Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä  XZ kanssa

 

 

Yleensä kun olen lomalla, olen myös lomalla hiusrutiineista. Mulla on tietyt aineet, mitkä aina kulkee mukana – hiusöljy, kuivasampoo ja kiiltoa tuova muotoilusuihke. Joskus saatan heittäytyä villiksi ja otan mukaan lämpökäsittelyvälineitä, vaikka tiedostan pörröisen hiuslaatuni elävän kosteassa ilmastossa omaa elämää mistään suoristuksista tai kihartamisista piittaamatta.

Mä olen aika rento niin hiusten kuin meikinkin suhteen ja pyöritän hiuksissa niitä muutamaa samaa tyyliä; suoraa, laineita, poninhäntää sekä suttunutturaa. Harvoin tulee kokeiltua mitään uutta ja hiukset tuntuu olevan enemmän huonosti kuin hyvin.

Mun hiuslaatu on hieman erikoinen, karhea ja pörröinen, eikä tyypillinen suomalainen, hento ja lasinen. Pienen hetken päässä pidetty poninhäntä tuo taipuisaan hiukseen rasittavan ponnarirajan nutturasta puhumattakaan. Nutturan jälkeen hius on aivan kähärä ja vaatii pesun suoristuakseen.  Mun hiuslaatu on onneksi erittäin vähän rasvoittuva ja pärjään jopa viikonpäivät ilman hiusten pesua. Haluaisin osata laittaa hiuksiani eri tavoin, vaikka luultavasti sekin sujuisi pienen harjottelun ja hampaiden kiristelyn tuloksena. Muotoilutuotteet on hiustenlaitossa avainasemassa ja mun on esimerkiksi turha valita tuotteita, jotka on luotu hennolle ja lasiselle hiukselle.

 

 

4in1 muotoilusuihke on toinen XZ muotoilusuihkeesta. Tuuheutta ja rakennetta antava suihke sisältää lämpösuojan, joka suojaa hiuksia juurikin lämpökäsittelyrautojen kuumuudelta sekä hiustenkuivaajalta, jolla mun täytyy aina kuivata hiukseni jos haluan niistä yhtään yhteistyökykyiset ja käsiteltävät. Muotoilusuihke samalla hoitaa hiusta, kiillottaa sitä mutta antaa myös joustavaa pitoa joka sopii hyvin silloin, kun en halua laittaa hiukseen ”tujumpaa” hiuslakkaa.

Kuivashampoo on mulla käytössä päivittäin; usein lähinnä tekemässä viikko sitten pestyistä hiuksista hieman freshimmät. Näistä on tarjolla sekä pientä- että isoa purkkia ja tämä pieni on erittäin kätevä reissuille sekä käsilaukkuun mukaan. Kuivashampoopullot kuluu yleensä aika nopeaa tahtia ja näiden hinta-laatusuhde on mahtava purkin kustantaessa vaan muutaman euron!

Hiuskiinne on mun luottotuote niin yksittäisten pörröisten hiusten taltuttamiseen kuin laineiden tai kampausten pysymiseenkin. XZ on tarjolla tästäkin 100ml sekä 200ml versioita extra strongina ja tuoksukin on moneen hiuskiinteeseen verrattuna miellyttävä!

Vaihtelevat sääolosuhteet saattaa rasittaa hiuksia ja viedä lookin helposti huolettomasta huolittelemattomaksi. Sen lisäksi että XZ-muotoilutuotteet on saaneet uuden pakkauksen, on ne loihdittu juuri suomalaisiin sääolosuhteisiin sopiviksi. Mahtavaa!

 

 

Onko teillä mitään erityisiä ja hyväksi todettuja vinkkejä, pörröiselle ja hieman kuivalle hiuslaadulle?

 

psst. Julkaisin muuten viimeviikolla Instagramissa videon, josta näkyy mun arkipäivän hiustenmuotoilu suihkunraikkaista hiuksista rentoon laineeseen! Kurkkaa se täältä jos step-by-step tyyppinen video kiinnostaa :-)

 


Postauksessa esiintyvät tuotteet on saatu.

Ihanaa tiistaita tyypit! Kesäkuu on jo puolessa välissä, mihin tää aika on oikeen hujahtaa!

Pian edessä on reissu, ensiviikolla vietetään juhannusta ja siinä kesäkuu jo olikin. Viikot tuntuu vierähtävän ihan silmänräpäyksessä, niin se kesä vaan menee nopeammin vuosi vuodelta. Eilisen pitkät unet ja kokonainen päivä ihan vaan kotona antoi vähän energiaa ja puhtia tulevaan. Vaikka se kuinka ihanaa onkin makoilla pehmeällä sängyllä kuunnellen sateen ropinaa hieman auki olevasta ikkunasta, niin pitäisi tässä jotain saada aikaiseksi, jotta kesän lopussa ei sitten harmita. Hotellin varaus onnistui, vaikka  suurin osa majoituksista oli jo varattuna tälle ajalle, täällä pienet Matti myöhäiset. Ehdin tehdä pientä Pietari to do-listaa, josta edellisessä postauksessa vähän mainitsinkin. Tästä voisin vinkkailla vaikka teillekkin, jos jotkut on lähiaikoina Pietariin suuntaamassa. Meidän reissusta on varmasti tulossa vähintään yhtä hullu ja ikimuistoinen kuin vuosi sitten.  En millään malta odottaa!

Tästä vedän erittäin huonon aasinsillan junalla matkaamiseen ja reissukosmetiikkaan, joka mulla itselläni on aina pienenä haasteena.  Käsimatkatavaroissa kuljetettavan kosmetiikan rajoitukset tuottaa aina aikamoista päänvaivaa. Pieneen pussiin pitäisi  mahduttaa kaikki shampoista hajuveteen, deodoranttiin ja  erilaisiin hiustuotteisiin. Eihän mulla välttämättä ole edes  tarpeeksi pieniä purkkeja? Pahimmillaan näitä rasvoja ja purkkeja on tullut heitettyä turvatarkastuksessa roskakoriin. Hotelleiden hiustenhoitovarustus on harvoin niin hyvä, että niillä tuotteilla saa tämän pörrön tasattua. Nyt voi onneksi pakata juuri ne kosmetiikkapurkit  mukaan mitä mä tarvitsen!Meidän kylppäri on jo useamman kuukauden ajan saanut kosmetiikkatäydennystä erilaisista Pura Kosmetica-tuotteista. Pura Kosmetica on Italialainen firma, joka uskoo tuotteissaan luonnollisuuteen. Tuotteet on täysin parabeenittomia ja hyödyntää alueensa kasvillisuutta kauneudenhoidossa. Jokaisen purkin etiketistä näkyykin, mikä tuotteessa suurelta osin vaikuttaa. Goji marjat, aromaattiset puut, jojoba öljy…

Pura on monille varmasti aika tuntematon, sillä heidän tuotteita on saatavilla vain 26 parturi-kampaamoliikkeistä ympäri Suomen. Tuoteperhe on kuitenkin yllättävän laaja: hiusvahaa, hiustuoksuja, no yellow-shampoota, all in one-suihkeita ja tottakai heiltä löytyy myös normaalit shampoot ja hiusmaskit. Tätä listaa voisi jatkaa vielä vaikka ja kuinka, jokaiselle löytyy varmsti jotakin! Mä itse olen ottanut jatkuvaan käyttöön Pure lixa shampoon ja maskin,  All in one 10 suihkeen, Pure diamond hiusöljyn sekä hiuslakan, eli Pure breezen.  Näistä kaksi ensimmäistä on käytössä hiuksia pestessä ja kolme viimeistä hiuksia hoitaessa sekä muotoillessa.

All in one 10 suihkeella on nimensä mukaisesti 10 erilaista vaikutusta samassa suihkeessa.  Vähentää sähköisyyttä, suojaa lämpökäsittelyltä, antaa kiiltoa, suojaa värjättyjä hiuksia, selvittää hiukset and the list goes on… Tätä hiuksiin ennen lämpökäsittelyjä,  viimeinen silaus hiusöljyllä ja  lopuksi hiuslakkaa.

Pure breeze: ”Medium hold, long-lasting, non-aerosol hairspray, able to protect the hair from humidity, giving it excellent shine at the same time. Thanks to the Goji Berries and aromatic woods it does not weigh hair down and provides effective protection.”

Psst. Tämän tuoteperheen savipohjainen hiusvaha on vakuuttanut toisen samassa taloudessa asuvan. Jos teillä on joku samanlainen tukkahullu, poikaystävä, veli tai vaikka kaveri, niin kannattaa ehdottomasti vinkkailla Pura Kosmetican Hair Clay Waxista. Täältä tulee kaikki peukut ylöspäin!


 

img_3889Viimeksi kun mä kirjoittelin teille hiustenhoitojutuista, oli kyseessä shampoot ja muut aineet. Nyt olisi aika ottaa syyniin näitä muita tuotteita, joita käytän hiustenlaitossa. Nordic Beauty Importin sekä Tangle Teezerin yhteistyössä mulle lähetettiin paketti hiusten laittoon käytettäviä tuotteita, joita mä olen itseasiassa käyttänytkin jo vuosia! Nämä jo ennaltaan mulla käytössä olleet luottotuotteet on hehkutuksen arvoisia ihan syystäkin!

Mä olin pienempänä kunnon kovapää, siis kirjaimellisesti. Mun hiuksia sai luisteluaikoina repiä kiskoa ja tukistaa, eikä mun päänahka siitäkään huolimatta ollut tulessa. Tykkäsin, että kaikki mahdolliset ponnarit ja letit oli niin kireellä, että siinä sit oltiin lähes silmät vinossa. Mulla saattoi olla useampikin ponnari päässä, jotta hiukset oli tarpeeksi tiukasti kiinni. Näin vanhemmalla iällä sitä on huomannut kuitenkin tässä asiassa muutoksen, ja nää kymmenen vuoden takaiset mieltymykset on tainnut koitua nyt vaan harmiksi. Sellainen kiskominen rasittaa hiuksia ja päänahkaa, sehän on selvä. Kun sitä jatkui vuosia, on sillä varmasti jotain tekemistä tämän hetken hiustilanteeseen. Mun hiukset on ohentunut huomattavasti ja hiusten laatu on muuttunut. Tämän lisäksi pelkkä takkujen harjaaminen tekee mun päänahkalle kipeetä. Varmasti kaikkien tunnistama Tangle Teezer The Original on ollut mulla käytössä jo vuosia päivittäisessä hiusten harjaamisessa. Pehmeiden harjaksien vuoksi tällä takkuharjalla voi selvittää myös märkiä hiuksia ilman hiusten kärsimistä. Näiden harjojen muotoilussa ei ole kahvaa, jonka vuoksi niitä pidetään varovaisemmin kädessä. Tämän ansiosta hiuksia myös harjataan varovaisemmin, joka takaa märkien hiuksien hienovaraisemman käsittelyn. Nämä Originaalit onkin varmaan kaikille tutuimpia, ja niitä löytyykin esimerkiksi Sokos Emotioneista, Stockmanneista ja netistä vaikka Beauty Pop Upista.

Föönaamiseen mulla on käytössä Blow Styling-harja, jonka avulla hiuset kuivuu nopeammin ja harja tuo myös hiuksiin volyymiä. Tämän ”normaalin” harjan muotoisen smoothing toolin lisäksi Tangle Teezerillä on myös pyöreä round tool-harja, jota mä käytän jos mä haluan kääntää latvoja sisäänpäin ilman muita hiusten lämpömuotoilulaitteita. Näitä pyöröharjoja saa muuten ainoastaan hyvin varustelluista kampaamoista. Tangle Teezerillä on myös Ultimate Finishing Hairbrush, joka on siis tarkoitettu kampauksen viimeistelemiseen. Sillä saa hiuksiin kiiltoa ja harja siloittaa vielä niitä viimeisiä pinta-takkuja.img_3987img_3924 img_3891 Toisina luottotuotteina hiustenlaitossa on Invisibobblet! Nämä normaalit isot versiot on mulla käytössä päivittäisessä hiusten laitossa. Useiden värivaihtoehtojen vuoksi näistä saa todella huomaamattomia ja eri värisille hiuksille sopivia. Nämä tuo ihan normaaliin ponnariin volyymiä, mutta samalla on todella hellävaraisia. Normaali ponnari tekee mun hiuksiin aina kunnon ponnarirajan, mutta näillä sellaista ei tule. Ihan huippuja! Näiden normaalin kokoisten Invisibobblejen lisäksi heillä on myös pienempiä Nano-versioita, joihin mä tykästyin kovasti. Niiden avulla erilaiset kampaukset tai esimerkiksi lettien kiinnitys sujuu paljon mutkattomammin kuin pienillä kuminauhoilla, joita mä kampausten tekemiseen käytin aiemmin! Pidän mun hiuksia todella paljon kiinni perus ponnareilla, nutturoilla ja erilaisilla kampauksilla. Invisibobblet onkin tosi hellävarainen keino hiusten kiinni laittoon, eikä hiuksia irtoa samallailla kuin normaalilla kuminauhaponnarilla, joka ainakin mulla on aina irrottamisen jälkeen ihan täynnä hiuksia ja takkuja.

Tämän lisäksi saan arpoa teille mun luottotuotteita! Kolmelle kilpailuun osallistuneelle arvotaan paketti, joka sisältää tässä postauksessa nähtyjä tuotteita. Mahtavat mahdollisuudet voitaa siis :-) Tähän postaukseen osallistumisen lisäksi kannattaa kurkkailla myös Siljan sekä Iinan blogeja ja käydä triplaamassa voittomahdollisuudet. Onko jotkin näissä postauksessa näkyvistä tuotteista jo sun luottotuotteita, vai olisitko innoissasi kokeilemassa niitä ensimmäistä kertaa? Lue arvonnan säännöt täältä. Arvonta päättyy maanantaina 12.12.2016.

Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi, niin Nordic Beauty Importin Beauty Pop Up verkkokaupasta saa 23.12 asti koodilla SaraOllila -15 % alennusta valituista tuotteista. Koodit tiputtaa 15% beautyblender-, Tangle Teezer-, invisibobble-, Konjac Sponge- ja Color Wow -tuotteista. Käykää kurkkaamassa mitä kivaa sieltä löytyy! :-)

img_3981img_3917

Yhteistyössä: Nordic Beauty Import & Tangle Teezer

indiedays-ja-brm-yhteislogo