14 X PUHELIMESTA

 

Aamut on hyvin tasaisesti jakautuneet kahteen ryhmään; toisinaan mä olen herännyt pirteänä auringonpaisteeseen ja toisinaan mä olen aloittanut päiväni siivoamalla kahveja lattialta ja heittämällä peitot ja matot pesukoneeseen. Tämä maanantai on ainakin toistaiseksi alkanut hyvin vaikka aurinko ei paistakaan!

 

 

En ole hetkeen lähtenyt ulos nilkat paljaina vaikkakin tekisi mieli pukea päälle farkut ja tennarit. Kyllä sitä sit ulkona ollessa kiittää että puki nilkkurit eikä viiletä ulkona jalat palellen. Mulla oli muuten yhdessä vaiheessa todella pitkä tauko farkuista, mutta nyt nää on päässyt jalkaan todella useasti.  /  Oltiin pari viikkoa sitten kuvausten jälkeen illallisella Vinkkelissä ja syötiin useamman ruokalajin illallinen. Ruoka oli todella hyvää mutta jälkkäri jäi etenkin mun mieleen. Olin siitä niin innoissani, etten muistanut ottaa siitä kuvaa. Kerrankin näin päin :-D

 

En ole koskaan tykännyt kulkea julkisilla ja mielummin olen aina siirtynyt paikasta toiseen esimerkiksi pyörällä. Kaupunkipyörät ei ole enää käytössä niin pakostakin on pitänyt ottaa spora tai metro edes kerran viikkoon. En edes ymmärrä miten on mahdollista mennä Helsingin metrolla väärään suuntaan, mutta niin mä vaan useamman varmistuksen jälkeen tein.. / Otettiin Luukas yöksi hoitoon lieventämään mun koirakuumetta edes hetkeksi ja tää tyyppi oli enemmän kuin innoissaan kaikesta huomiosta ja herkkuruoasta mitä me sille koko vuorokauden annettiin.

 

 

Oman elämäni barista :-D Oon tykännyt uudesta kahvikoneesta ja maidonvaahdottimesta todella paljon ja välillä olen innostunut tekemään erilaisia makukahveja. Karamelli-vanilja on mun tämän hetken lemppari ja vaikka nämä ei näytäkään ihan ammattilaisen kädenjäljeltä niin hyvää se on ainakin ollut! / Otin hetki sitten pidennykset pois ja kävin kampaajalla ja ripsihuollossa Lahdessa. Annoin Tiialle pienen haasteen, sillä nukahdin niin kampaajan penkkiin kuin pesupaikallekin.  Hyvin hän sai kuitenkin tämän nuokkuvan pään värjättyä.

 

 

Mun huomio kiinnittyy tässä kuvassa ensimmäisenä mun sormiin. Musta ei todellakaan olisi koskaan voinut kuoriutua minkäänlaista käsimallia, mutta odotan vaan millon nämä yliliikkuvat nivelet käy aiheuttamaan mulle enemmänkin haittaa.

 

Olen mukana VitaminWell -bootcampillä ja aloitettiin se pari viikkoa sitten Pilotsissa puhumalla erilaisista mielenlaaduista. Nämä asiat oli olleet mun mielessä jo hetken ja tämä aamun parituntinen auttoi avaamaan omia ajatuksia hieman. Tilat oli ihanan tunnelmalliset ja täynnä kynttilöitä! / Oon tykästynyt niin kovasti tuohon takkiin joka edellisessäkin postauksessa jo näkyi! Se on ollut nyt päällä useampanakin päivänä peräkkäin ja näillänäkymin tulee kyllä olemaan jatkossakin :-D

 

 

Pyörähdettiin Marsaanalla pr-päivien aikoihin ja siellä oli esillä Hemtexin tuotteita. Mä olen tykästynyt erilaisiin koreihin sisustuksessa ja sellaisia löytyy meiltä kotoakin niin pyykkikorina kuin kukkaruukkunakin! / Tehtiin tilausta H&M ja löysin parit bikinit alennuksesta. Kolusin pari kauppaa läpi  uusien bikinien toivossa ennen Kreikan matkaa, sillä kaikki vanhat on jossain purkamattomassa laatikossa muuton jäljiltä. Nyt on onneksi useampikin kiva bikinipari valmiina tulevaan!


8 Comments
  • Avatar
    Tiia
    Posted at 11:00h, 06 marraskuun Vastaa

    Mikä kahvikone sulla on :)?

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 16:46h, 06 marraskuun Vastaa

      Meillä on Nespresso kapselikeitin :-) oon tykänny kovasti kun saatavilla on niin laajasti eri makuja!

  • Avatar
    Mia
    Posted at 13:10h, 06 marraskuun Vastaa

    Eikä, täällä toinen käsimalliksi kelpaamaton! Kahvikupin pitäminen on varsinkin haastavaa ja sormet taipuilee ihan mihin sattuu.. Kun katsoin tuota kuvaa niin mietin, että näyttääpäs tuo omalta kädeltäni paljon! :D

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 16:48h, 06 marraskuun Vastaa

      Näistä käsistä ja yliliikkuvista nivelistä saa kuulla aika paljon myös tuntemattomilta :-D Ja nämä on kyllä kaikkea muuta kuin kuvaukselliset!

  • Avatar
    Jenna
    Posted at 13:36h, 06 marraskuun Vastaa

    Mistä siis toi ihana ”karhutakki” ja samaa sävyä oleva pipo on? :)

    • Avatar
      saralovesyou
      Posted at 15:03h, 06 marraskuun Vastaa

      Takki on Missguidedilta ja pipo on Zarasta :-) Molemmat on ihan lähiaikoina ostettu, eli varmasti löytyy vielä!

      • Avatar
        anna
        Posted at 00:17h, 08 marraskuun Vastaa

        ootko ihan missguidedin sivuilta tilannut vai mistä? :) zalandon tai nellyn sivuilta ei osunut mun silmään ainakaan

        • Avatar
          saralovesyou
          Posted at 02:31h, 08 marraskuun Vastaa

          Joo ihan Missguidedilta suoraan :-) En tiedä onko Nelly.comillakaan tota samaa takkia myynnissä kun hekin muistaakseni myy kyseistä merkkiä

Post A Comment