RUISNACHOVUOKA

OLYMPUS DIGITAL CAMERARuokapostaukset on aina ihanan tykättyjä, ja niitä on todella kiva aina toteuttaakkin. Jotkut varmaan muistaa mun edellisen Ruisnacho-postauksen  kun tein aamupalaksi RuisNachoille dippiä, mutta tällä kertaa teinkin vähän iltapalaa. Tämäkin postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin & Vaasanin kanssa, ja nyt mennään vähän erilaisen ruoan pariin.

Meillä kaikilla on varmaan ruoat, joista jo kotona asuessa on jäänyt suuret lempparit. Meillä ollaan tehty pikalasagnea, joka on aina uponnut hyvin kaikkien kavereidenkin masuun. Meillä on tehty erilaisia liharuokia, jotka on maistunut kaikille. Yksi kuitenkin on nacho-vuoka, joka ensimmäisen kerran taidettiin toteuttaa syntymäpäivillä suolaisena naposteltavana sormiruokana. Silloin me tökättiin nachot ennen uuniin laittamista vuokaan pystyyn, jolloin ottaminen oli huomattavasti helpompaa. No todella kärsimättömän tyypin kanssa yhdessä asuessa mä tajusin, että nachot kannattaa ihan suosiolla vaan jättää erilliseen astiaan. Tänne vuokaan voi tosissaan heittää mitä vaan mukaan, mutta itse tykkään aina pysytellä vähän neutraalimmissa jauheliha-sipuli-tomaatti-skaaloissa mitään sen suurempia ylläreitä joukkoon heittämättä.

Siitä perinteisestä nachovuoasta mä poikkesin laittamalla normaalien nachojen sijaan mukaan RuisNachoja, jotka viimekerran testeissä nousi itselläkin jopa normaalien nachojen ohi. RuisNacho-aamupalalla mulla oli tämä sama Seesami & Merisuola maku käytössä, ja ajattelin sen sopivan tähän ruokaan hyvin mukaan. Nämä on vähän kevyempiä ja terveempiä kuin ne normaalit maissisipsit, ja senkin takia ottanut vähän suurempaa paikkaa meidän taloudessa.

Tähän vuokaan tarvitsee siis erilaisia raaka-aineita oman mielen mukaan, mutta itse laitoin jauhelihaa taco-maustepussilla maustettuna. Laitoin RuisNachoja, tomaattia, sipulia, juustoraastetta, salsaa, maustamatonta tuorejuustoa ja lopulta päädyin heittämään joukkoon vielä yhden avokadonkin. Tarkoitus on siis paistaa jauheliha kypsäksi, lisätä siihen taco-maustepussi, pilkkoa tomaatit, sipuli ja avocado, heittää jauheliha vuokaan, maustamaton tuorejuusto sinne sekaan, vihannekset ja salsa joukkoon ja ripotella juustoraastetta päälle. Lopulta vuoka laitetaan pariin sataan asteeseen hetkeksi uuniin kunnes juuston pinta hieman ruskistuu, nachot laitetaan tarjolle ja käydään syömään. Tämä toimii hyvin naposteluruokana tai ihan kunnon päiväruokana. Alunperin ajattelin tämän olevan lähinnä illan naposteluruoka, mutta tuo parempi osapuoli ryntäs apajille kauhan kanssa ja siinä olikin sitten kokonainen vuoka hänen lautasellaan. Niin kuin näette, tätä voi syödä niin erilailla erilaisissa tilaisuuksissa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


4 Comments
  • Avatar
    Kaisa
    Posted at 10:30h, 22 toukokuun Vastaa

    Hei,
    Pidän todella paljon blogisi positiivisesta asenteesta! Kuitenkin minulla pistää silmään useissa postauksissa vilahtelevat kielioppivirheet. En halua vaikuttaa miltään kielioppipoliisilta, ja tämäkin on tarkoitettu ihan rakentavaksi kritiikiksi, mutta varsinkin jos blogista tai postauksesta saa palkkaa, olisi minusta ihan reilua tarkistaa teksti kirjoittamisen jälkeen ja katsoa ettei siellä olisi hirveästi kirjoitus-/ kielioppivirheitä. Ja tämä ei ole tarkoitettu pelkästään tätä postausta silmällä pitäen. Muuten pidän blogistasi todella paljon, ja odotan innolla miten teidän kodin sisustus muuttuu uusien diy-kalusteiden myötä! :)

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 13:42h, 22 toukokuun Vastaa

    Sulla on aivan ihana blogi ja tapa kirjottaa <3

  • Avatar
    Venla
    Posted at 16:29h, 22 toukokuun Vastaa

    Hei mikä kamera sulla on käytössä? :)

  • Avatar
    s
    Posted at 22:11h, 22 toukokuun Vastaa

    Ihania nää ruokapostaukset! Haluisin kysyä, että ootko koskaan kattonut mitä esim. pizza juusto ja pizza suikaleet sisältää? monesti kaikkea muuta kuin sitä juustoa ja kinkkua joita on usein näissä ’pizza’ tuotteissa vain pari prosenttia.. en siis ole mikään hifistelijä, mutta tuo asia mietityttää miten paljon ihmisiä huijataan tämmöisellä, kun usein maksaakin enemmän kuin normaali juustoraaste ja kinkkusuikaleet :)

Post A Comment