Kuvaukset toteutettu yhteistyössä Nelly.com kanssa

 

Ehdin jo kirjoittelemaan vähän behind the scenes -fiiliksiä päivän kestäneistä kuvauksista; aluksi jännitti mutta lopputulos oli kaikkien kohdalla aika mieletön. Kaikki oli hoidettu valmiiksi ja oikeastaan riitti, että saavuttiin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Otettiin muutamat bile-asujen kamppiskuvat ja vietettiin päivä yhdessä aamupalasta illalliseen. Ihan mahtavaa, viimeviikkosten kuvausten materiaali on nyt livenä!

Jos mä lähden viihteelle, niin valitsen päälle yleensä jotain casuaalia yhdistettynä siistimpiin vaatekappaleisiin. Olon täytyy aina olla mukava jotta illasta voi nauttia täysillä. Oon viimeaikoina tykästynyt farkkujen, korkojen ja siistimmän paidan yhdistelmään ja voisin hyvin kuvitellakin, että pukisin jotain tällaista päälle kun bilefiilis iskee päälle. Yllä näkyvä asu ihanalla hopeisella paidalla tuntuikin kuvauksissa eniten omalta ja tykkäsin siitä eniten! Kaikki kampanjan vaatteet on ostettavissa täältä.

Hullua, että olen päässyt näin siisteihin juttuihin mukaan. Tuntuu edelleen oudolta nähdä omat kasvot nettikaupan kamppismainoksissa vaikka siihen saikin kuukausi sitten totuttelua Cape Town-kampanjan vuoksi. Aina on ihana päästä ammattilaisen käsiin meikattavaksi ja hyvän kuvaajan eteen kuvattavaksi. En malta odottaa mitä tuleva tuo tullessaan!

 

Kuvat: Julius Konttinen


 

…Herään aikaisin ja keitän aamukahvit uudella tuliterällä keittimellä. Oli muuten mun ihkaensimmäinen hullarilöytö ja sain kaikenlisäksi kaupanpäälle siistin maidonvaahdottimen. Tupla jes!

…Käyn salilla heti aamusta, sillä iltasalit on aina tuhoon tuomittuja. Mä olen joko turhan väsynyt edes raahaamaan itseäni sinne, tai vaihtoehtoisesti mä olen liian väsynyt keskittymään treenaamiseen siellä.

…Vien hajonneen tietokoneen huoltoon…miten mä aina onnistun.

…Pidän kirjaa päivän aterioista ja huolehdin, että syön tarpeeksi. Mä olen itsekin ollut vähän huolissani siitä, kuinka vähän viimeaikoina on tullut syötyä. Päivä kuvina –postauksessa joku siitä mulle huomauttikin ja nyt on sitten tultu tähän pisteeseen. Yksinkertaisesti mä vaan kulutan päivän aikana niin vähän, että mun ruokahalu on täysin poissa. Koska välissä on ollut niitä päiviä kun syön naurettavan vähän (tai vaihtoehtoisesti taas olen syömättä niitäkään vähiä) niin vatsalaukku on pienentynyt todenteolla.

…Käyn hakemassa postista pehmeän paketin ja palautan sinne toisen. Lahdessa asuessa posti oli oikeasti kaukana ja välttelin siellä käymistä viimeiseen saakka. Nyt osa paketeista tulee parin korttelin päähän, mutta sekin tuntuu joskus todella ylitsepääsemättömältä. Saapumisilmoitus tuli jo eilen puhelimeen – mitä mulle on käynyt kun normaalisti olen tällaisissa todella malttamaton!

 

 

…Kastelen jokaisen kasvin keittiön ruukkuchilistä vessan käsienpesualtaan reunalla röhnäävään kaktukseen. Jostain syystä kasvien kastelu tulee mieleen aina kun illalla on jo peiton alla hyvässä asennossa.

…Päivitän työpöydän kalenterin ajantasalle. Ehkä tämä saa mun päivärytmin vähän parempaan kuosiin.

…Heitän viimepäivinä päähän juurtuneen kipparilakin kaapin pohjalle ja viiletän menemään hiukset auki (tai vaikka pipo päässä). Parin päivän päähän on onneksi kampaaja varattuna, jolloin saan vihdoin silmiinpistävän tyvikasvun piiloon.

…Nautin tästä päivästä! Ihanaa tiistaita!

 

Shoes Björn Borg / Pants NA-KD / Jacket Nelly.com / Sweater Zara / Hat Gina Tricot

Nelly.comissa on edelleen käynnissä alennusmyynnit, joista mä viimeviikolla ohimennen mainitsinkin Instagramin puolella. Sivuilta löytyy vaikka mitä Samsøe & Samsøesta muihin tämän hetken trendimerkkeihin. Näissä kuvissa näkyvä takki on myyty loppuun jo useamman kerran mutta tällähetkellä kokoja näyttää olevan ihan hyvin jäljellä!

EDIT// Koodien kanssa oli ilmeisesti joillain ongelmia. Huomiseen klo 10.00 asti NLY omista brändeistä saa 3FOR2 koodilla kolme tuotetta kahden hinnalla :-)


 

Yhteistyössä: Ellos

Mä olen tuijottanut tietokoneen ruutua ja yrittänyt kirjoittaa tätä postausta ikuisuuden. Kolmen tunnin aikana päässä on pyörinyt vaikka mitä ajatuksia masentavasta säästä vaatteisiin, sisarussuhteiden parantumiseen ja stressitasojen kohoamiseen.

Tuntuu masentavalta herätä uuteen päivään kun ulkona satoi vettä niin nukkumaan käydessä kuin aamulla herätessä. Syksy on ihanan tunnelmallista aikaa ja viilenevistä päivistä saa uutta inspiraatioa pukeutumiseen. Lämpöiset takit on erittäin tervetulleita mun vaatekaappiin ja olikin kiva, kun Elloksen takkivalikoimasta löytyi piristävän värisiä ja -kuosisia takkeja vaikka ja kuinka. Vaikka Ellos verkkokauppana on mulle tuttu jo monien vuosien takaa, ei vaateosastolla ole tullut vierailtua hetkeen. Mä olen mieltänyt vaatteet jostain syystä hieman omasta tyylistä poikkeaviksi, mutta tarkemmalla selailulla Elloksen oman malliston lisäksi myynnissä on  tuttuja merkkejä, joita mulla on muutenkin käytössä päivittäin. Koska samojen sivujen alta löytyy niin vaatetta, kosmetiikkaa kuin kodin tavaroitakin, niin pakko myöntää, että sisustussivuja mä olen rullannut läpi näiden muidenkin edestä ja löytänyt vaikka mitä tänne puolikuntoiseen kotiin.

Mä olen nähnyt isosiskoa kuluneiden viikkojen aikana varmaan enemmän kuin koko viimevuoden aikana yhteensä. Pysähdyttiin tänää kahville – äiti on varmaan ihmeissään lukiessaan tämän. 15 vuotta sitten oltiin kuin paita ja peppu, teinivuodet meni lähinnä kinatessa ja tapellessa, mutta nyt ei voi kuin olla iloinen siitä, että siskoja löytyy kolmekin kappaletta. Siitä on vierähtänyt hetki, kun ollaan viimeksi asuttu samassa kaupungissa. Kymmenen minuuttia raitiovaunulla ei ole matka eikä mikään – on niin kiva asua taas lähekkäin :-)

All from Ellos: Shoes Here / Pants Here / Sweater Here / Jacket Here / Earrings Here


Long time no see; täällä ei ole pitkään aikaan ollut vaateinspispostausta! Paras tapa löytää inspiraatioa pukeutumiseen on mun mielestä Instagramin selaus ja miellyttävien kuvien tallennus. Teen tätä usein heti aamuisin ensitöikseni, ja pukeutuessa saatan kurkata jo valmiiksi tallennettuja kuvia läpi. Mä olen valitettavasti myös uppoamassa syvemmälle tämän syksyn trendeihin ja näin ollen ihastunut jo sukkakorkoihin ja ruutukuviolliseen takkiin. Takkia mä en ainakaan vielä ole hommannut vaatekaappeihini, mutta korkoja sitten senkin edestä. Vuosi sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että korolliset kengät voi olla mulla arkikäytössä. Sara ja korkokengät ei nyt muutenkaan sointunut hyvin yhteen. No mutta tässä mä nyt olen!

Yksi tämän syksyn hankinnoista tulee varmasti olemaan teddy-karvainen trucker jacket. Mä olen yrittänyt etsiä kivaa ja sopivan kokoista takkia kissojen ja koirien kanssa, muttei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Eiköhän se vielä jossain vaiheessa? H&M netistä löytyi ainakin kivan näköinen takki; se oli toki ylläri ylläri loppuunmyyty.

Toinen asia johon mä olen tykästynyt on erilaiset statement-huivit. Joku saattoikin bongata, että käytin Kreikassa huivia pantana lähes päivittäin. Kuvioitu huivi yksityiskohtana joko kaulalla, hiuksissa ponnarina tai huivina päässä antaa kivan lisän ja look näyttää hieman huolitellummalta.

1. Nämä Givenchyn bootsit on aivan super mageet, mutta vähän samantapaiset (ja satoja euroja halvemmat) kengät löytyy Loavies.comista. 2. Nämä ei välttämättä ole ne parhaat kengät tähän sadekeliin, mutta voisin tällaiset Zaran sandaalit ottaa vaikka kotitossuiksi. Millonkohan nämä on olleet myynnissä; mennyt ainakin omalta kohdalta täysin ohi! 3. Karvaa löytyy myös tennareista! Ihailin Zarassa tarratennareita, jotka oli nätisti koristeltu karvoilla. Ne on nyt ainakin toistaiseksi jäänyt kauppaan, vaikkakin ovat olleet mielessä jo usean kuukauden ajan. 4. Kuvioidut korot on mun mielestä super nättejä ja hommasin yhdet omaankin kaappiin. Nämä tekee pelkistettyynkin asuun kivan lisän ja hei, kuinka outoa että tämmönen tennarityttö on yhtäkkiä ihastunut näinkin näyttäviin korkokenkiin?? 5. No ne sukkakorot. Nelly.comin korot on ollut sopivan mukavat ainakin omasta mielestä! 6. Sähkön sinistä samettia, kyllä! 7. Korolliset nilkkurit näteillä yksityiskohdilla on mulla vielä etsinnässä, mutta eiköhän ne jossain vaiheessa tule vastaan jos on tullakseen. Helmet vaatteissa ja asusteissa on muuten myös nättejä ja pitää varmaan ommella sellaisia joihinkin farkkuihin, vai?

Bootcut farkut – MITÄ! Hetki sitten en käyttänyt farkkuja ollenkaan ja nyt päällä on ollut bootcutit useampanakin päivänä peräkkäin. Tämän malliset farkut yhdistettynä nilkkureihin tuo mulle jonkinlaiset äiti-tyyli vibat, mutta yläosalla saa onneksi kivan muutoksen asuun. Mä olen jo hetken kuolannut The Lovers & drifters clubin shag-takkeja; sellanen sopisi mun mielestä niin kivasti perus asuun yhdistettäväksi. Valinnanvaikeus tulee lähinnä värin kohdalla – neutraalia vai värikkäämpää?

Mitä mieltä te olette ja minkälaisia syystyylejä teillä on 2017?


Mä olin tänävuonna ensimmäistä kertaa Tukholman muotiviikoilla mukana, kun Nelly lennätti meidän Suomen girlgangin mestoille. Meidän naapurimaassa on viimeaikoina tullut käytyä kerran jos toisenkin ja tälläkertaa lennettiin viettämään muotiviikkojen lopetusbileitä.

Osa meistä lensi Tukholmaan jo tostaina yhteiselle lounaalle ja sieltä siirryttiin katsomaan muotinäytöksiä. Tämän jälkeen siirryttiin hotellille latailemaan akkuja ja ensimmäisen päivän illalla otettiin taksi Royal Tennis Halliin, jossa oli Björn Borgin VERSUS Borg-muotinäytös. Mä iskin heti silmäni mustaan pitkään puffer-takkiin, josta tuli mulle jonkinlainen päähänpinttymä. Jälkimmäisessä muotinäytöskuvassa oikealla näkyvä muhkea takki näytti täydelliseltä tällaiselle kylmäkallelle! Löysin samantapaisen takin Nellyltä ja se on palvellut mua ainakin toistaiseksi paremman puutteessa.

Seuraavana päivänä loput saapui hotellille ja vietettiin aamupäivä lähinnä valmistautuessa iltaa varten. Tilattiin extempore suihkurusketukset omassa hotellihuoneessa, kampaaja kävi laittamassa hiukset ja otettiin suunnaksi illan bileiden pre partyt. Itse 90’s street style -teemaiset päätösbileet oli ikimuistoiset! Paikkana toimi iso tehdashalli jossa soi hyvä musiikki, huoneet oli täynnä erilaisia 90-luvun pelejä ja illan kruunasi Kelis.

Ihana viikonloppu, josta mä jatkoin matkaani eteenpäin kohti uusia reissuja!