Onnellisuus, tyytyväisyys ja innokkuus on tällähetkellä sanat joilla kuvaisin olotilaani. En usko ”uusi vuosi, uusi minä” hömpötykseen, sillä eilen pakkasesta kaivamani Ben&Jerry’s purkki olisi onnistuneesti päättänyt kaikki mahdolliset lupaukset herkkulakoista, vuotta on kulunut viikko enkä vieläkään ole saanut itseäni motivoitua lähtemään lähes naurettavan lyhyen matkan päähän salille ja tietokoneenkin aukaisin ensimmäisen kerran viimeyönä. En vieläkään jaksa kaivaa urheiluvaatteita kaapista, tilaan ruokaa kotiin jos siltä tuntuu ja nukun pitkät unet arkipäivisin. Eri suunnista tuleva paine aiheuttaa mulle stressiä sekä ahdistusta ja käsittelen sen käymällä sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Mielummin siis annan asioiden sujua omalla painolla, asetan pieniä tavotteita joiden saavuttaminen on luontevaa ja jotka ei pakota muuttumista yhdessä yössä. Oman äkkipikaisen itseni kehitys on ollut työn alla jo pitkän aikaa ja vastaan tulleista ongelmista on selvitty osasta hyvällä ja osasta hieman huonommalla menestyksellä. Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu (sekä minulla että toivottavasti myös sinulla, jos sellaista on) ja yritän saada paremman version itsestäni esille.

 

Mietinnässä on erilaisia käsityö-projekteja joita haluan lähteä edistämään sekä ideoita, joilla haluan lähteä haastamaan itseäni. On myös tekoja, jotka ei harkinnan jälkeen tunnukaan niin pahalta toteuttaa ja haaveita, jotka ei olekaan niin ylitsepääsemättömiä. Pian olen taas vuoden vanhempi ja se on itseasiassa ihan kivaa.

 

  ”Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu ja yritän saada paremman version itsestäni esille.”

 

 

Psst. Edistys ihon suhteen on pientä ja hidasta, sillä takapakkia tuntuu tulevan aina iloitessani kasvojen hyvästä kunnosta. Ihan kuin ihoni pystyisi aistimaan helpotuksen ja tyytyväisyyden ja puskee vielä muutaman epäpuhtauden sellaisiin paikkoihin, joissa mulla ei koskaan ole edes ollut finniongelmia. Huuliin ilmestyvät viikoittaiset finnit tuntuu jo rangaistukselta liian vähäisestä vedenjuonnista tai ihon kosteutuksesta. Kun korpuiksi kuivuneet kipeät huulet ei vai olisi olleet jo tarpeeksi? Muita huomattuja sivuvaikutuksia on olleet järkyttävä väsymys ja unen tarve, kuivat silmät sekä kipeytynyt selkä. Viimeiselle mä en ole löytänyt mitään järkevää selitystä, mutten googletteluiden perusteella ole ilmeisesti ainoa joka tästä on kärsinnyt. Takaraivossa jyskyttää edelleen se, kuinka tyytyväinen tulen luultavasti lopputulokseen olemaan, joten tämä on sen arvoista. Toivotaan ainakin.

 


Dress Loavies // Shoes Nelly.com // Belt Loavies // Necklace Thomas Sabo

 

Mulla on kaapissa muutama paljettimekko valmiina juhlatilanteisiin, mutta tälläinen hillitympi glitterkangas on yleensä paljon miellyttävämpi päällä. Kimaltava mekko yhdistettynä koruihin on täydellinen valinta uudeksivuodeksi ja vihreä sopii todella hyvin hieman punapigmenttisten hiusten kaveriksi. Meikin tai hiusten kanssa mä en yleensä ala temppuilemaan, vaan jätän ne vaan auki suoristettuina.

  

Dress House of Brandon // Tights Wolford // Shoes Na-kd // Earrings Na-kd

Vihreän glitter-mekon kilpailijana toimii hopeinen ja hieman rennomman mallinen mekko, jota uskaltaisin kutsua varmaksi valinnaksi. Kimaltavat mekot on yleensä uudenvuodenjuhlijoiden suosiossa kaikissa eri väreissä. Kankaan nätit yksityiskohdat tuo mekkoon mukavan lisän eikä tämä ole kuitenkaan ”too much”. Mekon lisäksi näyttävät korvakorut, mukavat korot ja sukkahousut – aika onnistunut juhlalook vaikka itse sanonkin.

 

Blazer & Pants Nelly.com // Shoes Nelly.com // Socks Wolford

 

Housupuvut on jo pitkään lukeutuneet mun suosikkeihin juhlapukeutumisessa ja on ihanaa, kuinka niitä löytyy kaupoista sopivasti eri värejä, malleja ja materiaaleja. Jos mekko ei kiinnosta, niin tämä on hyvä vaihtoehto. Tämä viininpunainen jakkupuku on mun tämän hetken lemppari ja se muuttuu sopivasti siistimmäksi arkiasuksi esimerkiksi valkoisen t-paidan ja tennareiden kanssa.

    

Shirt Nelly.com // Dress Nelly.com // Shoes Nelly.com

 

Tämä mekko ei sovi välttämättä jokaiseen juhlaan, mutta uudenvuodenaatolle ehdottomasti. Laitoin mekon alle paidan, jotta asu olisi enemmän talveen sopiva. Mekko itsessään on jo niin näyttävä, että jätin suuremmat korut kokonaan pois. Mitä mieltä – onko tämä sitten vaihtoehtoisesti ”too much”?

 

 

Mikä näistä juhlatyyleistä oli sun lemppari? Panostatko uudenvuodenasuun vai tykkäätkö mielummin hieman hillitymmästä?

 

– Osa tuotteista on saatu ja postaus sisältää mainoslinkkejä –


 

Pitkästä aikaa täälläkin puolella! Otin joulun rentoutumisen kannalta – söin paljon, nukuin hyvin ja vietin aikaa perheen kanssa. Viimevuonna tähän aikaan oltiin saavuttu Balille ja alettiin valmistautumaan uudenvuodenviettoon hieman kipeissä merkeissä; vähänpä sitä silloin tiedettiin mitä loppuloma toi tullessaan. Tällähetkellä käynnissä oleva lääkekuuri vie mut melkeimpä samalla tavalla sängynpohjalle, vaikkakin nyt kyse on kuurin sivuoireena tulleesta väsymyksestä. Silmät painuu kiinni jo ennen iltakahdeksaa ja herään pirteänä seitsemän aikoihin 11 tunnin unien jälkeen. Aikamoinen täysikäännös verrattuna kuukauden takaiseen, jolloin saatoin valvoa aamun tunneille saakka.

 

Pakkasin parin päivän vaatteet mukaan ja lähdettiin joulupäivänä ajamaan kohti Tahkoa. Pari päivää laskettelua tähän väliin tekee kyllä hyvää! Talven ensimmäiset rinteet houkutteli mua jo itsenäisyyspäivän jälkeen mutta jouduttiin siirtämään reissua hieman pidemmälle. Huomenna auto starttaa jo takaisin Helsinkiin, vaikka olisin mielelläni jäänyt tänne vielä päivän tai pari pidempään!

 

Käytiin eilen moikkaamassa poroja ja oli muuten parhaiten käytetyt eurot pitkään aikaan jäkäläpusseja vastaan. Olisin voinut viettää siellä vaikka kokonaisen päivän!

  


 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa

 

 

”Hei katsotaanko joku leffa?” ”Joo,  onko ehdotuksia?” ”No ei oikeestaan”, päädytään 20 minuutiksi selailemaan tarjontaa kunnes ruudulle lävähtää elokuva joka lopulta lopulta laitetaan pyörimään. Näin käy meille päivittäin, sillä televisio huutaa usein taustalla kotona ollessamme ja tuntuu kuin oltaisi jo käyty kaikki elokuvat läpi. Rakastan rentoutua television äärellä toisen kainalossa, vaikka paha tapani on nukahtaa kesken kaiken. Hyvän sarjan löydyttyä katson sitä tiskatessa, siivotessa, vaatteita viikatessa ja matkustaessani julkisilla paikasta toiseen. Uusi jakso pyörähtää käyntiin heti edellisen perään ja näin kuluu lopulta kokonainen tuottari, parissa päivässä.

 

Viaplaystä löytyy mun sarjasuosikit sekä monet lempparileffat joita olen vuosien aikana katsellut. Näiden pakettiin kuuluvien elokuvien ja sarjojen lisäksi Viaplaystä löytyy myös vuokraamo, josta ollaan muutamia elokuvia vuokrattu tai ostettukin. Keräsin yli 50 omaa katselusuosikkia, jotta teidän elokuvan valinta sujuisi helpommin kuin meidän. Joukossa on myös muutama joulukuussa valikoimiin tullut uutuus, jotka kannattaa ehdottomasti lisätä katselulistalle! Jos välipäiville ei ole muuta tekemistä niin jouluruokaa lautanen täyteen ja sohvan pohjalle elokuvien kimppuun!

 

  

 

Greyn Anatomia (paras_sarja_ikinä!)

New Amsterdam

White Collar

Prison Break (juksasinkohan ensimmäisessä kohdassa? Jos tämä ei ole paras sarja, niin tulee ainakin toisena!)

How I Met Your Mother

StartUp

The Arrangement

Blacklist

The Affair

Blindspot

Four Hands Menu

The Walking Dead

ChicagoMed

 

 

Wonder (Liikuttavin leffa pitkään aikaan!)

I, Tonya

Why him?

Mike and Dave need wedding dates

Date night

All inclusive

Pitch perfect 3

12 strong

Viimeinen loma

The Aviator

Girls trip

Baby Driver

Rough night

Flyboys

Stronger

 

Remember me

Call me by your name

Before we go

Escape plan

Insurgent

Divergent

The best of me

Moonlight

The descendants

Before I fall

Dear Frankie

Haikein terveisin

Abduction

Children of men

Two is family

 

 

The Meg

The Holiday

Kingsman – the golden circle

Badmoms 2

Bridget Jones’s baby

Game night

A dog’s purpose

Dunkirk

 

 

Psst. K-ryhmän kaupoista ja R-Kioskeilta saa Viaplay-lahjakortteja, jotka sopii vielä viime hetkellä pukinkonttiin erinomaisesti. Valikoimasta löytyy varmasti katseltavaa kaiken ikäisille, ja miten olisi esimerkiksi Viaplayn urheilupaketti miehelle, isälle tai vaikka veljelle?


 

 

 

Tarkalleen vuosi sitten pakattiin rinkat ja lähdettiin kuukaudeksi Aasiaan ilman sen suurempaa reissusuunnitelmaa. Tarkalleen vuosi sitten nappasin itselleni myös lavantaudin, joka varjosti loppureissua ikävällä tavalla. Haluttiin Balilla ollessa lähteä päiväreissulle Ubudiin, mutta mun olo 40 asteen kuumeen ja lihassäryn vuoksi ei ollut kovin hohdokas. Otettiin taksi meidän käyttöön koko päiväksi ja kuski ajoi meidät paikasta toiseen odottaen aina parkkipaikalla. Tämä oli päivän viimeinen kohde, jonka jälkeen juostiin marketin kautta Pringles-purkin kanssa taksiin ja takaisin Cangguun hotellille.

 

 

Meidän ensimmäinen ilta Pariisissa ja käytiin väsymyksestä huolimatta katsomassa Eiffel-tornia. Käveltiin muutaman kilometrin matka jokea pitkin ja bongattiin valaistu nähtävyys jo kaukaa. Halusin meistä yhteiskuvan, mutta yhteiskuvat on kahdestaan matkustaessa aina pienen vaivan takana. Lopulta saatiin kameraan kuva, joka muistuttaa keski-ikäisten turistikuvia Pariisista. Mä kuitenkin tykkään paljon ja parinkymmenen minuutin odotus tasatuntien valoshowhun oli sen arvoista!

  

 

Ruisrock 2018. Mulla oli kova asukriisi toisen päivän aamuna – halusin pukea tämän mekon mutta koin sen todella yömekkomaiseksi. Kaverit sai lopulta puhuttua mut ympäri ja lopulta tämä oli sekä kivoin että mukavin asu koko kolmipäiväisillä festareilla. Kuvassa on muuten sama hattu kuin viime postauksessa – nahkainen nauha oli todella huonosti kiinnitettynä hattuun ja jouduin korjailemaan sitä kaksipuoleisella teipillä. Lopulta kyllästyin tähän ennen Lontooseen lähtöä ja korvasin ruskean nauhan mustalla satiininauhalla, joka oli tullut sattumalta jossain postipaketissa mukana.

 

 

Balilla ollessa meidän oli tarkoitus lähteä uudenvuoden jälkeen Gili-saarille. Sain kuitenkin matkustuskiellon ja ”jouduttiin” viettämään koko kolmeviikkoinen Canggussa. Päätettiin lopulta vuokrata viimeisiksi päiviksi yksityinen villa meidän käyttöön ja vietettiin kissan päiviä – mun kuumekin oli laskenut jo tähän mennessä. Tämä kuva on itseasiassa otettu puhelimella, koska kameralla otetuista kuvista ei jostain syystä tullut yhtään mitään.

 

Tämäkin reissukuva oli päässyt mun tykätyimpiin yhdeksään. Saatiin otettua muutama kuva ennen kuin molemmilla meni hermo – päät kolisi kokoajan yhteen, toisella oli pää huonossa asennossa tai silmän räpäytys käynnissä. Niiden parin kuvan joukossa oli kuitenkin yksi kiva kuva ja sehän on ihan riittävästi! Muokatessani tätä kuvaa tallensin niitä useamman peräkkäin niin, että meidän kuvat näytti yhdistyvän puolessavälissä. Näytti muuten aivan järkyttävältä, sen vain sanon…

 

Yksi ainoista reissuselfieistä, sillä kuumeisena ja lihassärkyisenä ei tullut mieleenkään poseerata kameralle. Mua harmittaa kuinka meidän matka meni mönkään eikä saatu koettua sitä, mitä olisi ehkä ollut mahdollisuus. Repaleiset kynsilakat, takaa kurkkiva poikaystävä ja uinnin jälkeinen fiilis. Lähdettiin tämän kuvan jälkeen skootterilla kavereiden luo jotka sattumalta tavattiin Thaimaassa. Heillä ei ollut reissunettiä, joten päädyttiin haahuilemaan kaatosateessa pimeillä kaduilla puolen tunnin ajan etsiessä oikeaa osoitetta. Päästiin lopulta perille ja syömään – tuntia myöhemmin tosin.

 

Oltiin alkutalvesta matkalla Tahkolle mökkeilemään ja matkaseura bongasi ”siistin puupinon” tien varresta. Mun ilme oli auton tehdessä u-käännös lähes sama kuin tässä kuvassa – en millään olisi halunnut mennä ulos pakkaseen ja lumipyryyn lämpöisestä autosta. Pienen ärrinpurrin ja kiukuttelun jälkeen saatiin kuvat otettua ja lopulta kiitin illalla poikaystävää, sillä kuvista tulikin yllättävän kivoja!

 

 

Matka tänne vesiputoukselle Islannissa ei ollut yhtä rauhallinen mitä tämä kuva ehkä antaa olettaa. Kinattiin matkareitistä poikaystävän kanssa muutamaan kertaan – halusin käydä näillä vesiputouksilla, kun poikaystävä taas halusi mennä jonnekin muualle. Oli hetki ennen auringonlaskua ja olin varma ettei me ehditä tänne enää valoisan aikaan. Laitettiin Jeeppi koville, ajettiin tuhatta ja sataa (oikeasti varmaan 20km/h mitä kivisellä tiellä nyt pystyi edes…) ja hyppäsin autosta ulos sen ollessa vielä liikkeellä. Saatiin jakaa nämä upeat maisemat kahdestaan ollessamme ainoita paikalla  ja laitettiin kamera suuren kiven päälle ottamaan meistä yhteiskuva. Hetki tämän kuvan jälkeen laskin hattuni kiven päälle ja laitoin kameran sen sisään painoksi. Poikaystävä nappasi kameran ajattelematta kevyttä hattua ja tuuli nappasi sen välittömästi mukaansa suoraan rotkoon. Kyyneleethän siinä väsyneeltä matkailijalta pääsi ja tunnen edelleen harmitusta siitä, että purin harmitukseni poikaystävään. Nähtiin kuitenkin lopulta upea auringonlasku ja ajettiin Coldplaytä kuunnellen. Muistan ne hetket varmasti ikuisesti!

 

 

Yhteiskuvat on näköjään olleet tykätyimpiä kuluneen vuoden aikana! Kuvan maisema näyttää upealta, mutta tosiasiassa kameran takana oli suuri tie, jonka varteen me parkkeerattiin auto. Mun toisessa kädessä, jalkani takana, on kameran etälaukaisin ja kamera itse seisoo kolmijalan päällä. Kuvat ei todellakaan aina kerro sitä lopullista totuutta, mutta nautin näiden toteuttamisesta erittäin paljon!