Pudotin viikonloppuna vähintäänkin kilon. Se ei lähtenyt vyötäröltä tai reisistä, vaan kilo putosi sydämeltä.

 

Lähetän päivittäin satoja viestejä mutta yhden tietyn viestin kirjoittamiseen kului aika tarkalleen puoli vuotta. Miksi se on ollut niin hankalaa? Mitä mä siinä viestissä pelkäsin? Vaikka tiesin asian todellisen kannan, oli nettikirjoittelut juurtuneet mieleeni ja tunsin olevani todella huono ihminen. Pelkäsin ehkä etten tulisi saamaan vastausta ja jäisin entistä pahempaan tiedottomuuteen. Puhuin asiasta kunnolla poikaystäväni kanssa vasta viinilasillisen jälkeen illallisella viimeviikolla. Aiemmin olin vain sivunnut asiaa hieman.

 

Heräsin aamulla hyviltä unilta ja päätin sen olevan oikea päivä. Kirjoitin viestin ja painoin ”lähetä” nappia. Heitin puhelimen automaattisen refleksin lailla toiselle puolelle sänkyä. Aivan kuten tein pari vuotta sitten vihjaillessani ihastumisesta nykyiselle poikaystävälleni tiedostaen viestien olevan riski ja salaa jopa toivoin vastaamisessa kestävän raastavan kauan. Ei mennyt tuntia eikä kahta vaan pian mulla oli vastaus edessäni. Läheteltiin muutama viesti puolin ja toisin. Uskon kyseisten viestien auttaneen sekä mua että viestien saajaa – sain selvyyden mistä netistä lukemani syytökset kohtaan johtui. Kiusaamisen raja on häilyvä eikä kukaan voi päättää mitä toinen voi tuntea kiusaamisena. Tunsin loppupäivän helpottuneisuuden tunnetta siitä, että oltiin vihdoin saatu asia päätökseen ja selvitettyä. Olin puoli vuotta kehitellyt suuria mörköjä pääni sisällä – olenko mä oikeasti ollut tämä ihminen. Uskalsin onneksi tehdä asian, joka oli vaivannut mua takaraivossa aivan liian pitkään.

Laitoin viestiä entiselle kaverilleni koskien koulukiusaamisesta liittyviä syytöksiä. Asia josta mulla ei ollut vielä vuosi sitten hajuakaan ja joka tuli tietooni netistä mustamaalaten ja sysäten kaiken mun harteille. Aika jota en omassa elämässänikään kokenut kovin miellyttäväksi oli toisella ollut tätäkin epämiellyttävämpää.

 

Mä olen viimeaikoina tehnyt jonkinlaista tutkiskelua omaan mieleeni ja tullut siihen tulokseen, että mun paha olo johtuu useista pienistä asioista jotka on jääneet takaraivoon kaivelemaan syystä tai toisesta. Osa johtuu toisista ihmisistä, osa täysin itsestäni. Osa on tekoja ja osa tekoja, jotka on jäänyt tekemättömiksi. Kävin kaverin kehotuksesta hakemassa itselleni voimakiven ajatellen ettei siitä haittaakaan ole. Elämä harvoin soljuu tasapaksusti eteenpäin, vaan yleensä mukaan mahtuu onnistumisia, epäonnistumisia, itsensä haastamisia ja anteeksipyyntöjä. Ehkä seuraavien mörköjen karistamiseen ei mene toista puolta vuotta.

 

 



Kaupallinen yhteistyö: Daniel Wellington

 

Pian eletään jo helmikuun toista viikkoa ja ystävänpäivään on aikaa enää viikko! Omat suunnitelmat kyseiselle päivälle on vielä hieman avoinna, mutta tekisin mielelläni jotain erikoisempaa joko ystävän tai poikaystävän seurassa. Meillä ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään suurempia perinteitä ystävänpäiväksi ja päivä on ollut yksi muiden joukossa. Haluaisin kuitenkin mielelläni muistaa tänävuonna läheisiä jollain tavoin ja viettää vaikka helmikuun treffipäivää juurikin tänä rakkauden päivänä. Kokosin muutamat vinkit yhteiselle tekemiselle joko ystävänpäiväksi tai mille tahansa muulle päivälle, kun tekee mieli tehdä jotain erityistä läheisten kanssa:

 

 

 

1. Rakentakaa olohuoneeseen maja ja viettäkää ilta siellä elokuvia katsellen. Älkää kuitenkaan unohtako ruokapuolta vaan valmistakaa helppo illallinen leffaevääksi (vinkki: jos romanttiset elokuvat ei nappaa, niin pitäkää kauhuleffamaratooni).

 

2. Skipatkaa ravintolat ja tehkää puolestanne kolmen ruokalajin kynttiläillallinen kotona. Kattakaa pöytä keskelle olohuonetta ja laittakaa mieluista ruokaa yhdessä esimerkiksi kaveripariskunnan kanssa. Kokkaaminen on ihanaa yhteistä ajanviettoa eikä ainakaan tarvitse muistaa tehdä pöytävarausta viikkoa aiemmin. Viikon päästä ravintolat tulee nimittäin olemaan tukossa!

 

3. Lähtekää kylpylään viettämään iltaa rakkaan tai rakkaan ystävän kanssa. Pieni miniloma yhteistä aikaa tekee varmasti hyvää. Jos vapaapäivät osuu yhteen, niin hemmotteluillan voi venyttää vaikka koko päivän mittaiseksi.

 

4. Yllätä poika- tai tyttöystäväsi aamulla pienellä lahjalla. Kukkia, kirje, koru tai kello tai vaikka elokuvaliput. Astetta erityisemmän elokuvakokemuksen saat suosimalla pienempiä teattereita, joissa voit elokuvan aikana nauttia esimerkiksi kuohuviinistä ja tapaksista.

 

5. Viettäkää rentouttava hemmotteluilta. Houkuttele toinen mukaan kokeilemaan erilaisia kasvohoitoja ja hiusmaskeja kotisohvalla.

 

6. Rusettiluistelu, pulkkamäki tai patikointireissu. Pirteä pakkassää tekee ulkona liikkumisesta ihanan virkistävää. Pakatkaa kaakaot termospulloon ja lähtekää fiiliksen mukaan ulkoilemaan.

 

 

 

Daniel Wellingtonilla on nyt ystävänpäivänä myynnissä lahjapakkaus, joka sisältää kellon ja rannekorun lisäksi myös söpön sydäncharmin, joka sopii kaikkiin DW nahkakelloihin. Ihana lahja rakkaalle! Nyt saat -10% alennuksen kaikista ystävänpäiväseteistä ja koodilla SARAOLLILA saatte vielä 15% lisäalennuksen!



 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus kanssa

 

 

 

Viikon takainen matka Afrikkaan oli silmät avaava enkä kotiin palatessa en oikein tiennyt miten päin olla. Istuin tunteja sohvalla selittäen taukoamatta asioista joita tunsin, näin ja koin. Toinen ei saanut sitä pienintäkään suunvuoroa, joka multa normaalisti irtoaa. Tirautin kyyneleen ja toisenkin – tämä oli upein matka jolla olin koskaan ollut. Siitä ei ollut epäilystäkään.

 

Mun matka alkoi hieman takkuilevasti aikatauluongelmien vuoksi – olin tarkastanut lennon lähteväksi illalla ja heräsin laukut pakkaamatta matkaseuran tiedustellessa olenko jo matkalla lentokentällä. No en ollut, mutten myöskään valmis jättämään tätä seikkailua välistä. Tunnin kuluttua heräämisestä pulssi huiteli reilusti satasen yläpuolella mutta olin lentokentällä portilla hyppäämässä ensimmäiselle lennollemme, hullua!

 

”Kotiin palatessa illanvietot sohvan kulmassa Viaplayn ääressä ovat tuntuneet harvinaisen tylsiltä perjantai-illan elefantin bongauksiin verrattuna. ”

 

Lennettiin Pariisin kautta Zimbabween Linkwashaan Safari Campille. Päivien ohjelmassa oli safariajeluita, ruokaa, lepoa ja lisää ajeluita – juuri sitä mitä safarilta kuvittelinkin. ”No hurry in Africa” oli fraasi, jota kuulimme päivien aikana moneen kertaan oppaamme suusta. Lähes tuskaisen kuuma sää muuttui miellyttäväksi heti autoon istuessa. Tuuli puhalsi hiuksia ja käteen ojennettiin kellonajasta riippuen jääkylmä Coca-Cola tai viinilasillinen. Olo oli kuin live-elokuvassa. Kotiin palatessa illanvietot sohvan kulmassa Viaplayn ääressä ovat tuntuneet harvinaisen tylsiltä perjantai-illan elefantin bongauksiin verrattuna.

 

Herättiin apinoiden laskiessa liukumäen tavoin telttamme katolta alas, ajettiin tuhatta ja sataa pieniä teitä villikoirien perässä, käytiin ostoksilla läheisessä kylässä johon meitä varten oltiin pystytetty pienet käsityömyyjäiset. Vatsan pohjasta kutkutti leijonan kävellessä niin lähelle, että zoom-objektiivi oli siinä tilanteessa jo turha. Kippisteltiin auringon maalaaman taivaan väriloistossa, jaettiin lounaamme läheisten kyläläisten kanssa ja nähtiin niin paljon iloa, hymyä ja vilkutuksia, että ne tulee olemaan mielessä vielä pitkänkin ajan päästä.

 

Lähdettiin matkaan Olympuksen OM-D E-M1 II runko sekä kaksi PRO-objektiivia kassissa. Olympuksen yhteistyö Wilderness-safareiden kanssa mahdollisti kuitenkin safarikuvaukseen täydellisen 40-150mm PRO telezoomin lainauksen. Tämä yhdistelmä oli meille reissukuvaukseen täydellinen, sillä se mahdollisti eläinten lähikuvat, sekä laajemmat maisemakuvat. Olen viikon ajan tasaiseen tahtiin pyytänyt poikaystävää katsomaan reissukuvia kanssani ja tultiin lopulta siihen tulokseen, että telezoom taitaa olla meilläkin ostoslistalla seuraavana. Tykästyin erityisesti objektiivin suureen aukkoon (pieni aukkoluku: f/2.8) jolla sai kauniin sumean taustan kuviin koko polttovälin alueella (40-150mm). PRO-objektiiveissa aukon saa jopa niinkin suureksi kuin f/1.2, joka mahdollistaa erittäin hyvän kuvanlaadun myös hämärässä kuvaamiseen. Valokuvauksen nippelitiedosta ja kuvauskalustosta viimeaikoina kovin innostuneena tällaisia on mukava testata ja kokeilla mihin ne oikein pystyy!

 

Olympuksella ja Verkkokauppa.comilla on huippu tarjous päällä, jolla saatte mun reissussa käyttämäni kuvauspaketin (Olympus OM-D E-M1 Mark II – ammattirunko + mikä tahansa huippuvalovoimainen f1.2 PRO-objektiivi) yhteishintaan 2299,90€, joiden normaalihinta kipuaa jopa lähes 3000 euroon. Säästöä siis normaalihintaan jopa 650€. Tutustu tarjouksessa oleviin PRO-paketteihin tästä linkistäNäistä valitsisin itse luultavasti paketin 17mm objektiivilla, joka on todella monipuolinen erilaisiin kuvauksiin.

 

 

Noniin ja nyt vielä iso kasa kuvia! Päädyin lopulta karsimaan näitä ”hieman” (tähän postaukseen niitä oli alunperin käsittelyvaiheessa kaavailtu n.300…) ja haluaisinkin tietää onko siellä kiinnostusta kunnon kuvapläjäykselle jatkossa vai onko vähempi parempi?

 


 

…Olin lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen. Olin iloinen. Olin väsynyt. Olin poikki. Kuukauden reissu Aasiassa oli tullut päätökseen ja olo oli oikeastaan helpottunut. Kuukauden aikana oli ehtinyt tapahtunut vaikka mitä. Vietettiin joulu Thaimaan auringon alla uima-altailla, hoivasin poikaystävää, joka puolen laivan tavoin kärsi matkapahoinvoinnista matkustaessamme saarelta toiselle, säikähdin ajaessani lähes kolarin, maksettiin sakot poliisin omaan rahapussiin, vietin uuttavuotta rannalla kuumeisena ja palasin kotiin saastuneena tai siltä ainakin tuntui.

 

Kaikki alkoi joulupäivänä lihassärystä, jonka luulin johtuvan edellisen päivän hieronnasta. Olin hieman jumissa rinkan kantelusta ja ajattelin kuona-aineiden lähteneen vain liikkeelle. Olo oli voimaton mutta mahtava verrattuna siihen mitä oli vielä tulossa. Lennettiin kaksi päivää joulun jälkeen Indonesiaan ja lentokentällä vointi paheni. Poikaystävä kantoi kahden ihmisen kuukauden tavaroita samalla, kun itse yritin raahautua perässä lähtöselvityksen kautta portille.

 

Olin kuumeessa päivän. Olin kuumeessa toisen päivän. Olin kuumeessa viikon ja kroppaa särki edelleen. Normaalisti erittäin alhainen ruumiinlämpö nousi parhaimmillaan 40 asteen yläpuolelle eikä meinannut ottaa laantuakseen edes lääkkeillä. Jännitin lääkäriin menoa joten sinnittelin aivan liian pitkään. Ajattelin kyseessä olevan auringonpistos, nestehukka tai jokin, joka tulee kyllä menemään ohi.  No ei mennyt. Elettiin kuumeisena jo uutta vuotta ja lopulta lääkäri oli ainoa vaihtoehto. Käynnin jälkeen peräämme soiteltiin kiireellisen lähetteen kanssa – lavantautia täytyy lähteä hoitamaan suurempaan sairaalaan. Sain diagnoosin, lääkkeet ja matkustuskiellon. Kuume hävisi pian ensimmäisten lääkkeiden jälkeen ja olo oli parempi kuin pitkään aikaan. Itkin helpotuksesta.

Yritin lääkärin välttelyllä paeta mahdollisuutta vakavasta diagnoosista. Yritin olla huolestuttamatta perhettä, jolla oli läheisen sairastuttua jo tarpeeksi taakkaa harteilla. Yritin esittää vahvaa, vaikka tosiasiassa pieni pelko oli takaraivossa läsnä kokoajan. Jos yhden asian tästä opin, niin jatkossa suuntaan lääkäriin ripeämmin.

 

Mulla oli pitkään fiilis, että pilasin poikaystäväni reissun. Ei päästy Indonesiassa oikein Canggua pidemmälle matkustuskiellon vuoksi ja vietin suuren osan ajasta nukkuen hotellissa hänen kierrellessä yksin ympäriinsä. Valitin täristen kylmyyttäni ollessani Balin lämmössä pitkähihanen ja huppari päällä. Ruokahalu oli tipotiessään pitkään ja ”kiukuttelin” poikaystävän raahatessa mua johonkin syömään. Tiedän hänen tarkoittaneen vain hyvää. Reissu ei onneksi ollut pelkkää pahaa täynnä ja loppupeleissä se oli myös kasvattava kokemus.

 

Viikon lääkekuuri loppui vuosi sitten tänään ja kävin heti Suomeen palattua sairaalassa. Olin saanut aivan liian heikot lääkkeet tautiin nähden, vaikkakin se oli kuurin ansiosta poistunut mun kehosta. (fun fact: Yhden Google-haun jälkeen ilmeni, että syömäni lääke tepsii myös sukupuolitautiin…) Lavantaudin itämisaika on 7-21 päivää, joten olin saanut sen reissumme ensimmäisinä päivinä Thaimaassa. Rokotusta kysyttäessä saimme vastaukseksi ettei sille ole tarvetta. No olisi ollut. Sain kotiin palatessa pitkän ruoanlaittokiellon, jouduin välttelemään suurempaa kontaktia muiden ihmisten kanssa, vessamme oli ”eristettynä” vierailta ja säännölliset verikokeet jatkui vielä kotiin paluun jälkeen. Erityisesti harmittaa matka, joka koettiin vain puoliteholla. Säästyin onneksi taudin vakavimmilta oireilta kuten suolen puhkeamiselta.

 

Olin vuosi sitten helpottunut.

 


 

Onnellisuus, tyytyväisyys ja innokkuus on tällähetkellä sanat joilla kuvaisin olotilaani. En usko ”uusi vuosi, uusi minä” hömpötykseen, sillä eilen pakkasesta kaivamani Ben&Jerry’s purkki olisi onnistuneesti päättänyt kaikki mahdolliset lupaukset herkkulakoista, vuotta on kulunut viikko enkä vieläkään ole saanut itseäni motivoitua lähtemään lähes naurettavan lyhyen matkan päähän salille ja tietokoneenkin aukaisin ensimmäisen kerran viimeyönä. En vieläkään jaksa kaivaa urheiluvaatteita kaapista, tilaan ruokaa kotiin jos siltä tuntuu ja nukun pitkät unet arkipäivisin. Eri suunnista tuleva paine aiheuttaa mulle stressiä sekä ahdistusta ja käsittelen sen käymällä sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Mielummin siis annan asioiden sujua omalla painolla, asetan pieniä tavotteita joiden saavuttaminen on luontevaa ja jotka ei pakota muuttumista yhdessä yössä. Oman äkkipikaisen itseni kehitys on ollut työn alla jo pitkän aikaa ja vastaan tulleista ongelmista on selvitty osasta hyvällä ja osasta hieman huonommalla menestyksellä. Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu (sekä minulla että toivottavasti myös sinulla, jos sellaista on) ja yritän saada paremman version itsestäni esille.

 

Mietinnässä on erilaisia käsityö-projekteja joita haluan lähteä edistämään sekä ideoita, joilla haluan lähteä haastamaan itseäni. On myös tekoja, jotka ei harkinnan jälkeen tunnukaan niin pahalta toteuttaa ja haaveita, jotka ei olekaan niin ylitsepääsemättömiä. Pian olen taas vuoden vanhempi ja se on itseasiassa ihan kivaa.

 

  ”Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu ja yritän saada paremman version itsestäni esille.”

 

 

Psst. Edistys ihon suhteen on pientä ja hidasta, sillä takapakkia tuntuu tulevan aina iloitessani kasvojen hyvästä kunnosta. Ihan kuin ihoni pystyisi aistimaan helpotuksen ja tyytyväisyyden ja puskee vielä muutaman epäpuhtauden sellaisiin paikkoihin, joissa mulla ei koskaan ole edes ollut finniongelmia. Huuliin ilmestyvät viikoittaiset finnit tuntuu jo rangaistukselta liian vähäisestä vedenjuonnista tai ihon kosteutuksesta. Kun korpuiksi kuivuneet kipeät huulet ei vai olisi olleet jo tarpeeksi? Muita huomattuja sivuvaikutuksia on olleet järkyttävä väsymys ja unen tarve, kuivat silmät sekä kipeytynyt selkä. Viimeiselle mä en ole löytänyt mitään järkevää selitystä, mutten googletteluiden perusteella ole ilmeisesti ainoa joka tästä on kärsinnyt. Takaraivossa jyskyttää edelleen se, kuinka tyytyväinen tulen luultavasti lopputulokseen olemaan, joten tämä on sen arvoista. Toivotaan ainakin.