Mua varoiteltiin, että reissatessa aika tulee menemään nopeasti. Meidän reissusuunnitelma oli vähintään puolet nykyistä laajempi, mutta tiivistettiin sitä pitkien matkustusaikojen ja budjetin vuoksi hieman. Ollaan tällähetkellä oltu kolmessa eri paikassa, neljässä eri hotellissa, matkaa on takana päivää vaille viikko ja kolme viikkoa vielä edessä. En koe onneksi, että olltaisi kiirehditty tai vaihdettu paikkaa liian nopeasti. Hotellit on ollut varattuina aina päiväksi tai pariksi eteenpäin ja olen tykännyt, kun suunnitelmia voi muuttaa pienelläkin varoitusajalla. Tällähetkellä suunnitelmat on lyöty lukkoon 23. päivään asti, eikä tulevasta ole vielä tietoa. Ajateltiin suunnata loppuvuodeksi Koh Taon vesille sukeltelemaan ja vuodenvaihde tulee näillänäkymin vietettyä Balilla.

Ollaan kierrelty skootterilla paikkoja läpi, ruokittu reppanoita katukoiria aina mahdollisuuksien mukaan, nähty uskomattomia auringonlaskuja ja makoiltiin tänää auringon paistaessa rannallakin. Päänahka on täynnä hiekkaa, iho tuoksuu aloeveralta, poskipäät punottaa ja hymy on huulilla. Onnistuneen päivän merkkejä ja nyt iltapalan kautta nukkumaan!

 

Onko teillä jonkinlaisia toivepostauksia esimerkiksi budjetin tai vaikka pakkailuiden suhteen täältä reissun päältä?

 

Iiks! Jostain syystä kuvien sävyt on viimeaikoina hävinnyt taivaantuuliin Lightroomista pois exportatessa.  Onko ongelma myös teidän näytöllä? Osaako joku neuvoa mistä tämä ja kuvien laadun huonontuminen johtuu, ärsyttävää! Toistaiseksi mennään siis ainakin harmahtavilla kuvilla kunnes ratkaisu löytyy.

 


 

Huomenta Thaimaasta!

 

Muutaman päivän vapaat on ehdottomasti virkistänyt mieltä ja ajatukset on olleet kaikkialla muualla kuin blogissa. Ajauduttiin lopulta Bangkokissa ja Surat Thanilla vietettyjen öiden jälkeen Koh Phanganiin, jossa näillänäkymin tullaan viettämään myös Joulun pyhät. Voin samalla puuta koputtaen kertoa, että kaikki on tähän mennessä sujunut vähän liiankin hyvin ja ollaan vältytty sen suuremmilta ongelmilta.

Mun odotukset Thaimaata kohtaan oli lähinnä sitä, mitä matkafirmat antaa esitteissä olettaa. Kirkasta turkoosia vettä, vaaleita hiekkarantoja, aurinkoa ja tottakai hyvää ruokaa. Bangkok ei ainakaan ensimmäisen yön aikana vakuuttanut mua upeudestaan ja päätettiin antaa kaupungin hautua vielä mielessä jonkinaikaa. Jos vielä paluumatkalla tammikuussa tuntuu siltä, niin annetaan sille silloin uusi mahdollisuus. Jos multa kysyttäisi, niin jäisin näille leveyspiireille vaikka pidemmäksikin aikaa asumaan. Nautin siitä, että jopa tällainen vilukissa pärjää lyhythihaisissa vaatteissa vuorokauden ympäri.

Meidän reittisuunnitelma meni alunperin Bangkokin ja Thaimaan pienempien saarten kautta Malesian Langawiin, josta oli tarkoitus suunnata Balille uudenvuoden juhlia varten. Koukkaus Malesiaan olisi kestänyt puolitoista vuorokautta (niin millä järjellä??) ja se olisi rokottanut lompakkoa useamman viikon budjetin verran, joten  päädyttiin ainakin näillänäkymin jatkamaan matkaa Thaimaasta suoraan Indonesiaan. Ollaan yritetty kiertää suurimmat turistirysät kaukaa ja onnistuttu löytämään hotelleja vähän syrjäisemmiltä rannoilta.

Laukku on täynnä bikineitä ja oversize-paitoja, iho on kostean ilman vuoksi normaaleista talvikuukausista poiketen todella pehmeä, oon jaksanut kantaa reppuja, jotka on ainakin puolet mun omasta painosta, thaikku ruoka on vaan niiiiin hyvää ja tällainen aivojen narikkaan jättäminen sopi juuri tähän kohtaan mainiosti. Viiden tunnin aikaero on tehnyt pienen tempun ja ennen reissua korjattu unirytmi heittelee taas suuntaan ja toiseen.

 

Löydettiin ihanan pieni hotelli, johon yritetään käydä bookkaamassa vielä yö tai pari lisää. Lähdetään tänää kiertelemään saarta skootterin kyydissä ja venaillaan pilvien takaa pilkottavaa aurinkoa. Alan nyt jatkossa päivittämään meidän reissusta vähän tiheämpään tahtiin, joten pysykää siis mukana!


 

Herätys oli 6.30 eikä matkaseuralla ollut vielä aavistustakaan missä päivä tultaisi viettämään. Yksi mun Black Friday -ostoksista oli päiväristeily Tallinnaan, jonka päätin pitää yllätyksenä viimeiseen hetkeen saakka. Alunperin oli tarkoitus matkustetaa pari tuntia Suomenlahden toisellepuolelle viettämään päivää jo viikko sitten, mutta spontaani tatuointiaika osuikin samalle päivälle. Uusien laivamatkojen varaaminen ei rokottanut lompakkoa onneksi kahta euroa enempää ja päästiin vihdoin eilen matkaan. Määränpää alkoi vihdoin selvitä raitiovaunuun noustessa ja kuulin pienen helpotuksen huokauksen, kun toinen oli jo varautunut ties minkälaisiin metsäseikkailuihin.

Koska Black Friday leikkasi lompakkoon (noin niinkun muilta osin :-D) aika ison loven, niin päätin tulevista veronpalautuksista huolimatta viettää älä osta mitään -päivää. Yhtä makusiirappipulloa huomioimatta mun laukku oli takasin palatessa yhtä tyhjänä kuin aamulla, joten onnistuin todella hyvin! Mun ei itseasiassa tehnyt edes mieli kierrellä kauppoja, joten vietettiin päivä onnistuneesti vanhaa kaupunkia kierrellen ja ravintoloissa istuskellen.

 

 

Käytiin illalla keittojen äärellä lämmittelemässä Clayhills-raflassa ja jos aikaa olisi riittänyt, niin olisin varmaan jäänyt odottamaan santsikuppia. Päivän keittona oli sattumoisin feta-punajuurisosekeitto, jota kohtaan olin aluksi vähän skeptinen. Olen kerran aiemmin maistanut punajuurikeittoa, joka oli mun makuun hieman liian imelää. Tämä oli kuitenkin ihan taivaallista ja yllätti mut täysin! Pitää yrittää valmistaa punajuurikeittoa kotonakin, jotta ei jatkossa tarvitse lähteä Tallinnaan saakka!

Palattiin seitsemän tunnin kiertelyn jälkeen väsyneinä laivaan. Koko päivän ulkona ollessa molemmat oli todella ryytyneitä ja valmiina kotiin. Oli kuitenkin todella kiva päivä takana eikä tämä rokottanut mun lompakkoakaan kokonaisuudessa 10 euroa enempää.

Tallinnan vanhan kaupungin joulutorilla on aina ihana fiilis käsityömyyjien joukossa ja kadut on täynnä valoja. Olisi ollut ihana jäädä noille nurkille vielä yöksi ja palata takaisin kotiin heti aamulla.

 

 

Kannattaa muuten yllättää joku läheinen vielä ennen joulua risteilyllä Tallinnaan vaikka joululahjaostoksille, kun ne ei muutenkaan ole kovin kalliita. Ihana tapa viettää vapaapäivää, kun Suomessa ollessa olisin luultavasti nukkunut ja viettänyt kokonaisen päivän kotona. Tuolla löytyy päiväksi niin paljon tekemistä että aika meinaa aina loppua kesken!


 

Käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on mun mielestä huomattavasti mieluisampaa puuhaa kuin ruumalaukun kanssa. Mukaan mahtuu tarpeeksi tavaraa, muttei valikoima ole liian suuri asukriiseille. Tottakai matkan pituudella ja kohteella on väliä, mutta viikon etelänreissulla tai pitkän viikonlopun mittaisella kaupunkilomalla pienemmällä laukulla pärjää paremmin kuin hyvin.

Kun mä kirjoitin postauksen halvoista lennoista niin kerroin, että ylimääräisestä ruumalaukusta on usein turha maksaa. Sain kysymyksiä esimerkiksi kosmetiikasta, sillä carry on -laukun  nesteet täytyy olla alle 100ml ja mahtua siihen rasittavaan minigrip-pussiin. Suomessa näiden nesterajoitusten kanssa ollaan tarkkoja, mutta useilla lentokentillä nestepakkauksien määrä on virkailijalle ollut aivan se ja sama. Mun jokapäiväiset kosmetiikkatuotteet ei muutenkaan vie paljoa tilaa ja nestemäisiä purnukoita siellä on lähinnä cc-voide, hiusöljy, kasvo- ja vartalorasva sekä meikinpuhdistustuote.

Etelään matkustaessa pakkaaminen on tottakai helpompaa, kun mukaan otettavat vaatteet on huomattavasti kevyempiä. Pakkausta ja vaatekriiseilyä helpottaa ehdottomasti se, että pakatessa päättää asut etukäteen valmiiksi ja ottaa mukaan vaan niitä vaatteita, mitä pystyy helposti yhdistää keskenään.

 

 

 

Mulla oli kreikassa mukana pieni muovipussillinen kosmetiikkaa, vaatteet katsottuna jokaiselle päivälle, kolme paria kenkiä (joista yhdet oli ainoastaan käytössä) ja matkustusasuksi valitsin pitkät housut, hupparin ja farkkutakin, joista oli hyötyä Kreikan viileämmissä öissä. Puolet matkalaukun vaatteista päätyi käyttättöminä takaisin Suomeen päin..

Rantalomalle tuskin kannattaa pakata kokonaista meikkiarsenaalia mukaan, vaan itsellä oli rasvojen lisäksi highlighter, bronzer sekä muutama luottohuulipuna, joilla sai meikkaamattomiinkin kasvoihin tehtyä nätin viimeistellyn ilmeen aikaiseksi. Mun tilannetta helpottaa ripsienpidennykset sekä microblading-kulmat, mutta koin pärjääväni noilla kosmetiikoilla erinomaisesti.

Palan helposti, joten mulla täytyy aina olla hyvä aurinkorasva matkassa. Otin mukaan Algamariksen SPF 30 rasvan*, orgaanisen beetakaroteenia sisältävän Huile de carotte -porkkanaöljyn* sekä Dr.Hauschkan kosteusvoiteen*, jonka tuoksusta mulle tulee nyt automaattisesti reissun jälkeen mieleen etelä :-D Kannattaa karsia kosmetiikka mahdollisimman minimiin jos vaan mahdollista! Olin vaihtanut reissun ajaksi mun normaalin cc-voiteen Originsin voiteeseen, jossa on suojakerroin 40. Kaupunkilomalla mulle luultavasti riittäisi cc-voide, aurinkopuuteri, highlighter, kasvorasva sekä meikinpuhdistusaine. Kasvorasvojen lisäksi mulla on ollut mukana Hoian vartalovaahto ja meikinpoistoöljy, jotka pienen kokonsa vuoksi on hyviä mukaan reissulle.

 

 

 

Jos kyseessä on rantaloma, niin mä monesti panostan mukaan otettaviin mekkoihin. Niissä on mukava olla kuumemmallakin säällä eikä ne vie matkalaukussa paljoakaan tilaa. Kaupunkilomilla kannattaa taas panostaa takkeihin, jos tiedossa on yhtään viileämpi ilma.  Useamman takin raahaaminen vie tottakai tilaa, mutta annan niille mieluusti tilaa jotta asut poikkeaa hieman toisistaan.

Tämän lisäksi on mun mielestä hyvä ottaa niin tennarit kuin siistimmätkin kengät. Reissuissa tulee yleensä käveltyä normaalia enemmän, joten ei kannata tehdä sitä virhettä, että ottaa mukaan uudet kengät, joita ei ole vielä sisäänajettu. Monesti matkustan tennareissa tai lenkkareissa ja laukussa odottaa sandaalit tai simppelit korot.

Ehdottomasti painavimmat asiat mun reissulaukussa on aina elektroniikkavehkeet, sillä  vähintään yhden kameran, kolmen objektiivin, tietokoneen ja latureiden pakkaamiseen laukkuun saa upotettua helposti monen monta kiloa.

1 huppari, 1 farkkutakki, lenkkarit, 2 sandaalit, pitkät housut, 5 mekkoa, 7 paria bikinejä, kosmetiikkaa, 3 huulipunaa, 2 hiuspantaa, 1 rento kauluspaita, pitkähihanen trikoopaita sekä trikooshortsit, valkoiset farkkushortsit, 5 aurinkolasit, alusvaatteita, iso verkkokassi rannalle sekä edellä mainitut elektroniikkavehkeet. Jos mä en kamalasti valehtele, niin tässä oli matkalaukun sisältö yhden viikon matkalle. Periltä saa yleensä hommattua kaiken, jos jotain jäi kotiin. Mulla on aina pinsetit meikkipussissa, eikä mulle olla vielä kertaakaan mainittu asiasta turvatarkastuksessa.

 

Jos teille jäi jotain kysyttävää tai toivotte mun avaavan jotain tiettyä aihetta vielä lisää, niin laittakaa ihmeessä kommenttia :-)

*Tuotteet saatu Life.fi


 Reissupostaukset alkaa varmaan jo pikkuhiljaa tulla korvista itse kullakin ja kiva päästä pikkuhiljaa ihan normaalin arjen pariin. Nyt mä lupaan – tässä on viimeiset kuvat Etelä-Afrikasta mitä täällä blogin puolella tulee näkymään! Ne kerrat kun mä olen matkustanut Venäjää kauemmaksi Euroopan ulkopuolelle voi hyvinkin laskea yhden käden sormilla. Jokaisessa maassa on aina ne omanlaiset vibat ja tietyt asiat jää sieltä mieleen. Nelly.comin kuvausreissulla matkustettiin päivittäin autolla useampi tunti suuntaan ja toiseen ja nähtiin sen kauniin Kapkaupungin lisäksi myös sitä synkempää puolta, kun auton ikkunoista seurailtiin maisemia ja ohi viliseviä kyliä pressukattoineen ja aaltopeltiseinineen. Koska mä oon todella skeptinen erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen suhteen, niin oon jo pitkän aikaa halunnut käydä Afrikassa pienemmissä kylissä ja viedä sinne henkilökohtaisesti tarpeellisia tavaroita. Oli todella jännä nähdä se kontrasti rikkaiden ja asunnottomien välillä – asuttiin kuitenkin hulppeassa talossa ja syötiin joka ilta ravintoloissa, kun kaduilla parveili kodittomia etsimässä ruokaa. Vähän erilainen meininki mihin Suomessa on tottunut.

Mä olen matkustellut paljon, mutta Etelä-Afrikassa mun olo oli ehdottomasti turvattomin. Edes Venäjän kaduilla kävely keskellä yötä ei ole pelottanut mua yhtäpaljon kuin hetki, jolloin ravintolaillan jälkeinen  Uber-kuski jätti meidät puolen kilometrin päähän talolta ja  etsittiin viidestään oikeaa pihatietä tietämättä tarkalleen kummassa suunnassa se isolla tiellä sijaitsee.

Yksi vapaapäivistä vietettiin Aquila-safarilla, jossa nähtiin villieläimiä kirahveista elefantteihin. Mä en ollut valmistautunut, että oltaisi nähty noin paljon eläimiä ja vielä todella läheltä. Mulla oli safarista sellainen kuva, että eläinten näkeminen olisi täysin tuuripeliä kun autolla ajetaan ympäri aavikkoa. Fiilis oli valitettavasti enemmän kuin olisi eläintarhassa, sillä  kaikki tuntui sijaitsevan todella järjestelmällisesti omilla paikoillaan ja loppupeleissä saatiin tietää eläinten olevan aidattuja ja ruokittuja. Suuri pettymys!

Viimeisenä päivänä ajettiin Babylonstoreniin, jota sit taas suosittelen Cape Townin reissulla sydämeni pohjasta. Kyseessä on upea spa  puutarhan keskellä. Olin mun elämäni ensimmässä hieronnassa, osa vietti päivää ulkouima-altaalla ja alueella oli pari ravintolaa, joiden ruokien raaka-aineet on alueella kasvatettu. Me syötiin Babelissä, jonka ruoka oli ihanan raikasta ja erilaista mitä 5 tähden ravintolalta olisin odottanut. Jos siis vaan aikaa liikenee, niin tänne kannattaa ehdottomasti lähteä kokonaiseksi päiväksi kiertelemään :-)

Mutta nyt niitä kuvia – lupaan että seuraavat postaukset tulee ihan täältä Suomen kamaralta !