ILTAPALAVINKKI – PESTOLEIVÄT

Jos en viikon aikana ole muuta saanut aikaiseksi, niin ruokaa nyt ainakin sen edestä! Mä saan usein kuulla, että ruokapostauksia aina innolla odotetaan tulevaksi. Se on musta ihana tietää, sillä jos mä jotain voisin työkseni tehdä niin varmaankin laittaisin ruokaa ja sisustaisin kämppiä. Noi kaks asiaa on semmosia joista mä oikeesti nautin todella paljon! No kuitenkin, viikon aikana mä olen saanut aikaiseksi jos jonkinmoisia aamupaloja, välipaloja, päivällisiä ja iltapaloja, ja tässä tulee nyt ainakin yksi iltapalavinkki!

Kiertelin muuten yksi päivä kaupassa ja mun kori oli kassalle mentäessä täynnä kaikkea superia! Siellä oli kaikkia tuotteita joita mä nyt en normaalisti niin usein osta tai käytä, joten ette arvaa kuinka innolla täällä ollaan nyt tekemässä ruokaa! Monesti mun kommenttibokseissa käydään keskustelua siitä, kuinka mun tekemissä ruoissa on aina lihaa ja mä oletan lihan kuuluvan ruokaan, joten arvatkaapa tyypit mitä! Mä ajattelin nyt lähiviikkoina haastaa itseni jättämään lihan pois ja tekemään mun ruoan esimerkiksi soijavalmisteista. Mä oon itse todella innoissani, koska tiedän, että kasvisruokakin voi olla todella hyvää ja monipuolista. Tulossa on siis myös muutakin kuin kasvissosekeittoa, ja näistä mä ajattelin tehdä seitsemän reseptin postaussarjan. Miltä kuulostaa? No tämä kuitenkin on vasta myöhemmin tulossa ja nyt olis ajankohtaisempaa keskittyä tämän postauksen lämpimiin voileipiin!img_2961 Vielä kotona asuessa meillä oli tapana aina välillä tehdä iso pellillinen lämpimiä voileipiä. Päällä oli tottakai jokaisella aina omat lempparit, ja mulle yleensä valikoitui kinkku, juusto ja sipuli. Mä en nuorempana pitänyt paistetusta tomaatista ollenkaa, mutta nyt mä rakastan sitä. Nykyään mä heitän lämpösten voileipien päälle tuorepestoa (Vinkki: paras valmiina ostettava tuorepesto löytyy ehdottomasti Lidlistä. Kannattaa kokeilla!) avocadoa, juustoa, sipulia, tomaattia ja basilikaa. Joskus päälle eksyy myös suolalihaa tai tuorejuustoa. Mä ostin Créme Bonjour Wasabi Twist-tuorejuustoa kokeiluun, ja vaikka tämä sopi näihin leipiinkin, niin mun on ehkä pakko kokeilla lähiaikoina tehdä itse sushia ja änkeä tätä joukkoon. Niihin mä uskoisin tämän sopivan vielä jopa paremmin! Sit vaan leivät hetkeksi uuniin ja syömään. Tämmöset herkut on kyllä välillä täysin tervetulleita niiden normaalien iltapalaleipien ja jogurtin tilalle. img_2977 img_2972-2 img_2968-3 img_2982

Miten te teette lämpöset voileivät? Mitä laitatte niiden päälle?


14 Comments
  • Nimetön
    Posted at 12:09h, 11 marraskuun Vastaa

    Mitä tossa mukissa on?
    Valkosipuli on lämpimissä voileivissä super hyvää

    • saralovesyou
      Posted at 01:50h, 12 marraskuun Vastaa

      Persikkajääteetä 🙂 Ai että, valkosipuli on kokonaa unohtunu! Valkosipulileivät on parhaita, pitää pitää mielessä!

  • Nimetön
    Posted at 16:30h, 11 marraskuun Vastaa

    Mitä mukissa on?

    • saralovesyou
      Posted at 01:50h, 12 marraskuun Vastaa

      Persikkajääteetä 🙂

  • jannnni
    Posted at 21:14h, 11 marraskuun Vastaa

    Mulla lämpimät leivät on tehty Vaasan ruispaloista, päälle oivariinia, tomaattia, juustoa ja vähän pippuria 🙂 Yksinkertasta mut hyvää! Avokadoa voisin kyllä kokeilla, kun siitä oon viime aikoina innostunut 🙂

  • karkki
    Posted at 23:22h, 11 marraskuun Vastaa

    mistä ne sun punaset kollarit on, jotka on vilahtanu aina jossain kuvissa?

    • saralovesyou
      Posted at 01:51h, 12 marraskuun Vastaa

      Veikkaan et tarkotat niitä Niken kollareita, ne on Stadiumista 🙂

  • Juuli
    Posted at 23:22h, 11 marraskuun Vastaa

    Moi! Tykkään ihan hirveesti näistä sun ruokapostauksista plus kyllä muistakin 🙂

    Ois yks postausidea siis 😀 kun elät yksin, ja esim, käytät sipulia pari viipaletta illassa leivänpäälle. Menee hetki ku se menee pilalle. Keksitkö siis jotain käyttötapoja (esim seuraavan päivän ruoka) avatuille ruuille ym.

    Mun ärsyttävin vaiva on yksinasuvana etten malttas juurikaan ostella mitään erikoista, ku loput pakkauksesta/tuotteesta on seuraavan viikon siellä homehtumassa.

    Niin siis idea oli et voisiks tehä tästä postauksen miten käytät jämäruokia, vai meneeks ne sullaki yleensä roskiin? 😀

    Huh pitkä kommentti, mut pakkosanoa viellä että TYKKÄÄN paljon sun blogista! 🙂

  • Henna Makkonen
    Posted at 01:22h, 12 marraskuun Vastaa

    Sinulla on ihana blogi ja myös ihania ruokaohjeita sinulla siinä! Tervetuloa tutustumaan myös minun blogiini osoitteessa http://akkapentu.blogspot.fi/

  • M
    Posted at 07:54h, 14 marraskuun Vastaa

    Moi! Mun kysymys ei liity tällä kertaa tähän postaukseen, mutta mistä ihmeestä sä oot löytänyt sen kasvin, joka näkyy sun uudessa instagramkuvassa (betonisessa ruukussa). Oon monesti ihaillut monessa kuvassa jostain ton tyylisestä kasvista(?). Mikä ja mistä se on? 🙂
    Kiitti jo etukäteen! 🙂

    • saralovesyou
      Posted at 01:49h, 16 marraskuun Vastaa

      Eikö oo ihana! Se on täältä Lahesta Kukkapiistä ostettu, haamupuu oliskohan ollu nimeltään 🙂

  • Nimetön
    Posted at 21:27h, 14 marraskuun Vastaa

    Lihattomat reseptit kyllä kiinnostaa!! 🙂 Olis myös kiva, että edes osa niistä olisi myös vegaaneja, sillä esim. juusto ja monet muut maitotuotteet ovat yhtä epäeettisiä ja epäekologisia kuin liha. Itse laitan leivän päälle joskus kasvisvalmisteista juustoa, silloin tällöin seitan-vegaani-makkaravalmistetta, kasvirasvaa ja paljon kasviksia! Myös tulinen soijarouhe-porkkanaraaste-sekoitus sopii omasta mielestä lämpimään leipään 🙂 Itse suosin vegaanista ruokaa ja ärsyttää joskus, kun kaikki ”kasvis”ruoka reseptit on täynnä maitotuotteita ja kananmunaa sisältäviä valmisteita, että ei niitä reseptejä voi sitten hyödyntääkään! 😀

    • saralovesyou
      Posted at 01:50h, 16 marraskuun Vastaa

      Joo, mä yritän ottaa tän ainakin jossain niistä huomioon 😉

  • Late
    Posted at 04:34h, 16 marraskuun Vastaa

    Oi nam! Täytyykin kokeilla 🙂 ihanan näkösiä kuvia, susta vois tulla hyvin joku virallinen reseptien kuvaaja!

Post A Comment