img_3517 Joulukuun ensimmäinen tuli, ja nyt on viimeistään aika virittäytyä vähän joulutunnelmaan! Joulu itsessään on mulle todella tärkeä ja veikkaan, että kirjoittelen tätä postausta pian silmät märkinä asioita muistellen. Vietin joulun kaksi vuotta sitten maapallon toisella puolella erossa perheestä, ja tämä oli mulle ainoa päivä, jolloin mä tunsin koti-ikävää. Tällöin tottakai oli pakko vielä lisäboostata ikävää Jouluradion kauneimmat joululaulut-kanavan suurkulutuksella jenkkiversioiden soidessa kaikkialla. Musiikki saa mut muutenkin herkistymään, joten joulumusiikki tuo tunteet pintaan vielä tuplasti voimakkaammin. Mä lähdin mukaan Jouluradion kamppikseen, jonka pohjalta tuon esille mun omia fiiliksiä joululauluista. Mä en välttämättä ole niitä perinteisten joulubiisien tyyppejä, vaan esimerkiksi Coldplayn Christmas Lights on jo useampaa vuotta mun joulun biisilistan kärkeä.

Jouluradio on monipuolisuudessaan kuulunut mun joulun odotukseen jo monien vuosien ajan. Kymmenen erilaisen joulukanavan kanavaperheestä löytyy varmasti musiikit itse kullekkin erilaisiin tilanteisiin. Laajalti pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle yltävän radiokanavan kuuluvuusalueella asuu jo yli 3,8 miljoonaa ihmistä, ja nettiradiot täydentävät monipuolisen kanavaperheen. Heiltä löytyy kanavaa sekä lapsille, huumoria kaipaaville, perinteisille joululauluille, että useille eri kielille.

Meillä on perheen kanssa ollut samat jouluperinteet jo reilun kymmenen vuotta. Aamulla päivä aloitetaan joulupuurolla, kinkkuähky syödään jo aamulla, kierretään isin kanssa kynttilöimässä hautausmaat jo ennen valoisan tuloa. Kaikki nämä tehdään tottakai joulumusiikin soidessa taustalla. Nämä vuosia pyörineet suomalaiset versiot osaisi laulella vaikka unissaan, jonka vuoksi musta on ihana kuunnella Jouluradion xmas -kanavaa. Sain mahdollisuuden tuunata mulle ihan oman joulubiisien soittolistan tälle kyseiselle Jouluradion kanavalle ja valitsin sinne tottakai perinteisten englannin kielisten kappaleiden lisäksi myös vähän uudempaa tuotantoa. Listalla vetelee muiden muassa Coldplay, Justin Bieber, Céline Dion, Sam Smith ja tottakai Michael Bublé. Näitä mun valitsemia biisejä voi kuulla täältä xmas-kanavalta nyt joulun alla! Soittolistan biiseihin liittyy muistoja, sillä mä olen kuunnellut niitä sekä oman perheen kanssa virittäytyessä joulutunnelmaan, että mun jenkkiperheen kanssa aamulla lahjoja avatessa joulupyjamat päällä. Tottakai piparit, jouluvalot, kinkku ja kuusi tekevät joulun, mutta ainakin itsellä joulumusiikki vetää listan ykkösenä!

Miten on, kuuluuko Jouluradio teidän joulun odotukseen?img_3192img_3328-3unnamed img_3521img_3563-2img_3207

1,4,5 photo: Elizaveta Pechuyeva

Yhteistyössä: Jouluradio

indiedays-ja-brm-yhteislogo