Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus kanssa

 

 

 

Viikon takainen matka Afrikkaan oli silmät avaava enkä kotiin palatessa en oikein tiennyt miten päin olla. Istuin tunteja sohvalla selittäen taukoamatta asioista joita tunsin, näin ja koin. Toinen ei saanut sitä pienintäkään suunvuoroa, joka multa normaalisti irtoaa. Tirautin kyyneleen ja toisenkin – tämä oli upein matka jolla olin koskaan ollut. Siitä ei ollut epäilystäkään.

 

Mun matka alkoi hieman takkuilevasti aikatauluongelmien vuoksi – olin tarkastanut lennon lähteväksi illalla ja heräsin laukut pakkaamatta matkaseuran tiedustellessa olenko jo matkalla lentokentällä. No en ollut, mutten myöskään valmis jättämään tätä seikkailua välistä. Tunnin kuluttua heräämisestä pulssi huiteli reilusti satasen yläpuolella mutta olin lentokentällä portilla hyppäämässä ensimmäiselle lennollemme, hullua!

 

”Kotiin palatessa illanvietot sohvan kulmassa Viaplayn ääressä ovat tuntuneet harvinaisen tylsiltä perjantai-illan elefantin bongauksiin verrattuna. ”

 

Lennettiin Pariisin kautta Zimbabween Linkwashaan Safari Campille. Päivien ohjelmassa oli safariajeluita, ruokaa, lepoa ja lisää ajeluita – juuri sitä mitä safarilta kuvittelinkin. ”No hurry in Africa” oli fraasi, jota kuulimme päivien aikana moneen kertaan oppaamme suusta. Lähes tuskaisen kuuma sää muuttui miellyttäväksi heti autoon istuessa. Tuuli puhalsi hiuksia ja käteen ojennettiin kellonajasta riippuen jääkylmä Coca-Cola tai viinilasillinen. Olo oli kuin live-elokuvassa. Kotiin palatessa illanvietot sohvan kulmassa Viaplayn ääressä ovat tuntuneet harvinaisen tylsiltä perjantai-illan elefantin bongauksiin verrattuna.

 

Herättiin apinoiden laskiessa liukumäen tavoin telttamme katolta alas, ajettiin tuhatta ja sataa pieniä teitä villikoirien perässä, käytiin ostoksilla läheisessä kylässä johon meitä varten oltiin pystytetty pienet käsityömyyjäiset. Vatsan pohjasta kutkutti leijonan kävellessä niin lähelle, että zoom-objektiivi oli siinä tilanteessa jo turha. Kippisteltiin auringon maalaaman taivaan väriloistossa, jaettiin lounaamme läheisten kyläläisten kanssa ja nähtiin niin paljon iloa, hymyä ja vilkutuksia, että ne tulee olemaan mielessä vielä pitkänkin ajan päästä.

 

Lähdettiin matkaan Olympuksen OM-D E-M1 II runko sekä kaksi PRO-objektiivia kassissa. Olympuksen yhteistyö Wilderness-safareiden kanssa mahdollisti kuitenkin safarikuvaukseen täydellisen 40-150mm PRO telezoomin lainauksen. Tämä yhdistelmä oli meille reissukuvaukseen täydellinen, sillä se mahdollisti eläinten lähikuvat, sekä laajemmat maisemakuvat. Olen viikon ajan tasaiseen tahtiin pyytänyt poikaystävää katsomaan reissukuvia kanssani ja tultiin lopulta siihen tulokseen, että telezoom taitaa olla meilläkin ostoslistalla seuraavana. Tykästyin erityisesti objektiivin suureen aukkoon (pieni aukkoluku: f/2.8) jolla sai kauniin sumean taustan kuviin koko polttovälin alueella (40-150mm). PRO-objektiiveissa aukon saa jopa niinkin suureksi kuin f/1.2, joka mahdollistaa erittäin hyvän kuvanlaadun myös hämärässä kuvaamiseen. Valokuvauksen nippelitiedosta ja kuvauskalustosta viimeaikoina kovin innostuneena tällaisia on mukava testata ja kokeilla mihin ne oikein pystyy!

 

Olympuksella ja Verkkokauppa.comilla on huippu tarjous päällä, jolla saatte mun reissussa käyttämäni kuvauspaketin (Olympus OM-D E-M1 Mark II – ammattirunko + mikä tahansa huippuvalovoimainen f1.2 PRO-objektiivi) yhteishintaan 2299,90€, joiden normaalihinta kipuaa jopa lähes 3000 euroon. Säästöä siis normaalihintaan jopa 650€. Tutustu tarjouksessa oleviin PRO-paketteihin tästä linkistäNäistä valitsisin itse luultavasti paketin 17mm objektiivilla, joka on todella monipuolinen erilaisiin kuvauksiin.

 

 

Noniin ja nyt vielä iso kasa kuvia! Päädyin lopulta karsimaan näitä ”hieman” (tähän postaukseen niitä oli alunperin käsittelyvaiheessa kaavailtu n.300…) ja haluaisinkin tietää onko siellä kiinnostusta kunnon kuvapläjäykselle jatkossa vai onko vähempi parempi?

 


Nuorempana mietin elämääni pidemmälle ja minulla oli suhteellisen tarkat sävelet siitä, mitä elämäni tulee tuomaan tullessaan. Vaan väärässäpä olin – harva asia on näin 22-vuotiaana kuten mä silloin haaveissani toivoin. Ei ole kihlasormusta, lasta, koiraa eikä omakotitaloa. Koin itseasiassa, että nämä tulisi olla ajankohtaisia jo silloin, kun vuosia on mittarissa 18. Onnekseni näin ei ollut täyttäessäni 18 eikä ole vieläkään.

Mä täytin tänään 22. Näiden vuosien aikana on tapahtunut vaikka mitä, olen kokenut vaikka mitä ja oppinut vaikka mitä, kuten esimerkiksi:

…kaikki ei koskaan tule tykkäämään susta ja se on vain hyväksyttävä. Se ei kuitenkaan tarkoita tehneesi jotain väärin.

…hoida asiat välittömästi pois alta. Petivaatteiden vaihtaminen, urheilemaan lähteminen tai laskujen maksaminen. Näin asiat eivät jää mieleen kummittelemaan tai pahimmassa tapauksessa palaa eteen vielä korkojen kera.

…kehu aina ääneen kun se on paikallaan oli kyseessä tuttu tai tuntematon. Kehuista tulee hyvä mieli ja parhaimmassa tapauksessa pienetkin kehut saa käännettyä huononkin päivän paljon paremmaksi.

…kokeilemalla oppii ja oppii olla kokeilematta enää uudelleen. Värjäsin kerran hiukset räikeän punaisiksi enkä muuten värjää enää koskaan.

…korianteri maistuu pahalta joka kerta, eikä se muutu siitä mihinkään.

…pussaa paljon ja halaa vielä enemmän.

…vanhemmat haluavat aina vain sinun parastasi eikä huolenpito, kotiintuloajat tai kiellot ei ole tarkoitettu rangaistuksena. Tämä oli teini-Saran vaikea ymmärtää, mutta asia on näin aikuisuuden kynnyksellä auennut aivan eri tavalla.

 

…ole ystävällinen. Et koskaan tiedä mitä toinen on käymässä elämässä läpi, sillä kuoren alla on monesti asioita joista sinulla ei ole tietoakaan.

…urheilu auttaa moneen stressiin ja ahdistukseen. Jos hikiurheilulle ei ole fiilistä niin parempi on lähteä ulos kävelylle kuin jäädä kotiin pyörittelemään asioita päässä.

…pyri ymmärtämään niitäkin asioita ja ihmisiä, joita et vain kertakaikkisesti voi ymmärtää.

…elämää ei voi suunnitella etukäteen. Näettekös, mulla ei ole vielä aviomiestä, omakotitaloa, lapsia tai edes sitä koiraa jotka joskus vannotin hankkivani ennen tätä hetkeä.

…älä jää kiinni huonoon parisuhteeseen tai myrkytä itseäsi huonoilla ihmissuhteilla. Niille tulee kuitenkin loppu jossain vaiheessa ja on harmi tajuta hukanneensa aikaa tällaiseen ihmiseen. Elämällä on paljon annettavaa.

…on vahvuutta myöntää välillä tarvitsevansa apua.

…kuuntele sydäntäsi. Välillä päätökset kannattaa tehdä oikealla tuntumalla järjen sijaan.

…hengitä, asioilla on aina tapana järjestyä. Aina.

…Oatlyn iKaffe on ehdottomasti parasta kaurajuomaa kahviin.

…jos jokin asia elämässäsi häiritsee sinua, muuta se. Elät elämääsi itsellesi eikä kukaan tee muutoksia puolestasi.

…yksin oleminen ei aina tarkoita välttämättä automaattisesti yksinäisyyttä. Liika sosiaalisuus saattaa väsyttää ja omaa aikaa täytyy välillä antaa myös itselle.

…vaikket olisi aina samaa mieltä asioista, kunnioita toisen mielipidettä.

…matkustamiseen laitetut rahat ei koskaan mene hukkaan. Kokemukset on suurinta rikkautta mitä rahalla saa ja reissut pitää niitä aina sisällään. Ne auttaa myös ymmärtämään maailmaa aivan eri tavalla – palasin eilen kotiin Afrikasta ja matka oli erittäin opettavainen ja silmiä avaava.

…välillä on ihan hyvä olla tekemättä mitään.

…muista kertoa ja näyttää läheisillesi että välität ja rakastat.

 

Photos: Marianna Mäkelä

Olin viimeyönä poikaystäväni toivottaessa hyvää syntymäpäivää todennut unissani nyökytellen, että hyvin synnytty Sara, hyvin synnytty. 

 

Ihanaa syntymäpäivää kaikille synttärikaimoille!

 

 

 


 

Olen suosiolla jättänyt videoiden teot aina muille ja keskittynyt mielummin valokuvaamiseen. Satunnaisia videopätkiä on tullut kuvattua välillä reissuissa ollessa muttei ne ole päätynyt edes tietokoneelle asti. Poikaystävän suuremman videoinnostuksen myötä kävin miettimään itsekin niitä ja lähinnä videoiden käsittelyprosessia. Valmiina oli iso kasa videopätkiä viimevuodelta Roomasta, joten otin hyvän asennon, videotiedostot eteeni ja kävin hommiin. Muutaman opastusvideon jälkeen perushommat sujui aika mallikkaasti, vaikkakaan mitään mestariteosta en ensimmäisellä kerralla saanut aikaiseksi. Jos ei muuta niin mukava muisto yhteisestä matkasta. Harjoittelu tekee muutenkin mestarin!

 

Mitä mieltä te olette ylipäätään videoista? Ne olisi ehkä kiva tapa tuoda tänne jotain hieman erilaista!

 


 

…Olin lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen. Olin iloinen. Olin väsynyt. Olin poikki. Kuukauden reissu Aasiassa oli tullut päätökseen ja olo oli oikeastaan helpottunut. Kuukauden aikana oli ehtinyt tapahtunut vaikka mitä. Vietettiin joulu Thaimaan auringon alla uima-altailla, hoivasin poikaystävää, joka puolen laivan tavoin kärsi matkapahoinvoinnista matkustaessamme saarelta toiselle, säikähdin ajaessani lähes kolarin, maksettiin sakot poliisin omaan rahapussiin, vietin uuttavuotta rannalla kuumeisena ja palasin kotiin saastuneena tai siltä ainakin tuntui.

 

Kaikki alkoi joulupäivänä lihassärystä, jonka luulin johtuvan edellisen päivän hieronnasta. Olin hieman jumissa rinkan kantelusta ja ajattelin kuona-aineiden lähteneen vain liikkeelle. Olo oli voimaton mutta mahtava verrattuna siihen mitä oli vielä tulossa. Lennettiin kaksi päivää joulun jälkeen Indonesiaan ja lentokentällä vointi paheni. Poikaystävä kantoi kahden ihmisen kuukauden tavaroita samalla, kun itse yritin raahautua perässä lähtöselvityksen kautta portille.

 

Olin kuumeessa päivän. Olin kuumeessa toisen päivän. Olin kuumeessa viikon ja kroppaa särki edelleen. Normaalisti erittäin alhainen ruumiinlämpö nousi parhaimmillaan 40 asteen yläpuolelle eikä meinannut ottaa laantuakseen edes lääkkeillä. Jännitin lääkäriin menoa joten sinnittelin aivan liian pitkään. Ajattelin kyseessä olevan auringonpistos, nestehukka tai jokin, joka tulee kyllä menemään ohi.  No ei mennyt. Elettiin kuumeisena jo uutta vuotta ja lopulta lääkäri oli ainoa vaihtoehto. Käynnin jälkeen peräämme soiteltiin kiireellisen lähetteen kanssa – lavantautia täytyy lähteä hoitamaan suurempaan sairaalaan. Sain diagnoosin, lääkkeet ja matkustuskiellon. Kuume hävisi pian ensimmäisten lääkkeiden jälkeen ja olo oli parempi kuin pitkään aikaan. Itkin helpotuksesta.

Yritin lääkärin välttelyllä paeta mahdollisuutta vakavasta diagnoosista. Yritin olla huolestuttamatta perhettä, jolla oli läheisen sairastuttua jo tarpeeksi taakkaa harteilla. Yritin esittää vahvaa, vaikka tosiasiassa pieni pelko oli takaraivossa läsnä kokoajan. Jos yhden asian tästä opin, niin jatkossa suuntaan lääkäriin ripeämmin.

 

Mulla oli pitkään fiilis, että pilasin poikaystäväni reissun. Ei päästy Indonesiassa oikein Canggua pidemmälle matkustuskiellon vuoksi ja vietin suuren osan ajasta nukkuen hotellissa hänen kierrellessä yksin ympäriinsä. Valitin täristen kylmyyttäni ollessani Balin lämmössä pitkähihanen ja huppari päällä. Ruokahalu oli tipotiessään pitkään ja ”kiukuttelin” poikaystävän raahatessa mua johonkin syömään. Tiedän hänen tarkoittaneen vain hyvää. Reissu ei onneksi ollut pelkkää pahaa täynnä ja loppupeleissä se oli myös kasvattava kokemus.

 

Viikon lääkekuuri loppui vuosi sitten tänään ja kävin heti Suomeen palattua sairaalassa. Olin saanut aivan liian heikot lääkkeet tautiin nähden, vaikkakin se oli kuurin ansiosta poistunut mun kehosta. (fun fact: Yhden Google-haun jälkeen ilmeni, että syömäni lääke tepsii myös sukupuolitautiin…) Lavantaudin itämisaika on 7-21 päivää, joten olin saanut sen reissumme ensimmäisinä päivinä Thaimaassa. Rokotusta kysyttäessä saimme vastaukseksi ettei sille ole tarvetta. No olisi ollut. Sain kotiin palatessa pitkän ruoanlaittokiellon, jouduin välttelemään suurempaa kontaktia muiden ihmisten kanssa, vessamme oli ”eristettynä” vierailta ja säännölliset verikokeet jatkui vielä kotiin paluun jälkeen. Erityisesti harmittaa matka, joka koettiin vain puoliteholla. Säästyin onneksi taudin vakavimmilta oireilta kuten suolen puhkeamiselta.

 

Olin vuosi sitten helpottunut.

 


 

Onnellisuus, tyytyväisyys ja innokkuus on tällähetkellä sanat joilla kuvaisin olotilaani. En usko ”uusi vuosi, uusi minä” hömpötykseen, sillä eilen pakkasesta kaivamani Ben&Jerry’s purkki olisi onnistuneesti päättänyt kaikki mahdolliset lupaukset herkkulakoista, vuotta on kulunut viikko enkä vieläkään ole saanut itseäni motivoitua lähtemään lähes naurettavan lyhyen matkan päähän salille ja tietokoneenkin aukaisin ensimmäisen kerran viimeyönä. En vieläkään jaksa kaivaa urheiluvaatteita kaapista, tilaan ruokaa kotiin jos siltä tuntuu ja nukun pitkät unet arkipäivisin. Eri suunnista tuleva paine aiheuttaa mulle stressiä sekä ahdistusta ja käsittelen sen käymällä sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Mielummin siis annan asioiden sujua omalla painolla, asetan pieniä tavotteita joiden saavuttaminen on luontevaa ja jotka ei pakota muuttumista yhdessä yössä. Oman äkkipikaisen itseni kehitys on ollut työn alla jo pitkän aikaa ja vastaan tulleista ongelmista on selvitty osasta hyvällä ja osasta hieman huonommalla menestyksellä. Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu (sekä minulla että toivottavasti myös sinulla, jos sellaista on) ja yritän saada paremman version itsestäni esille.

 

Mietinnässä on erilaisia käsityö-projekteja joita haluan lähteä edistämään sekä ideoita, joilla haluan lähteä haastamaan itseäni. On myös tekoja, jotka ei harkinnan jälkeen tunnukaan niin pahalta toteuttaa ja haaveita, jotka ei olekaan niin ylitsepääsemättömiä. Pian olen taas vuoden vanhempi ja se on itseasiassa ihan kivaa.

 

  ”Iho-ongelmien laskema itsetunto palautuu pian toivottavasti omalle normaalille tasolleen, muihin vertailu loppuu ja yritän saada paremman version itsestäni esille.”

 

 

Psst. Edistys ihon suhteen on pientä ja hidasta, sillä takapakkia tuntuu tulevan aina iloitessani kasvojen hyvästä kunnosta. Ihan kuin ihoni pystyisi aistimaan helpotuksen ja tyytyväisyyden ja puskee vielä muutaman epäpuhtauden sellaisiin paikkoihin, joissa mulla ei koskaan ole edes ollut finniongelmia. Huuliin ilmestyvät viikoittaiset finnit tuntuu jo rangaistukselta liian vähäisestä vedenjuonnista tai ihon kosteutuksesta. Kun korpuiksi kuivuneet kipeät huulet ei vai olisi olleet jo tarpeeksi? Muita huomattuja sivuvaikutuksia on olleet järkyttävä väsymys ja unen tarve, kuivat silmät sekä kipeytynyt selkä. Viimeiselle mä en ole löytänyt mitään järkevää selitystä, mutten googletteluiden perusteella ole ilmeisesti ainoa joka tästä on kärsinnyt. Takaraivossa jyskyttää edelleen se, kuinka tyytyväinen tulen luultavasti lopputulokseen olemaan, joten tämä on sen arvoista. Toivotaan ainakin.