SISUSTUSJUTTUJA

Mä oon aika hulluna sisustukseen, oon ollut jo pienestä lähtien. Kävin aina äitin hermoille kun siirsin huonekaluja paikasta toiseen, tai otin yhtäkkiä pensselin käteen ja kävin maalaamaan oma-aloitteisesti harmaata seinää valkoiseksi. Kun vaahtosammuttimen kokoinen tyty roudaa sänkyjä ja vaatekaappeja ympäri kuuden neliömetrin kokoista huonetta, olisin mäkin siinä tilanteessa äitinä vähän huolissaan. Oon myös aina ollut käsillä näpertäjä, ja tykkään tehdä juttuja itse. Mun päässä pyörii vaikka minkälaisia ideoita sisustamisesta, ja muista huonekalujen entisöimisistä.

No ekana mun päähän tuli kuva eurolavoista tehdystä sängynpohjasta, sillä meidän sängyn jalka taittui niin että kaikki jalat piti irrottaa. No niitä lavoja sit oltiin maalaamassa ja tuunaamassa, ja pakko sanoa että tykkään aivan hirveästi. Nyt sänky ei ole korkea, tämä on helppo pedata ja näyttää myös musta ihan hullun siistille. Alla oleva kuva ei anna sille oikeastaan oikeutta surkean kuvan takia, mutta saahan siitä nyt varmaan jollain lailla irti mielikuvan millasesta sängystä nyt on oikee puhe.

Seuraavana mä halusin meille vaaterekin. Sellanen ihan perus metallinen pyörillä liikkuva vaaterekki oli ekana mun mielessä. No mähän sain sit taas idean, eihän mihinkään ihan tavalliseen tälläkään kerralla voitu tyytyä. Olin poikaystävälle puhunut jo hetken mun suunnitelmista, mutta ne jäi hetkeksi päähän hautumaan. Mökillä sain aamulla herätyksen, jossa kyseltiin olisinkohan mä halukas lähteä vähän metsälle, sitä kun oli ympärillä ihan jokaisessa suunnassa. Metsälle lähdettiin, oksia löytyi jopa ylimääräisiäkin. Ne maalattiin, vaaterekki suunniteltiin ja lopuksi kiinnitettiin kattoon. Nyt on makkari mattoa, beigeä fatboyta ja kattolamppua vaille valmis.

P1010007
P1010009
P1010015-2
P1010043
P1010017


Ja on mulla kuulkaas törkeen upee vaaterekki nyt tällähetkellä, vai mitä ootte mieltä?

Tags:
, ,
25 Comments
  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 18:52h, 18 syyskuun Vastaa

    Asutteko siis yhdessä poikaystäväs kanssa? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 19:28h, 18 syyskuun Vastaa

    Puhut ihan ku noi olisi sun omia ideoita, vaikka tollasia pyörii tällä hetkellä monessa ig ja blogi-kuvassa.

  • Avatar
    sara
    Posted at 19:40h, 18 syyskuun Vastaa

    Sänkyä mä en ole nähnyt yhdessäkään kuvassa ig tai blogien puolella, hyvä että mä edes mitään blogeja enää seuraankaan. Vaaterekin taisin nähdä about 5 vuotta sitten weheartitissä. Että siihen nähden oli aivan mun omia ideoita sekä toteutuksia :-)

  • Avatar
    sara
    Posted at 19:40h, 18 syyskuun Vastaa

    Asutaan.

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 19:47h, 18 syyskuun Vastaa

    Mistä oot hommannu ton pyykkikorin? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 19:55h, 18 syyskuun Vastaa

    Näyttää todi kivoilta noi sun tekemät sisustusjutut! varsinkin toi vaaterekki on tosi hieno. mäkin oon aika sisustushullu ja koko ajan tekee mieli vähän uudistaa huonetta. mulla on yöpöytänä tollanen samanlainen ikean "aputuoli" kun sulla mutta valkoisena ja oon ollut siihen tosi tyytyväinen kun se oli niin halpakin vielä.
    – Aliisa

  • Avatar
    emilia
    Posted at 20:53h, 18 syyskuun Vastaa

    aivan käsittämättömän upean näköinen tuo vaaterekki, tahdon samanlaisen!
    itsekin lapsena siirtelin kalusteita paikasta toiseen, huomaa kyllä niiden kunnostakin sillä eivät ole mitään kevyempiä. natisevat ja heiluvat minkä ehtivät kun jalat on heikosti kiinni. :D

  • Avatar
    Veera SP
    Posted at 21:10h, 18 syyskuun Vastaa

    Ihan hullun kivan näköistä!

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 23:28h, 18 syyskuun Vastaa

    Toi vaateoksa on aivan upee. Ja sisustusjuttuja kirjotetaan yhteen ;-)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 01:02h, 19 syyskuun Vastaa

    Ihan älyttömän upeen näköstä! Sekä sänky ja vaaterekki, että koko kokonaisuus. Tytsy hei sulla on taitoja, älä hukkaa niitä! Kantsii heti alkaa miettii, jos tosta oliski sulle vaikka jopa ammatiksi. Uskon, että voisit loistaa ihan helposti ammattilaisenaki!

  • Avatar
    Lotta
    Posted at 15:05h, 19 syyskuun Vastaa

    Siis aivan ihana toi vaaterekki-idea, tykkään! Varmasti myös edullinen ratkaisu :) Lisää sisustus juttuja odotellessa ;)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 00:25h, 20 syyskuun Vastaa

    Oon koittanu kaun ettii tollasia eurolavoja, mistäköhän sä oot hommannu noi :-)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 02:33h, 20 syyskuun Vastaa

    Toi rekki on jo keksitty juttu että ei tarvitse sillä ainekaan ylpeillä :) kivahan se on

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:14h, 20 syyskuun Vastaa

    Äääh niin kivan näkönen koko huone!! Just tälläset mitä ei ihan kaikilla tuu vastaan on sairaan jees. Munki tässä puolvuotta sitten piti kyhätä tollanen rekki mut sen nyt vähän jäi :-D

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:14h, 20 syyskuun Vastaa

    aivan ihana tuo vaaterekki! onko se millä kiinnitetty kattoon roikkumaan? itselläni on jonkinmoinen visio ripustaa lyhyehkö verhotanko rekiksi, mutten yhtään tiedä miten se kestäisi siellä roikkua.

  • Avatar
    Milla
    Posted at 15:13h, 20 syyskuun Vastaa

    Vautsi mitä yksityiskohtia! Ja toi vaaterekki on ihan mielettömän hyvän näköinen❤️

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 17:25h, 20 syyskuun Vastaa

    Eurolavoista pakko sanoa sen verran, että niiden sisällä voi muhia jos jonkinlaisia öttiäisiä, saattavat tulla sieltä ulos vasta myöhemmin.. Itse en laittaisi vaikka hienolta näyttääkin :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:15h, 21 syyskuun Vastaa

    Itse harrastan kodin osalta minimalismia, eli kodissani ei ole yhtäkään turhaa esinettä. Toisaalta tällaiset jutut on just paaaljo kivempia kuin persoonattonat maapallon toisella puolella tuotetut koriste-esineet, joilla ei itelle oo muuta arvoa kuin pölyn kerääminen. Itse tehty on kaunis, itselle rakas ja ekologinen. Itse tehdyllä on miljoona kertaa enemmän tunnearvoa kuin tehtaassa tuotetulla. Ihanat! :)

  • Avatar
    sara
    Posted at 10:44h, 22 syyskuun Vastaa

    Muistaakseni Etolasta :-)

  • Avatar
    sara
    Posted at 10:45h, 22 syyskuun Vastaa

    Noi on poikaystävän tädin työpaikalta, mutta niitä voi varmaan käydä kysymässä melkeen kaikkialta kaupoista mihin kuljetetaan tavaraa

  • Avatar
    sara
    Posted at 10:47h, 22 syyskuun Vastaa

    Olkoon keksitty tai ei, mähän sen tonne rakensin ja mun siitä ylpeä pitääkin olla :-)

  • Avatar
    sara
    Posted at 10:48h, 22 syyskuun Vastaa

    En osaa ollenkaan sanoa mitkä noi koukut on, mutta iskuporakoneella se sinne kattoon ruuvattiin :-)

  • Avatar
    Anna
    Posted at 21:15h, 23 syyskuun Vastaa

    Aivan täydellinen idea toi vaaterekki! :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 15:14h, 02 lokakuun Vastaa

    ihania sisustusjuttuja! onko sulla suunnitelmia tehdä teidän koko kämpästä postausta? ois kiva nähdä, kun et muutostakaan mitään oo täällä jutellut! :-)

  • Avatar
    sara
    Posted at 17:17h, 02 lokakuun Vastaa

    Tässä menee nyt varmaan se kuukausi ainakin ennen kun ollaan saatu kämppää siihen kondikseen että kehtaa muutakin näyttää kuin pelkästään makkarin. No mutta hiljaa hyvä tulee vai miten se menee ;-) Pakko kyllä sanoa että tälläsenä sisustushulluna niitä kuvia valmiista kämpästä tulee tänne kyllä ilmestymään!

Post A Comment