Pidemmän tauon jälkeen on aina iso kynnys aukaista tekstikenttä ja sitä yrittää lykätä. Helpointa on heittää ensimmäisenä peliin jotain rennompaa, joten tässä on mun vastaukset blogeissa kiertävään ystäväkirjaan.

 

 

Nimeni on Sara, toinen nimi Severiina. Kavereiden kesken myös Sarppa, Sartsa tai Severi.

Syntymävuoteni on 1997. Täytin siis aika tarkalleen kuukausi sitten 22.

Perheeseeni kuuluu äidin ja isän lisäksi kolme siskoa.

Pienenä ajattelin, että minusta tulee ilmavoimien lentäjä. No eipä vaan tullut. Vuosien aikana olen haaveillut myös esimerkiksi ensihoitajan duunista, joka romuttui rikkinäisen selän vuoksi.

Tällä hetkellä olen keittiön pöydän äärellä tietokoneen kanssa ja seuraan sivusilmällä Salkkareita. Melkein hävettää myöntää, että katsottiin nämä jaksot jo alkuviikosta ennakkoon. Yksi turhimmista paheistani nykypäivänä…

Joskus minusta tulee innokas siivooja, täsmällinen ajan käyttäjä ja hyvä äiti (ainakin toivottavasti).

Rakastan koiria, auringonvaloa, lomareissuja, marjoja, onnistumisen tunnetta, valokuvaamista, meidän kotia, läheisiäni, keittoja ja positiivisuutta.

Vihaan ylimääräistä ja tahallista ärsyttämistä kun ärsyttää jo entisestään, yksipuolisia kaverisuhteita, ennakkoluuloja, salmiakkia, hitautta, kylmiä kelejä ja ilkeitä ihmisiä.

Haaveilen asumisesta ulkomailla. Musta tuntuu, että pian olisi ”se aika” kun tämä pitäisi vihdoin toteuttaa. Mä olen itseasiassa jo katsonut asuntoja ulkomailta, mutta toistaiseksi vielä tasaisesti eripuolilta maailmaa. Puhuttiin asiasta hetki sitten kaverin kanssa ja mietittiin mikä olisi se mun maa – pari vaihtoehtoa nousi kyllä ylitse muiden. Koirasta myös, mutta ensin ulkomailla asumisesta.

Minua pelottaa läheisten menettäminen ja ahtaat paikat, joista en heti pääse pois. En näkisi mitään ongelmaa kulkea pienen kapean kujan läpi, mutta esimerkiksi pitkät ja tiukat halit on todella ahdistavia. Olen myös alkanut jännittämään vanhenemista ja jossain vaiheessa jännitys muuttuu varmasti peloksi.

Arkirutiini olen viimeaikoina yrittänyt muuttaa terveellisemmiksi. Menen nukkumaan ilman puhelinta ja herään aamuisin virkeämpänä ilman herätyskelloa. Makoilen monesti hetken sängyssä. Otan aamusta aikaa sähköposteille ja työasioille ja illemmalla otan omaa aikaa kirjan tai sarjan parissa.

Täydellinen mies onko sellaista?

Exieni mielestä saatan olla hieman äkkipikainen ja luonteeltani tulinen.

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä The star is born, joka on viimeisin elokuva jonka olen nähnyt. Elokuvan soundtrack on soinut mulla päivittäin ja tietyt biisit saa edelleen aikaseksi kylmiä väreitä, jaiks!

 

 

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja urheilisin enemmän, viettäisin enemmän aikaa ystävien kanssa ja tekisin enemmän asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi.

Harrastan nyt valokuvausta. Yritän kokoajan päästä hieman enemmän urheilun pariin…

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä ”old but gold” soittolistaa ja laulan mukana niin, että naapuritkin varmasti kuulee. Tähän ei tosin välttämättä tarvitse edes niitä viinilasillisia ja usein naapuri on mukana laulamassa.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän on varmaankin ne Salkkarit.

Sarja, jota suosittelen Greyn Anatomia. Jos ette ole katsoneet niin antakaa sille mahdollisuus. Dirty Jack on myös hyvä minisarja, jonka katsoin alkuviikosta yhdessä päivässä.

Salainen taitoni on kieroon katsominen toisella silmällä. Se onnistuu tosin vaan välillä. Vau mikä taito.

Salainen paheeni valkosipuli. Laitan sitä jokaiseen ruokaan, yes please!

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun katson Soldier homecoming -videoita youtubesta. Joka kerta.

Haluan osata seisoa käsilläni ja venyä erilaisiin jooga-asentoihin. No jostainhan se on aloitettava.

Kahta en vaihda ja ne on perhe & musiikki.

Tälle hymyilen: koiravideot.

Lempiherkkuni on itse tehty marjarahka, sitrushedelmät, pepsimax, popcornit, suolakeksit & juustot…näitä on aika monia. Yksi asia mikä kaikkia kuitenkin yhdistää on se, ettei yksikään ole makea. Mä en pidä leivoksista tai makeista herkuista.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut kaikki ei koskaan tule tykkäämään susta, joten älä käytä aikaa muiden miellyttämiseen.

 


Ps. Ensimmäiset kuvat pitkään aikaan, kun ihoa ei tarvinnut käsitellä lainkaan paremmaksi! Katsoin tänään kuvia viimevuoden puolelta ja niistä iski jopa pieni ahdistus. Ihana huomata eroa aiempaan, vaikka kuuria on vielä hetki jäljellä.


Kaupallinen yhteistyö: Olympus

 

Kuukauden takainen matka Zimbabween saa tälläkertaa jatkoa pienten reissukertomusten muodossa. Musta tuntuu, että noiden päivien aikana tapahtui vaikka ja mitä. Edellinen postaus matkasta löytyy täältä kymmenien kuvien kanssa, jos haluat sen käydä lukemassa ensin.

 

 

Siirryttiin strutsien bongauksen jälkeen aukealle alueelle ottamaan kuvia ja juomaan jo perinteeksi muodostuneita iltaviinejä. Oltiin ajettu gepardin vilauksen toiveissa niin pitkään, että paluumatka tulisi kestämään tunnin. Sille illalle ei oltu ennustettu kovinkaan näyttävää auringonlaskua, joten ajateltiin jo lähtevämme takaisin leiriin ennen pimeän tuloa. Kysyttiin kuitenkin oppaaltamme, jos aikaa riittäisi hetken rauhoittumiseen ja luonnon kuunteluun kun päivän työt oli vihdoin saatu purkkiin. ”No hurry in Africa”. Istuttiin safariautomme takapenkillä ja taivas alkoi pikkuhiljaa värjäytyä pastellin sävyin. Bongattiin elefantti. Toinen. Kolmas. Lopulta oltiin viidenkymmenen elefantin piirittämänä upeassa auringonlaskussa yön hämärtyessä. Näky juurtui mieleeni varmaan loppuiäksi!

 

Psst. Paluumatkalla bongattiin myös reissumme ainoa hyeena, jes!

 

 

Tunnettiin tietyissä tilanteissa paikallisten huvittuneisuutta kahta matkustavaa nuorta naista kohtaan – näkihän meistä ettemme olleet esimerkiksi reppureissaamassa. Paluumatkalla saimme selville, että meille oltiin myyty menomatkalla toinen viisumi, vaikka olimme hommanneet sellaiset jo ennen lähtöä. Jäimme myös ”jumiin” check iniin, sillä meidän laukkujen kanssa väitettiin olevan ongelmia. Selvisimme tästäkin tilanteesta tosin virkailijan naureskellessa pientä paniikkiamme. Hän oli ilmeisesti käyttänyt ajan sähköpostiosoitteeni selvittämiseen varaustiedoista, nimittäin mailboxiin kilahti muutaman tunnin kuluttua vähintäänkin erikoinen viesti kysyen miten minä ja laukkumme voivat…

 

 

 

Herättiin hieman villimmän puoleisen yön jälkeen siihen, että iso lauma erilaisia eläimiä käveli ikkunamme ohi. Seeprojen ja erilaisten antilooppien joukossa oli myös apinoita, jotka pelleili luonnossa aina tilaisuuden tullen. Telttojemme kohdalla apinat näki ilmeisesti tilaisuutensa tulleen hypätessään teltan katolle ja sitä pystyssä pitäviin pylväisiin. Apinat laski teltan kattoa alas liukumäen tavoin samalla kun toiset heilutti pylväitä kaikin voimin. Siinä kohtaa tuli pieni paniikki jotta teltta ei romahtaisi niskaamme. Safarin aluetta ei tietenkään oltu aidattu millääntavoin, sillä oltiin ”vieraina eläinten luona”. Tänäkin aamuna huomasimme, minkä takia tarvitsimme aina pimeällä liikkuessa aseistetun vartijan mukaamme. Safarin alueella on kuulema välillä tullut vastaan jopa leijonia ja elefantteja.

 

 

Kuvattiin zoom-linsseillä leijonaa, joka yhtäkkiä lähti kävelemään meitä kohti. Opas käski pysymään hiljaa ja kertoi kaiken olevan kunnossa. Rullasin polttoväliä otos otokselta pienemmäksi kunnes en saanut kuvaan mahtumaan edes kokonaista leijonan päätä. Laskin kameran hiljaa alas huomatakseni, että eläin käveli metrin päässä autostamme. Huijaisin jos väittäisin, ettei sydän hakannut tuona hetkenä tuhatta ja sataa!

 

 

Rakastin kuvata läheisessä kylässä eläviä ihmisiä ja vietettiinkin siellä useampi päivä. Oppaamme kysyi tottakai kuvattavilta aina luvan, johon he suostuivat mielellään. Tultiin lopulta siihen tulokseen, että tulostan ja lähetän ottamani kuvat oppaallemme, joka toimittaa ne kylän asukkaille muistoksi – eihän siellä ole tietoakaan kameroista tai valokuvista.

Ylläolevia lapsia kuvatessamme yksi innostui niin kovin, että laski kantamuksissa olevan vesiämpärin maahan niin voimakkaasti, että iso osa vedestä loiskui yli. Hän alkoi oikomaan reikäistä hamettansa ja valmistautumaan kuviin leveästi hymyillen.

 

 

Esitettiin oppaallemme kiperiä kysymyksiä päivät pitkät ja yksi niistä liittyi salametsästykseen. Hän päätti viedä meidät salametsästystä vastustavan yksikön luo, jota Wilderness Safari sponsoroi. Nähtiin miten alueen salametsästys toimii ja suurimpana uhkana ovat paikalliset, eivät niinkään turistit. Oltiin lähdössä jo takaisin päin, kun miehet pyysivät kanssamme kuvaa. Luultiin muutaman ryhmäkuvan riittäneen,  mutta ei. Miehet kaivoivat taskuistansa älypuhelimet ja alkoi hieman salaillen ottamaan selfieitä kanssamme. Tilanne oli kaikessa kokonaisuudessaan huvittava ja opas nauroi hieman sivummalla ”fanilaumallemme”.

 

 

Kuusipaikkainen pienkone kuljetti meidät leiriin ja takaisin. Leirin päässä oleva kiitorata oli pelkkä hiekkatie ilman tietoakaan lennonjohdosta tai muusta yhteydestä lentokoneeseen. Saavuttiin paluumatkaa aloitellessa ajoissa kiitoradalle katsomaan, ettei tiellä olisi villieläimiä. Odotus muuttui 15 minuutista puoleen tuntiin eikä konetta kuulunut missään. Istuttiin ottamassa aurinkoa niin pitkään, että ylhäältä paistava aurinko alkoi jo jomottaa olkapäissä. Eläteltiin jo toiveita pidentyneestä matkasta, kunnes pienkone vihdoin laskeutui eteemme…kaksi tuntia myöhemmin. No hurry in Africa!

 

 

Vietettiin yleensä illat safarilla auringonlaskuun saakka. Yhtenä iltana kysyttiin, jos voitaisi palata vielä valoisan aikaan takaisin leiriin ja sehän sopi. Mitään odottamatta meidät johdatettiin leirin laidalle, jonne meille oli katettu gin-baari pienten naposteltavien kera. Leiri oli niin pieni, että heillä riitti mahdollisuudet pitää hyvää huolta kaikista vieraistaan ja tehdä matkasta paras mahdollinen. Tuntui mahtavalta, että kerrankin työreissun aktiviteetit oli ”arkipäivää” eikä kuvia varten suunniteltuja tilanteita.

 

Ihastelen näitä kuvia edelleen – meidän kamerakalusto oli kyllä mahtava! Olympuksen OM-D E-M1 II runko sekä kaksi PRO-objektiivia kassissa mahdollisti hieman laajemmat otokset ja täydellinen 40-150mm PRO telezoom taas lähikuvat eläimistä.  Tykästyin erityisesti objektiivin suureen aukkoon (pieni aukkoluku: f/2.8) jolla sai kauniin sumean taustan kuviin koko polttovälin alueella (40-150mm). PRO-objektiiveissa aukon saa jopa niinkin suureksi kuin f/1.2, joka mahdollistaa hyvän kuvanlaadun myös hämärässä kuvaamiseen.

Olympuksella ja Verkkokauppa.comilla on huippu tarjous päällä, jolla saatte mun reissussa käyttämäni kuvauspaketin (Olympus OM-D E-M1 Mark II – ammattirunko + mikä tahansa huippuvalovoimainen f1.2 PRO-objektiivi) yhteishintaan 2299,90€, joiden normaalihinta kipuaa jopa lähes 3000 euroon. Säästöä siis normaalihintaan jopa 650€. Tutustu tarjouksessa oleviin PRO-paketteihin tästä linkistäNäistä valitsisin itse luultavasti paketin 17mm objektiivilla, joka on todella monipuolinen erilaisiin kuvauksiin.


 

 

Mustavalkokuvissa on tietynlaista mystisyyttä, juuri sitä mitä Marrakech oli täynnä. Oli jonkinlainen elämys pelkästään kierrellä katuja, katsoa ohi kulkevia ihmisiä ja miettiä, mistä he tulevat ja mihin ovat matkalla. Ihmiset puki paksuja toppatakkeja päällensä samalla kun me yritettiin heittää turhia vaatekerroksia takaisin laukkuun auringon porottaessa 25 asteen lämmössä. Oltiin selkeästi totuttu erilaisiin lämpötiloihin ja nautin katujen kiertelemisestä kesämekoissa. Toiset myi mattoja, toiset appelsiineja, toiset siisti kaloja vanhan kaupungin kujilla ja toiset yritti tyrkyttää pienen putiikkinsa astioita. Ihmiset puhui meille vaihtelevasti englantia ja ranskaa – huomasihan sen että oltiin turisteja.

 

Näissä kuvissa on mielestäni erilaista tunnelmaa kuin missään aiemmissa reissukuvissa!

 


 

 

Pudotin viikonloppuna vähintäänkin kilon. Se ei lähtenyt vyötäröltä tai reisistä, vaan kilo putosi sydämeltä.

 

Lähetän päivittäin satoja viestejä mutta yhden tietyn viestin kirjoittamiseen kului aika tarkalleen puoli vuotta. Miksi se on ollut niin hankalaa? Mitä mä siinä viestissä pelkäsin? Vaikka tiesin asian todellisen kannan, oli nettikirjoittelut juurtuneet mieleeni ja tunsin olevani todella huono ihminen. Pelkäsin ehkä etten tulisi saamaan vastausta ja jäisin entistä pahempaan tiedottomuuteen. Puhuin asiasta kunnolla poikaystäväni kanssa vasta viinilasillisen jälkeen illallisella viimeviikolla. Aiemmin olin vain sivunnut asiaa hieman.

 

Heräsin aamulla hyviltä unilta ja päätin sen olevan oikea päivä. Kirjoitin viestin ja painoin ”lähetä” nappia. Heitin puhelimen automaattisen refleksin lailla toiselle puolelle sänkyä. Aivan kuten tein pari vuotta sitten vihjaillessani ihastumisesta nykyiselle poikaystävälleni tiedostaen viestien olevan riski ja salaa jopa toivoin vastaamisessa kestävän raastavan kauan. Ei mennyt tuntia eikä kahta vaan pian mulla oli vastaus edessäni. Läheteltiin muutama viesti puolin ja toisin. Uskon kyseisten viestien auttaneen sekä mua että viestien saajaa – sain selvyyden mistä netistä lukemani syytökset kohtaan johtui. Kiusaamisen raja on häilyvä eikä kukaan voi päättää mitä toinen voi tuntea kiusaamisena. Tunsin loppupäivän helpottuneisuuden tunnetta siitä, että oltiin vihdoin saatu asia päätökseen ja selvitettyä. Olin puoli vuotta kehitellyt suuria mörköjä pääni sisällä – olenko mä oikeasti ollut tämä ihminen. Uskalsin onneksi tehdä asian, joka oli vaivannut mua takaraivossa aivan liian pitkään.

Laitoin viestiä entiselle kaverilleni koskien koulukiusaamisesta liittyviä syytöksiä. Asia josta mulla ei ollut vielä vuosi sitten hajuakaan ja joka tuli tietooni netistä mustamaalaten ja sysäten kaiken mun harteille. Aika jota en omassa elämässänikään kokenut kovin miellyttäväksi oli toisella ollut tätäkin epämiellyttävämpää.

 

Mä olen viimeaikoina tehnyt jonkinlaista tutkiskelua omaan mieleeni ja tullut siihen tulokseen, että mun paha olo johtuu useista pienistä asioista jotka on jääneet takaraivoon kaivelemaan syystä tai toisesta. Osa johtuu toisista ihmisistä, osa täysin itsestäni. Osa on tekoja ja osa tekoja, jotka on jäänyt tekemättömiksi. Kävin kaverin kehotuksesta hakemassa itselleni voimakiven ajatellen ettei siitä haittaakaan ole. Elämä harvoin soljuu tasapaksusti eteenpäin, vaan yleensä mukaan mahtuu onnistumisia, epäonnistumisia, itsensä haastamisia ja anteeksipyyntöjä. Ehkä seuraavien mörköjen karistamiseen ei mene toista puolta vuotta.

 

 



Kaupallinen yhteistyö: Daniel Wellington

 

Pian eletään jo helmikuun toista viikkoa ja ystävänpäivään on aikaa enää viikko! Omat suunnitelmat kyseiselle päivälle on vielä hieman avoinna, mutta tekisin mielelläni jotain erikoisempaa joko ystävän tai poikaystävän seurassa. Meillä ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään suurempia perinteitä ystävänpäiväksi ja päivä on ollut yksi muiden joukossa. Haluaisin kuitenkin mielelläni muistaa tänävuonna läheisiä jollain tavoin ja viettää vaikka helmikuun treffipäivää juurikin tänä rakkauden päivänä. Kokosin muutamat vinkit yhteiselle tekemiselle joko ystävänpäiväksi tai mille tahansa muulle päivälle, kun tekee mieli tehdä jotain erityistä läheisten kanssa:

 

 

 

1. Rakentakaa olohuoneeseen maja ja viettäkää ilta siellä elokuvia katsellen. Älkää kuitenkaan unohtako ruokapuolta vaan valmistakaa helppo illallinen leffaevääksi (vinkki: jos romanttiset elokuvat ei nappaa, niin pitäkää kauhuleffamaratooni).

 

2. Skipatkaa ravintolat ja tehkää puolestanne kolmen ruokalajin kynttiläillallinen kotona. Kattakaa pöytä keskelle olohuonetta ja laittakaa mieluista ruokaa yhdessä esimerkiksi kaveripariskunnan kanssa. Kokkaaminen on ihanaa yhteistä ajanviettoa eikä ainakaan tarvitse muistaa tehdä pöytävarausta viikkoa aiemmin. Viikon päästä ravintolat tulee nimittäin olemaan tukossa!

 

3. Lähtekää kylpylään viettämään iltaa rakkaan tai rakkaan ystävän kanssa. Pieni miniloma yhteistä aikaa tekee varmasti hyvää. Jos vapaapäivät osuu yhteen, niin hemmotteluillan voi venyttää vaikka koko päivän mittaiseksi.

 

4. Yllätä poika- tai tyttöystäväsi aamulla pienellä lahjalla. Kukkia, kirje, koru tai kello tai vaikka elokuvaliput. Astetta erityisemmän elokuvakokemuksen saat suosimalla pienempiä teattereita, joissa voit elokuvan aikana nauttia esimerkiksi kuohuviinistä ja tapaksista.

 

5. Viettäkää rentouttava hemmotteluilta. Houkuttele toinen mukaan kokeilemaan erilaisia kasvohoitoja ja hiusmaskeja kotisohvalla.

 

6. Rusettiluistelu, pulkkamäki tai patikointireissu. Pirteä pakkassää tekee ulkona liikkumisesta ihanan virkistävää. Pakatkaa kaakaot termospulloon ja lähtekää fiiliksen mukaan ulkoilemaan.

 

 

 

Daniel Wellingtonilla on nyt ystävänpäivänä myynnissä lahjapakkaus, joka sisältää kellon ja rannekorun lisäksi myös söpön sydäncharmin, joka sopii kaikkiin DW nahkakelloihin. Ihana lahja rakkaalle! Nyt saat -10% alennuksen kaikista ystävänpäiväseteistä ja koodilla SARAOLLILA saatte vielä 15% lisäalennuksen!