NELJÄ KESKIVIIKOLTA

DSC_0252DSC_0527 DSC_0666DSC_0268Heippa tyypit!

Yli puolivälissä reissua jo ollaan, ja porukkakin vähentyi aamulla puolella. Osa perheestä lähti jo ajelemaan takaisin Lahden suuntaan, kun taas osa meistä huokasi helpoituksesta, sillä ei parit laskettelupäivät lisää tälle vuodelle haittaa ollenkaan. Olot on paremmat, kelit on paremmat ja urheilun sekä ulkona reippailun myötä untakin tulee palloon jo illan aikaisessa vaiheessa. Pian olisi tarkoitus ottaa hiihtosukset alle ja lähteä katsomaan onko se yläasteella opeteltu hiihtämisen taito vielä tallella. Mä luulisin että mun hiihtoseuralaisen täytyy ottaa mukaan kärsivällisyyttä ja pitkä pinna. Tämän hiihtoreissun jälkeen tarkoitus olisi lähteä viettämään toiseksi viimeinen rinnepäivä joko hymyssäsuin tai mutrusuin. Fiilikset siis varmasti riippuu siitä, onko hiihtämisestä kasvanut oikeasti ihan mukava –  koululiikunnan huonot muistot murtava – muoto liikkua. Toivotaan ainakin näin!

Mulla kävi vähän hassusti mun koneen ja kuvien kanssa, nimittäin unohdin ulkoisen kovalevyn kokonaan kotiin. Kone piippasi täyttä, ja mä olin jo ylibuukkaamassa tätä vanhusta uusilla kuvilla. Jotta nämä kuvat sain koneelle, jouduin samalla poistamaan vähän niitä vanhempia. Leviltä kuvia on siis tulossa vielä hetki, jotta ne varmasti tulisi teiltä jokaiselta pikkuhiljaa korvista ulos! No tarkoitus mun oli kuitenkin kysellä olisiko teillä mitään ehdotuksia siitä, mitä te haluaisitte täällä blogin puolella nähdä kunhan takaisin kotiin päästään? Nyt olisi siis teidän mahdollisuus vaikuttaa vähän sisältöön, jos siis jokin on vaikka jäänyt kaivertamaan mieltä.


22 Comments
  • Avatar
    Ansku
    Posted at 08:09h, 03 maaliskuun Vastaa

    Vaude mikä lumimaisema sielä! Hauskaa reissua :)

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 09:04h, 03 maaliskuun Vastaa

      Täällä on tosiaan maisemat täynnä korkeita lumivalleja, paljon lunta ja vielä enemmän sitä lunta! Kauniin näköstä siis ;-) kiitos!

  • Avatar
    Sanni
    Posted at 10:10h, 03 maaliskuun Vastaa

    Sellainen my day -tyylinen postaus olis kiva!

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 11:22h, 03 maaliskuun Vastaa

      Täytyy laittaa mieleen! :-)

  • Avatar
    salla
    Posted at 11:46h, 03 maaliskuun Vastaa

    Kaikki reseptipostaukset on huippuja! Niistä saa aina niin paljon inspistä omaan ruokavalioon :)

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 13:32h, 03 maaliskuun Vastaa

      Ihana että ne on tykättyjä, nimittäin niitä on aina tosi mukava tehdä :-)

  • Avatar
    i
    Posted at 11:57h, 03 maaliskuun Vastaa

    No asupostaukset kelpaa aina! Myös postaus arkimeikistä, nykyisistä kauneudenhoitorutiineista tai vaikka sun inspiraationlähteistä olis kivoja :) Ruoka-aiheiset postaukset on myös tervetulleita ;-p

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 13:33h, 03 maaliskuun Vastaa

      Laitan muistiin, eiköhän noita kaikkia tule kunhan arkeen päästään :-)

  • Avatar
    Veera SP
    Posted at 12:00h, 03 maaliskuun Vastaa

    Mä aina ajattelen et hiihtäminen on ihan hirveetä, kun just koulusta vähän huonoja muistoja, mut sit kuitenkin aina ku pääsen sinne ladulle asti tajuunki et tä onkin aika kivaa! :-D
    Ja ihanat maisemat tosiaan siellä!

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 13:36h, 03 maaliskuun Vastaa

      Me käytiin tosiaan äsken hiihtämässä ja mut naurettiin ulos laduilta. Pääsin sen sata metriä eteenpäin ja ajattelin että pakko lähteä toisessa seurassa harjoittelemaan vähän myöhemmin! No ehkä musta vielä joskus kunnon hiihtäjä tulee, hah!

  • Avatar
    Saralina
    Posted at 16:24h, 03 maaliskuun Vastaa

    Haluun kans laskemaan! Ihanaa reissua <3

    http://saralinall.blogspot.fi/

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 22:15h, 03 maaliskuun Vastaa

      Kiitos paljon!

  • Avatar
    Peppiina
    Posted at 16:28h, 03 maaliskuun Vastaa

    Sulla on tosi kiva blogi! Olisi kiva saada postausta sun tukan laitosta ja arkimeikkailusta.

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 22:16h, 03 maaliskuun Vastaa

      Sellaista oli videona suunnitteilla kunnes tulin kunnolla kipeäksi enkä noussut sängystä päiviin :-D Mielessä on siis!

  • Avatar
    Laura
    Posted at 16:36h, 03 maaliskuun Vastaa

    Meikki- ja kosmetiikkapostauksia! Mitkä on sun luottotuotteet? Entä arkimeikki? :)

  • Avatar
    i
    Posted at 16:48h, 03 maaliskuun Vastaa

    Ois kiva jos tekisit videon englanniksi :) vaikka ihan vaan höpöttely video. Ja pakko sanoo et rakastan sun blogii! Ihan mun lemppari

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 22:18h, 03 maaliskuun Vastaa

      Tämmönen olisi ollut parempi varmaan silloin kun mä olin vielä jenkeissä :-) No ei kai sitä kuitenkaan kokonaan kannata unohtaa. Kiitos paljon!

  • Avatar
    Katja
    Posted at 17:54h, 03 maaliskuun Vastaa

    Vitsi olis kans kiva päästä laskettelemaan.. Yksi kateellinen ilmottautuu! Mut joo kaikki sisustus postaukset on ollu ihania! Oon itse muuttamassa just omaan yksiöön niin olis kiva saada vinkkejä sisustukseen. Myös meikki/hius ja vaate postaukset on parhaita.

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 22:22h, 03 maaliskuun Vastaa

      Pistän mieleen, mulla on aivan hirveesti kaikkia sisustusjuttuja ja kämppä on varmasti muuttumassa :-) Pitää siis tännekkin niitä näytellä!

  • Avatar
    -A
    Posted at 20:36h, 03 maaliskuun Vastaa

    Ihanan näköistä! :) Aiotko muuttaa blogin ulkoasua kun pääsit indiedays blogiksi? Onnea vielä siitäkin! Ja rakastan asu postauksia ja meikkituote postaus ois kiva, olisi kiva tietää mistä ostat meikit, joita ei suomesta saa.

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 22:13h, 03 maaliskuun Vastaa

      Eiköhän sekin ole tiedossa kunhan kunnolla ollaan tänne sopeuduttu :-) Kiitos paljon! Itseasiassa noiden meikkien ostaminen olisi just nyt mulle ajankohtaista, joten sellanen voisikin tulla kunhan saan ostokseni tehtyä.

  • Avatar
    Anniina
    Posted at 14:23h, 04 maaliskuun Vastaa

    Hei mistä tuo sun pipo on? Todella kiva!

Post A Comment