PARHAAT BATAATTIRANSKALAISET

 Lauantain lounaaksi syötiin bataattiranskalaisia ja lohta. Tämän oli tarkoitus olla eilisen iltapala, mutta päätettiin lähteä ulos illalliselle. Päädyttiin Via Tribunaliin pitsalle ja täältä lentää suuri suositus kyseiselle mestalle. Sofiankadulla sijaitseva rafla oli täynnä vielä puoli tuntia ennen sulkemista; muutama muukin oli ilmeisesti tietoisia heidän taivaallisista pitsoista!

Löysin hyvän reseptin bataattiranskalaisten valmistukseen ilman rasvakeitintä. Helppo, nopea ja hyvä lisuke lohimedaljongeille, joita mun on tehnyt mieli jo hetken aikaa. Tykkään syödä kalaa varsinkin kesäisin kun lämpimät päivät vie ison ruokahalun. Lohi on tarpeeksi kevyttä ja kaiken lisäksi kivan monipuolinen raaka-aine.

BATAATTIRANSKALAISET

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa bataatti ranskalaisiksi. Meille kahdelle riitti yksi pieni bataatti hyvin, mutta isomman nälän iskiessä määrät kannattaa tuplata! Laita bataattisuikaleet isoon kulhoon ja lisää joukkoon 1/2 tl mustapippuria, 1 tl suolaa ja 2rkl maissijauhoja. Sekoita hyvin ja lisää vielä 3 ruokalusikallista oliiviöljyä. Sekoita. Laita suikaleet uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista keskitasolla 10minuuttia. Kääntele bataattiranskalaisia vähän ja laita uunin ylätasolle vielä 10 minuutiksi.

Maustoin lohimedaljongit suolalla, pippurilla, hunajalla, kevätsipulilla ja erilaisilla tuoreyrteillä. Tykkään antaa suolan imeytyä kalaan n.15minuutin ajan ennen paistamista. Käytin paistamiseen Lifen kaupallisen yhteistyön pohjalta saatua kookosöljyä. Helppo ja nopea lounas jota mä voisin valehtelematta syödä vaikka päivittäin.


ILTAPALALLA RANNASSA

Kaupallinen yhteistyö: Knorr

Otin ruokaa kainaloon ja suunnattiin kohti rantaa. Päätettiin lähteä iltapalalle vähän kotoa kauemmaksi eikä ravintolaillallinen kuitenkaan houkuttanut. Monet kiertää valmisruokahyllyt kaupoissa kaukaa, vaikka arki on kiireistä. Niitä tunnutaan ajattelevan jonkinlaisena paheena näiden kaikkien nykypäivän ravintohömpötyksien vuoksi. Mulla on muutama tietty valmisruoka joita kaapista löytyy lähes aina ja ne taisi saada juuri uuden kaverin. Hernekeitot, pinaattiletut ja valmispastapussit on ollut mun mielestä hyvää ruokaa kiireeseen. Knorr Spaghetteria Carbonara on ollut varmin valinta kiireessä, mutta Knorrin snackpotit yltää jo aikalailla samoille viivoille. Kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa mä ajattelin kertoa teille vähän mun valmisruokatottumuksista ja helposta Snack Pot annosratkaisusta.

Kuten mä jo mainitsin, lähdettiin iltapalalle vedenäärelle. Otin mukaan Snack Potit ja täytin termarimukin kuumalla vedellä. Snack Potien valmistus on helppo; lisää kuumaa vettä purkissa olevaan viivaan saakka, sulje kansi, odota  5min ja syö. Mulla oli mukana yksi potato Snack Pot, jossa perunamuusin lisäksi oli pekonia sekä sipulia. Parempi puolisko taas nautti carbonara-annoksen. Valinnanvaikeus iski näiden kohdalla, sillä kahden edellämainitun annoksen lisäksi Snack Poteja on Spaghetti Bolognese, Spaghetti Napoli sekä Rice Curry.

Snack Pot on hyvä vaihtoehto niin lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, you name it. Annoksenhan voi syödä lähes missä tahansa, kunhan kuumaa vettä on saatavilla. Mä tykkään tehdä ruokaa, mutta silti mullakin on niitä päiviä kun  ruoanlaitto ei kiinnosta. Tällöin on aina hyvä olla ässä hihassa ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Vaikka aterian valmistus on helppoa ja nopeaa, ei mausta tarvitse kuitenkaan tinkiä. Perunamuusille multa lähtee ainakin peukut ylös ja carbonarakin meni suuta kohti aika äkkiä. Knorrin helppo ateriaratkaisu on myös kevyt kukkarolle; yksi  yhden annoksen purkki maksaa vain noin euron. Snack Potit löytyvät kaupan kuivahyllyltä eli osastolta, josta harva osaa esimerkiksi eväitä tai nopeita ateriaratkaisuja etsiä.

Osallistu tuotepaketin arvontaan ja kommentoi postausta kertomalla, missä tilanteessa Knorrin helppo ja maukas, 5 minuutissa valmistuva lämmin välipala Snack Pot olisi sinulle täydellinen ateriaratkaisu? Osallistuneiden kesken arvotaan Knorr Snack Pot – tuotepaketti, josta löydät kaikki viisi herkullista makua! Aikaa osallistua on 1.8 asti ja osallistumisohjeet löydät täältä!


STREET FOODIA PARHAIMMILLAAN

Meillä on tällä hetkellä käynnissä putkien korjaus. Perjantain aamutunneilla koko korttelista katkesi vesi, joten suunnitellut pyykinpesut ja ruoanlaitot täytyi delegoida toiselle päivälle. Päätettiin lähteä viettämään vapaapäivää auringonpaisteeseen ja samalla oli hoidettavissa muitakin asioita. Heikon aamupalan vuoksi lähdettiin ruoan perässä Sellon suunnille, sillä siellä on vielä tänää Street Food -tapahtuma. Erilaiset ruokaan liittyvät tapahtumat on mun mielestä ihan huippuja ja olin innoissani kun mua pyydettiin käymään tuolla Sellon kaupallisen yhteistyön tiimoilta. Ajankohta ei olisi voinut olla parempi – Street Foodia auringonpaisteessa tietäen, ettei kotona saa edes keitettyä makaroonia.

Tilanne olisi varmasti ollut eri, jos vettä olisi tullut kuin sieltä Esterin kuuluisasta. Tarjonta oli ihanan monipuolista ja kokeiltiin parin erin mestan ruokia. Terassikelit oli houkutellut paljon ihmisiä paikalle, en yhtään ihmettele! Mun oma lemppari näistä pisteistä joita testasin oli Base. Valitsin kolme herkullista ”annosta” ja mun valinnat osui ehdottomasti nappiin. Savusiikaa, puolukkaa & rönttönen / Savulohi, mummonkurkkuja & miniburgeri / Sillisalaatti, varhaisperunaa & maalahden limppua jos joku kaipaa suositteluja ;-)

Ajankohta ei olisi voinut olla parempi – Street Foodia auringonpaisteessa tietäen, ettei kotona saa edes keitettyä makaroonia.”

Jos olette lähistöllä niin kannattaa ehdottomasti käydä pyörähtämässä! Helsingin keskustasta paikalle pääsee myös helposti niin julkisilla kuin omalla autolla. Aukiolla näkyi ihmisiä vauvoista eläkeläisiin, siellä oli kivasti huomioitu kaikki ikäpolvet. Saatiin saman Sello -reissun aikana hoidettua vaikka mitä! Palattiin tapahtumantäyteisen päivän jälkeen kotiin pää täynnä ideoita, niistä saatte myöhemmin kuulla lisää.

Vähän ehkä harmittaa, että Glo grill kitchen sekä Brooklyn jäi kokeilematta. Molemmat näytti hyviltä, pitäisköhän tänää lähteä uudelle kierrokselle?