BLOGGAAJAN PÄIVÄ

Mihin ikinä paria tuntia pidemmäksi ajaksi mä lähdenkään, on mulla yleensä tietokone mukana. Vaikka pieni älypuhelin kulkee aina taskussa, on tietokone monissa tilanteissa todella kätevä. Näin bloggaajana töitä tehdään pitkin päivää ja hukkatunnit käytetään suunnitteluun tai toteuttamiseen. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa ajattelin kertoa teille vähän siitä, millainen bloggaajan päivä saattaa olla!Päivä alkaa usein tietokoneen äärellä. Perinteinen paperinen kalenteri on aina käden ulottuvissa, mutta mä olen huomannut digitaalisen kalenterin toimivan usein jopa paremmin. Ensin siis tsekataan sähköpostit läpi ja kirjataan ylös tulevien päivien ohjelma. On todella kätevää, kun koneella olevan kalenterin ohjelmoi ilmoittamaan tapahtumista pari päivää aiemmin. Näin pyrin olemaan tietoinen tulevien päivien tapahtumista ja tekemisistä. Seuraavaksi kirjoitetaan edellisen päivään postausluonnos valmiiksi ja julkaistaan. Seuraavana vuorossa seurattujen blogien tekstien kurkkaaminen läpi. Blogien lukeminen on jäänyt vähemmälle, mutta edelleen on muutama vakiosivu joilla käyn lähes päivittäin!

Sit vaan laittautuminen päivää varten, ASUS laukkuun ja ovesta ulos. Aamupäivästä on hyvä hetki saada jonkinlaista materiaalia tuotettua. Asukuvat, kampanjakuvat tai mitä ikinä kalenterissa onkaan luvassa. Näin malttamattomana tyyppinä siirrän kuvat yleensä heti koneelle ja valitsen parhaat joukosta. Tämä tapahtuu yleensä autossa apukuskin paikalla matkustaessa paikasta A paikkaan B. Ajan hyötykäyttöä parhaimmillaan!

 Vaikka tietokonetta on käytetty jo aamupäivän aikana useita tunteja kuvien valitsemiseen, sähköposteihin ja muuhun, on päivän ”konetehokkain” aika vielä edessä päin.”

Tämän muuttorumban keskellä on tottakai pakkaamisen lisäksi tehty jotain muutakin olennaista; etsitty asuntoa nimittäin. Tähän on käytetty aikaa kahviloissa, kotisovalla sekä autossa matkustaessa. Hommat hoituu ehdottomasti tehokkaammin muualla kuin kotona. Kotona keksii erilaisia virikkeitä ja siellä ollessa eksyy helposti myös koneella ollessa ”väärille” sivuille. No mutta kuitenkin, asuntojen haku päällä, jos vaikka vihdoin tärppäisi! Kahvilasta lähdetään ajelemaan kohteeseen, mutta lopulta selviää, että sen oikean asunnon etsiminen saa vielä jatkua.

 Vatsa alkaa kurnia ja olisi ehkä päivällisen aika. Tällöin tietokone jää auton takapenkille ja keskitytään ihan vaan siihen syömiseen. Vaikka tietokonetta on käytetty jo aamupäivän aikana useita tunteja kuvien valitsemiseen, sähköposteihin ja muuhun, on päivän ”konetehokkain” aika vielä edessä päin. Matkustaessa paikasta toiseen on mun mielestä kiva, että aikaa voi tietokoneen avulla hyötykäyttää. Kun läppäri on tarpeeksi kompakti, niin se kulkee mukana samalla tavalla kuin esimerkiksi koulukirjat.

Lopulta pääsen kotiin, nappaan tietokoneen takapenkiltä ja alan hommiin. Mun mielestä on jollain tavalla jopa ehkä helpottavaa tietää, että seuraavan päivän blogijulkaisu on viittä vaille valmiina julkaistavaksi. Ei kun siis hommiin. Kuvien muokkaukseen vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Kuvat lisätään postaukseen ja laitetaan luonnos sivuun. Sähköpostit tulee kurkattua useampaan kertaan päivän mittaan ja illalla merkitään tarvittavia tietoja taas muistiin. Monesti loppuilta tulee vietettyä koneella surffaillen.

Uusia blogitekstejä, tulevaa ideointia tai suunnittelua, nettitilauksia, muiden sosiaalisten medioiden päivittelyä, lisää kuvien muokkailua ja iltaan (yöhön) saattaa parhaassa tapauksessa mahtua pari jaksoa lempparisarjaa. Mulla on tietokone vieressä nukkuessa ja niin kuin sanoin, päivän mittaan monestikin kulkemassa mun mukana. Paljon siis ruutuaikaa, mutta tässä työssä se on aika pakollista. Virkistystä elämään tuo kuitenkin se, että niitä tunteja voi koneen kanssa viettää erilaisissa ympäristöissä. Mun koneelle tärkeää on helppo käytettävyys, tehokkuus, kuljetusystävällinen ulkonäkö sekä akun kesto. Kun akku kestää hyvin, ei laturia kaivata niin kahviloissa kuin pidemmillä automatkoillakaan.Jos muuten teillä on ollut uuden tietokoneen hankkiminen suunnitelmissa, niin käynnissä on hyvä cashback -tarjous. Oston jälkeen Microsoftilta saa 200€ hyvityksen, eli 200 euroa rahaa takaisin. Kannattaa täältä käydä lukemassa lisää ja ottamassa tästä tarjouksesta selvää.


PELIKONE, RESEPTIKIRJA JA PALJON MUUTA

Yhteistyössä Indiedays & ASUS

Mun ilta meni Suitsin ensimmäisen tuottarin ja glögin kanssa. Toisaalla telkusta pyöri Arrow, joka ei sarjana kiinnosta mua pätkääkään. Vaikka meillä meneekin monesti sarjat poikaystävän kanssa aivan ristiin, niin sarjojen seuraaminen yhdessä on aivan parasta. Lähes aina pyörivät ohjelmat ovat kuitenkin täysin erilaisia keskenään. Yleensä toinen nappaa tabletin ja käy sängylle tai nurkkaan omien ohjelmien ääreen.

Tämä näppärän kokoinen tabletti on ollut viimekuukausien aikana moneksi. Sen avulla on vältytty riidoilta ja tuhinoilta, me nimittäin mennään poikaystävän kanssa eri sarjoissa aivan eri tuotantokausissa.  Tablettia on myös tullut kannettua mukana, sillä mä koukutuin Sims-peliin. Onhan mun ollut pakko poimia tuoreet tomaatit, lähettää simit töihin ja laittaa heidät nälkäisinä kokkaamaan ruokaa. Ollaan myös yhdessä maksettu laskuja, etsitty reseptejä, pelattu toinen toistaan typerämpiä pelejä, ikuistettu hetkiä, suoritettu lukion tabletti-kursseja, navigoitu automatkoilla paikasta toiseen, kommunikoitu ”hätätilanteessa” vieraalla paikkakunnalla puhelimen ollessa rikki, pelastettu tylsät hiljaiset illat musiikilla ja listaa mä voisin jatkaa vaikka loputtomiin. Tästä on siis aivan varmasti iloa vielä tulevaisuudessakin reissuissa sun muissa!
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Vähän laitteen nimeen viitaten, täällä olisi Zen-skabaa tarjolla. Jaa sun oma Zen-biisi, eli biisi joka vie sut zen-tilaan. Osallistujien kesken arvotaan ASUS ZenPad S 8.0, eli tabletti josta mäkin olen höpissyt täällä muutaman postauksen verran. (Aiemmat postaukset löytyy täältä ja täältä!)

Vinkkailen myös Kampissa olevasta ZenZone-tapahtumasta. Siellä vierailleille jaetaan 10% alennuskuponkeja joilla saa kaikista Expert-myymälöistä alennuksen ASUS Zen-alkuisista tuotteista. ZenZonessa on myös piipahduksen aikana mahdollisuus rentoutua hetki äänieristetyssä Zen-tilassa katselemalla rauhoittavia videoita.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic


PÄIVÄ MUN KANSSA

Yhteistyössä Indiedays & ASUS
Mä pääsin ASUSin kampanjaan mukaan ja sain sen myötä ASUS ZenPad S 8.0 tabletin itselleni. Kirjoitinkin siitä jo aiemmin täällä ja kerroin testailevani sitä nyt mahdollisimman paljon lähiaikoina. Mulla oli kulunut viikko syyslomaa ja päätin kantaa laitetta mukana kuvaten ja kertoen vähän mun päivästä. Kaikki postauksen kuvat on siis otettu kyseisellä tabletilla, tämän kameran laatu on ihan huippu! Olen just tällä hetkellä viimeistelemässä tabletilla postausta autossa, sillä lähdettiin just mummin ruokapöydästä matkalla kotiin päin. Mun koko viikko on ollut tosiaan kaikkea muuta kuin jännittävä, mutta nyt pääsette näkemään vähän mun perus päivää tylsyyksineen kaikkineen.

PhotoEditor-1445514960267
6:36 Herätys! Vaikka mulla onkin lomaa niin poikaystävä käy töissä. Herään puoli seiskan aikoihin heittämään häntä töihin jotta mulla olisi auto käytössä.

6:40 Vedän kollarit ja talvisaappaat jalkaan ja hyppään autoon.

7:05 Ajan kotiin takaisin peiton alle.

9:53 Herään pirteämpänä parin tunnin lisäunien jälkeen. Mun aamurutiineihin kuuluu somen selaaminen läpi ennen sängystä nousemista. Kun kaikki sosiaalisen median kanavat on käyty läpi, nousen sängystä.
10:14 Nousen sängystä, käyn suihkussa ja rasvaan naaman.

10:35 Teen aamupalaksi leipää ja jugurttia. Monesti mulla jää aamupala syömättä, mutta nyt varsinkin lomalla oon käynyt joko aamupalapöydässä porukoiden luona tai syönyt lopulta muroja ja leipää kotona.

10:45 Aloin laittamaan meikkiä ja hiuksia kuntoon. Silti kuitenkin vedin kollariasun päälle niin kuin jokaisena muunakin päivänä lomaviikolla.


11:16 Kävin lähikaupassa hakemassa ruissämpylöitä, kurkkumajoneesia ja tomaatteja hampurilaisia varten.

11:37 Mulle tuli postissa paketin saapumisilmoitus. Kävin hakemassa paketin postista joka sisälsi vähän treenivaatteita ja kolmiraitalenkkarit. Olinkin siitä ihan fiiliksissä koko loppu päivän.

12.41 Kaveri tuli käymään mun luona ja tein meille hampurilaisia ja ranskalaisia lounaaksi.
PhotoEditor-1445515013270

PhotoEditor-1445514885984

PhotoEditor-1445514641320
14:32 Tein vähän blogijuttuja, vastailin sähköposteihin ja suunnittelin tulevien viikkojen ohjelmaa kalenterin avulla.

15:18 Hyppäsin autoon ja lähdin hakemaan poikaystävää töistä. Bensa oli niin finaalissa että tässä kohti sitten jännitettiin päästääkö huoltoasemalle asti vai ei. No pääsin onneksi, mutta jännä kun ei tällaisia arkipäivän ongelmia ollut vielä vähän aikaa sitten kun kortittomia oltiin ja porukoiden luona asuttiin.

15:45 Kotiin päästiin ja lämmitin parit hampurilaiset paremmalle puoliskolle ennen kun mä jatkoin matkaa toiseen osoitteeseen.

16:05 Olin sopinut siskon kanssa että menen auttamaan häntä tavaroiden pakkauksessa. Olen käynyt siellä viikolla joka päivä vähän jeesaamassa pahvilaatikoiden täyttämisessä ja astioiden pakkaamisessa.

18:29 Lähdin kotia kohti ikean kassillinen tavaroita olalla. Oon vienyt päivittäin kotiin kaikkea sisustustavaroista vaatteisiin ja laukkuihin. Toisella samassa taloudessa asuvalla alkaa pikkuhiljaa mennä hermo kun mä roudaan päivittäin meidän luo kaikkea krääsää.
PhotoEditor-1445514714980
PhotoEditor-1445515152456
PhotoEditor-1445770300770
18:50 Siivosin kämpän ja keittiön kuntoon. En itse ole kovin siisti tyyppi joten meillä siivoillaan keittiötä ja koko kämppää joka toinen päivä. Tuolla on vielä toi vaatehuone, jonka kuntoon saaminen on meille ikuisuusprojekti. Siihen en saanut vielä koskettua mutta ehkä joku toinen päivä.

19:40 Tein iltapalaksi pastaa ja broilerin reisiä. Se on helppoutensa takia yks mun lemppari ruokia kiireessä ja nälkäisenä.

20:15 Lähdettiin käymään poikaystävän äidin luona. Juotiin iltateet ja juteltiin vähän asioista. Tässä ollaan vähän menty ylä- ja alamäkiä viimeaikoina ja lähitulevaisuudessa ja nyt on vaan järjestelyistä kiinni miten kaikki tulee jatkumaan.

21:26 Tultiin takaisin kotiin. Jatkettiin ensimmäisen Sex and the City leffan katselua joka jäi kesken kesiviikko-iltana.

23:03 Mentiin sänkyyn, toinen nukahti heti sinne päästessä ja itse selasin sosiaalista mediaa läpi hetken ennen kuin laitoin itsekkin pään tyynyyn.