…puistopiknik ystävien kanssa. Hyvää ruokaa, hyvää musiikkia ja hyvää seuraa. Tällaiset hetket tuo kesäfiiliksen niin voimakkaasti esille.

…aikaeron myötä kiinni kurottu unirytmi. Kello on nyt 12:15, oon ollut hereillä jo 6 tuntia ja siitä huolimatta sain tarvitsemani 10 tunnin yöunet. Päivät tuntuu niin paljon pidemmiltä ja näin saa myös enemmän aikaiseksi. Aamuauringolla saattaa olla aikaisissa herätyksissä sormensa pelissä, mutta mulla on onneksi pimennysverhot jo valmiina odottamassa asennusta.

…pitkät heräilyt sängyssä poikaystävän kainalossa. Nukuttiin Islannissa autossa ja lähdinkin sieltä heti yksin Thaimaan lämpöön.  Läheisyyttä ehtikin jo kaivata, joten tämä on ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä!

…banaanisipsit! Raahasin näitä Thaimaasta monta pussillista ja yritän nyt hillitä itseni etten nälän tullen napostele kaikkia kerralla. Sourcream-maustetut on mun lemppareita, ja wasabi  tulee hyvänä kakkosena. (Äiti, täältä on kyllä tuliaisia tulossa jos jotain on vielä viikonloppuna jäljellä!)

…Frendit! Mut saatiin vihdoin vedettyä mukaan Frendien maailmaan ja katsoin Thaimaassa ensimmäiset jaksot kyseisestä sarjasta. Ei mulla ole tähän oikein muuta sanottavaa kuin miksi hemmetissä mä en ole katsonut näitä aiemmin??

…Selfish – Rihanna & Future. Tää biisi saa mulle hyvän fiiliksen, hymyn huulille ja joskus jopa onnen kyyneleet silmiin. Tämä menee samaan kategoriaan Aviciin Wake me upin, sekä Marshmellon ja Khalidin Silencen kanssa. Kaikki nämä kolme saa mun ihokarvat pystyyn jostain syystä.

…ulkona vallitseva auringonvalo ja ihana lämpö. Missä vaiheessa tämä kaikki tapahtui? Näin eilen tytön pyöräilevän shortsit jalassa Helsingin kadulla – niin lämmin täällä ei kuitenkaan vielä ole! Vahvasti ollaan kyllä menossa siihen suuntaan, mä ainakin uskon näin.

…uudet tuttavuudet, joita olen saanut elämääni viimeaikoina ison kourallisen. *sydän*

 

Shoes Vagabond | Pants Zara | Knit Zara | Sunnies Chanel | Bag Nunoo


 

Vaikka mä kuinka työstäni tykkään, on siinä myös varjopuolensa. Loputtomat työtunnit, jatkuvat valokuvaukset ja sähköpostien kuittaamiset viikonpäivästä ja kellonajasta huolimatta. Tunnet olevasi kokoajan töissä etkä voi vaan laittaa vapaalle, koska työ seuraa mukaan lomamatkoillekin. Sain tällä viikolla kuitenkin kokea jotain normaalista poikkeavaa, sillä Thaimaan kosteus oli tuolle vuoden vanhalle elektroniselle kädenjatkeelle liikaa ja pyyhe lensi kehään jo kahden päivän jälkeen. Viikko ilman puhelinta. Alkuärsytys kesti vain parin tunnin verran, ilmoitin asiasta huolehtivalle äidille ja jatkoin viikon loppuun somettomana. Istuin pitkät automatkat ja lennot lukien kirjaa, kommunikoin tärkeimmät jutut eteenpäin Facebook-messengerin avulla illalla hotellille päästyä, jätin kuvien muokkauksen suosiolla odottamaan ja nautin siitä tietynlaisesta stressittömyydestä, jonka tämä mulle hieman tahtomattaan soi. Ja mitä mä opin sinä aikana kun mulla ei ollut puhelinta:

 

Se hemmetin riisi ei aina auta puhelimeen, joka on imenyt kosteutta itseensä. Terv. kuljin viisi päivää riisisäkki kourassa siinä toivossa, että puhelin näyttäisi jossain vaiheessa vielä elonmerkkejä.

Yhden ihmisen puhelimettomuus vaikuttaa selvästi kaikkiin – en joutunut missään vaiheessa katsomaan muiden ihmisten puhelimenkäyttöä haikeana vierestä vaan puhelimet pysyivät monesti muillakin laukun pohjalla.

VAKUUTUS! Mä en onneksi stressannut lainkaan sitä, minkälaisen kolon tämä jättäisi mun rahapussiin, sillä tiesin vakuutuksen olevan kunnossa. Onneksi!

En joutunut seuraamaan cashew-pähkinöiden valmistamista ruudun läpi ja pystyin täysillä keskittymään siihen, kun pienellä banaanifarmilla meitä opastettiin, miten monella erillä tavalla banaania voi jatkossa käyttää. (Banaanisipsit oli ehdottomasti mun lemppareita!)

Perinteinen rannekello oli käytössä muutenkin kuin vain asusteena ja kellon katsominen oli nopeampaa, kun ei tarvinnut kaivaa puhelinta aina laukun pohjalta.

Puhelimen varmuuskopio täytyy aina pitää ajantasalla! Mulla oli onneksi tallella kaikki muu paitsi kohtalokkaan päivän kuvat – olisi ärsyttänyt jos olisin menettänyt puhelimesta ihan kaiken!

Loma ilman puhelinta tuntui pitkästä aikaa taas lomalta. Vaikka mä olisin ottanut aiemmin äkkilähdön ulkomaille, niin työt on kuitenkin aina seuranneet perässä. Nyt tilanne oli eri ja mä nautin!

Pienen budjetin loma: Varmista pankkikortin saldoksi 13,05€, unohda siirtää kortille lisää rahaa, riko puhelin ja pankin tunnuslukusovellus tottakai sen mukana, nauti niistä euroista, jotka pankin palvelumaksujen jälkeen jää lopulta omaan käyttöösi.

Kuvat oli näin bloggaajana ainoa asia josta mä olin puhelimettomana huolissani. Kaverit kuitenkin pelasti tilanteen ja mulla jäi matkasta käteen lopulta kamerarulla täynnä valokuvia.

Oli kyseessä sitten bussimatka, pitkä lento tai junamatka, niin aika menee nopeasti kun on uppoutuu kirjaan jo heti alkumatkasta.

Jodelin aasiakkaat eivät hävinneet viikon aikana minnekään ja menetin tuskin mitään, kun en viikkoon päässyt kyseiselle kanavalle nostattamaan verenpainettani.

Mobiilijunalippu on sekä kätevämpi, halvempi kuin nopeampikin, mutta hätätilanteessa automaattilippu toimii myös todella hyvin.

 

 

Ja tottakai opin myös sen, että kaikesta selviää perinteisin keinoin ja puhelinriippuvuus on nykypäivänä harmillinen ongelma. Mä olen vähentänyt viimeisten kuukausien aikana puhelimen käyttöä 40%, joten tässä ollaan ehdottomasti menossa positiisisempaan suuntaan!


Huh, mikä viikko takanapäin! Palattiin eilen rättiväsyneinä takaisin kotiin ja kulunut reissu Islannissa oli ehdottomasti yksi rankimmista pitkään aikaan. 2000 ajettua kilometriä ja viisi autossa nukuttua yötä sai mut arvostamaan omaa sänkyä ihan omalla tavalla – normaalisti reissusta on ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan, mutta tällä kertaa paluu tuntui vielä monin kerroin paremmalta. Poikkesin välittömästi lentokentältä saapuessa lähikaupan hyllyillä hakemassa jääkaapin täyteen tuoretta ja ravintorikasta ruokaa ja painuin lopulta kotisohvalle pienille koko illan kestäneille päiväunille.

Väsymyksestä huolimatta meidän matka sujui todella hyvin, Islanti yllätti positiivisesti ja säilyttiin tälläkertaa ilman sakkoja, ylibuukattuja lentoja tai tuliaisena tuotuja lavantauteja (kuinka huono tuuri meillä oikein on aina reissatessa!?). Matka poikkesti aiemmista niin monella tavalla, mutta oli todella mieleenpainuva kokemus. Autossa nukkuminen verotti mun normaalia työskentelyaikaa aina iltaisin ja wifin puuttuminen teki blogin päivittämisen melkein mahdottomaksi, niin kaikki työ kasaantui nyt tuleville päiville. Lähes 9000 kuvaa odottaa läpikäymistä ja siinä riittää hommaa helposti pitkäksi aikaa – monet teistä tuntuu onneksi olevan näistä matkakuvista ihan yhtä innoissani kuin minäkin!

Lyhykäisyydessään; borta bra men hemma bäst!


 

Mulla on monesti paha tapa säästellä ottamiani kuvia, jotka lopulta unohtuu ja jää kokonaan julkaisematta. Olen ottanut harmillisen laiskan linjan sosiaaliseen mediaan viimeaikoina ja tietokone suorastaan pursuaa uusia kuvia. Siinä tosin saattaa olla syy, minkä vuoksi mä en ole jaksanut edes yrittää istahtaa tietokoneen äärelle moneen päivään. Menen totaaliseen lukkoon ja stressaannun siitä, kun vaihtoehtoja on liikaa. Toisaalta haluan kuitenkin julkaista alkukuun Rooman kuvat ennen tulevien päivien Islantikuvapommeja, nimittäin uskokaa tai älkää, niitä on takuuvarmasti tulossa!

Meidän viimeinen kokonainen päivä Roomassa sujui aurinkoisissa merkeissä ja suunnattiin heti aamusta Trasteveren alueelle. Tämä osa Roomaa oli täynnä kapeita katuja, värikkäitä taloja ja ihania pieniä pubeja joihin olisi jokaiseen tehnyt mieli jäädä lasilliselle. Harmittaa jopa vähän että kuljin lähes poikkeuksetta kamera kainalossa ja katsoin maisemia linssin läpi, kun taas toinen sai nauttia Rooman kaduista täysin rinnoin ilman kameraa. Ehkä mun pitää seuraavalla kerralla ujuttaa kuvaamiinen jonkun muun harteille!



Kaupallinen yhteistyö: Nescafé Kulta

 

Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on tuntunut mulle paikoitellen todella haastavalta. Pakollisten päivän askareiden ja sosiaalisten tilanteiden jälkeen olo on ollut niin uupunut, että olen halunnut vaan rojahtaa sohvalle kaiken sen hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Yksinäisyys on silloin tuntunut hyvältä, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna olo olisi luultavasti ollut parempi, jos vieressä olisi maannut ystävä vaikka ihan vaan hiljaa pihahtamattakaan.

Mä olen saattanut ajatella tyrkyttäväni ystävyyttä ihmisille, jos kyselen heiltä kuulumisia tai tulevien päivien ohjelmaa esimerkiksi lounastreffejä varten. Olen helposti antautunut siihen asemaan, että odotan mielummin muiden yhteydenottoa. Tämä tuntuu myös todella väärältä, sillä näissä tilanteissa mä olen heittänyt pallon sille ystävyyden toiselle osapuolelle olettaen, että hän ilmoittaa kun kalenterista löytyy vapaata aikaa minua varten.

Olen viimeaikoina yrittänyt parantaa tapani ja heittää kysymystä, naputella viestiä eteenpäin parhaani mukaan ja pyytää vaikka kahville. Mä olen nyt alkuvuoden aikana nähnyt varmaan enemmän kavereita kuin mä näin koko viimevuoden aikana yhteensä – kuinka kurjalta se viimevuoden puolesta kuulostaakaan.

Mukana on onneksi edelleen niitä kavereita, joihin on tutustunut jo ala-asteella. On kavereita, joita näkee hieman harvemmin kauko (ystävyys) suhteen vuoksi ja on näitä ystäviä joiden seurassa voi olla vaan hiljaa mutta yhdessä tehtynä sekin tuntuu hyvältä. Tutustuttiin vasta muutama vuosi sitten ja heti alussa tuntui kuin oltaisi tunnettu jo pidemmän aikaa. Asuttiin vielä viimevuonna eri paikkakunnilla, mutta vietettiin koko kesä toistemme nurkissa pyörien. Tehtiin pieniä reissuja meidän itänaapuriimme ja käytiin yhdessä ihmettelemässä Eiffel-tornia Pariisissa. Juteltavaa riittää aina eikä haittaa vaikka ei hetkeen nähtäisi – on helpottavaa tietää että toinen on aina vähintään soiton päässä. Nämä on niitä kavereita, jonka seurassa ei tarvitse miettiä miten päin olisi. Niitä, jotka tulee sun ja poikaystävän väliin nukkumaan rankan lauantaiyön jälkeen ja niitä, joiden seurassa sä pystyt olla täysin oma itsesi. Ollaan mukavan erilaisia, sopivan samanlaisia ja se täydentää meitä todella hyvin.

 

 

”Mennäänkö kahville?” kysymystä on heitetty ilmoille jo silloin, kun en vielä edes juonut kahvia. Aina on tuntunut luontevalta istahtaa kupin äärelle kertaamaan kavereiden kanssa kuulumisia. Mulla meni pitkään, ennen kuin mä aloin edes totutella itseäni kahvin makuun. Aluksi kupissa oli maitoa kahvilla, mutta nyt ollaan saatu tasattua suhteet hieman normaalimpaan. Nykyään Nescafé KULTA kuuluu normaaleihin aamurutiineihin ja kavereita on helppo pyytää kahvipöydän ääreen vaihtamaan kuulumiset kiireessäkin. Nescafé KULTA –kahviperheen aromikas uusi jäsen sisältää vuoristossa viljeltyjä ja kullanruskeiksi paahdettuja arabica-papuja, jotka on jauhettu kymmenen kertaa hienommiksi kuin tavallisessa suodatinkahvissa. Näin kahvipavun syvin olemus vapautuu antaen kahville hienostuneen ja täyteläisen maun. Helppo, hyvän makuinen ja vaivaton kahvi on se, mistä saa ison avun moniin aamuihin!

Nescafé Kulta haluaa tehdä vanhojen ystävien tapaamisesta helppoa, joten se tarjoaa mahdollisuuden voittaa kuuden hengen gourmet-illallisen, jonka ammattikokki tulee valmistamaan voittajan kotona. Kilpailu löytyy Nescafén Facebook-sivulta.