Mun arkimeikkirutiini on todella yksinkertainen, eikä meikkaamiseen mene päivittäin aikaa muutamaa hassua minuuttia enempää. Jotkut tuotteet on aika uusia tuttavuuksia, kun taas toiset ovat olleet mun meikkipussissa jo vuosien ajan. Mulla oli yläasteella akne, jonka hoitaminen oli yhtä tuskaa. Mun olo oli tällöin todella epävarma ja itsevarmuus oli aikalailla nollassa. Se oli tottakai pieni oravanpyörä, kun yritin meikillä peittää akneihoa antamatta sen hengittää tarpeeksi. Kokeilin paljon erilaisia aineita ihonhoitoon ja samalla piti tottakai löytää myös oikeat meikit mun iholle. Tällähetkellä aknesta ei ole tietoakaan – vuosi Utahin kuivassa vuoristoilmassa teki viimeisen tehtävänsä ja sain kuulla mun sileästä ihosta jenkeissä moneen kertaan. Suomeen palatessa satunnaisia pieniä näppyjä on tullut aina välillä, mutta mä olen todella onnellinen saadessani ihon tähän kuntoon siitä, minkälainen se oli vielä hetki ennen vaihtoon lähtöä. Aknesta jääneet punaiset jäljet on poissa ja mulle riittää onneksi todella kevyt voide vaan väriä tasoittamaan.

Mulla on microbladingit kulmissa ja ripsienpidennykset ripsissä, joten näidenkin takia mun meikkausaika lyhenee todella paljon. Kulmia saatan joskus vahvistaa meikillä tiettyjä tilanteita varten, mutta muuten nämä on ollut ihan mahtavat just jos tahtoo saada kasvot kuntoon mahdollisimman nopeasti.Lumenen CC-voide on ollut mulla käytössä jo yli neljän vuoden ajan.  Löysin tämän sattumalta siskon meikkipussista hänen yo-päivänä enkä sen jälkeen ole uskaltanut vaihtaa muihin. Mä olen vaihdellut light ja medium-sävyjen välillä, kun aiemmin tästä oli vaan kolme sävyä saatavana. Nyt niitä on kuitenkin tullut enemmän, joten voide sopii yhä useammalle tyypille sävyjen ansiosta. Levitän cc-voiteen BeautyBlenderillä ja se on ollut ainakin tähän asti hyvä ja toimiva tapa.

NYX soft focus-primer tuli mulle käyttöön vasta jokin aika sitten, mutten enää jättäisi sitä pois. Mä olen aiemmin meikannut ilman primereita, mutta meikki pysyy sellaisen kanssa huomattavasti paremmin.  Olen ajatellut, että primerit on enemmän meikkihifistelijöiden juttu, mutta se vaan helpottaa meikkaamista kun tekee pohjan huolellisesti valmiiksi. Mulla on tästä sävy Light.

NYX concealer  tuli mulle käyttöön Joe Blascon peitevoidennapin jälkeen. Blascon peitevoide oli mulla käytössä puolitoista vuotta – super riittoisaa tavaraa! Hommasin nyxin peitevoiteen Joe Blascon korvaajaksi, enkä ainakaan kuukauden käytössä ole keksinyt mitään negatiivista. Tämä on hyvä niiden pienten yksittäisten finnien peittoon. Korostuksissa ja varjostuksissa mä suosin mieluiten puutereita, tai vaihtoehtoisesti todella nestemäisiä tuotteita. Oon jo pitkän aikaa käyttänyt NYXin 8sävyn contour-palettia, mutta mun lempparisävyt  kului loppuun. Nyt mulla on käytössä NYXin matte bronzer sekä finishing powder. Mä oon tykännyt näistä molemmista! Satunnaiset highlighit teen alemmassa kuvassa näkyvällä NYX love contours all-paletilla, jossa on kultainen highlight nappi. Se on musta kivan erilainen mutta kuitenkin neutraali highlight laittaa silloin tällöin. Aurinkopuuteria mä käytän päivittäin, mutta highlightit sen sijaan ”jaksan” laittaa vähän harvemmin.

Taisin jo muutama kuukausi sitten hehkuttaa Lumenen Invisible Illumination-tuotteita, joissa on mahtava bronzer, blush sekä highligher. Nämä on vähän hintavampia ja samalla haastavampia tällaselle tunarimeikkaajalle, mutta nämä on mulla enemmän käytössä juhlameikin kanssa. Luomivärit on päässyt mulla käyttöön vasta hetki sitten, enkä mä niitäkään jaksa laittaa päivittäin. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy kuitenkin pari mun hyväksi toteamaa luomiväripalettia. Mä tykkään nudeista/persikansävyisistä ja punertavista luomiväreistä eniten, joten nämä on mulle ihan täydelliset! Tarviin vielä vähän harjoitusta luomivärien kanssa mutta hei, vielä kuukausi sitten pystyin  laskemaan luomivärien arkikäytön yhden käden sormilla.

NAKED 2 basics on ollut mulla jenkeistä lähtien ja se taitaa olla mun ensimmäinen luomiväripaletti. Värit on musta kivan neutraaleja arkikäyttöön ja pigmentti on hyvä. Vasta lanseerattu Urban Decayn NAKED Heat-paletti on myös sävyjensä puolesta ihan uskomaton, vaikkakin paljon rohkeampi tohon basicsiin verrattuna. Tämän sävyt on oransseja, punertavia – ihania!

Ylhäällä maitut paletit on vähän hintavampia, joten hyvä punertavien sävyjen paletti on NYX Perfect filter-paletti rustic antique sävyssä. Hintalaatusuhde on todella hyvä ja mä olen itseasiassa käyttänyt tätä varmaan enemmän kuin tota heat-palettia.

NYX love contours all on mulla käytössä tällähetkellä lähinnä highligherin vuoksi, mutta paletissa on myös hyvä bronzer, kulmaväri sekä muutama luomivärisävy. Tää on hyvä paketti ottaa mukaan vaikka reissuun, jos ei halua raahata useampaa purnukkaa erikseen.Ja sitten huulien vuoro! Monesti mun arkimeikkiin kuuluu pelkkä huulirasva – vierastan liian voimakkaita huulimeikkejä. Mä oon kuitenkin löytänyt pari aika neutraalia tuotetta, jotka myös pysyy huulilla hyvin tilanteesta huolimatta. Eniten käytössä on NYX Lingerie sävyssä 18, sekä NYX soft matte sävyssä 02 stockholm. Lingerie on huulilla ehkä vähän liian jämäkkä, mutta soft matet on ainakin todella hyvän tuntuisia.

Dior lip tattoo on tuotteena ihan mahtava, mutta sävy ei välttämättä ole ainakaan itsellä paras jokapäiväiseen käyttöön. Nämä lip tattoot pysyy huulilla aamusta iltaan tai vaikka neljän ruokalajin illallisen läpi. Mulla on itsellä tästä sävy 451 natural coral, mutta pitäisi varmaan hommata jokin vähän neutraalimpi tai vaikka klassinen punainen.

Onko teillä samoja tuotteita arkimeikissä tai kenties joku luottotuote, josta haluaisit vinkata?

(Osa NYX tuotteista saatu täältä)


Niinkuin mä aiemmin täällä jo kerroinkin, kävin keväällä juttelemassa vakuutusasioista kaupallisen yhteistyön pohjilta LähiTapiola Vellamon Lahden Aleksanterinkadun toimipisteellä. Vietettiin parituntinen jutellessa ja kuuntelin korvat höröllä vastauksia mun esittämiin kysymyksiin. Näin aikuisuuden kynnyksellä ja omaan asuntoon muuttaessa näin oikeaksi ratkaisuksi siirtää vakuutukset itselleni hoidettavaksi. Äidin ja isin onneksi he ovat aina tajunneet hoitaa mun vakuutukset ajoissa kuntoon – näin tapaturma-alttiina tyyppinä mulla voisi olla melkeimpä sairaalan kanta-asiakkuus! Siellä on tullut ravattua pienestä pitäen korvien putkituksessa, murtuneiden luiden kipsauksessa ja ties missä. Näin ”vanhemmalla” iällä mun elämä on tältä osin onneksi rauhottunut hieman (pakko koputtaa puuta tässä välissä), en ilmeisesti enää ole pää kolmantena jalkana rymyämässä jokaisessa paikassa.  Ulkomaan reissutkin sujuu jo nykyään ilman sairaalakäyntejä, jippii! Vaikka sairaalapalveluita en nykypäivänä tarvitse kovin usein, on silti hyvä pitää vakuutukset kunnossa tapaturmien varalta.

Mulla, niin kuin varmasti monella teistäkin, on unelmana ostaa omistusasunto jossain vaiheessa elämää. Tätä varten säästäminen on jo aloitettu, mutta en usko asunnon ostamisen olevan ajankohtaista vielä useampaan vuoteen. Sen sijaan mä tahdon säästää rahaa matkustamiseen; ”You can’t buy happiness, but you can buy a plane ticket and that’s kind of the same thing.” LähiTapiola Vellamon osaavat asiantuntijat antoi mulle vinkkejä niin säästämiseen kuin moneen muuhunkin asiaan.  Mahdollisimman monien paikkojen näkeminen vielä nuorella iällä kuuluu mun haaveisiin – ehkä mä löydän jostain päin maailmaa paikan, josta mä tahdon tämän  omistusasunnon ostaa jossain elämänvaiheessa!

Matkustaessa voi törmätä mitä erilaisempiin tilanteisiin ja tapaturmiin – korvatulehdus, raju vatsatauti tai vaikka jopa kolari. Mä en nähnyt sairasvakuutuksen olevan mulle just nyt tarpeellinen, mutta koti-, tapaturma- ja matkavakuutus on senkin edestä. Koska mulla on tapaturmavakuutus, niin mä kuulun LähiTapiolan Terveyshelppiin. Tapaturman tai sairastumisen sattuessa voin soittaa maksuttomaan numeroon, josta saa heti osaavia neuvoja, tarvittaessa mun puolesta varataan aika erikoislääkärille ja korvausasiat lähtee heti vireille. Parasta tässä on se, että Terveyshelppi toimii niin Suomessa kuin ulkomaillakin! Ei mikään turha juttu, kun asiat saa helposti hoidettua yhdellä soitolla!

Mä lähden nyt nauttimaan viimeisestä päivästä Pietarissa, iltapäivällä on lähtö junalla takaisin Helsinkiin. Ihanaa maanantaita ja viikkoa kaikille!

Some photos: Elizaveta


Kaupallinen yhteistyö: Life

Kesällä tulee matkusteltua ja juhlittua yleensä normaalia enemmän. Tämän kuun Lifen ambassador-teema osuu juuri edellä mainittuihin aiheisiin, nimittäin mitä ottaa reissukassiin mukaan! Oli kyseessä sitten festarit tai espanjan aurinko, on aurinkosuojavoiteita hyvä pitää aina mukana. Auringolta suojautuminen on viimeaikoina ollut aika kovana puheenaiheena, eikä tästä aiheesta voi koskaan puhua liikaa. Mun iho palaa todella herkästi, etenkin jos olen auringossa ilman minkäänlaisia suojakertoimia. Rantalomalla kassiin tulee pakattua aina SK50 rasva, jotta viimeisiä päiviä ei tarvitsisi viettää sisällä tai varjossa. Monesti aurinkorasvan laitto unohtuu silloin, kun ei vartavasten ole menossa ottamaan aurinkoa. Parhaitenhan se aurinko tarttuu just vaikka lenkkeillessä tai silloin, kun on ulkona liikkeessä. Lifen valikoiman Algamaris -aurinkorasvat on luonnollinen ja hyvä vaihtoehto ja suojakertoimia löytyy moneen lähtöön. Toinen varmaan kaikille tuttu juttu on maitohappobakteerit, joita on hyvä ottaa ennen ulkomaanmatkaa. Harmillisen pöpön vuoksi reissu voi mennä täysin pilalle – kukapa haluaisi viettää lomaa esimerkiksi vatsataudissa.

Etelän auringossa sitä usein rentoutuu, mutta festareilla kroppa on aika kovilla. Kolmen päivän juhlimisputki on ainakin mulle ihan liikaa, usein vietän viimeisen päivän tai kaksi  selvänä katsoen muiden touhuja vierestä. Tällöin pieni energiaboosti ei ole pahitteeksi. Life -myymälöiden valikoimasta löytyy pieni  ja kätevä Boost B12 vitamiinisuihke, jonka B12 vitamiini esimerkiksi vähentää väsymystä.  Suihke maistuu hyvältä ja on helppo pitää mukana pienessäkin laukussa.

Tähän samaan festariaiheeseen liittyen mulla on pari muutakin vinkkiä!  Antiwir on Oliivinlehtiuute-monolauriini-melissauutevalmiste ravintolisä, joka auttaa jaksamaan kehon ollessa kovilla. Veikkaan että nämä on kovassakin käytössä, kunhan festarikesä pian alkaa ;-)  Toinen ihan super tuote on hedelmää, kuitua, teetä ja yrttejä sisältävät Oxytar Plum -luumut! Mä en ollut aiemmin kuullutkaan, että tällaisia olisi olemassa.  Luumu nautitaan juhlimisen jälkeen ison vesilasillisen kanssa ja  seuraavaan päivään voi herätä vähän paremmin fiiliksin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos juhlinnan jälkeiset päivät menee lähinnä sängyssä peiton alla!

Psst. Mainitsemalla kassalla Life Ambassador saat yhdestä kertaostoksesta 10 % missä tahansa Life-myymälässä juhannukseen 23.6. saakka. Sama alekoodi on voimassa Lifen verkkokaupassa!


Yhteistyö: ASUS

 Ainakin täällä Helsingin kaduilla on tienvarsikylteissä näkynyt jo hetken aikaa mainoksia uudesta ASUS ZenFone zoom S puhelimesta. Sain Indiedaysin ja ASUSin kaupallisen yhteistyön pohjalta kyseisen puhelimen testiin ja tämän parin viikon testijakson aikana on ehtinyt muodostua mielipiteitä sekä suuntaan jos toiseenkin.

Koska mä olen ala-asteelta lähtien ollut Apple-tyttö, vaati ASUS ja sen Android-käyttöjärjestelmä vähän totuttelua ja sähläystä heti ensialkuun.  Siihen tottui kuitenkin yllättävän nopeasti, vaikka niitä oho ja hups huudahduksia lipsahtaa vieläkin välillä. Ehkä ensimmäisenä mun huomion kiinnitti kyseisen luurin kamera, jossa on raw-kuvaustila. Kuvaan raw kuvia aina järjestelmäkamerallakin, eli huippua että niitä saa nyt myös puhelimella. Tässä postauksessa näkyy puhelimella otettuja kuvia, eikä kukaan teistä voi varmaankaan sanoa yhtään poikittaista sanaa niiden laadusta. Positiivinen ylläri siis!  Hyvä 2,3x optinen zoom, superi näytöntarkkuus ja mahtava akunkesto – tän rinnalla kalpenee jopa mun uudella akulla varustettu iPhone.

ZenFonen kameran asetuksia saa säädettyä manuaalisesti kuten järjestelmäkamerassakin.   Aukon, suljinajan ja ISO-asetusten muutoksilla  kuvista saa täydellisiä kuvausolosuhteista riippumatta.  Tarkan zoomin avulla kuvaan saa ikuistettua pienimmätkin yksityiskohdat ja upea 5,5” AMOLED-paneeli näyttää kaiken sisällön uskomattomalla tarkkuudella. Mahtava kuvausfriikin bloggaajan puhelin ;-)

Aukon, suljinajan ja ISO-asetusten muutoksilla  kuvista saa täydellisiä kuvausolosuhteista riippumatta.”

Jos sä olet kiinnostunut kännykkäkuvauksesta, niin tänään alkoi ASUSin ja Kamerakoulun kuvauskurssi.  Kurssi pitää sisällään neljä eri  jaksoa ja kuvaushaastetta. Jokaisessa jaksossa annetaan videolla käytännönläheisiä vinkkejä kuvaamiseen, ja ensimmäisen haasteen aihe on seuraava:

”Viikon kuvaushaastetta varten haluamme, että käytät kuvan reunoja kekseliäästi ja kehystä kohteesi. Kuvan kehystämisessä voit käyttää hyödyksesi ympäriltäsi löytyviä elementtejä, kuten puun oksia, aitoja tai ikkunankehyksiä. #CatchTheEdges #ZenfoneZoomNordic.

Ensimmäisen jakson pääsee kurkkaamaan täältä ja osallistukaa kisaan Instagramissa hashtageillä #ZenFoneZoomNordic ja #CatchTheEdges. Jokaiseen haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan 50€ lahjakortti ja koko kilpailun voittaja palkitaan pääpalkinnolla, joka on tottakai ASUS ZenFone Zoom S! Mahdollisuuksia voittaa on siis 4, joten nyt kannattaa ehdottomasti osallistua. Tsempit kaikille tasapuolisesti!


Postauksessa esiintyvät tuotteet on saatu.

Ihanaa tiistaita tyypit! Kesäkuu on jo puolessa välissä, mihin tää aika on oikeen hujahtaa!

Pian edessä on reissu, ensiviikolla vietetään juhannusta ja siinä kesäkuu jo olikin. Viikot tuntuu vierähtävän ihan silmänräpäyksessä, niin se kesä vaan menee nopeammin vuosi vuodelta. Eilisen pitkät unet ja kokonainen päivä ihan vaan kotona antoi vähän energiaa ja puhtia tulevaan. Vaikka se kuinka ihanaa onkin makoilla pehmeällä sängyllä kuunnellen sateen ropinaa hieman auki olevasta ikkunasta, niin pitäisi tässä jotain saada aikaiseksi, jotta kesän lopussa ei sitten harmita. Hotellin varaus onnistui, vaikka  suurin osa majoituksista oli jo varattuna tälle ajalle, täällä pienet Matti myöhäiset. Ehdin tehdä pientä Pietari to do-listaa, josta edellisessä postauksessa vähän mainitsinkin. Tästä voisin vinkkailla vaikka teillekkin, jos jotkut on lähiaikoina Pietariin suuntaamassa. Meidän reissusta on varmasti tulossa vähintään yhtä hullu ja ikimuistoinen kuin vuosi sitten.  En millään malta odottaa!

Tästä vedän erittäin huonon aasinsillan junalla matkaamiseen ja reissukosmetiikkaan, joka mulla itselläni on aina pienenä haasteena.  Käsimatkatavaroissa kuljetettavan kosmetiikan rajoitukset tuottaa aina aikamoista päänvaivaa. Pieneen pussiin pitäisi  mahduttaa kaikki shampoista hajuveteen, deodoranttiin ja  erilaisiin hiustuotteisiin. Eihän mulla välttämättä ole edes  tarpeeksi pieniä purkkeja? Pahimmillaan näitä rasvoja ja purkkeja on tullut heitettyä turvatarkastuksessa roskakoriin. Hotelleiden hiustenhoitovarustus on harvoin niin hyvä, että niillä tuotteilla saa tämän pörrön tasattua. Nyt voi onneksi pakata juuri ne kosmetiikkapurkit  mukaan mitä mä tarvitsen!Meidän kylppäri on jo useamman kuukauden ajan saanut kosmetiikkatäydennystä erilaisista Pura Kosmetica-tuotteista. Pura Kosmetica on Italialainen firma, joka uskoo tuotteissaan luonnollisuuteen. Tuotteet on täysin parabeenittomia ja hyödyntää alueensa kasvillisuutta kauneudenhoidossa. Jokaisen purkin etiketistä näkyykin, mikä tuotteessa suurelta osin vaikuttaa. Goji marjat, aromaattiset puut, jojoba öljy…

Pura on monille varmasti aika tuntematon, sillä heidän tuotteita on saatavilla vain 26 parturi-kampaamoliikkeistä ympäri Suomen. Tuoteperhe on kuitenkin yllättävän laaja: hiusvahaa, hiustuoksuja, no yellow-shampoota, all in one-suihkeita ja tottakai heiltä löytyy myös normaalit shampoot ja hiusmaskit. Tätä listaa voisi jatkaa vielä vaikka ja kuinka, jokaiselle löytyy varmsti jotakin! Mä itse olen ottanut jatkuvaan käyttöön Pure lixa shampoon ja maskin,  All in one 10 suihkeen, Pure diamond hiusöljyn sekä hiuslakan, eli Pure breezen.  Näistä kaksi ensimmäistä on käytössä hiuksia pestessä ja kolme viimeistä hiuksia hoitaessa sekä muotoillessa.

All in one 10 suihkeella on nimensä mukaisesti 10 erilaista vaikutusta samassa suihkeessa.  Vähentää sähköisyyttä, suojaa lämpökäsittelyltä, antaa kiiltoa, suojaa värjättyjä hiuksia, selvittää hiukset and the list goes on… Tätä hiuksiin ennen lämpökäsittelyjä,  viimeinen silaus hiusöljyllä ja  lopuksi hiuslakkaa.

Pure breeze: ”Medium hold, long-lasting, non-aerosol hairspray, able to protect the hair from humidity, giving it excellent shine at the same time. Thanks to the Goji Berries and aromatic woods it does not weigh hair down and provides effective protection.”

Psst. Tämän tuoteperheen savipohjainen hiusvaha on vakuuttanut toisen samassa taloudessa asuvan. Jos teillä on joku samanlainen tukkahullu, poikaystävä, veli tai vaikka kaveri, niin kannattaa ehdottomasti vinkkailla Pura Kosmetican Hair Clay Waxista. Täältä tulee kaikki peukut ylöspäin!