Reseptipostaukset saa aina kiitosta ja mä nautin itsekin niiden tekemisestä. Julkaisuun päätyvät reseptit on monesti ihan sattumankauppaa – joskus saatan ottaa kuvat mutta ruoan epäonnistuminen tulee ilmi vasta maistettaessa.

Oon ihan hurahtanut erilaisiin keittoihin ja taisin viettää koko Amsterdamin reissun syöden pelkästään erilaisia lämpimiä keittoja. Vietnamilainen pho-keitto on vienyt mun sydämen, mutta sosekeitot tulee hyvänä kakkosena. Mun mielessä on kummitellut yksi syömäni sosekeitto, jossa oli tryffeliöljyä antamassa makua. Tänää Lidlissä poiketessa hyllyt notkui erilaisia öljyjä ja mun oli pakko napata juurikin tryffeliöljy sekä kurpitsansiemenöljy mukaani ja kokeilla niitä heti kotiin päästyäni. Tästä tuli täydellistä niin tuoksulta, maulta että tekstuuriltaan, etten pitkään aikaan ole syönyt parempaa – edes ravintolassa!

3 porkkanaa
2 perunaa
1 keskikokoinen bataatti
1 punasipuli
4 kpl valkosipulinkynsiä
pieni pala tuoretta inkivääriä
Vettä
1 kpl kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
1 rkl kurpitsansiemenöljyä
1,5 dl kaurakermaa

Pinnalle:
Valkotryffeliöljyä
Basilikaa

Pilko vihannekset ja laita ne kattilaan kiehuvaan veteen niin, että vihannekset peittyy juuri ja juuri. Lisää samalla suola ja kasvisliemikuutio. Anna kypsyä noin puoli tuntia tai niin kauan kunnes vihannekset ovat kypsiä. Ota ylimäinen keitinvesi juomalasiin talteen mahdollista myöhempää tarvetta varten. Laita joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja pilkottu inkiväärinpala ja soseuta vihannekset sauvasekoittimella tasaiseksi – mitä kauemmin soseuttaa sitä samettisempi lopputulos saavutetaan. Lisää kaurakerma ja kurpitsansiemenöljy ja sekoita kunnes tasaista.

Tarjoiluun päälle hieman valkotryffeliöljyä ja basilikaa.

 

Malttakaa hetki, tulevat reseptit on mitä luultavimmin keittoreseptejä. Nämä on vaan niin hyviä etenkin kylmällä säällä ja saa kropan lämpöseksi alta aikayksikön!


Kaupallinen yhteistyö: Nelly.com

 

Kiusaan itseäni reissukuvien katsomisella näinä päivinä, kun pakkanen nousee lähes 30 asteeseen. Aurinko lämmittää ikkunoiden läpi ja tekisi mieli kipaista alakertaan ruokaostoksille ilman päällystakkia. Todellisuus iskee kuitenkin kirjaimellisesti vasten kasvoja siinä vaiheessa, kun alaovi aukeaa ja kylmä viima paiskaa poskipäät lähes tunnottomiksi. Kylmyys on yksi inhottavimmista fyysisistä tunteista mitä tiedän, joten kerrospukeutuminen on näillä ilmoilla tullut tutuksi. Pitkät kalsarit on housujen alla lähes päivittäin, poikaystävän kaapista viedyt urheilusukat pitää nilkat aina piilossa ja mummi pitää itse neulotuilla lapasilla huolen, ettei pakkaspäivät jäädytä sormia. Mä en malta odottaa niitä ilmoja kun nilkkoja saa vähän vilkuttaa, ulkona pärjää ilman että on vuorautunut kaulahuivien sisään ja kuivat kadut mahdollistaa tennareiden käytön. Vaikka mä kuinka toivoisin, niin kuvien kaltaista niukkaa asua tulen tuskin koskaan saamaan päälleni edes Suomen kesäkuukausina. Odottelen kuitenkin innolla, että saisi pukeutua edes vähän nykyistä kevyemmin!

Mitä keväämmäksi päästään, sitä pirteämmäksi asut muuttuu. Vaatteet ei hautaudu takkien alle, kevään värejä, kuten laventelia tulee näkymään yhä enemmän ja kevään muoti alkaa muutenkin sopeutumaan tänne meille pohjoisen ilmastoon. Mä olen kerännyt jo kourallisen asuinspiraatiota helpottamaan vaatekriisejä parin kuukauden päähän. En malta odottaa että säät tästä vähän helpottaa!

 

 

Shirt Nelly.com | Shorts Levi’s 501 | Sunnies RayBan

 

Millaisia ajatuksia teillä on näistä pakkasista? Tykkäättekö, vai odotatteko malttamattomana lämpötilojen kääntymistä plussan puolelle?

 


 

 

Mun Googlehaut saattaa monesti olla aivan omaa luokkaansa, mutta tälläkertaa joukossa on jopa fiksuja asioita joita olen yrittänyt selvittää! Monesti Google on se ensimmäinen, vaa ei viisain paikka josta etsiä tietoa. Pakko myöntää, että olen joskus joutunut turvautumaan jopa nettilääkäriin, joka on antanut oireiden perusteella diagnoosiksi ties mitkä syövät ja kasvaimet. Ehkä niihin ei aina ole uskominen, mutta kyllä sieltä ihan kunnollista tietoakin voi löytää!

 

Keraamisen lieden puhdistus – Miten hemmetissä ne oikein puhdistetaan? Yritin Googlettaa ohjeita ja parhaimmaksi vaihtoehdoksi todettiin keraamisen lieden puhdistuslasta. Ostin, kokeilin ja sinne meni rahat hukkaan. Pakko yrittää siis jotain muuta.

Myöhästyneet tai perutut lennot Finnair – Tämä haku tuli tutuksi Amsterdamissa kun pidettin huoli, että saadaan kaikki meille kuuluvat korvaukset.

Tomaatti-vuohenjuustokeitto – Mun Snapchatin seuraajat varmaan on huomannut että himoitsen nykyään keittoja päivittäin. Söin dameissa pelkkiä keittoja ja niitä on tullut kokeiltua myös omassa keittiössä! Tein hyvää (ja nopeeta!!) sosekeittoa yksi päivä, kiinnostaisiko resepti?

Miten suonet saa näkyviin – ihan hyvää tarkoittaen siis heitin tämän kysymyksen ilmoille. Mun kyynärtaipeiden suonet on äärimmäisen huonot ja niiden kanssa saa taistella aina verikokeissa tovin. Balin verikoekokemuksesta järkyttyneenä päätin ennaltaehkäistä kamalan tilanteen syntyä ja yritin saada selville miten tilannetta saisi helpotettua. Tulos ei välttämättä ollut ihan toivotunlainen, mutta sain mun seuraajilta todella hyviä neuvoja jatkoa varten!

 

 

Vanha pöytä tori.fi – Harvoin mitään löytää silloin kun sitä vartavasten etsii. Haluaisin meille työpöydäksi vanhan antiikkisen puupöydän, mutta yhtäkään ei löytynyt tarpeeksi läheltä. Pitää laittaa äiti asialle, sen tori.fi löydöt on aina ihan omaa luokkaa.

Zithromax – Mun oli pakko ottaa selville mitä lääkettä mä naamaani oikein Balilla tungin. Tällä ilmeisesti hoidetaan niin keuhkoputkentulehdusta, välikorvantulehdusta kuin jotain sukupuolitautejakin…kiva.

Onnibus – Varasin eilen bussit koko kuukaudelle ja tottakai heti ensimmäisellä matkalla tuli ongelmia. Tykkään kulkea Onnibussilla eikä siitä ole aiemmin ollut mitään valittamista. Tälläkertaa tiedoitus myöhästyneistä busseista tuli vähän liian myöhää ja aamun yritys päästä pakkaspäivänä Lahteen olikin sit tarina erikseen.

Miten saada Snapchatiin erilaiset fontit – Pliis sanokaa etten ole ollut ainoa pähkäilemässä tän asian kanssa :-D On kulunut useita päiviä ennen kun mä sain vastauksen – puhelimen kieli täytyy muuttaa englanniksi!

Autokoulu Lahti – Mä olen tällähetkellä ajokiellossa, sillä en ole suorittanut tarvittavia vaiheita tietyn ajan sisällä. Mulla on vielä puolitoistavuotta aikaa suorittaa vaiheet, mutta Helsingin autokoulujen järkyttävät hinnat suorastaan ajaa mut pois niiden ovilta (heh, ”ajaa” :-D)! Yritin etsiä tulisiko suorittaminen Lahdessa halvemmaksi, mutta totesin siitä koituvan säätämisen kertyvän liian suureksi. Ehkä pitää vaan tyytyä Helsinkiin.

 


 

…laittaisin luultavasti kotia viikoittain uusiksi.

Oon ollut pienestä lähtien kova sisustamaan – joskus huoneessa vaihtui sisustus ja toisenaan seinät vaihtoivat väriä. Omaan kotiin muuttaminen oli mulle iso juttu myös siinä suhteessa, että sain kodin sisustamisessa vapaat kädet. Tällähetkellä alla on vielä vuokra-asunto, jonka pintoja ei helposti lähdetäkään omin avuin muuttamaan, mutta haaveena olisi omistusasunto kunhan mä maltan asettua aloilleni.

Oon nyt lähiaikoina löytänyt oman sisustustyylin. Eihän se vaatinutkaan kuin neljä eri ruokapöytää, kolme sohvaa, kuusi mattoa ja suuren kasan sisustusesineitä. Älkää huoliko, käyttämättömiksi jääneet kalusteet on saaneet hyvät kodit kierrätyksen ansiosta ja nyt musta tuntuu, että näillä kalusteilla pärjätään onneksi pidemmän aikaa. Olen kokeillut niin valkoista, värikästä kuin minimaalista sisustusta, ja tällähetkellä mennäänkin ihan näiden vastakohdissa. Sävyt on todella luonnonläheisiä, sisustus on mukavan kodikas.

Aina välillä sitä haaveilee rajattomasta pankkitilistä ja suuresta omistuasunnosta tottakai niin, että sisustusta saisi laittaa uusiksi kuukausittain. Haaveilu on onneksi ilmasta ja joskus käy jopa niin hyvä mäihä, että sisko pyytää apua hänen kodin sisustuksessa. Ei tarvinnu kahta kertaa miettiä autanko vai en! Joskus on tullut haaveiltua sisustussuunnittelijan urasta, mutta ehkä mä toistaiseksi tyydyn laittamaan oman ja läheisten kodit kuntoon. Koko ilta on vierähtänyt sisustuskauppoja selatessa ja  tässä nyt osa mitä niistä olen saanut irti. Postauksen lopussa on muuten alennuskoodia teille sisustajille, jos joku innostuu laittamaan kevään kunniaksi kotia uuteen uskoon !

 

 

1. Pienet pyöreät sisustuspeilit on vienyt mun sydämen! Tällähetkellä seinällä roikkuu kaksi puisilla kehyksillä varustettua peiliä ja ne on kivan erilaisia verrattuna esimerkiksi siihen, että niiden paikalla roikkuisi kaksi pientä sisustustaulua. Peilit täältä ja täältä.

2. Mentiin pitkä hetki ilman yöpöytiä ja tällähetkellä virkaa toimittaa pari puista laatikkoa. Tämä puinen pieni pöytä lasikannella on jo matkalla meidän makuuhuoneeseen, mutta toiselle puolelle tekisi mieli ostaa punottu jakkara, joka toimisi yöpöytänä varmasti aivan yhtä hyvin! Täällä & täällä.

3. Itämaishenkiset, tai poikaystävän sanoin lentävät taikamatot, on miellyttäneet mun silmää sisustuksessa jo pidemmän aikaa. Edellisessä asunnossa mulla oli punertavan sävyinen matto nätillä kuviolla, mutta uuteen kotiin se ei istunut millään. Tällähetkellä olohuoneessa on nätti villamatto, mutta makuuhuone kaipaisi kanssa omaa mattoa. Matto täältä.

4. En koskaan ole ollut ”kynttiläihmisiä”, mutta nyt mä olen kaavaillut jonkinlaista kynttiläasetelmaa erilaisista kynttilänjaloista meidän ikkunalaudalle.  Mustat kynttilänjalat täältä.

5. Söpöt kangaskorit – näitä voi käyttää vaikka mihin! Tällähetkellä mulla on tällainen käytössä niin kukkaruukkuna kuin pyykkikorina. Täältä.

6. Itämaisista matoista itämaisiin sisustustyynyihin. Toin mun viimeisimmän tyynynpäällisen Balilta koristamaan meidän sohvaa, mutta tilaa olisi vielä parille tyynylle. Näitä on näkyvillä nyt monessa paikassa kivijalkakaupoista nettikauppoihin – todella nättejä kaikkine kuvioineen ja hapsuineen. Tyynyt täältä, täältä & täältä.

 

 

7. Kuvioiden lisäksi tyynyissä mielyttää myös erilaiset punontatyylit. Yksivärisetkin tyynyt voi olla kauniita, eikö ;-) Tyynynpääliset täältä ja täältä.

8. Mua harmittaa ettei meillä ole minkäänlaista eteistä tai erillistä ruokailutilaa. Haluaisin jollekin seinälle tällaisen vitriinin joko sisustustavaroille tai astioille, mutta tällähetkellä sille ei ole tilaa. Aina saa toki haaveilla, ehkä sit seuraavaan kotiin. Vitriinit täältä ja täältä.

9. Korkeat seinät näyttää todella tylsiltä tyhjinä, eikä kaikkialle viitsi taulujakaan änkeä. Katosta (tai mun tapauksessa verhotangoista) roikkuvat amppelit piristää kovasti, eikä seinäkoristeetkaan pahalta näytä. Amppelit täältä & täältä, seinäkoriste täältä.

10. No nyt niihin kynttilänjalkoihin! Täältä, täältä ja täältä.

 

 

11. Pienen kylpyhuoneen sisustaminen on monesti ongelma, eikä siitä meinaa millään saada mukavan kotoisaa. Isompaan kylppäriin mahtuu esimerkiksi kivoja jakkaroita – voi kumpa meillekin mahtuisi! Jakkara täältä.

12. Nätit pyyhkeet tekee kylppärin sisustukselle ihmeitä ja niillä saa vaihdettua värimaailmaa todella helposti. Meillä on kylppärissä kuvassa olevien hapsupyyhkeiden tapaiset käsipyyhkeet, enkä pistäisi pahaksi hommata sinne seuraavan kerran vähän väriä. Vihreä pyyhe täältä & hapsupyyhe täältä.

13. Kylppäriin kannattaa hommata jotain väriä kasvien avulla. Jos oikean kasvin ylläpitoon ei riitä osaaminen tai hermot, niin nykyään on todella kivoja muovisia sisustusoksia. Kasvin kruunaa tottakai kiva maljakko. Viivallinen täältä, pallollinen täältä.

14. Pienempi peili on aina tarpeellinen ja itsellä on käytössä se IKEAn hopea pikkupeili toispuoleisella zoomilla. Tämä yksityiskohdilla varustettu peili olisi tosin paljon nätimpi. Täältä.

15. Isot keraamiset ruukut sopii nätisti isommille huonekasveille. Ruukku täältä.

 

 

16. Mulla on jo yksi tekokallo koristamassa pöytää, mutta en voi kieltää etteikö tällainen seinäkoriste olisi kiva lisä taulujen ja peilien lisäksi. Seinäkoriste täältä.

17. Tämä sohvapöytä löytyykin jo meidän olohuoneesta! Tilasin useamman vaihtoehdon, mutta ensimmäinen pöytä jonka paketista avasin oli meidän olkkariin täydellinen match. Muut pöydät menikin uusille omistajille ja ihastelen tätä yhä edelleen! Täältä.

18. Lisää punottuja koreja kukille tai muulle krääsälle. Meillä on yksi tällainen vessassa erilaisille elektroniikkalaitteille ja ne pysyy siinä nätisti järjestyksessä. Matala täältä ja korkeampi täältä.

 

19. Viimeisenä muttei vähäisimpänä keittiötarvikkeet! Uudelle ruokapöydälle meillä ei nyt ole tarvetta, mutta toivoisin että joskus kotiin mahtuisi hieman isompi täysipuinen ruokapöytä omaan ruokailutilaansa. Pöytä täältä.

20. Astiat aiheuttaa mulle tällähetkellä päänvaivaa, sillä haluaisin luopua mun valkoisista astioista. Kaapeissa on tällähetkellä liian monta erilaista kippoa ja kuppia ja kaikki on silti valkoisia. Haluaisin jotain värikkäämpää ja ehkä keskenään erilaista. Mustat mukit täältä, vihreät lautaset täältä, valkoiset täältä ja siniset täältä.

21 Rottinkiset kalusteet on kummitellut mun mielessä pitkään ja mietin tämän hankkimista samalla kun ostin uuden yöpöydän. Tämä olisi kiva laskualusta makuuhuoneeseen vaatteille, muttei ainakaan nykyiseen makuuhuoneeseen taida mahtua. Rottinkinen rahi täältä.

 

Huh mikä työmaa! No mutta, sain teille pienen alekoodin, jolla saatte Jotexin valikoimasta 20% alennuksen sunnuntaihin 4.3 asti. Koodi on SARAOLLILA, ja toimiakseen se pitää kirjoittaa isolla ostoskorissa tarjousnumerolle tarkoitettuun kohtaan. Koodi toimii vain normaalihintaisiin tuotteisiin, eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin.

 

– Postaus sisältää mainoslinkkejä –


 

 

Kaupallinen yhteistyö: Offerilla

Rentoutuminen viikonloppuna tekee hyvää – välillä pitää saada ajatukset pois päässä pyörivistä asioista edes hetkeksi jotta uuden viikon jaksaa aloittaa täydellä teholla. Mun taskussa on pyörinyt Offerillan lahjakortti jo pidemmän aikaa ja oon aina välillä selaillut tarjouksia miettien mihin mä sen käytän. Sunnuntaibrunssi hävikkiruokaravintolassa, ilta poikaystävän kanssa kylpylässä, hotelliyö vai kenties jonkinlainen kasvohoito tai hieronta. Offerillan palvelut on todella laajoja ja joukosta löytyy tuotteita monesta eri kategoriasta.

Tsekkasin viimeviikolla uudet palvelut läpi ja silmiin osui kolmen kerran lahjakortti Floatingiin. Floatingissa on rentoutuskelluntaa jossa nimensä mukaisesti mennään suolavesitankkiin kellumaan. Vesi on kehinlämpöistä, ympäriltä ei kuulu minkäänlaisia ääniä ja siinä rentoutuu sellaiseen olotilaan, että tuntee leijuvansa avaruudessa. Monia hyvä kokemuksia kuulleena mielenkiinto on herännyt floatingia kohtaan joten tässä vaiheessa oli aika selvää mihin mä lahjakorttini käytän.

Varasin ajan jo samalle illalle ja kävin kellumassa viimehetken työ- ja pakkausrumban keskellä. Fiilis oli todella outo – jos olisin ollut yhtään väsyneempi olisin luultavasti nukahtanut kelluessa. Floating auttaa stimuloimaan aivoja, vilkastuttaman kehon verenkiertoa, lisäämään endorfiinin tuotantoa, tervehdyttämään mieltä ja poistaa jopa väsymystä. Oikean lämpötilan ansiosta siinä tulee olo, ettei tunne enää oman kehon rajoja. Ulkopuoliset ärsykkeet sulkeutui tankin ulkopuolelle ja tämä mahdollisti täyden rentoutumisen. Oli kokonaisuudessaan mukava kokemus!

 

 

 

Offerillan kautta voi siis ostaa poikkeuksellisen edulliseen hintaan lahjakortteja alueellisiin palveluihin kuten ravintoloihin, kauneuspalveluihin, kuntosaleihin ja moniin muihin arjessa sekä juhlassa tarpeellisiin palveluihin. Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös elämää piristäviä tuotteita. Alennusprosentti on yleisesti 50-90%. Alueellisia palveluita myynnissä on Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla. Palvelun ostaminen Offerillan kautta oli todella helppoa ja nopeaa ja siinä  säästää helposti useita kymppejä, kun ostaa tarvitsemansa diilit sitä kautta. Lahjakortti kilahtaa sähköpostiin samantien ja sen käyttö onnistuu vaikka jo samana päivänä.

Palveluiden valikoima on todella laaja ja tuotteita löytyy niin miehille, naisille kuin lapsillekin, sekä käytettäväksi yksin, kumppanin tai vaikka kaveriporukan kanssa!