VIIKKOKATSAUS

Untitled
Untitled
Untitled
Kulunut viikko on mennyt jopa ehkä aika tylsissä tunnelmissa. Koeviikko, mitä muuta siltä voi nyt oikeastaan odottaakkaan. Tätäkin postausta voisi sanoa enemmänkin ruokapäiväkirjaksi kun viikkokatsaukseksi. Siipiä, pikaruokaa, pakastettua kiinalaista, mustikkapiirakkaa, nuudeliwokkia sekä perunamuusia ja riistakäristystä. Tein muuten ensimmäistä kertaa elämässäni perunamuusin täysin alusta loppuun asti itse, ja kyllähän siinä eron huomasi valmiisiin mummonmuusi pusseihin. No vastapainoksi löytyy myös vähän iltalenkkimaisemaa kun käytiin mun vanhempien luona juosten. Pakko sanoa, että tohon aikaan lämpösissä vaatteissa pieni reippailu tuntu niin ihanalta jotta sen voisi vaikka ottaa ihan tavaksikin. Sit löytyy vähän tota pientä karvapalloa, jonka takia meikkien haku reissu siskolta kesti ainakin puolet pidempään. Pitihän ylimääräisillä puuterisiveltimillä vähän leikkiä ja peuhata.

Mulla oli tänään vapaapäivä, sillä tämän päivän koodi oli mulla liikuntaa. Vaikka aamusta lähtien mulla on ollut kamala leipomisvimma, en mä siitä huolimatta ole saanut vielä mitään aikaseksi. Niitä ideoita kun riittää eikä yhteisymmärrykseen oikeen meinata päästä. No kohta olis kauppareissun aika, joten eiköhän nyt pikkuhiljaa pitäisi päättää. Mutta kun tekisi mieli sekä pavlovaa, keksi brownieita, ihan normaaleita brownieita tai sitten itse maustettua suklaata – ai miks en mä muka voi tehdä noita kaikkia.


9 Comments
  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 18:47h, 02 lokakuun Vastaa

    Hahah mullakin oli pari päivää sit hirvee leipomisvimma, jotain oli pakko saada tehdä mut sit iskikin valinnanvaikeus kun oisin halunnu leipoo varmaan viittä eri asiaa! :-D

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 00:03h, 03 lokakuun Vastaa

    Ootko muuttanut pois kotoa?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 00:20h, 03 lokakuun Vastaa

    Tunnetko ketään jonka sukunimi on viinanen? :-)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 10:35h, 03 lokakuun Vastaa

    Edelliseen postaukseesi viitaten, ehdotan matkaa Pietariin! Venäjällä uusi vuosi on joulua merkittävämpi juhla ja kaupunki on mielettömän kaunis jouluaikaan kaikkine jouluvaloineen. Lisäksi hintataso on alhainen ruplan heikomman kurssin vuoksi. Ja mitä parasta, tuo kulttuuripääkaupunki on vain junamatkan päässä. :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 10:46h, 03 lokakuun Vastaa

    mistä on tuo ihana valkonen neule? :-)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 10:53h, 03 lokakuun Vastaa

    "Rennot" viikot on välillä niin jees. :) ihana valkoinen neule ja aurinkoinen sinä!

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 13:21h, 03 lokakuun Vastaa

    Onks noi pakastetut kiinalaiset millasia?:) mitä suosittelet?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 13:25h, 04 lokakuun Vastaa

    Saisko ohjetta tohon mustikkapiirakkaan? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:36h, 05 lokakuun Vastaa

    Hei, tosi hyvä ehdotus tuo Pietari! :) Ois kyllä mahtavaa Venäjällä jonkun verran matkanneena päästä joskus uuden vuoden aikoihin sinne. Harva kylläkään näkee Venäjän maan ja kulttuurin hienouksia kaiken sen kuran keskeltä, jota maan politiikka aiheuttaa ja millaisen kuvan Suomen media antaa. Vaikket Sara nyt sinne menisikään, suosittelen reissua jossain vaiheessa! :)

Post A Comment