Kolmen kuukauden pituisen lääkekuurin kanssa vedellään tällähetkellä loppumetrejä. Kuurin aikana mentiin ties minkälaista vuoristorataa ja käytiin läpi erilaisia tunteita. Kertaakaan en ole kuitenkaan katunut Roaccutan -kuurin aloittamista, päinvastoin. Iho on tällähetkellä hyvässä kunnossa ja kukistetun aknen huomaa enää meikittömänä punaisista epäpuhtauksien jättämistä jäljistä. Luotan siihen, että kesäaurinko tulee haalistamaan näitä entisestään.

 

Olen ollut todella tarkkana käyttämieni kosmetiikkatuotteiden kanssa, sillä koskaan ei voi olla varma miten oma iho reagoi uusiin tuotteisiin. Suurin osa tällähetkellä käytössä olevasta kosmetiikasta on joko luonnonkosmetiikkaa tai hellävaraisia apteekkituotteita, jotka tulee jäämään käyttöön myös lääkekuurin loputtua. Tärkeintä tällähetkellä on ihon kosteutus, joten meikittöminä kotipäivinä mulla on kokoajan kasvorasva ja huulirasva vieressä, joita lisäilen reilusti päivän mittaan. Muuten yritän tehdä ihonhoitorutiineistani mahdollisimman yksinkertaiset – huomasin tämän toimivan myös teini-iän akneni kanssa.

 

Ensimmäisen kuvan kolme tuotetta ovat luultavasti pelastaneet mut lääkekuurin aikana sen suuremmilta ihokriiseilta. Roaccutan -lääke kuivattaa koko kroppaa raskaasti kuurin ajan, eikä kuuri yhdistettynä talven pakkasiin ole kovinkaan miellyttävä vaihtoehto ihon puolesta. Mä otin heti kuurin alusta lähtien käyttöön ihotautilääkärin suosittelemat Ducray puhdistusgeelin ja rasvan, jotka on suunniteltu juurikin näiden akne-kuurien aikana käytettäväksi. Geeli puhdistaa samalla normaalin kasvomeikin ja jättää ihon puhtaan tuntuiseksi tukkimatta kuitenkaan ihohuokosia. Levitän heti pesun jälkeen kasvoille kerroksen saman merkin rasvaa ja toistan mahdollisesti vielä nukkumaan mennessä jos ensimmäinen kerros on ehtinyt kuivua. Bellavita yövoide on nimestään huolimatta mulla käytössä heti aamulla. Pesen kasvot vedellä ja levitän kerroksen tätä A-vitamiinivoidetta. Tämä on erittäin rasvaista (kokeile ja tiedät varmasti mistä puhun!) mutta kuitenkin miellyttävän ohutta koostumukseltaan.

 

Ihon kuorimista ei suositella Roa-kuurin aikana, joten se on jäänyt mulla ihonhoitorutiineista täysin. Sen sijaan käytän näitä kasvonaamioita aina vuoroviikoin. BYBI Beautyn Detox Dust Powder on aktiivihiiltä sisältävä syväpuhdistava kasvonaamio. Nimensäkin mukaan jauhemaisen naamion joukkoon lisätään vettä tai jogurttia ja levitetään se 10 minuutiksi kasvoille. Vegaani naamio on ollut mun iholle todella hellävarainen eikä iho ole reagoinut tämän käyttöön negatiivisesti. Toinen naamio on Originsin Drink Up-Intensive maski, joka levitetään iholle yön ajaksi. Käytin tätä ennen aknea ja tuote on pysynyt käytössä tähän päivään saakka. Rasva tuoksuu hyvältä ja iho on aamulla mukavan pehmeä ja kosteutettu.

 

 

Huulet on mulla ehdottomasti suurin ongelma-alue ja niitä saa olla rasvaamassa tauotta. Mulla on läpi päivän jonkinlainen huulirasva vieressä ja siitäkin huolimatta näistä saisi revittyä kuivia ihoriekaleita irti. Olen todennut että rasvata pitää, muttei tähän auta mikään. Unohdin pari viikkoa sitten reissun ajaksi lääkkeeni kotiin ja viidessä päivässä huulet oli jo pehmeät ja parantuneet. Kotiin palatessa ja lääkkeiden käyttöä jatkaessa kelkka kääntyi taas ympäri. Odotan siis kärsivällisesti kuurin loppua vaikka kipeää tekeekin.

Normaalien huulirasvojen lisäksi kannattaa kokeilla silmänympärysvoidetta huulilla. Kosteuttavat ja hellävaraiset silmänympärysvoiteet on tehty ohuelle iholle ja toimii alkuperäisen käyttötarkoituksen lisäksi todella hyvin myös huulilla.

 

 

Viimeisenä hieman specialimmat tuotteet jotka olen todennut hyväksi, muttei kuitenkaan ole käytössä päivittäin. Evolven Daily Defence Moisture Mist toimii sekä meikittömällä iholla mutta myös meikin päällä. Suihkautan tätä välillä freshaamaan naamaa kellonajasta riippumatta. Tony Molyn The Chok Chok Green Tea hoitoneste rauhottaa ihoa ihoa vihreän teen ansiosta todella tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Käytin tätä enemmän kuurin alkuaikoina kun iho oli vielä huonossa kunnossa ja tarvitsi rauhoitusta ja punoituksen poistoa. Diorin Capture Youth Redness soother toimii samaan tarkoitukseen, ihon rauhottamiseen ja punaisuuden poistamiseen. Parin pisaran tehohoito on hyvä aamuisin ennen meikkaamista, sillä seerumi kuivuu todella nopeasti!

 

Lisävinkki: Epäpuhtauksien täsmähoitoon käytän 100% teepuuöljyä. Laimentamattomana öljy on sen verran tujua, että lisään sitä vanupuikolla suoraan yksittäisen finnin päälle aamuisin ja iltaisin. Jos ongelma-alue on isompi, niin öljy kannattaa laimentaa rasvan sekaan. Toimii!

 

Ps. Postauksen tuotteet on sellaisia, jotka olen todennut kuurin aikana omalle iholle sopiviksi. Jokaisen iho reagoi eritavoin.


 

8:10 Herään aamulla ensimmäisen kerran. Tultiin eilen kaverin syntymäpäiviltä suoraan kotiin ja skipattiin baari, joten olo oli ihanan pirteä jo tähän aikaan. Laitan silmät vielä hetkeksi kiinni vaikkei uni enää tulekaan. Aurinko paistoi vielä tähän aikaan nätisti.

8:55 Avaan silmät uudelleen – ei paista enää. Oltiin sovittu Liisan kanssa ulkoilutreffit tälle aamulle, joten yhtäkkiä harmaantunut taivas ärsytti.

9:00  Alan valmistautumaan päivään pienen venyttelyn jälkeen.

9:05 Aamukahvi tippumaan ja pikaisesti suihkuun.

9:10 Nopea meikki, hiusten harjaus, hampaiden pesu ja vaatteet päälle.

9:20 Jääkaappi on sairastelun jäljiltä aika tyhjillään. Löydän kaapeista kuitenkin tarvikkeet pientä aamupalaa varten. Alkuperäinen reittisuunnitelma näyttää, että kotoa täytyisi lähteä neljän minuutin kuluttua.

9:30 Huikkaan makuuhuoneen puolelle nopeasti hyvät huomenet ja lähden kohti Munkkiniemeä.

 

 

Tämä sunnuntai alkoi hieman normaalista poikkeavasti, sillä startattiin päivä parin tunnin mittaisella aamukävelyllä jäistä rantaviivaa pitkin. Vaihdettiin yön tunneille venyneet keskustelut viinilasillisten äärellä aikaiseen ulkoiluhetkeen piristävässä pakkasessa. Ensimmäisiä kertoja tämän vuoden puolella kun olen edes tuohon aikaan hereillä, saati ulkona lenkkeilemässä. Pitäisi ottaa tavaksi aloittaa päivä näin edes kerran viikossa. Alkuviikon sairastelut lukitsi mut aika hyvin neljän seinän sisälle ja aika alkoi käymään pitkäksi Facetime-keskusteluista ja tuntien pituisista sarjamaratooneista huolimatta.

Katkoin hieman hieman lisää heiniä olohuoneen maljakkoon ja palasin kotiin puolen päivän jälkeen. Raikas ilma heti aamusta piristi päivän loppuun saakka ja jatkoin kotiin päästessä siivoamista ja kirpparitavaroiden lajittelua. Varasin vihdoin pöydän maaliskuun puoleenväliin, mutta ilmoitan siitä tarkemmin lähempänä!

 

Nyt Riverdalen jaksot pyörimään – miksi mä en ole aloittanut tätä sarjaa aiemmin?

 

Huppari ja housut saatu / Björn Borg RBN collection


 

Pidemmän tauon jälkeen on aina iso kynnys aukaista tekstikenttä ja sitä yrittää lykätä. Helpointa on heittää ensimmäisenä peliin jotain rennompaa, joten tässä on mun vastaukset blogeissa kiertävään ystäväkirjaan.

 

 

Nimeni on Sara, toinen nimi Severiina. Kavereiden kesken myös Sarppa, Sartsa tai Severi.

Syntymävuoteni on 1997. Täytin siis aika tarkalleen kuukausi sitten 22.

Perheeseeni kuuluu äidin ja isän lisäksi kolme siskoa.

Pienenä ajattelin, että minusta tulee ilmavoimien lentäjä. No eipä vaan tullut. Vuosien aikana olen haaveillut myös esimerkiksi ensihoitajan duunista, joka romuttui rikkinäisen selän vuoksi.

Tällä hetkellä olen keittiön pöydän äärellä tietokoneen kanssa ja seuraan sivusilmällä Salkkareita. Melkein hävettää myöntää, että katsottiin nämä jaksot jo alkuviikosta ennakkoon. Yksi turhimmista paheistani nykypäivänä…

Joskus minusta tulee innokas siivooja, täsmällinen ajan käyttäjä ja hyvä äiti (ainakin toivottavasti).

Rakastan koiria, auringonvaloa, lomareissuja, marjoja, onnistumisen tunnetta, valokuvaamista, meidän kotia, läheisiäni, keittoja ja positiivisuutta.

Vihaan ylimääräistä ja tahallista ärsyttämistä kun ärsyttää jo entisestään, yksipuolisia kaverisuhteita, ennakkoluuloja, salmiakkia, hitautta, kylmiä kelejä ja ilkeitä ihmisiä.

Haaveilen asumisesta ulkomailla. Musta tuntuu, että pian olisi ”se aika” kun tämä pitäisi vihdoin toteuttaa. Mä olen itseasiassa jo katsonut asuntoja ulkomailta, mutta toistaiseksi vielä tasaisesti eripuolilta maailmaa. Puhuttiin asiasta hetki sitten kaverin kanssa ja mietittiin mikä olisi se mun maa – pari vaihtoehtoa nousi kyllä ylitse muiden. Koirasta myös, mutta ensin ulkomailla asumisesta.

Minua pelottaa läheisten menettäminen ja ahtaat paikat, joista en heti pääse pois. En näkisi mitään ongelmaa kulkea pienen kapean kujan läpi, mutta esimerkiksi pitkät ja tiukat halit on todella ahdistavia. Olen myös alkanut jännittämään vanhenemista ja jossain vaiheessa jännitys muuttuu varmasti peloksi.

Arkirutiini olen viimeaikoina yrittänyt muuttaa terveellisemmiksi. Menen nukkumaan ilman puhelinta ja herään aamuisin virkeämpänä ilman herätyskelloa. Makoilen monesti hetken sängyssä. Otan aamusta aikaa sähköposteille ja työasioille ja illemmalla otan omaa aikaa kirjan tai sarjan parissa.

Täydellinen mies onko sellaista?

Exieni mielestä saatan olla hieman äkkipikainen ja luonteeltani tulinen.

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä The star is born, joka on viimeisin elokuva jonka olen nähnyt. Elokuvan soundtrack on soinut mulla päivittäin ja tietyt biisit saa edelleen aikaseksi kylmiä väreitä, jaiks!

 

 

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja urheilisin enemmän, viettäisin enemmän aikaa ystävien kanssa ja tekisin enemmän asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi.

Harrastan nyt valokuvausta. Yritän kokoajan päästä hieman enemmän urheilun pariin…

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä ”old but gold” soittolistaa ja laulan mukana niin, että naapuritkin varmasti kuulee. Tähän ei tosin välttämättä tarvitse edes niitä viinilasillisia ja usein naapuri on mukana laulamassa.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän on varmaankin ne Salkkarit.

Sarja, jota suosittelen Greyn Anatomia. Jos ette ole katsoneet niin antakaa sille mahdollisuus. Dirty Jack on myös hyvä minisarja, jonka katsoin alkuviikosta yhdessä päivässä.

Salainen taitoni on kieroon katsominen toisella silmällä. Se onnistuu tosin vaan välillä. Vau mikä taito.

Salainen paheeni valkosipuli. Laitan sitä jokaiseen ruokaan, yes please!

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun katson Soldier homecoming -videoita youtubesta. Joka kerta.

Haluan osata seisoa käsilläni ja venyä erilaisiin jooga-asentoihin. No jostainhan se on aloitettava.

Kahta en vaihda ja ne on perhe & musiikki.

Tälle hymyilen: koiravideot.

Lempiherkkuni on itse tehty marjarahka, sitrushedelmät, pepsimax, popcornit, suolakeksit & juustot…näitä on aika monia. Yksi asia mikä kaikkia kuitenkin yhdistää on se, ettei yksikään ole makea. Mä en pidä leivoksista tai makeista herkuista.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut kaikki ei koskaan tule tykkäämään susta, joten älä käytä aikaa muiden miellyttämiseen.

 


Ps. Ensimmäiset kuvat pitkään aikaan, kun ihoa ei tarvinnut käsitellä lainkaan paremmaksi! Katsoin tänään kuvia viimevuoden puolelta ja niistä iski jopa pieni ahdistus. Ihana huomata eroa aiempaan, vaikka kuuria on vielä hetki jäljellä.


Kaupallinen yhteistyö: Olympus

 

Kuukauden takainen matka Zimbabween saa tälläkertaa jatkoa pienten reissukertomusten muodossa. Musta tuntuu, että noiden päivien aikana tapahtui vaikka ja mitä. Edellinen postaus matkasta löytyy täältä kymmenien kuvien kanssa, jos haluat sen käydä lukemassa ensin.

 

 

Siirryttiin strutsien bongauksen jälkeen aukealle alueelle ottamaan kuvia ja juomaan jo perinteeksi muodostuneita iltaviinejä. Oltiin ajettu gepardin vilauksen toiveissa niin pitkään, että paluumatka tulisi kestämään tunnin. Sille illalle ei oltu ennustettu kovinkaan näyttävää auringonlaskua, joten ajateltiin jo lähtevämme takaisin leiriin ennen pimeän tuloa. Kysyttiin kuitenkin oppaaltamme, jos aikaa riittäisi hetken rauhoittumiseen ja luonnon kuunteluun kun päivän työt oli vihdoin saatu purkkiin. ”No hurry in Africa”. Istuttiin safariautomme takapenkillä ja taivas alkoi pikkuhiljaa värjäytyä pastellin sävyin. Bongattiin elefantti. Toinen. Kolmas. Lopulta oltiin viidenkymmenen elefantin piirittämänä upeassa auringonlaskussa yön hämärtyessä. Näky juurtui mieleeni varmaan loppuiäksi!

 

Psst. Paluumatkalla bongattiin myös reissumme ainoa hyeena, jes!

 

 

Tunnettiin tietyissä tilanteissa paikallisten huvittuneisuutta kahta matkustavaa nuorta naista kohtaan – näkihän meistä ettemme olleet esimerkiksi reppureissaamassa. Paluumatkalla saimme selville, että meille oltiin myyty menomatkalla toinen viisumi, vaikka olimme hommanneet sellaiset jo ennen lähtöä. Jäimme myös ”jumiin” check iniin, sillä meidän laukkujen kanssa väitettiin olevan ongelmia. Selvisimme tästäkin tilanteesta tosin virkailijan naureskellessa pientä paniikkiamme. Hän oli ilmeisesti käyttänyt ajan sähköpostiosoitteeni selvittämiseen varaustiedoista, nimittäin mailboxiin kilahti muutaman tunnin kuluttua vähintäänkin erikoinen viesti kysyen miten minä ja laukkumme voivat…

 

 

 

Herättiin hieman villimmän puoleisen yön jälkeen siihen, että iso lauma erilaisia eläimiä käveli ikkunamme ohi. Seeprojen ja erilaisten antilooppien joukossa oli myös apinoita, jotka pelleili luonnossa aina tilaisuuden tullen. Telttojemme kohdalla apinat näki ilmeisesti tilaisuutensa tulleen hypätessään teltan katolle ja sitä pystyssä pitäviin pylväisiin. Apinat laski teltan kattoa alas liukumäen tavoin samalla kun toiset heilutti pylväitä kaikin voimin. Siinä kohtaa tuli pieni paniikki jotta teltta ei romahtaisi niskaamme. Safarin aluetta ei tietenkään oltu aidattu millääntavoin, sillä oltiin ”vieraina eläinten luona”. Tänäkin aamuna huomasimme, minkä takia tarvitsimme aina pimeällä liikkuessa aseistetun vartijan mukaamme. Safarin alueella on kuulema välillä tullut vastaan jopa leijonia ja elefantteja.

 

 

Kuvattiin zoom-linsseillä leijonaa, joka yhtäkkiä lähti kävelemään meitä kohti. Opas käski pysymään hiljaa ja kertoi kaiken olevan kunnossa. Rullasin polttoväliä otos otokselta pienemmäksi kunnes en saanut kuvaan mahtumaan edes kokonaista leijonan päätä. Laskin kameran hiljaa alas huomatakseni, että eläin käveli metrin päässä autostamme. Huijaisin jos väittäisin, ettei sydän hakannut tuona hetkenä tuhatta ja sataa!

 

 

Rakastin kuvata läheisessä kylässä eläviä ihmisiä ja vietettiinkin siellä useampi päivä. Oppaamme kysyi tottakai kuvattavilta aina luvan, johon he suostuivat mielellään. Tultiin lopulta siihen tulokseen, että tulostan ja lähetän ottamani kuvat oppaallemme, joka toimittaa ne kylän asukkaille muistoksi – eihän siellä ole tietoakaan kameroista tai valokuvista.

Ylläolevia lapsia kuvatessamme yksi innostui niin kovin, että laski kantamuksissa olevan vesiämpärin maahan niin voimakkaasti, että iso osa vedestä loiskui yli. Hän alkoi oikomaan reikäistä hamettansa ja valmistautumaan kuviin leveästi hymyillen.

 

 

Esitettiin oppaallemme kiperiä kysymyksiä päivät pitkät ja yksi niistä liittyi salametsästykseen. Hän päätti viedä meidät salametsästystä vastustavan yksikön luo, jota Wilderness Safari sponsoroi. Nähtiin miten alueen salametsästys toimii ja suurimpana uhkana ovat paikalliset, eivät niinkään turistit. Oltiin lähdössä jo takaisin päin, kun miehet pyysivät kanssamme kuvaa. Luultiin muutaman ryhmäkuvan riittäneen,  mutta ei. Miehet kaivoivat taskuistansa älypuhelimet ja alkoi hieman salaillen ottamaan selfieitä kanssamme. Tilanne oli kaikessa kokonaisuudessaan huvittava ja opas nauroi hieman sivummalla ”fanilaumallemme”.

 

 

Kuusipaikkainen pienkone kuljetti meidät leiriin ja takaisin. Leirin päässä oleva kiitorata oli pelkkä hiekkatie ilman tietoakaan lennonjohdosta tai muusta yhteydestä lentokoneeseen. Saavuttiin paluumatkaa aloitellessa ajoissa kiitoradalle katsomaan, ettei tiellä olisi villieläimiä. Odotus muuttui 15 minuutista puoleen tuntiin eikä konetta kuulunut missään. Istuttiin ottamassa aurinkoa niin pitkään, että ylhäältä paistava aurinko alkoi jo jomottaa olkapäissä. Eläteltiin jo toiveita pidentyneestä matkasta, kunnes pienkone vihdoin laskeutui eteemme…kaksi tuntia myöhemmin. No hurry in Africa!

 

 

Vietettiin yleensä illat safarilla auringonlaskuun saakka. Yhtenä iltana kysyttiin, jos voitaisi palata vielä valoisan aikaan takaisin leiriin ja sehän sopi. Mitään odottamatta meidät johdatettiin leirin laidalle, jonne meille oli katettu gin-baari pienten naposteltavien kera. Leiri oli niin pieni, että heillä riitti mahdollisuudet pitää hyvää huolta kaikista vieraistaan ja tehdä matkasta paras mahdollinen. Tuntui mahtavalta, että kerrankin työreissun aktiviteetit oli ”arkipäivää” eikä kuvia varten suunniteltuja tilanteita.

 

Ihastelen näitä kuvia edelleen – meidän kamerakalusto oli kyllä mahtava! Olympuksen OM-D E-M1 II runko sekä kaksi PRO-objektiivia kassissa mahdollisti hieman laajemmat otokset ja täydellinen 40-150mm PRO telezoom taas lähikuvat eläimistä.  Tykästyin erityisesti objektiivin suureen aukkoon (pieni aukkoluku: f/2.8) jolla sai kauniin sumean taustan kuviin koko polttovälin alueella (40-150mm). PRO-objektiiveissa aukon saa jopa niinkin suureksi kuin f/1.2, joka mahdollistaa hyvän kuvanlaadun myös hämärässä kuvaamiseen.

Olympuksella ja Verkkokauppa.comilla on huippu tarjous päällä, jolla saatte mun reissussa käyttämäni kuvauspaketin (Olympus OM-D E-M1 Mark II – ammattirunko + mikä tahansa huippuvalovoimainen f1.2 PRO-objektiivi) yhteishintaan 2299,90€, joiden normaalihinta kipuaa jopa lähes 3000 euroon. Säästöä siis normaalihintaan jopa 650€. Tutustu tarjouksessa oleviin PRO-paketteihin tästä linkistäNäistä valitsisin itse luultavasti paketin 17mm objektiivilla, joka on todella monipuolinen erilaisiin kuvauksiin.


 

 

Mustavalkokuvissa on tietynlaista mystisyyttä, juuri sitä mitä Marrakech oli täynnä. Oli jonkinlainen elämys pelkästään kierrellä katuja, katsoa ohi kulkevia ihmisiä ja miettiä, mistä he tulevat ja mihin ovat matkalla. Ihmiset puki paksuja toppatakkeja päällensä samalla kun me yritettiin heittää turhia vaatekerroksia takaisin laukkuun auringon porottaessa 25 asteen lämmössä. Oltiin selkeästi totuttu erilaisiin lämpötiloihin ja nautin katujen kiertelemisestä kesämekoissa. Toiset myi mattoja, toiset appelsiineja, toiset siisti kaloja vanhan kaupungin kujilla ja toiset yritti tyrkyttää pienen putiikkinsa astioita. Ihmiset puhui meille vaihtelevasti englantia ja ranskaa – huomasihan sen että oltiin turisteja.

 

Näissä kuvissa on mielestäni erilaista tunnelmaa kuin missään aiemmissa reissukuvissa!