1. Pelkääjän paikalla autossa istuessani jännitän pakaralihaksia kuvituksellisten puhelinlinjojen tahtiin aaltoilevasti. Aina tolpan kohdalla ollessa mun täytyy olla ”korkeimmillani” jotta pääsen sen yli ja vältän törmäyksen.

2. Käytän tyynyä unikaverina ja parhaat unet tulee sitä haliessa. En siis tarvitse tyynyä pääni alle. Nukkumiseen liittyen näen myös unia lähes jokayö ja olen kirjoitellut niitä omituisimpia aina aamulla muistiin. Unitarinoita siis pian luvassa!

3. Syön jäätelöt ja kakut aina mahdollisuuksien mukaan haarukalla. Mulla on myös kotona erilaisia haarukoita, joista toiset on ”parempia” kuin toiset. Valitsen tottakai aina ne omasta mielestä parhaimmat ensin ja pyydän poikaystävää, jolle haarukalla ei ole merkitystä, käyttämään ensisijaisesti niitä, joista tykkään itse vähiten.

4. Jätän keltaiset karkit syömättä. Vaikka pidän sekä kirpeästä että sitruunasta, niin jätän aina keltaiset automaattisesti pussin pohjalle

5. Jos esimerkiksi nettisivuilla kestää kauan ladata, alan laskemaan numeroita kymmenestä alaspäin. Jos tärkeä sivu ei ole ladannut nollaan mennessä niin painan päivitystä, mutta turhat uutissivustot suljen välittömästi. Ai mitenniin kärsimätön?

6. Annan yleensä ruoan jäähtyä tarkoituksella. Mun faktoihin perustumattoman tutkimuksen mukaan viileä ruoka ei tee oloa niin kylläiseksi eikä myöskään tunnu niin raskaalta syödä kuin lämmin ateria.

7. Mulla on aina pakko olla tasasumma rahaa säästötilillä ja tasaan ylimääräiset” hilut pankkikortin käyttötilille. Joskus mulla saattaa olla käyttötilillä tarkoituksella vain muutama euro seuraavaan kauppareissuun saakka jos se tarkoittaa sitä, että säästötilin viimeiset numerot on nollia.

 

Ihanaa torstaita <3


 

Huhheijaa, täällä ollaan nyt ihan ryytynyttä tyttöä!

 

Palattiin toissayönä Sveitsistä kotiin ja hyppäsin heti omaan sänkyyn peittojen alle nukkumaan. Jos suoraan puhun, niin reissu ryydytti oikein olan takaa. En tiedä millon olisin viimeksi ollut yhtä väsynyt, kuin sunnuntaina kotiin palatessa pitkän ja energiaa kuluttavan viikon jälkeen. Saatiin nähdä niin monet puolet Sveitsistä ja päivät oltiin täytetty niin minuutin tarkalleen ohjelmalla, että tuntui kuin oltaisi oltu matkalla 6 viikkoa kuuden päivän sijaan. Kaikin puolin oli kuitenkin mahtava reissu upean porukan kanssa ja pari hyvin nukuttua yötä tulee varmasti piristämään mieltä oikein kunnolla! Mä koitan saada koko reissun kaikkien mutkien kanssa tänne blogiin parin päivän sisällä.

Meille oli yhtenä iltana järjestetty upea vegaani illallinen, joka sai monien suut loksahtamaan auki. Aloitettiin ilta pyöräilemällä sähköpyörillä viinipeltojen läpi läheiselle viinitilalle, jossa meitä odotti viininmaistelut ihanassa tunnelmallisessa ympäristössä. Hetken kuluttua pöytään tuotiin värikkäät alkupalatarjottimet, viiniä ja hyvää ruokaa, joiden parissa vietettiin useampi tunti ennen kuin lähdettiin pyöräilemään takaisin hotellille.

Sain tämän viinitilaillan ruokakattailuista kunnon inspiraation omiin kokkailuihin ja etenkin esillepanoihin, joten ajattelin pitää tänää pienet illanistujaiset vähän samoissa merkeissä. Ruokataide miellyttää mun silmää todella kovasti ja kaunis annos on osa ruoanlaittokokemusta.

 

Voi kumpa tällaisen kattauksen saisi omiin kesäjuhliin tai vaikka tulevaisuuden häihin!

 

 


Kaupallinen yhteistyö: Ellos

 

Jos multa kysyttäisi lempivuodenaikaa, niin vastausta ei tarvitsisi miettiä sekuntia pidempään – se on ehdottomasti kesä! Mä en tällaisena vilukissana tykkää kovista talvipakkasista lainkaan ja talven pimeintä aikaa tekisi mieli lähteä hiekkarannoille karkuun. Nakkaan talvitakit aina mielelläni keväällä kesäsäilytykseen ja vedän kesämekot vaatekaapin etuhyllyille. Kesän pitkät ja lämpimät päivät (jotka on erityisesti tänävuonna hemmotelleet meitä oikeen olan takaa) mahtavat tapahtumat ja festarit sekä extempore-suunnitelmat piristää mun mieltä, ja riittää, kun ovesta voi astella ulos kevyessä kesämekossa ja sandaaleissa.

No mitkä asiat on mun lemppareita kesätyylissä? Laadin pienen listan, joita on näkynyt mun päällä asusta toiseen jo toukokuun alusta lähtien!

 

Liehuvat helmat, niin mekoissa, housuissa, hameissa, takeissa kuin vaikka paidoissakin. Tykkään käyttää rentoja vaatteita myös muina vuodenaikoina, mutta kesällä ne pääsee erottumaan entistä enemmän. Kevyet kesämekot toimii tilanteessa kuin tilanteessa – se on helppo heittää päälle niin kesäjuhliin kuin pikaiselle kauppareissulle. Sen lisäksi että ne näyttää nätiltä, ne myös tuntuu päällä erittäin mukavalta. Eikä muuten tarvitse miettiä vatsan turvotusta lounashetken tai parin viinilasillisen jälkeen.

 

Näyttävät asusteet, kuten isot korvakorut, käsikorut tai vaikka sormukset viimeistelee asun nätisti. Kaulassa mulla roikkuu aina Thomas Sabon horoskooppimerkkiriipus ja kädessä mulla on ollut saman merkin käsikoru jo varmaan vuoden päivät. Sormukset killuu sormissa aina silloin tällöin, kun mä muistan ne pukea päälle.

 

Olkilaukut ja verkkokassit. Nämä eroaa kivasti niistä kangaskasseista, joita on tullut raahattua mukana jo monien vuosien ajan. Otan monesti normaalin käsilaukun kaveriksi hieman suuremman kassin, johon saa heitettyä matkaan mukaan kameran, pientä lämmikettä viileneviin kesäiltoihin tai vaikka kasvosuihkeen, jolla saa freesattua nassua päivän mittaan.

 

Neuleen ja mekon yhdistelmä ei petä koskaan! Mulla on lähes aina takin sijaan mukana neule, jonka voi vetää päälle kylmän ilman tullen.

 

Kenkämahdollisuudet, kun jalkaan voi kesällä vetää niin tennarit, sandaalit tai vaikka maiharit. Dr.Martensit vie ehdottomasti ykköspaikkaa kun on puhetta bootseista ja Supergat on mun tennarilempparit (Addujen Gazellet tulee hyvänä kakkosena). Kaikki edellämainituista sopii melkein mihin tahansa vaateyhdistelmään!

 

Hiuspantahuivit, joihin hurahdin aika tarkalleen vuosi sitten. Scrunchiet on myös kovassa käytössä, etenkin erilaisissa söpöissä kuoseissa. Ihanan söpöjä ja tyttömäisiä!

 

Kuosit. Pallokuosi on tällähetkellä se juttu, mutta ei pidä unohtaa perinteistä värikästä kukkakuosia tai klassikkoraitaa. Kuinka ihana olisi pallollinen kietaisumekko maksipituudella, ei tosin hajuakaan mistä mä sellaisen löytäisin?

 

Dress Ellos

 

Ihanaa maanantaita ja juhannusviikon alkua kaikille, toivotaan että säät jatkuu aurinkoisina myös viikonloppuna!


 

Kaupallinen yhteistyö: Prisma

 

Mulle on lapsuudesta jäänyt mieleen ruokakauppojen vaateosastot, joissa rekit oli täynnä päällä lököttäviä farkkuja ja mitä oudoimpia kangaskuoseja. Rullattiin aina nopeasti suoraan ruokapuolelle tekemään ne pakolliset ruokaostokset ja vaatteet hommattiin jostain muualta. Vaatemerkillä ei sinänsä ole koskaan ollut mulla pukeutumisessa väliä, mutta olen kuitenkin ollut tarkka mitä päälleni laitan.

 

Mulla meni pitkän aikaa, ennen kun mä pääsin vasta tämän vuoden puolella kunnolla farkkujen makuun. En meinannut millään löytää mulle mieluisia ja hyvin istuvia housuja mistään – kaikki housut tuntuu lähes poikkeuksetta olevan mulle liian pitkiä. Uskotteko muuten kun nyt sanon, että mun kahdet tämän hetken mieluisimmista farkuista on löytynyt juurikin päivittäistavarakaupoista ja hypermarketeista? Mä en olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut! Prisma yllätti uudistuneella vaatevalikoimallaan positiivisesti ja hinnatkin on pystytty pitämään maltillisina – muoti kuuluu kaikille.

 

Mulla oli nämä IJeansin farkut viimeviikolla mukana Roomassa ja pöksyt oli kuulema jo lentokoneessa kiinnittänyt kivan ulkonäön ansiosta mun matkaseuralaisen huomion. Käskin häntä suuntaamaan heti Suomeen päästyä Prismaan farkkuostoksille ja todistelin koko illan farkkujen mukavuutta erilaisin spagaatein ja venyttelyin. Farkut on niin joustavaa kangasta, että ne sopeutuu hyvin erilaisille vartalon muodoille. Näitä oli muistaakseni myös matalammalla vyötäröllä sekä erilaisissa väreissä, mutta itse tykästyin eniten näihin mustanharmaisiin pöksyihin. Samalla kauppareissulla nakkasin ostoskoriini samalta merkiltä farkkutakin, joka taisi alunperin roikkua jätkien puolella. Naisille taisi olla samantyylistä rotsia tarjolla, mutta kangasmerkit oli puolestaan kukkaa, sydäntä ja LOVEa.  Pyh mitkään miesten- ja naisten vaatteet, tämä oli mun mielestä todella kiva tällaisena boyfriend-mallina! Löysin myös yhdet tähän kampanjaan kuulumattomat housut joihin ihastuin kovasti, mutta ne te tulette näkemään vasta joskus myöhemmin!

 

Jeans IJeans Prisma | Shoes Dr.Martens | Shirt Ellos | Bag Nunoo | Jacket IJeans Prisma 

 

Sain teidän kesken arvottavaksi 50€ lahjakortin Prismaan, jonka voi käyttää esimerkiksi uusiin vaatehankintoihin. Osallistu kommentoimalla 17.4 mennessä onko Prisman vaatemerkit kuten IJeans, Boy Meets Girl tai ZooYork sulle entuudestaan tuttuja tai mitä mieltä sä olet normaalien hypermarkettejen valikoimista? Arvonnan säännöt löytyy täältä.

 

Pssst. Jos sä olet lähiaikoina menossa Prismaan ruokaostoksille niin poikkea edes hypistelemään näitä farkkuja, tuskin tulet pettymään!

 


 

Buongiorno!

Myönnetään, tämänhetkinen sijainti yllätti minutkin täysin! Sain vain yhdeksän tunnin etumatkan pakkaamiseen ennen kuin lentokone nousi kohti Italiaa. Jokaisen kevään perinnereissu Liisan kanssa tuli hieman yllättäen, sillä löydettiin halpa äkkilähtö kirjaimellisesti keskellä yötä. Äkkiä kamat kasaan ja menoksi!

Oltiin jo hetken aikaa ehditty katsoa lentoja parin päivän minilomalle, mutta luovuttiin jo lähes toivosta päivien lähestyessä ja hintojen kalliintuessa. Alunperin suunnitteilla ollut Barcelona sai lykkääntyä huonojen lentoaikojen vuoksi, kun taas Milano oli listalla harmittavan hintavana. Aikaisempina vuosina ollaan koluttu tämän matkaseuran kanssa läpi niin Venäjää kuin Ranskaakin ja Italia oli juuri sopivasti meidän molempien toivelistalla.

Mulla on monesti matkustaessa yhden kerran periaate – samaa kohdetta yritetään välttää toistamiseen. Tälläkertaa mä kuitenkin häkellyin niin, ettei kolme päivää näissä maisemissa tule riittämään mulle alkuunsakaan. Upeat vanhat rakennukset ja rakennelmien jäännökset on jätetty paikoilleen, kaupungissa on aivan mahtava tunnelma ja värit sekä söpöt kadut pomppaa silmille mihin ikinä sitä katsookaan. Me tullaan takaisin Suomeen jo perjantaina (mä taisinkin poikaystävälle jo sivulauseessa mainita, että mitä jos me vaikka muutettaisi tänne kesäksi??), mutta voisin lähteä vaikka heti takaisin. Saavuttiin tänne eilen aika myöhään iltapäivällä, joten tänään saadaan vasta ensimmäisen kerran nauttia kokonaisesta päivästä. Aloitettiin hieman vitsillä kuvaamaan meidän matkasta vlogia ja muistikortti tulee varmasti täyttymään nopeaa vauhtia. Hauska kokeilla yhdessä jotain uutta, sillä kumpikaan meistä ei ole vielä uppoutunut videoiden maailmaan sen kummemmin.

 

Jos teillä on minkäänlaisia vinkkejä meille, niin otetaan ne avosylin vastaan. Etenkin ruokapaikoista tuntuu olevan pulaa – etsittiin eilen mieluista ravintolaa aivan liian kauan!

 

Pssst. Mut löytää sekä Instagramista että Snapchatistä nimimerkin saraollila takaa jos teitä kiinnostaa käydä kurkkimassa meidän matkaa blogin ulkopuolella reaaliajassa. Päivitin sinne esimerkiksi eilisen yritykset avata viinipullo ilman avaajaa ja pakko myöntää, onnistuttiin aika hyvin!