Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Viikonloppu oli täynnä tekemistä niin ystävien kuin perheenkin puolelta. Vietettiin viinirallia Helsingissä, käytiin pitkästä aikaa Lahden satamassa katsomassa auringonlaskua kuten teinivuosina oli tapana ja vietettiin äitienpäivää koko perhe koolla mökillä ja grillaten. Vaihdan viikon parhaan päivän viikon parhaisiin päiviin, jotka oli ehdottomasti perjantai, lauantai sekä sunnuntai viikon takaa. En millään osaa valita yhtä noiden kolmen joukosta.

Ehdottomasti Ellokselta saapuneet kesävaatteet uudesta Joelle-mallistosta. Vaatteet saapui juuri sopivaan aikaan helteiden ollessa käynnissä, joten pellavahousut ja neulostoppi pääsi heti kunnon käyttöön. Otin laukkuun vielä mukaan helmikirjaillun jakun, sillä illat on etenkin viimeisinä päivinä olleet hieman viileämpiä. Mä olen vilukissana nauttinut näistä lämpimistä keleistä ihan pukeutumisenkin kannalta, sillä päälle on riittäneet rennommatkin mekot ja kesähepeneet.

Ellokselle tuli viimeviikolla myyntiin Caroline Winbergin kanssa kehitetty yhteistyömallisto, joka on täynnä trendikästä pilkkua, raitaa ja kukkaa, vaatteiden ollessa kuitenkin aika yksinkertaisia ja pelkistettyjä. Vaatteet on suunniteltu niin, että ne käy joka tilanteeseen joka päivä – vaatteet ja asusteet voivat silmänräpäyksessä vaihtaa lookisi rantabeibestä bilelookiin.

@travel_inhershoes! Olen katsonut Aggien kuvia jo pidemmän aikaa ja musta on ihana, kuinka paljon Aggie jakaa myös Instastoryjen puolella. Jos teillä on matkakuume, niin tämän Instatilin feed ruokkii sitä entisestään!


Mulla on ollut vaikka mitä mielessä viikon ruokailujen puolesta, mutta mä en tuntunut saavani mitään aikaiseksi. Kävin alkuviikosta lounastamassa työasioiden merkeissä ja söin kalasalaattia punajuurella ja vuohenjuustolla. Olen nyt useampana päivänä jälkikäteen himoinnut samanlaista salaattia, joka pitää yrittää kehitellä ehkä huomenna kotioloissa.

Erilaiset kotiinkuljetukset ja pikaruoat on myös tulleet kuluneen viikon aikana liiankin tutuksi. Ajattelin ottaa haasteeksi pienemmän ruokabudjetin, laittaa kotiinkuljetuspalvelut hetkeksi sivuun ja nauttia oman keittiön antimista ja raikkaan kesäisestä kotiruoasta!

Vastaus tähän on varmaan sanomattakin selvää – eilinen jääkiekko peli! Täytyy myöntää, etten ole seurannut jokaista peliä yhtä innolla. Nyt kuitenkin kun olin saanut itseni kotisohvalta ylös jännittämään pelin tuloksia, niin häviö tuli. Ensivuonna sit parempaa peliä ja uusi yritys!

 

Aurinko, joka piristi huomattavasti sekä itseä mutta myös muita ihmisiä. Kaupunki tuntui heräävän eloon, hymyt ja ystävällisyys paistoi ihmisistä huomattavasti voimakkaammin eikä yhtään ihme – auringonvalo saa monesti mielen koholle. Hyvällä säällä oli helpompi keksiä tekemistä, lähteä ulos viettämään aikaa ja nauttia päivistä, kun Suomessa pitkää kesää ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Toivoin tosin jo tälle päivälle sadetta, jotta voisi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin siivoamaan (eikä meidän koti olisi sateisella säällä samanlainen sauna…), mutta toisaalta en halua heittää yhtään poikittaista sanaa. Antaa auringon nyt vaan paistaa!

 


…puistopiknik ystävien kanssa. Hyvää ruokaa, hyvää musiikkia ja hyvää seuraa. Tällaiset hetket tuo kesäfiiliksen niin voimakkaasti esille.

…aikaeron myötä kiinni kurottu unirytmi. Kello on nyt 12:15, oon ollut hereillä jo 6 tuntia ja siitä huolimatta sain tarvitsemani 10 tunnin yöunet. Päivät tuntuu niin paljon pidemmiltä ja näin saa myös enemmän aikaiseksi. Aamuauringolla saattaa olla aikaisissa herätyksissä sormensa pelissä, mutta mulla on onneksi pimennysverhot jo valmiina odottamassa asennusta.

…pitkät heräilyt sängyssä poikaystävän kainalossa. Nukuttiin Islannissa autossa ja lähdinkin sieltä heti yksin Thaimaan lämpöön.  Läheisyyttä ehtikin jo kaivata, joten tämä on ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä!

…banaanisipsit! Raahasin näitä Thaimaasta monta pussillista ja yritän nyt hillitä itseni etten nälän tullen napostele kaikkia kerralla. Sourcream-maustetut on mun lemppareita, ja wasabi  tulee hyvänä kakkosena. (Äiti, täältä on kyllä tuliaisia tulossa jos jotain on vielä viikonloppuna jäljellä!)

…Frendit! Mut saatiin vihdoin vedettyä mukaan Frendien maailmaan ja katsoin Thaimaassa ensimmäiset jaksot kyseisestä sarjasta. Ei mulla ole tähän oikein muuta sanottavaa kuin miksi hemmetissä mä en ole katsonut näitä aiemmin??

…Selfish – Rihanna & Future. Tää biisi saa mulle hyvän fiiliksen, hymyn huulille ja joskus jopa onnen kyyneleet silmiin. Tämä menee samaan kategoriaan Aviciin Wake me upin, sekä Marshmellon ja Khalidin Silencen kanssa. Kaikki nämä kolme saa mun ihokarvat pystyyn jostain syystä.

…ulkona vallitseva auringonvalo ja ihana lämpö. Missä vaiheessa tämä kaikki tapahtui? Näin eilen tytön pyöräilevän shortsit jalassa Helsingin kadulla – niin lämmin täällä ei kuitenkaan vielä ole! Vahvasti ollaan kyllä menossa siihen suuntaan, mä ainakin uskon näin.

…uudet tuttavuudet, joita olen saanut elämääni viimeaikoina ison kourallisen. *sydän*

 

Shoes Vagabond | Pants Zara | Knit Zara | Sunnies Chanel | Bag Nunoo


 

Matching sets – Oon hurahtanut pukeutumaan samaan väriin tai kuosiin päästä varpaisiin. Kaupat on nyt täynnä erilaisia housuasuja, eikä setit vähentyneet tulevan syksyn ja talven mallistoistakaan. Nämä pelastaa asukriisit mallikkaasti ja on sävy sävyyn -asut on monesti myös todella mukavia päällä. Mä olen tähän mennessä tyytynyt pitkiin housuihin tai nilkkamittaisiin hameisiin, mutta vuorokauden kuluttua mä pyörin sellaisilla leveyspiireillä, että pääsen vetämään shortsisetin päälleni. Mitä te pidätte tästä trendistä – hot or not?

 

 

Dr.Martens – Ostin Islantia varten uudet kovanahkaiset Dr.Martens-kengät ruskeina (luulin ostaneeni ne viininpunaisina, mutta ruskeat ne taisi kuitenkin olla..) ja ne oli paras sijoitus pitkään aikaan. Mun mustat maiharit on ollut jo vuosia kovassa käytössä niin kesällä kuin talvellakin ja pehmeän nahkan vuoksi käyttö on ollut alusta lähtien yllättävän miellyttävää. Kauhutarinoita kenkien pitkästä ”sisäänajosta”  kuulleena emmin hetken, uskallanko mä kuitenkaan ottaa uusia maihareita turhaan kannettavaksi rakkojen pelossa. Jalkoihin ei reissun aikana tullut yhtäkään rakkoa, tukevat kävelykengät oli hyvät pidemmillä patikoinneilla ja jalat pysyi myös kuivina paljon paremmin kuin esimerkiksi lenkkareissa. Positiivinen yllätys!

 

 

Pyjamatrendi katukuvassa – YES! Tämä menee vähän samaan kategoriaan ensimmäisen sävy sävyyn-trendin kanssa, mutta eroaa kiiltävän satiinikankaan ja hihansuiden kanttiininauhojen vuoksi kuitenkin hieman. Nämä asut näyttää joidenkin silmään siltä, että ovesta on aamulla lähdetty liian kiireellä ulos ilman kääntymistä vaatekaapilla. Ymmärrän tämän täysin, mutta se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että nämä ”pyjama-asut” on päällä todella mukavia. Mulla ei itsellä ole vielä yksiväristä asua tähän trendiin, vaan olen ottanut pehmeän laskeutumisen erilaisilla kuoseilla.

 

 

Vyölaukut ja olkalaukut lyhyellä hihnalla  – Kuvissakin näkyvä Nunoon nahkainen laukku on valehtelematta ollut mulla päivittäisessä käytössä koko alkuvuoden ajan. Nämä on musta kivan näköisiä mutta myös käytännöllisiä. Mun omaan laukkuun mahtuu välttämättömyyksien lisäksi tarvittaessa myös järjestelmäkamera ison zoom-putken kanssa ja se onkin aikamoinen tilaihme! Uskoisin, että vyölaukut tulee näkymään vahvasti tulevan kesän festaritrendeissä, sillä niitä on nyt jokaisen kaupan hyllyllä ketjuvaatekaupoista merkkikauppoihin.

 

 

Isot korvakorut – Metallisia, kankaisia, kultaisia, hopeita, värikkäitä, roikkuvia – you name it! Kauppojen koruvalikoimat on viimeaikoina antaneet parastaan ja hyllyistä on löytynyt ihania korvakoruja niin arkeen kuin juhlaankin. Mä olen vielä vähän arka korujen käyttäjä (vielä hetki sitten mä en käyttänyt korvakoruja lainkaan) mutta ne tuo hattujen ja huivien tavoin asuun kivan pienen säväyksen. Arkisenkin asun saa muutettua fiiniksi näteillä koruilla, pitäisi vaan olla vähän rohkeampi näiden käytössä.

 

Shoes Dr.Martens / Dress Lindex / Knit Mango / Bag Nunoo / Sunnies RayBan

 

Mitkä teillä on trendejä jotka noukkisit omaan vaatekaappiinne mielellään? Entä minkä sä jättäisit ehdottomasti kauppaan ja muiden käytettäväksi?


 

Kaupallinen yhteistyö: Prisma

 

Mulle on lapsuudesta jäänyt mieleen ruokakauppojen vaateosastot, joissa rekit oli täynnä päällä lököttäviä farkkuja ja mitä oudoimpia kangaskuoseja. Rullattiin aina nopeasti suoraan ruokapuolelle tekemään ne pakolliset ruokaostokset ja vaatteet hommattiin jostain muualta. Vaatemerkillä ei sinänsä ole koskaan ollut mulla pukeutumisessa väliä, mutta olen kuitenkin ollut tarkka mitä päälleni laitan.

 

Mulla meni pitkän aikaa, ennen kun mä pääsin vasta tämän vuoden puolella kunnolla farkkujen makuun. En meinannut millään löytää mulle mieluisia ja hyvin istuvia housuja mistään – kaikki housut tuntuu lähes poikkeuksetta olevan mulle liian pitkiä. Uskotteko muuten kun nyt sanon, että mun kahdet tämän hetken mieluisimmista farkuista on löytynyt juurikin päivittäistavarakaupoista ja hypermarketeista? Mä en olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut! Prisma yllätti uudistuneella vaatevalikoimallaan positiivisesti ja hinnatkin on pystytty pitämään maltillisina – muoti kuuluu kaikille.

 

Mulla oli nämä IJeansin farkut viimeviikolla mukana Roomassa ja pöksyt oli kuulema jo lentokoneessa kiinnittänyt kivan ulkonäön ansiosta mun matkaseuralaisen huomion. Käskin häntä suuntaamaan heti Suomeen päästyä Prismaan farkkuostoksille ja todistelin koko illan farkkujen mukavuutta erilaisin spagaatein ja venyttelyin. Farkut on niin joustavaa kangasta, että ne sopeutuu hyvin erilaisille vartalon muodoille. Näitä oli muistaakseni myös matalammalla vyötäröllä sekä erilaisissa väreissä, mutta itse tykästyin eniten näihin mustanharmaisiin pöksyihin. Samalla kauppareissulla nakkasin ostoskoriini samalta merkiltä farkkutakin, joka taisi alunperin roikkua jätkien puolella. Naisille taisi olla samantyylistä rotsia tarjolla, mutta kangasmerkit oli puolestaan kukkaa, sydäntä ja LOVEa.  Pyh mitkään miesten- ja naisten vaatteet, tämä oli mun mielestä todella kiva tällaisena boyfriend-mallina! Löysin myös yhdet tähän kampanjaan kuulumattomat housut joihin ihastuin kovasti, mutta ne te tulette näkemään vasta joskus myöhemmin!

 

Jeans IJeans Prisma | Shoes Dr.Martens | Shirt Ellos | Bag Nunoo | Jacket IJeans Prisma 

 

Sain teidän kesken arvottavaksi 50€ lahjakortin Prismaan, jonka voi käyttää esimerkiksi uusiin vaatehankintoihin. Osallistu kommentoimalla 17.4 mennessä onko Prisman vaatemerkit kuten IJeans, Boy Meets Girl tai ZooYork sulle entuudestaan tuttuja tai mitä mieltä sä olet normaalien hypermarkettejen valikoimista? Arvonnan säännöt löytyy täältä.

 

Pssst. Jos sä olet lähiaikoina menossa Prismaan ruokaostoksille niin poikkea edes hypistelemään näitä farkkuja, tuskin tulet pettymään!

 


 

 

Kaupallinen yhteistyö: Nelly.com

 

Tänään on hyvä päivä. Aurinko on taas paistanut monta päivää putkeen ja herättänyt meidät aikaisin aamulla. Fiilis on ollut aika väsynyt ja ollaankin kasattu peitoista ja tyynyistä maja olohuoneen sohvalle. Päätettiin lähteä pian kauppaan hyödyntämään Lidlin hauska korttitarjous näin viikon viimeisenä päivänä. Ei tosin voida ostaa jääkaappia täyteen ruokaa, sillä lähdetään keskiviikkona loppuviikoksi hieman pohjoisempaan. Vessa- ja talouspaperivarastot sen sijaan on aika heittää ääriään myöten täyteen, hommata ne perus kuivaruoka-aineet mitkä tällähetkellä tuntuu olevan lopussa ja ostaa ruoat parille seuraavalle päivälle.

Näin eilen pitkästä aikaa kavereita ja istuttiin alas pitsojen äärelle. Meidän on ollut todella hankala sovittaa kaikkien aikatauluja yhteen ja tälläkin kertaa porukasta puuttui puolet. Oli kuitenkin kiva nähdä ja jutella kasvotusten miten elämät on lähtenyt viimenäkemisestä rullaamaan eteenpäin. Sain illalle vielä toista seuraa viinilasin äärelle ja lopulta pääsin omaan sänkyyn vasta yön pikkutunneilla. Normaalisti vietän viikonloput yksin kotona poikaystävän ollessa töissä, joten tällaiset on ihan mukavaa vaihtelua aina välillä!

Mulla on torstaista lähtien ollut mielessä yksi tietty ruokalisuke, jota syötiin ollessamme ravintola Rosterissa illallisella. Saa nähdä kuinka kauan kestää, että saan oikean makuisen annoksen valmistettua.

Ensiviikolle on tosiaan tulossa pieni reissu pohjoisempaan ja saadaan taas heittää lumilauta jalkojen alle! Kolmas kerta tänä talvena mutta jos multa kysyttäisi, niin voisin käydä laskettelemassa paljon useamminkin. Toivotaan, että nämä säät jatkuu myös sinne saakka, sillä olisi ihana lasketella täydessä auringonpaisteessa!

 

 

 

Kuukauden päästä on lähtö Islantiin, jonne varattiin halvat lentoliput kuukausia sitten. Ei olla mietitty majoitusta vielä sen kummemmin, mutta jostain syystä houkuttaisi lähteä reissuun seikkailumielellä ja nukkua asuntoautossa. Vinkkejä Islantiin niin majoituksen kuin tekemisten puolesta otetaan tälläkin kertaa vastaan! Teiltä saa aina todella hyviä neuvoja joita on sit itsekin mukava laittaa tuleville reissailijoille eteenpäin.

Maistoin ensimmäisen kerran pakastettuja viinirypäleitä makean nälän taltuttamiseen ja oli hienoinen pettymys kaiken sen hehkutuksen jälkeen. Jatkossa syön rypäleet ihan tuoreina ja jääkaappikylminä ;-)

Kyselin teiltä Snapchatin puolella postaustoiveita ja ajattelin toteuttaa huhtikuun aikana viisi toivetta. Jos teille tulee mieleen jotain mitä täällä blogin puolella haluatte nähdä, niin laittakaa ihmeessä vielä kommenttia tulemaan.

Mä en millään meinaa päästä ylitse siitä faktasta, että me ollaan menty tätä vuotta jo useampi kuukausi eteenpäin ja kevät sekä kesä ovat jo niin lähellä! Siivoilin kaikessa rauhassa vaatehuonetta ja huomasin hypisteleväni kesämekkoja ja sääriä paljastavia hameita innoissani. Niihin vaatteisiin ulkona on vielä hieman liikaa pakkasasteita, mutta eiköhän homma hoidu parissa kuukaudessa. Kaupat (ja nettikaupat) on täynnä söpöjä kuoseja, ihania värejä, näyttäviä leikkauksia ja paljon mix&match vaatetta. Kevät – bring it on!

 

Pants Nelly.com | Sweater River Island | Hat Wos | Shoes Vagabond