Kaupallinen yhteistyö: Desenio

 

Muutamat Ikea-reissut, useat postipaketit, monet tuskaiset yölliset kalusteidenkasaukset, paljon viherkasveja, muuttuneita mieliä ja tyytyväisiä fiiliksiä. Oon kerran jo aiemmin heittänyt tänne meidän asunnosta pientä sneakpeakia, mutta oltiin saatu tämä vasta puoliksi valmiiksi. Eihän tämä vieläkään valmis ole, omalla kohdalla kodin sisustus on ainakin ikuisuusprojekti. Aiemmin meillä oli paljon tyhjiä seiniä ja ne toi hieman kolkon fiiliksen.  Jouduin hetki sitten taipumaan ja näyttämään makuuhuoneen pimennysverhoille vihreää valoa, jotta kevätaurinko ei herätä meitä pää hiessä. Olohuoneeseen verhoja en ole kuitenkaan vieläkään hyväksynyt, vaan olen tuonut valkoisille seinille väriä tauluilla ja peileillä.

Nurkat alkaa olla jo aika täynnä eikä tasoiltakaan tunnu tyhjää tilaa enää löytyvän. Oon löytänyt vihdoin sen balanssin värien kanssa ja kotona viihtyy hyvin. Aiemmin kokovalkoisessa ja minimalistisessa kodissa yksikin väärällä paikalla ollut  tavara ajoi mut raivon partaalle ja koska mä en ole mikään siivoushullu, niin siitä oli pakko luopua. Löydettiin Ikeasta mukava sohva joka sopii ikkunan alle todella hyvin. Ihastuin Jotexista tilattuun pöytään samantien ja  törmäsin sattumalta pöytään sopiviin puureunaisiin peileihin keskustan kauppoja kierrellessä. Osa tavaroista on tullut kavereilta tai sukulaisilta käytettynä ja ne tuo kivaa fiilistä rosoisuudellaan. Kirjoittelin aikaisemmin täällä makuuhuoneen tilanteesta jos ette ole sitä vielä lukeneet.

 

Sain Deseniolta myös teille sisustushulluille mahdollisuuden alennukseen. Koodilla ”saraollila” saatte 25% alennuksen Desenion julisteista poislukien handpicked ja collaboration julisteet. Koodi on voimassa 3-5.4, joten kannattaa olla nopeita!


Mulla on varmaan koko elämän kestävä sisustuskuume päällä. Kotikotona mun huoneen lattia oli täynnä naarmuja ja seinät reikiä, sillä tykkäsin vaihtaa järjestystä ja naulata seinään aina milloin mitäkin. Kerran mä päätin, että seinä muuttaa väriä ja se seinähän oli sen illan aikana jo erivärinen. Mulla on kokoajan päässä uusia kalusteiden rakennussuunnitelmia, kuten esimerkiksi uusi ruokapöytä. Tämän hetkisen ruokapöydän sain valmiiksi viimekesänä, mutta nyt sen on luultavasti aika väistää uuden tieltä. Koska nämä rakennuspuuhat on lähinnä loppukevään ja kesän hommia, on mun aina talvisin pakko keksiä jotain muuta piristämään tätä kotia.

Laitoin hetki sitten taulutilausta menemään, sillä viimekerrasta onkin jo aikaa. Mulla oli täällä jo entisestään tauluja, mutta ne oli valittu sopimaan vähän erilaiseen sisustukseen. Oli siis jo aikakin tehdä pientä päivitystä tulevaan sisustukseen sopivaksi. Löysin Deseniolta aika supereita maanläheisiä julisteita ja kehyksiä heidän laajasta valikoimasta. Mä olisin voinut kotiuttaa tuolta vaikka mitä, sillä vuokranantajan unelmana itse seinät ammottaa tyhjyyttä enkä ole (vielä) kerennyt ottaa vasaraa ja nauloja käteen. Ruokapöydän päältä taulut on kuitenkin pikkuhiljaa muuttamassa makuuhuoneen seinälle, kunhan saan näytettyä uudelle tulevalle sängynpäädylle vähän remppakättä. Voisin joku päivä availla teille tännekin mun sisustussuunnitelmia, jotka osa vaatii kärsivällisyyttä enemmän ja osa vähemmän. Mulla ei itseasiassa ole edes hajua kuinka pitkään tulen tässä kyseisessä kodissa enää asumaan, joten pitäisi sekin vissiin ottaa huomioon. No mutta, aloitetaan tämä sisustuksen päivitys uusilla tauluilla, here you go!IMG_7691 IMG_7696 IMG_7675 IMG_7712 IMG_7700 Nämä julisteet on ollut lukijoiden keskuudessa aina tykättyjä, ja taulujen alkuperän perään kysellään paljon. Sain teille jaettavaksi alennuskoodin Deseniolle, jos jotkut vaikka innostuu päivittämään kämpän tai oman huoneen sisustusta tauluilla. Julisteet ja kehykset tosiaan pitää ostaa erikseen, mutta itse tilasin molemmat heiltä homman helpottamiseksi. Eipähän tarvitse ainakaa juosta kaupoissa sopivia kehyksiä metsästämässä.

Koodilla ”Ollila25” saa -25% pois kaikista julisteista seuraavien parin päivän ajan. Koodi on tosiaan voimassa vaan 9. helmikuuta asti, eikä koske yhteistyöjulisteita kuten Tove Frank tai Foto Factory. IMG_7745

(Julisteet saatu yhteistyössä)