Kaupallinen yhteistyö: Offerilla

Rentoutuminen viikonloppuna tekee hyvää – välillä pitää saada ajatukset pois päässä pyörivistä asioista edes hetkeksi jotta uuden viikon jaksaa aloittaa täydellä teholla. Mun taskussa on pyörinyt Offerillan lahjakortti jo pidemmän aikaa ja oon aina välillä selaillut tarjouksia miettien mihin mä sen käytän. Sunnuntaibrunssi hävikkiruokaravintolassa, ilta poikaystävän kanssa kylpylässä, hotelliyö vai kenties jonkinlainen kasvohoito tai hieronta. Offerillan palvelut on todella laajoja ja joukosta löytyy tuotteita monesta eri kategoriasta.

Tsekkasin viimeviikolla uudet palvelut läpi ja silmiin osui kolmen kerran lahjakortti Floatingiin. Floatingissa on rentoutuskelluntaa jossa nimensä mukaisesti mennään suolavesitankkiin kellumaan. Vesi on kehinlämpöistä, ympäriltä ei kuulu minkäänlaisia ääniä ja siinä rentoutuu sellaiseen olotilaan, että tuntee leijuvansa avaruudessa. Monia hyvä kokemuksia kuulleena mielenkiinto on herännyt floatingia kohtaan joten tässä vaiheessa oli aika selvää mihin mä lahjakorttini käytän.

Varasin ajan jo samalle illalle ja kävin kellumassa viimehetken työ- ja pakkausrumban keskellä. Fiilis oli todella outo – jos olisin ollut yhtään väsyneempi olisin luultavasti nukahtanut kelluessa. Floating auttaa stimuloimaan aivoja, vilkastuttaman kehon verenkiertoa, lisäämään endorfiinin tuotantoa, tervehdyttämään mieltä ja poistaa jopa väsymystä. Oikean lämpötilan ansiosta siinä tulee olo, ettei tunne enää oman kehon rajoja. Ulkopuoliset ärsykkeet sulkeutui tankin ulkopuolelle ja tämä mahdollisti täyden rentoutumisen. Oli kokonaisuudessaan mukava kokemus!

 

 

 

Offerillan kautta voi siis ostaa poikkeuksellisen edulliseen hintaan lahjakortteja alueellisiin palveluihin kuten ravintoloihin, kauneuspalveluihin, kuntosaleihin ja moniin muihin arjessa sekä juhlassa tarpeellisiin palveluihin. Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös elämää piristäviä tuotteita. Alennusprosentti on yleisesti 50-90%. Alueellisia palveluita myynnissä on Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla. Palvelun ostaminen Offerillan kautta oli todella helppoa ja nopeaa ja siinä  säästää helposti useita kymppejä, kun ostaa tarvitsemansa diilit sitä kautta. Lahjakortti kilahtaa sähköpostiin samantien ja sen käyttö onnistuu vaikka jo samana päivänä.

Palveluiden valikoima on todella laaja ja tuotteita löytyy niin miehille, naisille kuin lapsillekin, sekä käytettäväksi yksin, kumppanin tai vaikka kaveriporukan kanssa!

 


Heippa!

Viikonloppu vierähti taas ohi yllättävän nopeasti ja tässä on suunniteltu ties minkälaisia pakkauslistoja ja ostettu jatkolentoja pienemmille saarille.  Ollaan matkustamassa pelkillä rinkoilla, joten laukkujen sisältöön pitää kiinnittää entistä enemmän huomioa ja yrittää tehdä mahdollisimman käytännöllisiä ratkaisuja. Mulla on tiedossa ainakin yksi voidepurkki joka on lähdössä mukaan – Aqualan L nimittäin.

Orioni perusvoiteiden suuri tuoteperhe on ollut mulle jo pienestä lähtien tuttu ja onkin hauska, kun harvat tuotteet pysyy kaapissa aina vuosien vieriessä. Aqualanista on ollut joskus vaahtosammuttimsen kokoisena apua talviaikaan rohtuneeseen nenänaluseen sekä koko vartalon kosteuttamiseen kun voidearsenaali oli  vielä sen ikäisenä aika minimaalinen.  Kyseessä on niin monipuolinen voide, että tällä voi korvata niin suihkusaippuan, meikinpoistoaineen, aloeverageelin auringonoton jälkeen tai  kasvojen kosteutusvoiteen.  Kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa keräsin parit omat voidevinkit kokoon ja näin talven reissujen tullen niiden jakamisesta saattaa olla apua teillekin.

 

 

  – AQUALAN L MEIKIN PUHDISTUKSEEN –

Reissussa ollessa kosmetiikkavarastot saattaa olla rajoitetumpia ja saatoin aiemmin puhdistaa näissä tilanteissa meikin käsisaippualla. Tämä ei kasvojen herkän ihon puolesta ole se paras ratkaisu. Aqualan L on hyvä meikin puhdistamiseen: levitä sitä kauttaaltaan kasvoille pyörivin liikkein ja pyyhi vanulapuilla pois. Samalla tuotteella voikin sit rasvata ja vaikka kuoriakin ihon lisäämällä joukkoon sokeria.

–  NAAMIO KUIVILLE HIUKSILLE –

Aqualan L tuubi on monikäyttöisyytensä vuoksi lähdössä varmasti mulla reissuun mukaan. Etelässä etenkin mun hiukset ja päänahka kuivuu auringossa jonkinverran, eikä rinkkaan mahdu sen suurempaa kosmetiikka-arsenaalia. Hiero Aqualania hiuspohjaan ja hiuksiin kauttaaltaan, anna vaikuttaa 20 minuuttia ja huuhtele haalealla vedellä.

– IHON HOITAMINEN AURINGONOTON JÄLKEEN –

Aqualan kosteuttaa ihoa ja vähentää sen hilseilyä. Tämä onkin hyvä voide lisätä iholle auringonoton jälkeen – mahdollisuuksien mukaan jääkaappikylmänä!

– RASVA SHEIVAUKSEEN –

Aqualan toimii sheivauksessa samaan tapaan kuin saippua tai vaahto jopa intiimialueilla ärsyttämättä ihoa. Tätä samaa rasvaa voi muuten käyttää matkalla intiimialueen puhdistamiseenkin paperipyyhkeellä jos tarvitsee nopeaa freesautumista esimerkiksi pitkien lentojen välillä.

 

 – CERALAN TATUOINNIN HOITAMISEEN –

Otin pari viikkoa sitten uuden tatuoinnin ja mun iho arpeutuu todella voimakkaasti aina niiden ottamisen jälkeen. Ceralan on hyvä tatuoinnin rasvaamiseen sen sisältämien keramidien takia. Pienenä vinkki vitosena on rasvatuubin laittaminen hetkeksi jääkaappiin. Viileä voide auttaa kutiamiseen tuplasti paremmin ja tällöin vältän tuoreen tatuoinnin raapimisen kynnet mustina.

– APU KUIVILE KÄSILLE – 

Ceralan on tarkoitettu lähinnä atoopikon herkälle iholle ja tästä saa avun vaikka erittäin kuiville käsille. Ceralania voi herkemmänkin ihon omaava käyttää myös esimerkiksi kasvovoiteena!

 

Näiden vinkkien lisäksi Orionin perusvoiteita voi käyttää niin sähköisten hiusten taltuttamisessa, tarrasta jääneen jäljen poistamiseen tai vaikka koiran tassujen hoivaamiseen. Näistä voiteista on vaikka mihin ja kuulisin mielelläni jos sulla on jokin ässä hihassa!

Onko sulla jokin voidevinkki jonka olet kokenut toimivaksi? Jaa se kommentteihin ja olet mukana Orionin tuotepaketin arvonnassa. Aikaa osallistua on tasan viikko, eli 17.12 klo 10.00 saakka! Arvonnan säännnöt voit käydä kurkkaamassa täältä.

Psst. Niille jota onni ei potkaise, tarvitset täydennystä voidekaappeihin tai innostuit näistä vinkeistä, niin Aqualan L ja Bellavita on nyt joulukuun ajan -15% alennuksessa! Lisää voidevinkkejä löytyy Orionin sivuilta!

 


 

En ole koskaan nauttinut paljastavista asuista – en arkipukeutumisessa, juhlapukeutumisessa enkä baaripukeutumisessa. Pienemmällä paikkakunnalla asuessa oli ok astua baariin rennommissakin vermeissä ja matalapohjaiset tennarit teki olosta vielä entistä mukavamman. Ei se siitä mihinkään ole muuttunut, sillä valitsen nykyäänkin mukavat juhlavaatteet pikkumekkojen sijaan. Kaupat on olleet viimeaikoina pullollaan erilaisia jakkupukuja kuoseilla tai ilman. Kokomusta sopii lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen ja ilmettä on kiva freesata näyttävämmillä korvakoruilla tai punaisilla huulilla.

Oon aina yrittänyt kiertää kaikki mahdolliset paljettimekot mahdollisimman kaukaa ja miettiä  talvisin harkitusti mitä kuoseja päälleni puen. Värikkäät kukat ei omasta mielestäni sovi talven pukeutumiseen lainkaan, vaikka kesällä mä rakastankin kukkamekkoja kaikessa värikkyydessään. Pitkät hihat ja umpinaiset kengät tuntuu jonkinlaiselta kirjoittamattomalta säännöltä kun valitsen asua tähän vuodenaikaan. Elloksen kaupallisen yhteistyön pohjalta etsin tulevalle talvelle mukavan juhla-asun ja lopulta puin päälleni mustan rennomman mallisen jakun ja nahkahousut, jotka saa yhdessä yhdessä aikaan mukavan juhlavan ilmeen. Oon muuten käyttänyt näitä housuja viikon putkeen ihan vaan kotonakin, kun kerrankin löysin super mukavat nahkahousut, jotka ei kiristä tai purista mistään suunnasta! Jakun alle puin mustan nilkkapituisen mekon, jonka olisin sisätiloissa jakun riisuessa laskenut alas näkymään. Asun sopivuus riippuu tottakai täysin tilanteesta, mutta mä voisin nämä rytkyt päällä käydä siistimmissä juhlissa tai vaikka treffeillä.

Täydellisesti jalkaan sopivat mustat korot tulisi kuulua jokaisen kenkähyllyyn ja omani löysin vasta hetki sitten. Nämä on ollut käytössä niin arkikäytössä kuin siistimmissäkin tilanteissa ja sopii matalan koron ansiosta pidemmillekkin kävelyreissuille.

Jos mä en tunne vaatteissa oloani hyväksi, niin fiilis menee samantien epämukavaksi. En halua juhlissa tai baaritilanteissa miettiä miten päin voin olla tai koska täytyy varoa.

Minkälaista juhlapukeutumista te suositte?

 


Kaupallinen yhteistyö: Life

Muistan sen hetken, kun vuosi sitten menin ensimmäisen kerran tutustumaan Lifen valikoimaan. Sain niin paljon tietoa, että sen sisäistämisessä meni pieni hetki. En aluksi edes ollut ajatellut yhteyttä joidenkin kehon asioiden välillä, mutta tarkemmin selitettynä kaikki vaikutti niin selvältä! Mä olen vuoden aikana kokeillut paljon heidän valikoimasta löytyviä tuotteita ja löytänyt sieltä sellaisia tuotteita jotka on käytössä vielä tänäpäivänäkin. Vuoden aikana olen kosteuttanut ihoa luonnonmukaisilla rasvoilla, auttanut flunssaa Lifen vinkeillä ja löytänyt heiltä myös hyvät tuotteet mukaan reissuun. Kävin pari viikkoa sitten viimeisen kerran tsekkaamassa valikoiman kaupallisen yhteistyön merkeissä ja kävelin ulos niin uusien kuin vanhojenkin purkkien kanssa.
– Porkkanaöljy –
Tästä tuli heittämällä tuote, joka lähtee jatkossa jokaiselle aurinkolomalle mukaan. Kerroin tästä muistaakseni pari kuukautta sitten ensimmäisen kerran ollessani Kreikassa. Lotrattiin porkkanaöljypurkki viikossa loppuun ja tykkäsin laittaa tätä etenkin illalla päivän päivettymisen jälkeen. Koostumus ei ole ihan niin öljyinen kuin monissa muissa vartaloöljyissä ja tämä tasoittaa väriä kivasti. Näitä oli tarjolla muistaakseni useammalta eri merkiltä, mutta tykästyin tähän Huile de Carotte-öljyyn!
Lisää matkatuotteita, jotka on lähdössä mukaan tulevallekin reissulle. Olen syönyt sekä aurinko plussaa että probiootteja viimeisen kolmen viikon ajan valmistellen tulevaa matkaa. Aurinko plus valmistelee mun ihoa Thaimaan aurinkoon ja probiootit taas Aasian erilaiseen bakteerikantaan. Söin näitä molempia ennen Kreikan reissua ja tykkäsin niin paljon, että hain uuden satsin tällekin matkalle!
Kirjoittelin tästä muistaakseni keväällä tarkemmin, mutta kyseessä on siis tuotesarja, johon sisältyy mm.biotiinia ja kollageeniä sisältäviä tabletteja ja jauheita. Inhoan erilaisten tablettien syömistä, jonka vuoksi yritän ottaa lisäravinteet aina jossakin toisessa muodossa jos vaan mahdollista. Oon sekottanut kollageenijauhetta pirtelöihin ja rahkoihin ja tarpeen vaatiessa myös veteen. Etenkin talviaikaan vitamiinipillereitä tulee syötyä päivässä sen verran, että hyödynnän nämä jauheet todella mielelläni!
Kookosöljy jakaa jonkinverran mielipiteitä, mutta on todellisuudessa erittäin monikäyttöinen tuote. Mä olen itse käyttänyt kotona ruoanlaitossa, mutta etelän auringon alla ollessa hommasin purkin ihan ihonhoitoa varten. Tällä voisi poistaa meikkiä, kosteuttaa ihoa tai hoitaa päänahkaa. Mä en itse ole mennyt vielä ruoanlaittoa tai kehon rasvausta pidemmälle, mutta ehkä mä vielä joku päivä innostun kokeilemaan mihin kaikkeen tästä oikein on!
Nämä viisi tuotetta sai mut erityisesti vakuuttumaan vuoden aikana niin, että nämä tulee varmasti jäämään käyttöön pidemmäksikin aikaa. Mä aika harvoin löydän niin hyviä tuotteita, joita ostaisin kerrasta toiseen uudestaan ja uudestaan. On ollut kiva huomata kuinka laajasti oon saanut kokeilla tuotteita matkakosmetiikasta ruoanlaittoon ja tiedän, että jatkossa mun käytössä näkyy luonnontuotteita yhä enemmän!

Kaupallisessa yhteistyössä: ASUS

Passi on häveyksissä, matkan pysäkkeihin suunnitellaan parasta aikaa muutoksia mutta niinkuin Snapchatin puolella mainitsin, Aasia kutsuu meitä parin viikon kuluttua. Poikaystävän opiskeluissa on kuukauden matkan  mentävä lovi ja meidän reissuhakuharrastus tuotti tulosta halpojen lentojen bongaamisella. Tarkoituksena olisi kiertää kolme Aasian valtioa kuukauden aikana, mutta pitää katsoa mihin rahkeet riittää, sillä tahtoisin hetkeksi rentoutua ja asettua useammaksi viikoksi samaan paikkaan. Alunperin tarkoituksena oli ottaa useammat matkatavarat mukaan, mutta koska matkustetaan perilläkin paljon, niin ollaan harkittu säästösyistä pärjätä pelkillä käsimatkatavaroilla. Haasteen tähän tuo se, että meidän mukaan lähtee kuukauden vaatteiden ja kosmetiikan lisäksi myös useampi tietokone ja kilojen edestä kameratarvikkeita. Mulla on kaupallisen yhteistyön merkeissä saatu ASUS ollut jo useamman kuukauden ja tykkään tästä kovasti!

Mä käytän tietokonetta niin elokuvien katseluun, kuvien muokkaukseen kuin  ajan kuluttamiseen the sims 4 -pelin avulla. Ollaan useampaan kertaan istuttu alas kartat-sovelluksen eteen ja suunniteltu tulevaa reittiä Aasiassa. Tietokone kuuluu niihin päivittäisiin tarpeisiin, eikä sen karsiminen matkatavaroista käy kuuloonkaan, vaikka kalliin elektroniikan mukana kantaminen vähän jännittääkin. Tietokone on mulla mukana lähes kaikkialla minne menenkin, sillä hyötykäytän vähänkään pidemmät matkat julkisilla kulkiessa. Asus Zenbook flip S on hyvä siitä, että se on kevyt kantaa mukana ja tehot riittää pyörittämään kuvia ja pelejä vaikka aamusta iltaan.

 

 

Asus Zenbook flip S näyttö kääntyy siis 360 astetta, jolloin näppäimistö jää piiloon ja kosketusnäyttöä voi käyttää tablettimaisesti. Yleensä mä käytän kannettavaa ihan normaalissa muodossa, mutta välillä elokuvia katsellessa käännän näppäimistön taakse, jotta valot eivät häiritse leffaa. Windowsin käyttöjärjestelmään on kuukausien aikana ehtinyt tottua ja näytön väri- ja kontrastierot huomaa selvästi muihin koneisiin verrattuna. Oon myös tykännyt sormenjälkitunnistimesta, joka avaa tietokoneen hetkessä käyttövalmiiksi!

Tietokone on nykyään käytössä aktiivisesti päivittäin ja monet asiat hoituu isommalta näytöätäparemmin kuin kännykällä. Mun olisi ehkä pikkuhiljaa aika siirtää paperinen kalenteri koneelle, jotta se matkustaa mukana mihin ikinä menenkin! Edessä on siis järjestelmällistä pakkausta ja paljon kompromisseja tilan käytön suhteen!