NOKIAN PANIMO – SUN’N

IMG_1400 IMG_1398 IMG_1376 IMG_1397Kerroinkin jo teille meidän grillikauden avajaisista, jotka pidettiin kavereiden kanssa meidän mökillä. Valikoiduin mukaan Indiedaysin ja Nokian Panimon kampanjaan, ja päätin lähteä pienelle mökkireissulle. Meidän mökki on muutaman minuutin päässä Lahden keskustasta, eli se on sellainen paikka johon porukat on uskaltanut päästää meidät lapset keskenään kavereiden kanssa jo varmaan kymmenen vuoden ajan. Meillä on jo vuosien ajan ollut tapana käydä mökkeilemässä kavereiden kanssa. Joskus grillaillaan, joskus saunotaan, joskus käydään uimassa joskus jopa nukutaan teltassa. Tärkeintä kuitenkin on hyvä fiilis ja ihanat ihmiset ympärillä. Muutama viikko sitten mulle tuotiin Nokian Panimolta lähetys, joka sisälsi tämän kesän virvokkeet. Sun’n Cream Soda sekä Sun’n Ginger Beer on ollut mulla esillä ties missä sosiaalisen median kanavissa jo useita kertoja, ja meidän varastot on alkanut hupenemaan jo ennen kuin ollaan päästy edes kesäkuun puolelle.

Virvoitusjuomat on saaneet alkunsa jenkkiklassikoista, ja niitä saa suomesta jo esimerkiksi hyvinvarustettujen K-kauppojen sekä S-kauppojen limuhyllyltä. Koska kyseessä on kuitenkin aika pieni panimo, osattiin jo odottaa heidän panostus juomien makuun. Ihanan pirteät ja mielipiteitä keskenään jakavat maut sopi hyvin grillailuihin ja kesäpäiviin. Istuttiin iltaa pimeeseen saakka, ja lopulta itikat hääti meidät jo sisätiloihin. Lähdettiin tyttöjen kanssa meille, ja napattiin mökin kylmäkellarista kainaloon lava inkiväärilimsaa. ”Beer” nimityksestä huolimatta juoma on alkoholiton, mutta testailtiin illalla erilaisia vaihtoehtoja tästä tyttöjen peli-illan aikana juomien lantrinkina. Ihana inkiväärinen juoma sopii todella hyvin esimerkiksi omenan makuisten alkoholijuomien kanssa – pieni vinkkivitonen siis täysi-ikäisille kesän booleihin! IMG_1373 IMG_1367 IMG_1388 IMG_1423 IMG_1415 IMG_1452IMG_1483 IMG_1404 IMG_1492 IMG_1463 IMG_1576 IMG_1493 IMG_1502 IMG_1514 IMG_1475 IMG_1533 IMG_1559 IMG_1549Nää on niitä päiviä kun elämä tuntuu mahtavalta. Vaikka loma ei ole edes alkanut, on kesää eletty jo jonkin aikaa. Kesän fiilistelymusiikkia, grilliruokaa, kylmää juotavaa, auringonlasku ja kavereita. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tyytyvämmäksi tällaisista pienistä nautinnollisista hetkistä tulee. Juuri näitä hetkiä tullaan muistelemaan syksyllä kun lehdet on punertavia ja mökkilaituri puretaan talvea varten. Yllä näkyvät kuvat saa tiivistettyä fiilistä aivan ihanasti ja kuvat tuo illan takaisin mieleen. Voisin vaan tuijottaa niitä ja selailla läpi useaan kertaan!


5 Comments
  • Avatar
    Jenni
    Posted at 09:53h, 27 toukokuun Vastaa

    Voi vitsit, miten kiva, että oman kotikaupungin pikkupanimosta kuulee myös täällä blogimaailmassa :D Täytyy kyllä pistää molemmat juomat testaukseen, vielä en oo kyseisiin tölkkeihin kaupassa törmänny, mutta varmasti tuun nyt ne etsimään sielt hyllyltä :) Ihania kesäillan kuvia, tunnelma välittyy tosi hyvin tänne ruudun toiselle puolelle! :))

  • Avatar
    Inna
    Posted at 10:25h, 27 toukokuun Vastaa

    moikka! kun sulla on noi ripsienpidennykset, niin kun kokeilit erilaisia silmälaseja ja aurinkolaseja, niin osuuko ne ripset niihin laseihin:D oon miettiny ripsien ottamista, mutta mietin, et miten ne toimii lasien kanssa:D

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 12:12h, 27 toukokuun Vastaa

      Aurinkolaseissa ei oo minkäänlaista haittaa, eikä itseasiassa silmälaseissakaan näillä nykysillä pidennyksillä :-) Sillon ku mulla oli 14mm pidennykset jenkeissä ni välillä ripset saatto hipasta linsseihin. Nää 12mm pysyy muutenkin paremmin kunnossa eikä tollasia ongelmiakaan lasien kaa oo ollut :-)

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 11:42h, 28 toukokuun Vastaa

    Etkö aijo mennä kesätöihin? Asut kuiteski jo omillas jne?

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 11:14h, 29 toukokuun Vastaa

      Se että asun omillani ei välttämättä tarkoita sitä että mun tarvitsisi mennä kesätöihin. Mulla on kuitenkin tällä hetkellä säännölliset tulot enkä ole riippuvainen vanhempien avuista joten asiat on ilman töitäkin hyvin :-)

Post A Comment