PÄIVÄN RUOKA VIDEOLLA

Tällä kertaa olisi tarjota vähän erilaista ruokapostausta! Risuja ja ruusuja – postauksessa teiltä tuli kommenttia, että on mukava kun tänne tulevaa matskua ei voi ennaltaan arvata, sillä postaukset on monesti hyvin erilaisia. No nyt ainakin on, nimittäin kuvasin ihan videona kuinka elämäni ensimmäiset porsaan ulkofilepihvit valmistui. Koska mä en mikään videoekspertti ole koskaan ollutkaan, niin muokkaus ja julkaisu tuotti täällä vähän päänvaivaa. Siitä kuitenkin selvittiin ja tällä on hyvä aloittaa! Mä tajusin että normaalisti jos ruoka vaatisi enemmän jotain mittailuita, niin jatkossahan aineiden määrät voisi kirjoittaa videoon myös esille. Nyt kuitenkaan kun resepti oli luokkaa ”paista pannulla ja käännä” niin kaikki käy mukavasti ilmi videosta.

Tein siis porsaan ulkofilepihvejä, ranskalaisia ja paistettuja vihanneksia. Tuoreet vihannekset lopulta vaihtui valmiiseen wok-pussiin, sillä lähikaupalla ei ollut tarjota kaikkia niitä vihanneksia joita mä olisin mielelläni halunnut käyttää. Tämä oli siis muutenkin vähän normaalista poikkeava ruoka täällä meillä, kun useammat jutut tuli pakasteesta paistettavaksi. Jälkiruoaksi tein edelleenkin jälkiruokien ykköspaikkaa pitävät annokset, joita kannattaa kokeilla makeanhimon tullen! NAM!

Mitä mieltä te olette tällaisesta vähän erilaisesta ruokapostauksesta? Peukkua ylös vai alas?


29 Comments
  • Avatar
    Katsu
    Posted at 10:49h, 14 huhtikuun Vastaa

    Aivan ihana video! Näitä ehdottimasti lisää! :-)

  • Avatar
    Reetta
    Posted at 11:05h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tosi hyvän näköstä! Ja kivan yksinkertainen resepti kuitenkin. Voisin itsekin kokella joskus :)

  • Avatar
    sopo
    Posted at 11:15h, 14 huhtikuun Vastaa

    Ehdottomasti peukkua ylös!
    Huippu video ja idea :)
    Näytti ruoka niin hyvältä, että taidanpa itsekin joskus kokeilla tätä samaa :)

  • Avatar
    Salla
    Posted at 11:56h, 14 huhtikuun Vastaa

    Peukku ehdottomasti ylös! Huippu video :)

  • Avatar
    iipa
    Posted at 12:33h, 14 huhtikuun Vastaa

    Mikä tuote toi mauseseos(?) on missä kääntelit noi lihafileet?

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:14h, 15 huhtikuun Vastaa

      Poppamiehen slow food rub :-) Sopii hyvin just lihojen paistamiseen pannulla tai grillillä!

  • Avatar
    Jatta
    Posted at 13:42h, 14 huhtikuun Vastaa

    Hei musta tää oli tosi kiva! :D Tuli heti nälkä vaikka just söin haha. Ite kaipaisin just jälkiruokiin/välipaloihin vinkkejä ja sulla tuntuu olevan aina kaikkia herkullisen näköisiä ja vähän erilaisia, ni todellakin jatkoon nää ja erityisesti jälkkäriresepti-videoita vois olla kiva nähä :-)

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:15h, 15 huhtikuun Vastaa

      Pitää laittaa noi korvantaakse! Nää on näköjään saanu pelkkää peukkua ylös joten näkyy varmaan samantapasia enemmänkin :)

  • Avatar
    Meri
    Posted at 14:02h, 14 huhtikuun Vastaa

    Olisi kiva tietää tarkemmin miten noi pihvit teit eli missä mausteessa pyörittelit ne? Ja laitoit ilmeisesti kastikkeen ruokakermasta, mutta maustoitko vielä lisää jotenkin? :)

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:16h, 15 huhtikuun Vastaa

      Laitoin poppamiehen slow food rubia, ja ruokakermasta kun tekee kastikkeen ni ton mausteseoksen takia sinne ei tarvii enää mausteita itse kastikkeeseen lisätä kun se imee sitä makua niistä lihojen mausteista :-)

  • Avatar
    Karo
    Posted at 14:12h, 14 huhtikuun Vastaa

    Ihana video, näitä lisää! :-D

  • Avatar
    Jenny
    Posted at 15:17h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tää oli tosi kiva, tälläsia videoita olis kiva nähdä jatkossakin eri ruoista :-)

  • Avatar
    sanna
    Posted at 15:57h, 14 huhtikuun Vastaa

    Ehdottomasti lisää videoita ! :) Oletko koskaan miettinyt day in the life-videon tekemistä? :o

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:16h, 15 huhtikuun Vastaa

      En oo koskaan miettiny sellasta :-)

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 16:04h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tosi kiva video! Vaikka olenkin vegaani, ja lähes kaikissa tämän aterian ainesosissa oli jotain eläinperäisiä ainesosia, oli video jostain syystä silti mukava katso! :D Hyvä valaistus ja laadukas kuvaus. Hyvä hyvä! :) Ja pienellä muuntelulla toki voi tämänkin aterian toteuttaa vegaanisti. Hmm, tulipa nälkä! :)

  • Avatar
    Julia
    Posted at 16:31h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tää oli kyllä kivan erilainen! Ehdottomasti peukkua ylös. :)

  • Avatar
    Jennun
    Posted at 16:58h, 14 huhtikuun Vastaa

    Ihana!! :)

  • Avatar
    Ella
    Posted at 17:20h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tosi kiva video! Ja ihanan simppeli ateria :) Maustoitko ranskalaisia mitenkään itse?

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:17h, 15 huhtikuun Vastaa

      Laitoin niihin grillimaustetta :-) Huomasin että jotain kohtia jäi tuolta puuttumaan kun saatto tulla pieni kiire, heh!

  • Avatar
    Reetta
    Posted at 18:09h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tosi kiva tää video! Mielelläni katsoisin lisääkin :>
    Jos saa toivoa, niin tykkäisin erityisesti välipala- ja jälkiruokavinkeistä niinkuin joku muukin tuolla kommenteissa toivoi :)

  • Avatar
    Esmeralda Johansson
    Posted at 19:07h, 14 huhtikuun Vastaa

    Tosi kiva video! :) Lisää tällaisia, tosi motivoivia ja niin herkulliselta näyttää! :)

  • Avatar
    milla
    Posted at 00:41h, 15 huhtikuun Vastaa

    Tää oli hirveen kiva video! Inspiroiduin !

  • Avatar
    Tiina
    Posted at 08:56h, 15 huhtikuun Vastaa

    Aivan ihana video! Yllätyin positiivisesti :-)

  • Avatar
    Sara
    Posted at 12:10h, 15 huhtikuun Vastaa

    Ehdottomasti peukku ylös! Toivottavasti vastaavanlaisia videoita tulossa jatkossakin :-)

  • Avatar
    Helmi
    Posted at 12:26h, 15 huhtikuun Vastaa

    Siis ihan yber hyvä!! Paljon parempi kun tekstillä resepti postaukset! :) Jotenki näkee konkreettisesti kuinka helppoa kun usein ei jaksa edes yrittää kun ajattelee kaiken olevan niin vaikeaa tai aikaa vievää :D

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:18h, 15 huhtikuun Vastaa

      Kiva kuulla! Monesti nää mun reseptit mitä teen on aika nopeita ja helppoja :-) Pitää siis tehdä näitä jatkossakin!

  • Avatar
    Pihla
    Posted at 17:55h, 15 huhtikuun Vastaa

    Ihana video! :-)

  • Avatar
    Anne
    Posted at 22:37h, 15 huhtikuun Vastaa

    Ootko ikinä miettinyt oman respetikirjan julkaisemista? Ainakin itse semmoisen hankkisin heti, näyttää sen verran herkullisilta aina noi sun kokkailut! :)

  • Avatar
    Jessica
    Posted at 16:55h, 17 huhtikuun Vastaa

    Tosi kiva postaus! Tälläsiä lisää :-)

Post A Comment