Googlehaut on monesti hyvää viihdettä ja mä olen itsekin huomannut, ettei mun omat haut ole välttämättä niitä järkevimpiä. Harvoin jaksaa nähdä panosta kokonaisen lauseen tai kysymyksen kirjoittamiseen, vaan hakukenttään ilmestyy liuta erinnäisiä sanoja. Joskus mä olen saanut tarvitsemani tiedon ja toisinaan taas en. Keräsin hakuhistoriasta muutaman kohdan, joihin mä olen Googlesta yrittänyt saada vastauksen. Here you go!

Ikea Elvarli – Näin keskellä yötä fb-kirppiksellä hyllykön vaatteiden säilytykseen ja se lamppu mun päässä syttyi heti. Täydellinen säilytysratkaisu meidän vaatehuoneeseen. Googletin, suunnittelin oman ratkaisun ja suuntasin seuraavana päivänä ikeaan.

Toyota Yaris mitat – Seuraavat googletukset tuli pari metriä ennen IKEAn kassaa, kun yritettiin siskon kanssa selvittää mahtuuko pakkaukset tohon pieneen autoon. Google ei tässä tilanteessa ollut avuksi mutta no mahtuhan ne; ei tehnyt edes tiukkaa!

Wage englannista suomeksi – Tehtiin poikaystävän kouluhommia niin, että mä olin puhelimella googlettamassa tiettyjä sanoja. Jotkut määritelmät teki tiukkaa ja oli pakko varmistaa kahden palkka-sanan erot.

Lepakkotuoli ruskea uusi – Ei löytynyt meille siistiä nojatuolia, vaikka yritin googlen kautta käydä kaikki mahdolliset tori.fi ja muut nettikirppikset läpi.

18.11 Hartwall – Istuin kotikodin kellarissa tekemässä siskolle syntymäpäiväkorttia. Hän on järjetön Marcus & Martinus -fani ja hommasin hänelle syntymäpäivälahjaksi liput heidän konserttiin. Mun oli kuitenkin pakko vielä varmistaa päivämäärä, jotta en kirjoita korttiin väärin. Päivä oli oikea ja marraskuussa me sit mennään kahdestaan joraamaan tän poikaduon tahdissa.

 Reittiopas – Käytän julkisia niin vähän, että mä olen aivan surkea näin puolenkin vuoden jälkeen Helsinkiin muutosta. Niinä harvoina kertoina kun mä niitä käytän, niin googlaan tarkat ohjeet reittioppaasta. Mä en itseassa ole edes varma, millä sporilla mä pääsen meille kotiin. Odotan aina vaan sitä yhtä ja tiettyä, joka on aina varma valinta!

Matkailuauto vuokraus Helsinki – Mä sain yhtäkkiä päähäni, että Viron roadtrip olisi super siisti. Multa puuttuu alta enää menopeli, sillä mä haluaisin nukkua myös samassa autossa. Turha toivo, kaikissa tuntui tulevan jokin ongelma vastaan…

Drone hinta–  Toinen umpityhmä ”kuin siistiä olis” -päähänpisto. Googlettamalla pääsin Gigantin sivuille ja noilla lennokeilla näytti olevan sen verran hintaa, että parempi tällaisen tunarin varmaan jättää laite vielä kaupan hyllylle. Tiedossa on pari tapahtumaa, joita varten tämä olisi ollut tosi kiva, mutta mä en tosiaan usko, että drone kestäisi mun käytössä päivää pidempään.

Lemon quote – Monesti näillä hakusanoilla löytyy joitan inspiroivia lausahduksia; muttei tällä kertaa. Don’t ask me why I googled that. :-D

Zakynthos vinkkejä – Meidän Kreikkareissun aikana tekeminen meinasi jopa loppua kesken, joten yritettiin googlettaa lisää vinkkejä. Oltiin jo ajettu satoja kilometrejä ympäri saarta, mutta uusia päiväretkikohteita ei meinannut löytyä. Jokunen vinkki saatiin napattua, kun googletettiin ”Zakynthos blogi”. Vinkki: esimerkiksi reissuvinkkejä etsiessä ”blogi”-sanan lisääminen hakuun tuo kivasti lisää tuloksia ja omakohtaisia kokemuksia juurikin eri blogeista.

Juustokakku – Ja idea tyssäsi pelkkään google hakuun kun tajusin, että hävitin muutossa mun irtopohjavuoan. Seuraavaksi mietin pavlovaa, mutta ilmeisesti samassa laatikossa oli tehosekoittimen metalliset ”terät”. Ei tullut herkkuja sinä iltana ei.

 Lidl mozzarella sticks – Mulla on ollut jokin ihme mielihalu mozzarellatikkuihin viimeaikoina ja lähetin poikaystävän kauppaan. Sieltä tuli videoa sekä soittoa, kuinka ei meinaa löytää tikkuja mistään. Mä olin pari viikkoa aikaisemmin ostanut niitä juurikin kyseisen kaupan pakastealtaasta joten ajattelin, ettei hän vaan näe kyseistä pakettia. Mä tottakai googletin hänelle turhautumispäissäni tarkan kuvan avuksi, jotta hän tietää varmasti mitä etsiä.

Rescue koirat – Mulla on pari tiettyä koirarotua mielessä, joista mä haluaisin valita tulevaisuudessa oman koirani. Toisaalta mä olen ehtinyt myös katsomaan rescue-koiria netistä ja olisi aivan mahtavaa antaa tällaiselle koiralle uusi koti. Mä en tiedä olisiko pelastettu koira se paras vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, mutta ainahan näitä voi käydä kurkkimassa. Tämä ei kuitenkaan nyt ole ajankohtainen, joten päätöksiä ei tarvitse tehdä vielä hetkeen.

Onnibus – Mä kuljen pidempiä matkoja mielummin bussilla kuin junalla. Onnibus on tosin saanut kilpailijan, nimittäin makahuollolla on välillä todella hyviä nettitarjouksia. Onni on kuitenkin aina se mun ensimmäinen valinta, joten pakko käydä sieltä ensin kurkkaamassa tarjonta!

Hieronta Helsinki suosittelu– Voisin ottaa vaikka viikottain hieronnan, mutten mä tiedä Helsingissä oikeastaan mihin mennä. Oon tsekannut alennuksia eri sivuilta, mutten mä meinaa uskaltaa ottaa riskiä. Onko teillä jotain vinkkejä hyvään hierontamestaan Helsingissä?

Kampin kirpputori aukioloajat – Oltiin suuntaamassa tänne yhtenä iltana. Se taisi lopulta olla tunti ennen sulkemista joten oltaisi hyvin keretty, mutta pullokassien palautusten jälkeen meitä laiskotti ja käännyttiin takaisin kotiin. Oon kuullut tästä kirpputorista paljon hyvää, joten ehdottomasti pitää käydä tsekkaamassa tarjonta kunhan energiamittarit on täynnä.

Paljon iloq avain maksaa – Paljon. Meidän kämpän toinen avain meinasi hävitä ja yritin selvittää paljon se tulisi lopulta meille maksamaan. Satojen eurojen lasku ei todellakaan houkuta, joten yritin paasata, että jatkossa avaimia pidetään kuin kukkaa kämmenellä :-D

Shoes Missguided / Pants Kappahl* / Jacket Zara / Glasses RayBan / Shirt Kappahl*


 

Yhteistyössä: Knorr

7:30 Herätyskello pärähtää soimaan ensimmäistä kertaa. Mä olen mennyt niin myöhään edellisenä yönä nukkumaan, joten pahan tapani mukaan jään sänkyyn ja sammutan herätyksen.

8:40 Katson ikkunasta ulos – vettä tulee kaatamalla. Tekisi mieli vaan jäädä omaan sänkyyn kokonaiseksi päiväksi ja painan edelleen pääni tyynyyn.

10:05 Herätään puhelinsoittoon ja meidän vapaapäivä muuttaa suuntaa heti. Suunnitelmat menee mönkään, sillä poikaystävä hälytettiin töihin tuuraamaan puolen tunnin varoitusajalla. Uudet suunnitelmat päivälle siis kehiin!

10:08 Käyn lämmittämään itselleni kupin mehukeittoa. Pikapuuro loppui edellisenä aamuna mutta unohdettiin ostaa kaupasta lisää. Palaan kuppi kädessä takaisin sänkyyn.

10:20 Olen saanut käytyä sosiaalisen median läpi. Tallennan Instagramissa parit kivat asut, laitan yhden Snapchat streakin, jota onnistuttiin satojen päivien jälkeen kasvattamaan taas yhdellä päivällä (ala-aste meininki, mutta ton ylläpitämiseen jäi koukkuun!!!) ja kurkkaan uusimmat uutiset LasVegasin tapahtumasta. Näin kuluneena yönä tästä jopa painajaista ja heräsin pää märkänä.

10:35 Ulkona sataa kaatamalla ja vesipisarat hakkaa ikkunalautaan. Meidän normaalisti niin valoisa asunto on aivan harmaa. Pitäisi siivota mutta olo on kaikkea muuta kuin tehokas. Suunnitelmien muutos lamaannutti mut viimeistään.

10:48 Änkeän ikkunalaudalle meikkipussi ja pieni peili kädessä tarkoituksena valmistautua päivään. Meikkaan, päivitän sähköpostia ja selaan nettikauppoja. Multitasking.

11:12 Laitan spotifystä Oldies but goodies-soittolistan soimaan. Vanhemmat biisit on ihania ja mä olen kuunnellut kyseisen soittolistan alusta loppuuna NIIIIIN monta kertaa.

11:35 Huomaan ensin puhelimessa viestin – paketti on saapunut matkahuoltoon. Tämän jälkeen mä huomaan toisen viestin, jossa kysellään päivän aikataulujen perään paketin toimituksen vuoksi. Ilmoitan olevani kotona ainakin seuraavat pari tuntia.

11:47 Laitan siskolle viestiä ja kysyn päivän ohjelmaa. Nähtiin viimeviikolla useampana päivänä putkeen ja sovittiin tänäänkin, että hän tulee meille käymään.

12:35 Paketti saapuu ovelle ja 10 minuuttia myöhemmin hississä meidän kerrokseen nousee myös Annika ja aina niin symppis Luka!

13:15 Maataan sohvalla ja sängyllä ja pallotellaan ideoita blogihommia varten. Niin mukavaa että on sisko, joka tietää näistä asioista vähän enemmän.

13:35 Myöhäinen lounas on ok, koska herättiin niin myöhään. Normaalisti mä olisin syönyt tässä ajassa useamman ”kunnollisen” ruoan mutta tänää oli poikkeus. Mietitään lounasvaihtoehtoja – mulla tekee mieli keittoa mutta löyly aukeaa netin mukaan vasta myöhemmin iltapäivällä.

13:50 Päätetään vihdoin jäädä kotiin ja siirtää lounas jollekin muulle päivälle.

13:55 Laitan veden kiehumaan ja laitan Knorr Snack Potit valmiiksi. Vettä täytetään merkkiin saakka, laitetaan kansi takaisin päälle ja odotetaan 5 minuuttia. Super nopeita ja helppoja myös esimerkiksi evääksi tai kiireiseen päivään. Carbonara-annos on ehdottomasti mun suosikki näistä viidestä erimakuisesta valmisruoka-annoksesta; tämä alkaa pikkuhiljaa pääsemään tasoihin spaghetteria Carbonaran kanssa ja se on jo hyvä.

14:00 Vihdoin ruokaa, nam! Mun vatsalaukku on selvästi pienentynyt viimeaikoina, sillä tämä boksi sai mut todella täyteen.

14:15 Suunnitellaan tulevaa, nimittäin keskiviikkoiltana tiedossa on super söpö tapahtuma, jonne mä menen omistajan aveciksi.

15:00 Sovitaan että nähdään taas huomenna, joten Annika ja Luka lähtee kotiin. Mä jään yksin himaan; vois taas siivota muttei huvita.

15:30 Makaan sängyllä ja vastailen sähköposteihin. Mulla on paljon meilejä edelleen jonossa reissujen takia ja pitäisi ehdottomasti katsoa ne läpi mahdollisimman pian. Sähköposteihin vastailun lomassa mä saatan eksyä muutamille sisustussivuille sekä nettishoppailemaan – tuloksetta.

15:45 Vaihdan vaatteet, otan kimpsut ja kampsut mukaan ja lähden lähikaupan kautta kahvilaan. Nappaan paketin mukaan ja lopulta päädyn poikaystävän työpaikalle lukemaan uutisia. Kaatosade ei kuulema ollut saanut monia muitakaan liikkeelle, joten koin itseasiassa pienen onnistumisen tunteen kun olin päässyt täältä neljän seinän sisältä pois.

18:00 Matka jatkuu kahvilaan. Teen töitä, juon laten suklaalla ja tajuan, että haluan käydä H&M katsomassa takkia, jonka olen nähnyt IG todella monen päällä. Siitä ehti jo kasaantua pieni päähänpinttymä kunnes paikanpäällä käytyä tajusin, ettei takki oikeasti ollutkaan kivan mallinen/värinen/kivoilla yksityiskohdilla varustettu.

18:55 Ulkona on jo ärsyttävän pimeää. Googletan lähimmän sekatavarakaupan josta käydään hakemassa meille silitysrauta. Vihaan ryppyjä, joten todella monet vaatteet on jääneet sen takia kaapin pohjalle. Nyt meillä vihdoin on silitysrauta! Juostaan äkkiä sporaan, jotta ehditään kotiin katsomaan Salkkareita. Ollaan hurahdettu tälläisiin sarjoihin, jotka sulattaa aivot ihan lopullisesti.

19:25 Me ehdittiin! Mtv3 päälle, rahkapurkki käteen ja sohvalle löhöämään!

19:05 Salkkareiden jälkeen on tottakai pakko antaa vielä hetki toiselle hömppäsarjalle, nimittäin Norjan Paratiisihotellille. Ruotsin ja Norjan hotellipelit on mun mielestä paljon viihdyttävämpiä ja paremmin tehtyjä – ymmärrettävää, liikkuuhan niiden ja Suomiversion budjetit varmasti aivan eri kohdissa. Katsotaan kaksi viimeisintä jaksoa ja niiden jälkeen päätän vihdoin alkaa siivoamaan!

23:30 Keittiö valmis, vessa valmis, olohuone valmis, vaatehuone valmis, makuuhuone VALMIS!! Sain vihdoin kämpän kuntoon – on se jännä kun koskaan ei löydy sitä kultaista keskitietä siistin ja sotkuisen välillä vaan aina pitää olla kämppä aivan toisessa ääripäässä.

00:00 Iltapesujen kautta pää tyynyyn ja nukkumaan!

Päivä ei todellakaan ollut tapahtumantäyteinen vaan todella tylsä. Välillä näinkin päin! Sain kuitenkin tarpeellisia asioita tehtyä ja hei, eihän kaatosateessa tarvitsekaan rehtiä niin paljoa ;-)

Osallistu tuotepaketin arvontaan ja kommentoi postausta kertomalla, missä tilanteessa Knorrin helppo ja maukas, 5 minuutissa valmistuva lämmin välipala Snack Pot olisi sinulle täydellinen ateriaratkaisu? Osallistuneiden kesken arvotaan Knorr Snack Pot – tuotepaketti, josta löydät kaikki viisi herkullista makua! Arvonta on käynnissä viikon, eli 11.10 saakka ja säännöt löytyy täältä!


 Reissupostaukset alkaa varmaan jo pikkuhiljaa tulla korvista itse kullakin ja kiva päästä pikkuhiljaa ihan normaalin arjen pariin. Nyt mä lupaan – tässä on viimeiset kuvat Etelä-Afrikasta mitä täällä blogin puolella tulee näkymään! Ne kerrat kun mä olen matkustanut Venäjää kauemmaksi Euroopan ulkopuolelle voi hyvinkin laskea yhden käden sormilla. Jokaisessa maassa on aina ne omanlaiset vibat ja tietyt asiat jää sieltä mieleen. Nelly.comin kuvausreissulla matkustettiin päivittäin autolla useampi tunti suuntaan ja toiseen ja nähtiin sen kauniin Kapkaupungin lisäksi myös sitä synkempää puolta, kun auton ikkunoista seurailtiin maisemia ja ohi viliseviä kyliä pressukattoineen ja aaltopeltiseinineen. Koska mä oon todella skeptinen erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen suhteen, niin oon jo pitkän aikaa halunnut käydä Afrikassa pienemmissä kylissä ja viedä sinne henkilökohtaisesti tarpeellisia tavaroita. Oli todella jännä nähdä se kontrasti rikkaiden ja asunnottomien välillä – asuttiin kuitenkin hulppeassa talossa ja syötiin joka ilta ravintoloissa, kun kaduilla parveili kodittomia etsimässä ruokaa. Vähän erilainen meininki mihin Suomessa on tottunut.

Mä olen matkustellut paljon, mutta Etelä-Afrikassa mun olo oli ehdottomasti turvattomin. Edes Venäjän kaduilla kävely keskellä yötä ei ole pelottanut mua yhtäpaljon kuin hetki, jolloin ravintolaillan jälkeinen  Uber-kuski jätti meidät puolen kilometrin päähän talolta ja  etsittiin viidestään oikeaa pihatietä tietämättä tarkalleen kummassa suunnassa se isolla tiellä sijaitsee.

Yksi vapaapäivistä vietettiin Aquila-safarilla, jossa nähtiin villieläimiä kirahveista elefantteihin. Mä en ollut valmistautunut, että oltaisi nähty noin paljon eläimiä ja vielä todella läheltä. Mulla oli safarista sellainen kuva, että eläinten näkeminen olisi täysin tuuripeliä kun autolla ajetaan ympäri aavikkoa. Fiilis oli valitettavasti enemmän kuin olisi eläintarhassa, sillä  kaikki tuntui sijaitsevan todella järjestelmällisesti omilla paikoillaan ja loppupeleissä saatiin tietää eläinten olevan aidattuja ja ruokittuja. Suuri pettymys!

Viimeisenä päivänä ajettiin Babylonstoreniin, jota sit taas suosittelen Cape Townin reissulla sydämeni pohjasta. Kyseessä on upea spa  puutarhan keskellä. Olin mun elämäni ensimmässä hieronnassa, osa vietti päivää ulkouima-altaalla ja alueella oli pari ravintolaa, joiden ruokien raaka-aineet on alueella kasvatettu. Me syötiin Babelissä, jonka ruoka oli ihanan raikasta ja erilaista mitä 5 tähden ravintolalta olisin odottanut. Jos siis vaan aikaa liikenee, niin tänne kannattaa ehdottomasti lähteä kokonaiseksi päiväksi kiertelemään :-)

Mutta nyt niitä kuvia – lupaan että seuraavat postaukset tulee ihan täältä Suomen kamaralta !  


Mä olin tänävuonna ensimmäistä kertaa Tukholman muotiviikoilla mukana, kun Nelly lennätti meidän Suomen girlgangin mestoille. Meidän naapurimaassa on viimeaikoina tullut käytyä kerran jos toisenkin ja tälläkertaa lennettiin viettämään muotiviikkojen lopetusbileitä.

Osa meistä lensi Tukholmaan jo tostaina yhteiselle lounaalle ja sieltä siirryttiin katsomaan muotinäytöksiä. Tämän jälkeen siirryttiin hotellille latailemaan akkuja ja ensimmäisen päivän illalla otettiin taksi Royal Tennis Halliin, jossa oli Björn Borgin VERSUS Borg-muotinäytös. Mä iskin heti silmäni mustaan pitkään puffer-takkiin, josta tuli mulle jonkinlainen päähänpinttymä. Jälkimmäisessä muotinäytöskuvassa oikealla näkyvä muhkea takki näytti täydelliseltä tällaiselle kylmäkallelle! Löysin samantapaisen takin Nellyltä ja se on palvellut mua ainakin toistaiseksi paremman puutteessa.

Seuraavana päivänä loput saapui hotellille ja vietettiin aamupäivä lähinnä valmistautuessa iltaa varten. Tilattiin extempore suihkurusketukset omassa hotellihuoneessa, kampaaja kävi laittamassa hiukset ja otettiin suunnaksi illan bileiden pre partyt. Itse 90’s street style -teemaiset päätösbileet oli ikimuistoiset! Paikkana toimi iso tehdashalli jossa soi hyvä musiikki, huoneet oli täynnä erilaisia 90-luvun pelejä ja illan kruunasi Kelis.

Ihana viikonloppu, josta mä jatkoin matkaani eteenpäin kohti uusia reissuja!


Paras aika siivoamiselle on keskellä yötä ja tämäkin tapahtuu todella harvoina päivinä. Kodin pitää olla joko kokonaan siisti tai täysin sotkuinen – mä en jostain syystä siedä sitä puoliväliä! Viimeyö meni siivotessa, sillä sovittiin siskon kanssa IKEA-treffit tälle päivälle. Tarkoitus olisi ostaa vähän säilytysratkaisuja vaatehuoneeseen ja makuuhuoneeseen ja ärsyttävintä on koota huonekaluja sotkuisessa ympäristössä. Ehkä mä muuten vielä jossain vaiheessa saan tänne teille asuntoa näytille; onhan tässä kuitenkin jo 5kk asuttu. Mä en millään haluaisi esitellä puolikuntoista kotia ja valmistuminen on venynyt hieman!

Lahdessa asuessa mun kodin ikkunat oli puistoon päin eikä sisälle näkynyt juuri ollenkaan. Tällähetkellä tilanne on toinen, sillä ikkunoista näkee melkein jopa, kuinka vastapään toimistossa syödään kanasalaattia lounaaksi. Ärsyttävää! Olin tottunut  siihen, että voin olla kotonani just niissä vaatteissa kuin tahdon (ja vaihtoehtoisesti myös ilman…)  mutta heräsin  todellisuuteen hetki sitten kun huomasin silloin vielä remonttivaiheessa olevan toimiston ikkunassa miehen, joka vietti aikaa tuijotellen suoraan sisään vastapuolen asuntoihin. Pitäis varmaan kävellä kohtapuoliin verhokaupoille, sillä etenkin päivien pimentyessä ollaan täällä kuin näyteikkunassa.

Siivoilin vaatekomeroa viimeviikolla menestyksekkäästi ja tarkoituksena heittää 80% vaatteista kirpputorille. Mä olen huomannut tykästyneeni vähän erilaisempiin vaatteisiin kuin mistä tykkäsin vielä vuosi sitten (tämä kauppareissun asu ei ole kohti sitä muutosta, haha :-D).  Karsin vaatekaappia viimekerralla muuton yhteydessä, mutta laitoin kotikirppikselle lähinnä vaan vaatteet, jotka mulla oli ollut varastossa pahvilaatikoissa. Kun sitä vaatetta kuitenkin tulee kokoajan lisää ja suurin osa vaatekomerosta on ollut pitkään käyttämättömänä, niin ehkä olisi aika laittaa niitä senkin puolesta kiertoon. Kampin Kirpputori on tällähetkellä ensimmäisenä vaihtoehtona, mutten mä ole kuitenkaan varannut sieltä vielä pöytää itselleni. Ilmottelen täällä  myöhemmin tarkemman ajankohdan ja infot jotta tiedätte minkä pöydän käytte sieltä tyhjentämässä ;-)Jos joku onnistuu polttamaan isovarpaan auringossa, niin se oon minä! Mun jalat ei muutenkaan soveltuisi tällähetkellä mihinkään jalkamalliksi, sillä varpaat on tällähetkellä runnottu rakoilla, haavoilla ja pikkuvarpaan kynsikin irtosi jo toistamiseen heti sen kasvettua takaisin. Mä salaa melkeempä toivon, ettei kynsi kasvaisi siihen enää takaisin, sillä mun varpaat on niin pienet, että kynnetön varvas vielä normaaliakin hauskemmalta.

Satsumakausi alkaa olla täällä ja kilon pusseja on raahattu lähikaupasta kotiin lähes päivittäin. Kolme viikkoa kestänyt ravintolaputki näkyy tällähetkellä  kropassa sekä mielessä. Mä kaipaan nyt mahdollisimman paljon kotiruokaa, vihanneksia, hedelmiä ja kunnolla nesteytystä.  Ehkä mä alan täältä pikkuhiljaa virkoamaan ja olosta tulee energisempi – mä olen parhaimmillaan sammuttanut aamulla herätykset ja nukkunut 13 tunnin yöunia. Hävitin muuten mun salikortin pari kuukautta sitten ja Kreikassa lompakkoa tyhjentäessä löysin sen heti pankkikortin vierestä – olisko sille edes loogisempaa paikkaa voinut olla? Nyt pääsee vihdoin taas treenaamaan #tavoitekroppakolmessakuukaudessa.

Mitä teille kuuluu ja miten syksy on lähtenyt käyntiin?

Shoes Nike / Jacket RCollection / Sweater Samsøe Samsøe / Jeans Shein /Bag Monki