Vuosi 2018 on ollut oikea matkailun vuosi, mutta harvat reissuvinkit ovat päässeet tänne blogin puolelle. Ajattelin julkaista tulevan kuukauden aikana normaalia enemmän reissupostauksia sekä lievittääkseni omaa matkustuskuumetta, mutta myös sen vuoksi, että joku siellä ruudun toisella puolella saattaisi ehkä saada vinkkejä tulevaisuuden reissujen suunnitteluun. Aloitan vinkit meidän viimeisimmältä matkalta Viroon, jossa vietettiin pitkä viikonloppu. Meillä oli käytössä auto, joten päästiin sujuvasti myös Tallinnan ulkopuolelle. Kannattaa ottaa tärpit talteen, jos suunnitteilla on matka Suomenlahden toiselle puolelle.

Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdettiin etelän suuntaan kohteena Pärnu. Lähdin ensimmäistä kertaa Virossa Tallinnan ulkopuolelle, eikä mulla ollut juuri mitään ennakko-odotuksia siitä, minkälainen paikka tämä oikein olisi. Kadut oli täynnä söpöjä pieniä kahviloita, värikkäitä taloja, käsityömyymälöitä ja upeaa katutaidetta. Harmittelin, kuinka aika loppui kesken ja olisin varmasti viihtynyt täällä pidempäänkin. Käytiin Mahedik (Pühavaimu 20) nimisessä kahvilassa istumass herkkujen äärellä ja huomasin juuri Instagramista, että heillä on ilmeisesti ihan kunnon ruokaakin tarjolla!

 

Pärnun ranta oli tähän vuodenaikaan tyhjillään, vaikka sää oli mukavan lämmin. Nautin tästä kuitenkin ehkä jopa enemmän, kuin jos oltaisi osuttu paikalle kesällä pahimpaan ruuhka-aikaan. Oltiin jätetty uimapuvut kotiin, joten ei lähdetty kokeilemaan mitään vesiaktiviteetteja. Täältä olisi ollut mahdollista vuokrata sup-lauta, tuulisurffilauta, kajakki tai vaikka fatbike, jolla olisi voinut ajella rannalla. Me tyydyttiin pelkkään kävelyyn ja onnistuttiin viettämään tyhjällä rannalla useampikin tunti.

 

Oltiin jo ennakkoon katsottu muutama paikka Virossa, jossa halusimme käydä. Rummu Karjäär oli niistä yksi. Kyseessä on siis vanha avolouhos Rummun vankilan vieressä ja ylhäältä oli upeat maisemat kirkkaalle tekojärvelle. Multa vioittui jostain syystä suurin osa täältä otetuista kuvista, mutta ehkä nämä antaa edes jotain osviittaa mitä siellä on luvassa. Paikka sijaitsee 45minuutin päässä Tallinnasta ja on ehdottomasti käymisen arvoinen etenkin kesällä. Tekojärvi on ilmeisesti suosittu sukeltajien keskuudessa, mutta monet käy siellä ottamassa aurinkoa ja uimassa.

Mitkä maisemat! Saka ja upea Saka beach sijaitsevat koillisessa noin kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Ranta on aika eksoottinen ja onneksi hieman syrjässä suurimmalta turistilaumalta. Tuolla olisi ollut ihana pulahtaa uimassa, jos vaan säät olisi olleet hieman helteisemmät.

Aina upea Tallinna viihdytti meitä monena päivänä. Kierreltiin tuttuun tapaan ympäri vanhaa kaupunkia ja valittiin parhaat ravintolat lounastamiseen ja illastamiseen. Tultiin tien päältä aina illaksi hotellille ja käytiin Tallinnassa syömässä ennen nukkumaanmenoa. Talvisin keskustorilla on käynnissä joulumarkkinat ja kesällä katusoittajat piristävät terassilla istuvia. Ylhäältä näköalapaikalta on upeat näkymät koko Vanhaan kaupunkiin ja pieniä katuja kannattaa muutenkin kierrellä kivojen putiikkien tai design-liikkeiden toivossa! Shoppailijoille Rottermannin alueelta löytyy Pull&Bear, Bershka ja Stradivarius,  ja hieman hintavampien tuotteiden ystäville vinkkaan Nude-liikettä hieman Vanhan kaupungin keskustan ulkopuolelta. Siellä oli myynnissä esimerkiksi Guccia, Balenciagaa sekä YSL.

Rae Meirei – Käytiin täällä illallisella, vaikka oltiin automatkalla naposteltu vatsat jo puoliksi täyteen. Otettiin molemmat pienet annokset ja vaihdettiin puolessa välissä päikseen. Valitsin tuttuun tapaan juustoisen tomaattikeiton ja toinen annos oli lammasta. Ravintola oli sisustukselta upea ja mukava paikka esimerkiksi käydä drinkeillä.

Rataskaevu 16 – Hyvä ruoka ja hyvä palvelu! Tämä paikka on ilmeisesti yleensä täynnä joten meillä kävi tuuri, että saatiin pöytä ilman pöytävarausta. Valitsin itse muutaman alkupala-annoksen, kun poikaystävä otti kanaa.

Kaks Kokka – Me ei ehditty testaamaan tätä ravintolaa, sillä lähdettiin ryytyneinä ajoissa kävelemään kohti satamaa. Olin kuitenkin lukenut tästä paljon hyvää ja käydään täällä ehdottomasti seuraavalla kerralla kun suunnataan Tallinnaan.

Magnet Lounge – Valittiin lounaspaikaksi Magnet Lounge, joka on ilmeisesti jonkinlainen drinkkibaari. Tämä sijaitsi meidän asunnon alakerrassa ja tarkoituksena oli napata jotain nopeaa ennen kun lähdetään tien päälle. Lounaskeitto oli kuitenkin niin hyvä, että rafla ansaitsi paikan vinkkilistalla!

 

Wolt toimii myös Virossa ja tilattiin yhtenä iltana ruoat asunnolle, kun ei jaksettu pitkän päivän jälkeen enää liikkua ravintolaan. Tätä kannattaa hyödyntää Virossa ollessa, sillä toimituskin oli edullinen!

Hieman erilaista Viroa siis tällä kertaa! Oli kiva nähdä sitä toista puolta, sillä Tallinnassa on tullut käytyä lähes kerran vuodessa. Ei yhtään huono vaihtoehto lähteä lomalle Viroon Euroopan kaupunkimatkan sijaan!

 


Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Sisustusvimma on lähtenyt aivan lapasesta!

Välillä joudun toppuuttelemaan itseäni etten tilaisi täyttä ostoskorillista tavaraa suoraan kotiovelle. Nettiostosten teko on nykypäivänä petollisen helppoa ja suuren osan meidän kodin kalusteista (nojatuolit, matot ja sohvapöydänkin mukaanlukien) olen tilannut netistä. Vaihtoehtoja on niin paljon enemmän ja mikä tärkeintä, samoja kalusteita ja sisustustavaroita ei välttämättä näy ihan jokaisessa vastaantulevassa kodissa. Viimeaikojen nettikauppalemppareita on olleet Ellos ja Jotex, jotka on rokottanut mun lompakkoa myös yhteistöiden ulkopuolella tavaroita makuuhuoneeseen on roudattu jopa ulkomailta.

45neliöiseen kaksioon mahtuu onneksi olohuone-keittiön lisäksi sopivan kokoinen erillinen makuuhuone. Vaatehuonetta mä en osannut edes toivoa, mutta sellainen komeilee silti osana meidän makuuhuonetta. Vaatehuone (tai komero…) oli alunperin pelkkä tila ilman hyllyjä ja käytettiin sitä monta kuukautta purkamattomien muuttolaatikoiden säilytystilana. Mä päätin kuitenkin jossain vaiheessa että se on ihan hukkaan heitettyä tilaa ja päädyin yöllä tutkimaan mikä säilytysratkaisu tuonne sopisi. Löysin sopivan, oltiin sopivasti menossa seuraavana aamuna Ikeaan ja seuraavana iltana vaatteet roikkuikin jo nätissä järjestyksessä. Meillä on täällä sopivasti kaappitilaa. Eteisen kaappien lisäksi olohuoneessa on yksi komero, makuuhuoneessa kolme integroitua kaappia ja vaatehuoneessa vielä yksi ovellinen kaappi jonne saa vaatetta vähän piiloon. Vaikka meidän kodissa riittää valoa vaikka muille jakaa ja aurinko paistaa aina jollain tavoin tänne aamusta iltaan, niin makuuhuone on silti koko seinän kattavien ikkunoiden ansiosta valoisin.

Samalla kun oon sisustanut muuta kämppää vuoden aikana uuteen uskoon, niin makuuhuone on kokenut myös muutaman muodonmuutoksen. Täällä on varsinainen työpiste, nojatuolinurkka johon on ihana painautua viltin ja kirjan kanssa viettämään iltaa, tottakai sänky ja vielä pieni pukeutumisnurkka. Tykkään tästä tällaisena, vaikka en tosin tiedä milloin innostus iskee laittamaan taas kaiken uusiksi! Täällä on mukava tunnelma, sopivasti vihertäviä ja harmaita sävyjä ja tärkeimpänä huone on sellainen josta mielellään herää ja jonne odottaa taas iltaisin pääsevänsä nukkumaan!

Keräsin vähän sisustusinspiraatioa koko kotiin aiemmin täällä, mutta Elloksen sivuilta löytyy myös ihania vinkkejä makuuhuoneen keväiseen sisustamiseen. Pinnalla on nyt selvästi oranssi ruosteinen väri, rottinkiset kalusteet ja pirteät mutta luonnonläheiset sävyt. Mun rottinkinen yöpöytä ei harmikseni ole saapunut vielä perille, mutta eiköhän se vielä jokin päivä sängyn vierelle ilmesty. ;-)

Helmalakana täältä Seinäkoriste täältäTarjotin täältäKynttilänjalat täältäLehtiteline täältä | Saviruukku täältäLakanat täältä


 

Kosmetiikkapussien sisältö on tällä reissulla ollut mun harteilla ja pakkasin reppuun rasvoja kahden ihmisen tarpeisiin. Osa purkeista on ollut käytössä niin ahkeraan tahtiin, että ne alkaa jo kahden viikon jälkeen ammottaa tyhjyyttä. Näiden lisäksi mukana tyhjänpanttina on raahautunut hajuvesi, josta ei loppupeleissä ole ollut mitään apua. Tuoksut haihtuu iholta lähes välittömästi, joten ne voi jättää kotiin ja luottaa pelkkään deodoranttiin.

Meikkituotteista otin mukaan kosteuttavan primerin, peitevoiteen ja cc-voiteen  lisäksi Aqualan L tuubin, jolla cc-voidetta saa ruskettuessa muunnettua omaan sävyyn. Mä oon aika pitkälle mennyt pelkän peitevoiteen turvin, sillä meikit valuu ihon hikoillessa päivän mittaan. Tietyissä tilanteissa on kuitenkin kiva olla vähän laittautuneempi ja näillä (+kirkas huulipuna) saa huolitellun lookin aikaiseksi. Repussa ei todellakaan kannata kantaa koko meikkiarsenaalia mukana!

 

Rasvoja sen sijaan mä otin mukaan vähän jokaiseen tarkoitukseen. 50+ aurinkorasva on ollut aurinkoa ottaessa kovassa käytössä olkapäille, nenään, rintaan ja poskipäille, Carbalan vetelee viimeisiä ja on toiminut ihon normaaliin kosteutukseen, Acon naamarasva on ollut hyvä ja hellävarainen kasvojen kosteutukseen, Aloevera-geeli on pakollinen aina auringonoton jälkeen ja viimeisenä mun lemppari, nimittäin porkkanaöljy tilanteessa kuin tilanteessa.

Hiusten kanssa oon mennyt aika huolettomasti ja ne on ollut useimmiten kiinni. Mukana on ainoastaan suolasuihke ja suoristusrauta, josta jälkimmäistä oon tarpeen tullen käyttänyt myös vaatteiden silitykseen.

 

Kannattaa pakata kosmetiikkaa järjellä mukaan, sillä ei oo kiva kantaa turhia purkkeja repussa mukana!

Psst. Yksi Lifen arvonta on jäänyt rästiin, joten startataan pian alkava vuosi kilpailulla! Onko sulla mielessä jokin luontaistuote jota haluaisit kokeilla? Jaossa on kolme 50€ arvoista lahjakorttia ja ylläripalkinto Body&Soul-tuoteperheestä. Osallistu jättämällä kommentti tammikuun 7. päivään mennessä – säännöt löytyy täältä.

 

–  Osa tuotteista saatu Life-luontaistuotekaupasta –

 

 

 


 

Käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on mun mielestä huomattavasti mieluisampaa puuhaa kuin ruumalaukun kanssa. Mukaan mahtuu tarpeeksi tavaraa, muttei valikoima ole liian suuri asukriiseille. Tottakai matkan pituudella ja kohteella on väliä, mutta viikon etelänreissulla tai pitkän viikonlopun mittaisella kaupunkilomalla pienemmällä laukulla pärjää paremmin kuin hyvin.

Kun mä kirjoitin postauksen halvoista lennoista niin kerroin, että ylimääräisestä ruumalaukusta on usein turha maksaa. Sain kysymyksiä esimerkiksi kosmetiikasta, sillä carry on -laukun  nesteet täytyy olla alle 100ml ja mahtua siihen rasittavaan minigrip-pussiin. Suomessa näiden nesterajoitusten kanssa ollaan tarkkoja, mutta useilla lentokentillä nestepakkauksien määrä on virkailijalle ollut aivan se ja sama. Mun jokapäiväiset kosmetiikkatuotteet ei muutenkaan vie paljoa tilaa ja nestemäisiä purnukoita siellä on lähinnä cc-voide, hiusöljy, kasvo- ja vartalorasva sekä meikinpuhdistustuote.

Etelään matkustaessa pakkaaminen on tottakai helpompaa, kun mukaan otettavat vaatteet on huomattavasti kevyempiä. Pakkausta ja vaatekriiseilyä helpottaa ehdottomasti se, että pakatessa päättää asut etukäteen valmiiksi ja ottaa mukaan vaan niitä vaatteita, mitä pystyy helposti yhdistää keskenään.

 

 

 

Mulla oli kreikassa mukana pieni muovipussillinen kosmetiikkaa, vaatteet katsottuna jokaiselle päivälle, kolme paria kenkiä (joista yhdet oli ainoastaan käytössä) ja matkustusasuksi valitsin pitkät housut, hupparin ja farkkutakin, joista oli hyötyä Kreikan viileämmissä öissä. Puolet matkalaukun vaatteista päätyi käyttättöminä takaisin Suomeen päin..

Rantalomalle tuskin kannattaa pakata kokonaista meikkiarsenaalia mukaan, vaan itsellä oli rasvojen lisäksi highlighter, bronzer sekä muutama luottohuulipuna, joilla sai meikkaamattomiinkin kasvoihin tehtyä nätin viimeistellyn ilmeen aikaiseksi. Mun tilannetta helpottaa ripsienpidennykset sekä microblading-kulmat, mutta koin pärjääväni noilla kosmetiikoilla erinomaisesti.

Palan helposti, joten mulla täytyy aina olla hyvä aurinkorasva matkassa. Otin mukaan Algamariksen SPF 30 rasvan*, orgaanisen beetakaroteenia sisältävän Huile de carotte -porkkanaöljyn* sekä Dr.Hauschkan kosteusvoiteen*, jonka tuoksusta mulle tulee nyt automaattisesti reissun jälkeen mieleen etelä :-D Kannattaa karsia kosmetiikka mahdollisimman minimiin jos vaan mahdollista! Olin vaihtanut reissun ajaksi mun normaalin cc-voiteen Originsin voiteeseen, jossa on suojakerroin 40. Kaupunkilomalla mulle luultavasti riittäisi cc-voide, aurinkopuuteri, highlighter, kasvorasva sekä meikinpuhdistusaine. Kasvorasvojen lisäksi mulla on ollut mukana Hoian vartalovaahto ja meikinpoistoöljy, jotka pienen kokonsa vuoksi on hyviä mukaan reissulle.

 

 

 

Jos kyseessä on rantaloma, niin mä monesti panostan mukaan otettaviin mekkoihin. Niissä on mukava olla kuumemmallakin säällä eikä ne vie matkalaukussa paljoakaan tilaa. Kaupunkilomilla kannattaa taas panostaa takkeihin, jos tiedossa on yhtään viileämpi ilma.  Useamman takin raahaaminen vie tottakai tilaa, mutta annan niille mieluusti tilaa jotta asut poikkeaa hieman toisistaan.

Tämän lisäksi on mun mielestä hyvä ottaa niin tennarit kuin siistimmätkin kengät. Reissuissa tulee yleensä käveltyä normaalia enemmän, joten ei kannata tehdä sitä virhettä, että ottaa mukaan uudet kengät, joita ei ole vielä sisäänajettu. Monesti matkustan tennareissa tai lenkkareissa ja laukussa odottaa sandaalit tai simppelit korot.

Ehdottomasti painavimmat asiat mun reissulaukussa on aina elektroniikkavehkeet, sillä  vähintään yhden kameran, kolmen objektiivin, tietokoneen ja latureiden pakkaamiseen laukkuun saa upotettua helposti monen monta kiloa.

1 huppari, 1 farkkutakki, lenkkarit, 2 sandaalit, pitkät housut, 5 mekkoa, 7 paria bikinejä, kosmetiikkaa, 3 huulipunaa, 2 hiuspantaa, 1 rento kauluspaita, pitkähihanen trikoopaita sekä trikooshortsit, valkoiset farkkushortsit, 5 aurinkolasit, alusvaatteita, iso verkkokassi rannalle sekä edellä mainitut elektroniikkavehkeet. Jos mä en kamalasti valehtele, niin tässä oli matkalaukun sisältö yhden viikon matkalle. Periltä saa yleensä hommattua kaiken, jos jotain jäi kotiin. Mulla on aina pinsetit meikkipussissa, eikä mulle olla vielä kertaakaan mainittu asiasta turvatarkastuksessa.

 

Jos teille jäi jotain kysyttävää tai toivotte mun avaavan jotain tiettyä aihetta vielä lisää, niin laittakaa ihmeessä kommenttia :-)

*Tuotteet saatu Life.fi


 Yhteistyössä: Life

Mun kesä ja syksy on mennyt aikalailla hauskaa pitäessä ja ulkona syödessä. Tässä on edelleen pientä totuttelua arkeen reissujen jälkeen ja yritystä saada kroppaa taas vähän kuntoon. Kesä ja reissut on ainakin omalla kohdalla niitä, jotka tekee kehoon muutoksia ja saattaa saada vatsankin voimaan huonosti. Pidemmän aikaa kestäneen ambassador-yhteistyön pohjilta mä olen saanut paljon hyvää tietoa juurikin siitä, miten tietyt asiat näkyy mielialassa, ihon kunnossa ja muutenkin hyvinvoinnissa. Mä olen käynyt kerran kuukaudessa Life-myymälässä asiantuntijan konsultoinnissa ja ollaan katsottu aina yhtä aihealuetta kuntoon. Lokakuussa mietittiin vatsan hyvinvointia syvemmin, vaikka aikaisemmin ollaan jo otettu pieniä pintaraapaisuja aiheesta.

Mun vatsa turpoaa lähes aina ruokailun jälkeen. Olen yrittänyt vaihtaa ruokavalioa ja miettiä mistä tämä johtuu, mutta vastausta ei ole löytynyt. Pahimmillaan vatsa turpoaa ilmapalloksi ja olo on tällöin ymmärrettävästikin epämukava. Ruoansulatusongelmista närästystä mä en ole kokenut koskaan – ongelmana on juurikin tuo turvotus. Sain vasta tietää, että tähän voi löytää helpotusta ruoansulatusentsyymeistä. Otin kokeiluun Ergozymen, joka sisältää juurikin näitä ruoansulatusentsyymejä, probiootteja ja yrttejä. Ne pilkkovat ruoan ruoansulatuskanavassa pieniksi  osiksi, jotta ravintoaineet pystyisi imeytymään ohutsuolesta eteenpäin edelleen elimistön käytettäväksi. Talbetin ottaminen ennen ruokailua on auttanut huomattavasti turvotuksessa eikä olo ole ruokailun jälkeen todellakaan yhtä tukala kuin aikaisemmin.

Toisena vatsan hyvinvointia edistävänä tuotteena mulla on käytössä probiootit. Jos ymmärsin oikein, niin probiootteja saa esimerkiksi jogurtista tai hapankaalista. Itselle ne on helpoin ottaa tablettien muodossa samalla muidenkin lisäravinteiden kanssa, joten päätin kokeilla Lifen omaa probioottivalmistetta.  Iso osa probiooteista on maitohappobakteereita, jotka on tottakai hyviä juurikin reissatessa maihin, joissa on ”erilaisia bakteereita”. Mun vatsa on onneksi aika vahva ja harvoin kärsin esimerkiksi oksennustaudeista, mutta probiooteilla on muutakin tekemistä. Mä olen kokeillut ottaa probiootteja illalla, jolloin kehosta poistuu yön aikana niitä levottomia ja huonoja bakteereita. Suoliston hyvinvointi vaikuttaa mielialaan joka oli mulle aivan uusi juttu ja huonojen bakteerien poistaminen voi todella auttaa esimerkiksi heräämään pirteämpänä. Mun pitäisi ehkä saada unirytmi kuntoon ennen kuin voin kertoa tämän toimivuudesta, mutta lupaan tulla vinkkaamaan uudestaan jos koen merkittäviä muutoksia mielialassa tämän käytön aikana ;-)

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä detox-kuuri, joka poistaa kehosta ylimääräisiä nesteitä ja kuona-aineita. Kehon puhistus olisi hyvä tehdä useamman kerran vuodessa, mutta tämä oli  mun ensimmäinen kokeilukerta. Mun itsekuri on joissain tilanteissa uskomattoman huono, joten 7 päivän detox-kuuri on aivan tarpeeksi. Mulla on vielä pari päivää kuurista jäljella, joten saa nähdä millainen olo on täyden kuurin jälkeen. Tämä ei ainakaan ole rankimmasta päästä mitä mä nyt viimeaikoina olen googletellut näitä kuureja. Ehkä seuraava sit joulun jälkeen?

Onko teillä jonkinlaisia ongelmia esimerkiksi ruoansulatuksen kanssa ja mistä olette löytäneet avun siihen?