tyttöä!

 

Palattiin toissayönä Sveitsistä kotiin ja hyppäsin heti omaan sänkyyn peittojen alle nukkumaan. Jos suoraan puhun, niin reissu ryydytti oikein olan takaa. En tiedä millon olisin viimeksi ollut yhtä väsynyt, kuin sunnuntaina kotiin palatessa pitkän ja energiaa kuluttavan viikon jälkeen. Saatiin nähdä niin monet puolet Sveitsistä ja päivät oltiin täytetty niin minuutin tarkalleen ohjelmalla, että tuntui kuin oltaisi oltu matkalla 6 viikkoa kuuden päivän sijaan. Kaikin puolin oli kuitenkin mahtava reissu upean porukan kanssa ja pari hyvin nukuttua yötä tulee varmasti piristämään mieltä oikein kunnolla! Mä koitan saada koko reissun kaikkien mutkien kanssa tänne blogiin parin päivän sisällä.

Meille oli yhtenä iltana järjestetty upea vegaani illallinen, joka sai monien suut loksahtamaan auki. Aloitettiin ilta pyöräilemällä sähköpyörillä viinipeltojen läpi läheiselle viinitilalle, jossa meitä odotti viininmaistelut ihanassa tunnelmallisessa ympäristössä. Hetken kuluttua pöytään tuotiin värikkäät alkupalatarjottimet, viiniä ja hyvää ruokaa, joiden parissa vietettiin useampi tunti ennen kuin lähdettiin pyöräilemään takaisin hotellille.

Sain tämän viinitilaillan ruokakattailuista kunnon inspiraation omiin kokkailuihin ja etenkin esillepanoihin, joten ajattelin pitää tänää pienet illanistujaiset vähän samoissa merkeissä. Ruokataide miellyttää mun silmää todella kovasti ja kaunis annos on osa ruoanlaittokokemusta.

 

Voi kumpa tällaisen kattauksen saisi omiin kesäjuhliin tai vaikka tulevaisuuden häihin!

 

 


KESÄTYYLIN KULMAKIVET

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

 

Jos multa kysyttäisi lempivuodenaikaa, niin vastausta ei tarvitsisi miettiä sekuntia pidempään – se on ehdottomasti kesä! Mä en tällaisena vilukissana tykkää kovista talvipakkasista lainkaan ja talven pimeintä aikaa tekisi mieli lähteä hiekkarannoille karkuun. Nakkaan talvitakit aina mielelläni keväällä kesäsäilytykseen ja vedän kesämekot vaatekaapin etuhyllyille. Kesän pitkät ja lämpimät päivät (jotka on erityisesti tänävuonna hemmotelleet meitä oikeen olan takaa) mahtavat tapahtumat ja festarit sekä extempore-suunnitelmat piristää mun mieltä, ja riittää, kun ovesta voi astella ulos kevyessä kesämekossa ja sandaaleissa.

No mitkä asiat on mun lemppareita kesätyylissä? Laadin pienen listan, joita on näkynyt mun päällä asusta toiseen jo toukokuun alusta lähtien!

 

Liehuvat helmat, niin mekoissa, housuissa, hameissa, takeissa kuin vaikka paidoissakin. Tykkään käyttää rentoja vaatteita myös muina vuodenaikoina, mutta kesällä ne pääsee erottumaan entistä enemmän. Kevyet kesämekot toimii tilanteessa kuin tilanteessa – se on helppo heittää päälle niin kesäjuhliin kuin pikaiselle kauppareissulle. Sen lisäksi että ne näyttää nätiltä, ne myös tuntuu päällä erittäin mukavalta. Eikä muuten tarvitse miettiä vatsan turvotusta lounashetken tai parin viinilasillisen jälkeen.

 

Näyttävät asusteet, kuten isot korvakorut, käsikorut tai vaikka sormukset viimeistelee asun nätisti. Kaulassa mulla roikkuu aina Thomas Sabon horoskooppimerkkiriipus ja kädessä mulla on ollut saman merkin käsikoru jo varmaan vuoden päivät. Sormukset killuu sormissa aina silloin tällöin, kun mä muistan ne pukea päälle.

 

Olkilaukut ja verkkokassit. Nämä eroaa kivasti niistä kangaskasseista, joita on tullut raahattua mukana jo monien vuosien ajan. Otan monesti normaalin käsilaukun kaveriksi hieman suuremman kassin, johon saa heitettyä matkaan mukaan kameran, pientä lämmikettä viileneviin kesäiltoihin tai vaikka kasvosuihkeen, jolla saa freesattua nassua päivän mittaan.

 

Neuleen ja mekon yhdistelmä ei petä koskaan! Mulla on lähes aina takin sijaan mukana neule, jonka voi vetää päälle kylmän ilman tullen.

 

Kenkämahdollisuudet, kun jalkaan voi kesällä vetää niin tennarit, sandaalit tai vaikka maiharit. Dr.Martensit vie ehdottomasti ykköspaikkaa kun on puhetta bootseista ja Supergat on mun tennarilempparit (Addujen Gazellet tulee hyvänä kakkosena). Kaikki edellämainituista sopii melkein mihin tahansa vaateyhdistelmään!

 

Hiuspantahuivit, joihin hurahdin aika tarkalleen vuosi sitten. Scrunchiet on myös kovassa käytössä, etenkin erilaisissa söpöissä kuoseissa. Ihanan söpöjä ja tyttömäisiä!

 

Kuosit. Pallokuosi on tällähetkellä se juttu, mutta ei pidä unohtaa perinteistä värikästä kukkakuosia tai klassikkoraitaa. Kuinka ihana olisi pallollinen kietaisumekko maksipituudella, ei tosin hajuakaan mistä mä sellaisen löytäisin?

 

Dress Ellos

 

Ihanaa maanantaita ja juhannusviikon alkua kaikille, toivotaan että säät jatkuu aurinkoisina myös viikonloppuna!


GREETINGS FROM SWITZERLAND

 

 

Lukemattomat kuljetut kilometrit, kaksi rentouttavaa joogatuntia upeissa maisemissa, pasta-annoksia omenahillolla, lumisia vuorten huippuja, luonnon vehreyttä, raikas vuoristoilma, gondoliajeluita kohteeseen ja takaisin, kiipeilypuiston ratojen suorittamista yläilmoissa, varpaiden kastelua hyisessä vuoristolammessa, upeita aktiviteettejä, pitkiä junamatkoja, kirkasta turkoosia vettä, paljon pilviä ja usvaa,  sähköpyöräilyä viinitiloille, Sveitsiläistä suklaata ja huikeat lämpötilaerot saman päivän aikana.

Saavuttiin perille tiistai-aamuna ja aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä käymään läpi täpötäyttä ohjelmaa. Matkustettiin Zürichin kautta Lucerneen, jossa meidän ensimmäinen hotelli sijaitsi Pilatus-vuoren päällä usean kilometrin korkeudessa. Näköalat olisi ollut huikeat, jos sumun takaa olisi nähnyt muutamaa metriä eteenpäin. Sääennusteet vaihteli ensimmäisinä päivinä laidasta laitaan ja jossain kohtaa näytti jo aika huolestuttavalta. Selvittiin kuitenkin onneksi sateilla ja sää kirkastui aina päivä päivältä paremmaksi.

Keskiviikkona lähdettiin heti aamuvarhain maailman jyrkimmän hammasratasjunan avulla Pilatukselta alas. Suunnattiin meidän toiseen kohteeseen, eli Grindelwaldiin, jossa vietettiin pari yötä. Pieni söpö alppikylä, sumun peittämät rinteet ja upeat illallismaisemat Berghaus Bortissa – Sveitsi on päivä päivältä kirinyt Islannin paikkaa mun tämänhetkisen top3-matkustuslistan kärjestä. Vaikka sää on ollut sateinen, niin meillä on ollut onneksi sopivat varusteet, eikä pienet sadekuurot ole haitanneet. Mä en aiemmin ole ollut aktiivilomalla saatika tällaisissa maisemissa, joten harvemmin on reissuilla ollut näin varautunut erilaisiin säämuutoksiin. 

 

Mä palailen myöhemmin paremmalla ajalla (ja paremmalla wifi-yhteydellä!!) sillä nyt täytyy laittaa päätä tyynynyn!

 

PR-matkan tarjonnut Sveitsin turismi ja Peak Performance


KESÄPÄIVÄ PORVOON KADUILLA

 

 

 


Shirt & Pants / Elsa Hosk x BikBok 
Bag / BikBok

 

Tahaton loma heti kesäkuun alkuun on tehnyt todella hyvää. Aurinkoisia kesäpäiviä, matkustelua Suomen sisällä, vuoden ensimmäiset festarit, bucketlistin suorittamista ja paljon onnellisia hetkiä. On ollut hyvä olla ottamatta ylimääräistä stressiä tekemisistä ja vaihtoehtoisesti tekemättömyydestä. Kesän hyvät ilmat on saanut mut aika hyvin liikkeelle ja olen jopa toivonut sadetta, jotta omatunto ei kokisi suurta kolausta kotona hengailusta auringon paistaessa. Kotipäivät on muutenkin olleet harmillisen harvassa ja olen viilettänyt menemään nopealla temmolla. Normaalisti laukussa kulkeva tietokone on jäänyt sohvan nurkkaan akku tyhjillään, kun viinihammasta on käynyt alkuillasta kolottamaan tai lounas on venynyt hieman luultua pidemmäksi. Muistikortit tosin pursuaa uusia kuvia kesän seikkailuilta ja toivottavasti kuvakansiot ovat tätäkin rikkaammat kesän loppumetreillä. Aivot on olleet narikassa ja tyttö pysynyt tyytyväisenä! Nämä kelit parinkympin tienoilla saisi jatkua vaikka elokuun loppuun asti, vaikka salaa kannustan kuitenkin yösateita ilmaa raikastamaan.

Olin loppuviikosta viettämässä kesän ensimmäisiä festareita Hyvinkään Rockfesteillä. Artistikattaus oli mun normaaliin musiikkimakuun verrattuna hieman raskaampi ja erilainen verrattuna omiin festarikokemuksiin aiemmilta vuosilta.

Tämä maanantai menee siivouksen ja pakkaamisen merkeissä, nimittäin lähdetään huomenna isommalla porukalla Sveitsiin! Huomenna saan rastittaa ”käy uudessa maassa” kohdan pois mun kesän tehtävälistalta ja Sveitsi onkin ollut mulla jo pidemmän aikaa kiinnostuksen kohteena. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tämä aktiiviloma tulee ihan mahtavaan saumaan, sillä sieltä suoraan päästäänkin juhannuksen viettoon.

Kesäkuu on onneksi vielä aluillaan ja olen ehtinyt tehdä mahtavia muistoja jo tässä vaiheessa. Näistä päivistä täytyy nyt kuitenkin nauttia, sillä tunnetusti aika hurahtaa ohi nopeammin kuin tajutaankaan!

 


27X PIENEN BUDJETIN IDEOITA KESÄTREFFEILLE

 

 

Lämmin kesäpäivä, miten viettää pariskuntatreffejä?

Meille on ollut suhteen alkuajoista jo tärkeää, että tehdään erilaisia asioita yhdessä. Se voi olla ennalta suunniteltu päivä huvipuistossa, yhteinen lomamatka tai vaikka yhtäkkiä päätetty kävelyhetki lähinaapurustossa illan pimetessä. Treffisuunnitelmia tehdessä katsotaan nykyään ensin Offerillan tarjonta, jos sieltä löytyisi jonkinlainen idea tai tarjous yhteiseen päivään. Samalla toteuttaessa kaupallista yhteistyötä Offerillan kanssa löysin meille sekä kaveripariskunnille tekemistä, joita ollaan toteutettu kuluneen kuukauden aikana.

Monesti yleinen mielikuva treffeistä suuntautuu kahvilaan. Kahvikuppien ääressä istutaan napit vastakkain ja yritetään keksiä puheenaiheita toisensa perään. Etenkin kesällä tekemistä löytyy niin paljon, että meinaa jopa iskeä valinnanvaikeus. Alta löytyy mun vinkit kesätreffeille, joihin moneen löytyy jonkinlainen tarjous Offerillan sivuilta!

 

– Stand up -treffit! Löydettiin sattumalta Sami Hedbergin stand up shown liput Offerillasta puoleen hintaan eikä tätä tarjousta voinut missata. Kyseessä oli mun ensimmäinen kerta katsomassa livenä stand upia, eikä varmasti jäänyt viimeiseksi. Naurettiin molemmat vatsat kippurassa koko pari tuntinen!

– Kotitreffit yhdessä kokkaillen. Tähän kylkeen vielä pullo viiniä, niin kokkailu sujuu taatusti sutjakammin.

– Merenrannalla hengailu auringonlaskun aikaan, ei paha!

– Jäätelöiden makutesti kuumana kesäpäivänä. Mä en ainakaan valittaisi tällaisista treffeistä.

– Ruokafestivaalit. Ruokatapahtumia on Suomessa kesäisin vaikka ja kuinka – sellaisilla kannattaa ehdottomasti poiketa.

– Minigolf! Ratoja löytyy varmasti ympäri Suomea oman paikkakunnan lähettyviltä. Tämän jälkeen voi suunnata vaikka syömään tai lasilliselle.

– Museovierailu. Kumpikaan meistä ei ole museoihmisiä, mutta ollaan tästä huolimatta ehditty käymään museoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Kiasmaan pääsee ilmaiseksi joka kuukauden ensimmäinen perjantai.

 

 

– Tuplatreffit viinin ja lautapelien äärellä.

– Päivä huvipuistossa! Vaikka kumpikaan teistä ei olisi hurjapää ja tahtoisi huvipuistolaitteisiin, niin päivän voi viettää esimerkiksi jäätelöä syöden ja huvipuistopelejä pelaten.

– Onnibussilla kesäkaupunkiin. Tämä kaupunki voi olla vaikka Porvoo, Turku tai Pori, eikä onnibus-liput tunnetusti maksa paljoa. Kannattaa myös katsoa etukäteen Offerillasta, jos sieltä löytyisi esimerkiksi ruokailuun hyvä tarjous.

– Sup-lautailu Helsingin edustalla.

– Lähtekää toiselle paikkakunnalle viettämään yö hotellissa ja tutustumaan uuteen kaupunkiin.

– Käykää pelaamassa tennistä, sulkapalloa tai pingistä.

– Lauttamatka Helsingin saaristoon. Jotkut lautat on jopa ilmaisia, mutta ei se muutamaa euroa enempää maksa matkustaa esimerkiksi Suomenlinnaan. Hyväksi todettuja saaria on juurikin Suomenlinna, Uunisaari ja Tervasaari – Lonna täytyy kokea vielä tänä kesänä.

– Iltapyöräilyt ympäri kaupunkia joko omilla- tai alepapyörillä.

– Ilmaisfestarit tai vaihtoehtoisesti muut kaupunkifestarit. Me oltiin viimeviikolla kuuntelemassa meidän lemppareita ilmaisfestareilla, nimittäin Ida Paul & Kalle Lindroth oli Helsingin keskustassa soittamassa muutaman biisin verran.

– Aamiaistreffit tai brunssi korvaa kahvittelut mennen tullen!

 

 

– Menkää seikkailupuistoon tai aktiviteettipuistoon.

– Käykää kirjakaupassa valitsemassa toisillenne luettavat kirjat.

– Tuplatreffit room escapessa. Kumpi pariskunta selvittää enemmän vihjeitä ja kuka on teidän tiimin ykköspelaaja? Tämä saattaa toki aiheuttaa muutamat kiukut ja hampaiden kiristykset, jos olette kaikki kilpailuhenkisiä.

– Lähtekää yhdessä melomaan.

– Käykää yhdessä paritanssitunneilla.

– Valitkaa normaalin elokuvaillan sijaan ulkoilmaelokuva tai vaikka drive in -movie.

– Etsikää Offerillasta ruokatarjous ja käykää lunastamassa se. Tarjolla on vaikka mitä pitsasta sushiin, joten joukosta löytyy taatusti jokin tarjous joka miellyttää teitä molempia.

– Yhteinen aamupalahetki läheisessä kahvilassa ennen töitä ja koulua.

 – Sopikaa treffit pelihalliin, ostakaa nippu pelilipukkeita ja kilpailkaa kumpi on peleissä parempi.

– Osallistukaa pubivisaan, bingoon tai johonkin muuhun live tietovisaan, jossa voitte pelata yhtenä tiiminä muita vastaan.

 

 

Offerillan kautta pystyy ostaa lahjakortteja alueellisiin palveluihin ravintoloista kauneudenhoitoon poikkeuksellisen edullisiin hintoihin. Diilien alennusprosentti on yleensä 30-90% ja palveluiden lisäksi tarjouksia löytyy myös tuotteista ja erilaisista elämyksistä. Diilejä löytyy pääkaupunkiseudun lisäksi Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilta.

Offerillalta löytyy uutiskirje, jonka avulla pysyt ajantasalla uusista tarjouksista. Me löydettiin stand upin liput juurikin näiden uutiskirjeiden kautta, sillä tarjouslippuja oli voimassa vain rajoitettu määrä. Tilaamalla Offerillan uutiskirjeen ja kommentoimalla tähän postaukseen sun treffivinkkisi osallistut 40€ lahjakortin arvontaan, jonka voit käyttää esimerkiksi tulevia deittejä suunnitellessa. Niille kenelle arpaonni ei osu kohdalle on käytössä pieni alennus Offerillan tarjouksista. Koodilla saraollila10 saatte 10% pois valitsemistanne tarjouksista.

 

Mukavia treffejä – otan mielelläni hyviä vinkkejä vastaan!