Pudotin viikonloppuna vähintäänkin kilon. Se ei lähtenyt vyötäröltä tai reisistä, vaan kilo putosi sydämeltä.

 

Lähetän päivittäin satoja viestejä mutta yhden tietyn viestin kirjoittamiseen kului aika tarkalleen puoli vuotta. Miksi se on ollut niin hankalaa? Mitä mä siinä viestissä pelkäsin? Vaikka tiesin asian todellisen kannan, oli nettikirjoittelut juurtuneet mieleeni ja tunsin olevani todella huono ihminen. Pelkäsin ehkä etten tulisi saamaan vastausta ja jäisin entistä pahempaan tiedottomuuteen. Puhuin asiasta kunnolla poikaystäväni kanssa vasta viinilasillisen jälkeen illallisella viimeviikolla. Aiemmin olin vain sivunnut asiaa hieman.

 

Heräsin aamulla hyviltä unilta ja päätin sen olevan oikea päivä. Kirjoitin viestin ja painoin ”lähetä” nappia. Heitin puhelimen automaattisen refleksin lailla toiselle puolelle sänkyä. Aivan kuten tein pari vuotta sitten vihjaillessani ihastumisesta nykyiselle poikaystävälleni tiedostaen viestien olevan riski ja salaa jopa toivoin vastaamisessa kestävän raastavan kauan. Ei mennyt tuntia eikä kahta vaan pian mulla oli vastaus edessäni. Läheteltiin muutama viesti puolin ja toisin. Uskon kyseisten viestien auttaneen sekä mua että viestien saajaa – sain selvyyden mistä netistä lukemani syytökset kohtaan johtui. Kiusaamisen raja on häilyvä eikä kukaan voi päättää mitä toinen voi tuntea kiusaamisena. Tunsin loppupäivän helpottuneisuuden tunnetta siitä, että oltiin vihdoin saatu asia päätökseen ja selvitettyä. Olin puoli vuotta kehitellyt suuria mörköjä pääni sisällä – olenko mä oikeasti ollut tämä ihminen. Uskalsin onneksi tehdä asian, joka oli vaivannut mua takaraivossa aivan liian pitkään.

Laitoin viestiä entiselle kaverilleni koskien koulukiusaamisesta liittyviä syytöksiä. Asia josta mulla ei ollut vielä vuosi sitten hajuakaan ja joka tuli tietooni netistä mustamaalaten ja sysäten kaiken mun harteille. Aika jota en omassa elämässänikään kokenut kovin miellyttäväksi oli toisella ollut tätäkin epämiellyttävämpää.

 

Mä olen viimeaikoina tehnyt jonkinlaista tutkiskelua omaan mieleeni ja tullut siihen tulokseen, että mun paha olo johtuu useista pienistä asioista jotka on jääneet takaraivoon kaivelemaan syystä tai toisesta. Osa johtuu toisista ihmisistä, osa täysin itsestäni. Osa on tekoja ja osa tekoja, jotka on jäänyt tekemättömiksi. Kävin kaverin kehotuksesta hakemassa itselleni voimakiven ajatellen ettei siitä haittaakaan ole. Elämä harvoin soljuu tasapaksusti eteenpäin, vaan yleensä mukaan mahtuu onnistumisia, epäonnistumisia, itsensä haastamisia ja anteeksipyyntöjä. Ehkä seuraavien mörköjen karistamiseen ei mene toista puolta vuotta.

 

 


 

Olen suosiolla jättänyt videoiden teot aina muille ja keskittynyt mielummin valokuvaamiseen. Satunnaisia videopätkiä on tullut kuvattua välillä reissuissa ollessa muttei ne ole päätynyt edes tietokoneelle asti. Poikaystävän suuremman videoinnostuksen myötä kävin miettimään itsekin niitä ja lähinnä videoiden käsittelyprosessia. Valmiina oli iso kasa videopätkiä viimevuodelta Roomasta, joten otin hyvän asennon, videotiedostot eteeni ja kävin hommiin. Muutaman opastusvideon jälkeen perushommat sujui aika mallikkaasti, vaikkakaan mitään mestariteosta en ensimmäisellä kerralla saanut aikaiseksi. Jos ei muuta niin mukava muisto yhteisestä matkasta. Harjoittelu tekee muutenkin mestarin!

 

Mitä mieltä te olette ylipäätään videoista? Ne olisi ehkä kiva tapa tuoda tänne jotain hieman erilaista!

 


 

…Olin lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen. Olin iloinen. Olin väsynyt. Olin poikki. Kuukauden reissu Aasiassa oli tullut päätökseen ja olo oli oikeastaan helpottunut. Kuukauden aikana oli ehtinyt tapahtunut vaikka mitä. Vietettiin joulu Thaimaan auringon alla uima-altailla, hoivasin poikaystävää, joka puolen laivan tavoin kärsi matkapahoinvoinnista matkustaessamme saarelta toiselle, säikähdin ajaessani lähes kolarin, maksettiin sakot poliisin omaan rahapussiin, vietin uuttavuotta rannalla kuumeisena ja palasin kotiin saastuneena tai siltä ainakin tuntui.

 

Kaikki alkoi joulupäivänä lihassärystä, jonka luulin johtuvan edellisen päivän hieronnasta. Olin hieman jumissa rinkan kantelusta ja ajattelin kuona-aineiden lähteneen vain liikkeelle. Olo oli voimaton mutta mahtava verrattuna siihen mitä oli vielä tulossa. Lennettiin kaksi päivää joulun jälkeen Indonesiaan ja lentokentällä vointi paheni. Poikaystävä kantoi kahden ihmisen kuukauden tavaroita samalla, kun itse yritin raahautua perässä lähtöselvityksen kautta portille.

 

Olin kuumeessa päivän. Olin kuumeessa toisen päivän. Olin kuumeessa viikon ja kroppaa särki edelleen. Normaalisti erittäin alhainen ruumiinlämpö nousi parhaimmillaan 40 asteen yläpuolelle eikä meinannut ottaa laantuakseen edes lääkkeillä. Jännitin lääkäriin menoa joten sinnittelin aivan liian pitkään. Ajattelin kyseessä olevan auringonpistos, nestehukka tai jokin, joka tulee kyllä menemään ohi.  No ei mennyt. Elettiin kuumeisena jo uutta vuotta ja lopulta lääkäri oli ainoa vaihtoehto. Käynnin jälkeen peräämme soiteltiin kiireellisen lähetteen kanssa – lavantautia täytyy lähteä hoitamaan suurempaan sairaalaan. Sain diagnoosin, lääkkeet ja matkustuskiellon. Kuume hävisi pian ensimmäisten lääkkeiden jälkeen ja olo oli parempi kuin pitkään aikaan. Itkin helpotuksesta.

Yritin lääkärin välttelyllä paeta mahdollisuutta vakavasta diagnoosista. Yritin olla huolestuttamatta perhettä, jolla oli läheisen sairastuttua jo tarpeeksi taakkaa harteilla. Yritin esittää vahvaa, vaikka tosiasiassa pieni pelko oli takaraivossa läsnä kokoajan. Jos yhden asian tästä opin, niin jatkossa suuntaan lääkäriin ripeämmin.

 

Mulla oli pitkään fiilis, että pilasin poikaystäväni reissun. Ei päästy Indonesiassa oikein Canggua pidemmälle matkustuskiellon vuoksi ja vietin suuren osan ajasta nukkuen hotellissa hänen kierrellessä yksin ympäriinsä. Valitin täristen kylmyyttäni ollessani Balin lämmössä pitkähihanen ja huppari päällä. Ruokahalu oli tipotiessään pitkään ja ”kiukuttelin” poikaystävän raahatessa mua johonkin syömään. Tiedän hänen tarkoittaneen vain hyvää. Reissu ei onneksi ollut pelkkää pahaa täynnä ja loppupeleissä se oli myös kasvattava kokemus.

 

Viikon lääkekuuri loppui vuosi sitten tänään ja kävin heti Suomeen palattua sairaalassa. Olin saanut aivan liian heikot lääkkeet tautiin nähden, vaikkakin se oli kuurin ansiosta poistunut mun kehosta. (fun fact: Yhden Google-haun jälkeen ilmeni, että syömäni lääke tepsii myös sukupuolitautiin…) Lavantaudin itämisaika on 7-21 päivää, joten olin saanut sen reissumme ensimmäisinä päivinä Thaimaassa. Rokotusta kysyttäessä saimme vastaukseksi ettei sille ole tarvetta. No olisi ollut. Sain kotiin palatessa pitkän ruoanlaittokiellon, jouduin välttelemään suurempaa kontaktia muiden ihmisten kanssa, vessamme oli ”eristettynä” vierailta ja säännölliset verikokeet jatkui vielä kotiin paluun jälkeen. Erityisesti harmittaa matka, joka koettiin vain puoliteholla. Säästyin onneksi taudin vakavimmilta oireilta kuten suolen puhkeamiselta.

 

Olin vuosi sitten helpottunut.

 


 

Onnellisuus, tyytyväisyys ja innokkuus on tällähetkellä sanat joilla kuvaisin olotilaani. En usko ”uusi vuosi, uusi minä” hömpötykseen, sillä eilen pakkasesta kaivamani Ben&Jerry’s purkki olisi onnistuneesti päättänyt kaikki mahdolliset lupaukset herkkulakoista, vuotta on kulunut viikko enkä vieläkään ole saanut itseäni motivoitua lähtemään lähes naurettavan lyhyen matkan päähän salille ja tietokoneenkin aukaisin ensimmäisen kerran viimeyönä. En vieläkään jaksa kaivaa urheiluvaatteita kaapista, tilaan ruokaa kotiin jos siltä tuntuu ja nukun pitkät unet arkipäivisin. Eri suunnista tuleva paine aiheuttaa mulle stressiä sekä ahdistusta ja käsittelen sen käymällä sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Mielummin siis annan asioiden sujua omalla painolla, asetan pieniä tavotteita joiden saavuttaminen on luontevaa ja jotka ei pakota muuttumista yhdessä yössä. Oman äkkipikaisen itseni kehitys on ollut työn alla jo pitkän aikaa ja vastaan tulleista ongelmista on selvitty osasta hyvällä ja osasta hieman huonommalla menestyksellä. Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu (sekä minulla että toivottavasti myös sinulla, jos sellaista on) ja yritän saada paremman version itsestäni esille.

 

Mietinnässä on erilaisia käsityö-projekteja joita haluan lähteä edistämään sekä ideoita, joilla haluan lähteä haastamaan itseäni. On myös tekoja, jotka ei harkinnan jälkeen tunnukaan niin pahalta toteuttaa ja haaveita, jotka ei olekaan niin ylitsepääsemättömiä. Pian olen taas vuoden vanhempi ja se on itseasiassa ihan kivaa.

 

  ”Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu ja yritän saada paremman version itsestäni esille.”

 

 

Psst. Edistys ihon suhteen on pientä ja hidasta, sillä takapakkia tuntuu tulevan aina iloitessani kasvojen hyvästä kunnosta. Ihan kuin ihoni pystyisi aistimaan helpotuksen ja tyytyväisyyden ja puskee vielä muutaman epäpuhtauden sellaisiin paikkoihin, joissa mulla ei koskaan ole edes ollut finniongelmia. Huuliin ilmestyvät viikoittaiset finnit tuntuu jo rangaistukselta liian vähäisestä vedenjuonnista tai ihon kosteutuksesta. Kun korpuiksi kuivuneet kipeät huulet ei vai olisi olleet jo tarpeeksi? Muita huomattuja sivuvaikutuksia on olleet järkyttävä väsymys ja unen tarve, kuivat silmät sekä kipeytynyt selkä. Viimeiselle mä en ole löytänyt mitään järkevää selitystä, mutten googletteluiden perusteella ole ilmeisesti ainoa joka tästä on kärsinnyt. Takaraivossa jyskyttää edelleen se, kuinka tyytyväinen tulen luultavasti lopputulokseen olemaan, joten tämä on sen arvoista. Toivotaan ainakin.

 


Dress Loavies // Shoes Nelly.com // Belt Loavies // Necklace Thomas Sabo

 

Mulla on kaapissa muutama paljettimekko valmiina juhlatilanteisiin, mutta tälläinen hillitympi glitterkangas on yleensä paljon miellyttävämpi päällä. Kimaltava mekko yhdistettynä koruihin on täydellinen valinta uudeksivuodeksi ja vihreä sopii todella hyvin hieman punapigmenttisten hiusten kaveriksi. Meikin tai hiusten kanssa mä en yleensä ala temppuilemaan, vaan jätän ne vaan auki suoristettuina.

  

Dress House of Brandon // Tights Wolford // Shoes Na-kd // Earrings Na-kd

Vihreän glitter-mekon kilpailijana toimii hopeinen ja hieman rennomman mallinen mekko, jota uskaltaisin kutsua varmaksi valinnaksi. Kimaltavat mekot on yleensä uudenvuodenjuhlijoiden suosiossa kaikissa eri väreissä. Kankaan nätit yksityiskohdat tuo mekkoon mukavan lisän eikä tämä ole kuitenkaan ”too much”. Mekon lisäksi näyttävät korvakorut, mukavat korot ja sukkahousut – aika onnistunut juhlalook vaikka itse sanonkin.

 

Blazer & Pants Nelly.com // Shoes Nelly.com // Socks Wolford

 

Housupuvut on jo pitkään lukeutuneet mun suosikkeihin juhlapukeutumisessa ja on ihanaa, kuinka niitä löytyy kaupoista sopivasti eri värejä, malleja ja materiaaleja. Jos mekko ei kiinnosta, niin tämä on hyvä vaihtoehto. Tämä viininpunainen jakkupuku on mun tämän hetken lemppari ja se muuttuu sopivasti siistimmäksi arkiasuksi esimerkiksi valkoisen t-paidan ja tennareiden kanssa.

    

Shirt Nelly.com // Dress Nelly.com // Shoes Nelly.com

 

Tämä mekko ei sovi välttämättä jokaiseen juhlaan, mutta uudenvuodenaatolle ehdottomasti. Laitoin mekon alle paidan, jotta asu olisi enemmän talveen sopiva. Mekko itsessään on jo niin näyttävä, että jätin suuremmat korut kokonaan pois. Mitä mieltä – onko tämä sitten vaihtoehtoisesti ”too much”?

 

 

Mikä näistä juhlatyyleistä oli sun lemppari? Panostatko uudenvuodenasuun vai tykkäätkö mielummin hieman hillitymmästä?

 

– Osa tuotteista on saatu ja postaus sisältää mainoslinkkejä –